Mikä vaikutus sekä yhteys suomalaisella varsin avokätisellä vastikkeettomien tulonsiirtojen jakamisella ja humanitääristen maahanmuuttajien työllistymisellä sekä työhaluilla on. Meilläkin Porissa näkyy entistä enemmän päivittäin mustaihoisia ja muita tummaihoisia asiakkaita esimerkiksi Puuvillatehtaan ostoskeskuksessa sekä Paanakedon ja Musan LIDL:n myymälöissä. Se raha millä he maksavat päivittäiset ostoksensa, tulee suomalaisten veronmaksajien maksamista veroista ja valtion alati kasvasta lainanotosta, sillekään ei näy loppua. Siitä ei kannata edes väitellä mitä kirjoitin mutta pohtia sitä voi että miksi näin on. Terveisin J.Rantala.
Kannaisiko teidän hieman joskus pohtia?
14
92
Vastaukset
- Anonyymi
Vielä senverran että minä seison aina sanojeni ja mielipiteitteni takana enkä tunne tarvetta piilouua nimimerkin taakse. Kesäterveisin J.Rantala, piikki suvakkien ja muiden hölmöläisten pers'nahassa.
- Anonyymi
Hyvä J.Rantala, oletko meedio vai miten näet ihmisen ihonväristä, mistä hänen tulonsa ovat peräisin???
Minä tiedän ainakin kaksi hyvin tummaihoista porilaista ihmistä, joista molemmat ovat hyväpalkkaisessa kokopäivätyössä.
Seisooko?- Anonyymi
J Rantala, kerää voimia marjan poimuun. Klot klots
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
J Rantala, kerää voimia marjan poimuun. Klot klots
Teidän molempien vastaukset yllättivät minut ja ylittävät jopa kaikki odotukseni, teissä kummassakin olisi joskus ollut potentiaalia vaikka ihan normaaliin elämäänkin. Ottakaa säännöllisesti lääkkeenne ja nukkukaa paljon sekä juokaa nestettä runsaasti näin kesäkuumilla. Terveisin J.Rantala.

Olet tyypillinen persuradisti ja nasti, ei mulla muuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet tyypillinen persuradisti ja nasti, ei mulla muuta.
Ei kannata lukea näitä kommentteja. Itse ohitan ne lukematta. Seuraan ainoastaan uuninpankkopoika saku Timosen kirjoituksia. Niistä saa oikean kuvan asioiden kulusta. On kuitenkin lukenut lakia joten tietää mitä kirjoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teidän molempien vastaukset yllättivät minut ja ylittävät jopa kaikki odotukseni, teissä kummassakin olisi joskus ollut potentiaalia vaikka ihan normaaliin elämäänkin. Ottakaa säännöllisesti lääkkeenne ja nukkukaa paljon sekä juokaa nestettä runsaasti näin kesäkuumilla. Terveisin J.Rantala.
Minua eivät vastaukset yllätä.
Valheellinen persupropaganda ei enää mene yhtä hyvin läpi kuin ennen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata lukea näitä kommentteja. Itse ohitan ne lukematta. Seuraan ainoastaan uuninpankkopoika saku Timosen kirjoituksia. Niistä saa oikean kuvan asioiden kulusta. On kuitenkin lukenut lakia joten tietää mitä kirjoittaa.
Timo Koivusalon kirjoituksista ei ole ketään kiinnostunut. Vielä vähemmän jonkun radiotoimittajan, joka on nisti, vai nasti.
Koivusalo on harjavallan sairaalan entinen mielenterveyshoitaja. Selittänee paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teidän molempien vastaukset yllättivät minut ja ylittävät jopa kaikki odotukseni, teissä kummassakin olisi joskus ollut potentiaalia vaikka ihan normaaliin elämäänkin. Ottakaa säännöllisesti lääkkeenne ja nukkukaa paljon sekä juokaa nestettä runsaasti näin kesäkuumilla. Terveisin J.Rantala.
Sinut tunnistetaan kyllä, joka käyt ihmisten kodeissa kylvämässä klotsapiinejasi kun he ovat poissa kotoa.
Sellaisesta heilahtaa häkki, jollei satu olemaan vapaamuurarien lemmikkilapsi kuten joku satakuntalainen elokuvantekijä on YLElle.
- Anonyymi
Etkö ymmärrä, suomi pysyy kehityksessä vain islamisaation kautta!
- Anonyymi
Persut eivät luota suomalaisiin.
He pelkäävät, että olemme alistuva kansa.
Persuilijoiden kannattaisi ottaa huomioon aikojen muuttuminen.
- Anonyymi
Aloittaja on viisas ihminen!
- Anonyymi
Omakehu haisee yököttävälle.
Toisinsanoen persulle. - Anonyymi
Oliko se koivusalo muuten istumassa, kun oli jokunen vuosi niin hiljaista? Ei kuulunut ei näkynyt miestä.
Tekikö joku lastenelokuvia hänen nimissään kun hän oli pois kuvioista?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6698140Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672379Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342354- 1471909
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301487Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201297Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511262Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.811031Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7829