Paikallisessa lehdessä Imatran kalastusmestari kertoo kuinka kalastusharrastuksen voi aloittaa pikkurahalla eikä heti tarvitse käydä välineurheilemaan. Niin, ei tarvitse heti käydä välineurheilemaan mutta myöhemmin voi vaikka veronmaksajien rahoilla rakennuttaa kaupunkipuron missä voi kasvattaa taimenia. Ahti suo antejaan.
Kalastus on kivaa
31
1272
Vastaukset
- Anonyymi
Kovasti odotan milloin kaupunki rakennuttaa pilkkihallin jossa voi harrastaa pilkkimistä vaikka näin kesähelteilläkin
Pilkkiminenkin voisi olla urheilua - Anonyymi
Sosialisti Menna hengailee veronmaksajien rahoilla saamatta mitään aikaiseksi!
Varsinainen lokki!- Anonyymi
Ja rannoille hampparin.
- Anonyymi
Alottajalla ei ole hajuakaan mitä kalastusmestarin työnkuvaan kuluu. Otappa google avuksi ja tutki asiaa. Ja siinä paikallisen jutussa oli enemmän kalastajan näkökulmaa asioihin kuin Mennan. Luitko edes juttua kokonaan ja niitä aikasempia juttujakaan kaupunkipurosta? Tais olla muut tahot sen kaupunkipuron takana kuin Menna.
- Anonyymi
Miksi et voinut laittaa suoraan yhteenvetoa mitä kalastusmestarin työnkuvaan kuuluu tai edes linkkiä? Ärsyttää ihmiset joiden ainoa argumentti on että otappa ite selvää googlella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi et voinut laittaa suoraan yhteenvetoa mitä kalastusmestarin työnkuvaan kuuluu tai edes linkkiä? Ärsyttää ihmiset joiden ainoa argumentti on että otappa ite selvää googlella.
Pitääkö teille uusavuttomille kaikki laittaa valmiiksi nenän eteen? Kato vaan googlesta.

Luitko miun kirjotusta. Siin oli muutakin ku tuo kalastusmestarin työn kuva. Vastaa kysymyksiin äläkä valita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö teille uusavuttomille kaikki laittaa valmiiksi nenän eteen? Kato vaan googlesta.
Miksi katsoisin kun ei kiinnosta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luitko miun kirjotusta. Siin oli muutakin ku tuo kalastusmestarin työn kuva. Vastaa kysymyksiin äläkä valita.
Kalastaja-Eemeli se vaan puolustelee omaa harrastustaan. Se koira älähtää kehen kalikka kalahtaa.
- Anonyymi
Ihan asiallinen kommentti.
Anonyymi kirjoitti:
Ihan asiallinen kommentti.
"Imatran kaupungin kalastusmestarin Tomi Mennan mukaan aloittelijan tulisi lähteä liikkeelle sillä, että valitsee itselleen sopivan kalapaikan ja katsoo kyseiselle paikalle kalastusluvat kuntoon.
Kalastajalla täytyy olla vesialueen omistajalta lupa, joka tarkoittaa Vuoksella sitä, että kalastajan täytyy hankkia Imatran kaupungilta uistelu- tai tuulastuslupa.
Varsinaiset kalastusvälineet kannattaa ostaa oman rahapussin mukaan. "
Muu siin jutus olikii sen toisen kalastajan juttuja.
Taitaa tässäkii valittaa se sama mikä valittaa venesataman asioist vaikka sil ei oo ees venettä siel satamassa.- Anonyymi
Pena.Luukkonen kirjoitti:
"Imatran kaupungin kalastusmestarin Tomi Mennan mukaan aloittelijan tulisi lähteä liikkeelle sillä, että valitsee itselleen sopivan kalapaikan ja katsoo kyseiselle paikalle kalastusluvat kuntoon.
Kalastajalla täytyy olla vesialueen omistajalta lupa, joka tarkoittaa Vuoksella sitä, että kalastajan täytyy hankkia Imatran kaupungilta uistelu- tai tuulastuslupa.
Varsinaiset kalastusvälineet kannattaa ostaa oman rahapussin mukaan. "
Muu siin jutus olikii sen toisen kalastajan juttuja.
Taitaa tässäkii valittaa se sama mikä valittaa venesataman asioist vaikka sil ei oo ees venettä siel satamassa.Ja purot rakentaa oman rahapussin mukaan. On se tärkeä virka kaupungille tuo kalastusmestarin virka kun tuntuu että joka paikasta tingitään mutta taimenenistuttajan virka on ja pysyy. Imatran prioriteetit on selkeät.
Anonyymi kirjoitti:
Ja purot rakentaa oman rahapussin mukaan. On se tärkeä virka kaupungille tuo kalastusmestarin virka kun tuntuu että joka paikasta tingitään mutta taimenenistuttajan virka on ja pysyy. Imatran prioriteetit on selkeät.
Tais olla kysymykses EU-rahaston rahapussi, ei Mennan. Siin puron rakentamisessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja purot rakentaa oman rahapussin mukaan. On se tärkeä virka kaupungille tuo kalastusmestarin virka kun tuntuu että joka paikasta tingitään mutta taimenenistuttajan virka on ja pysyy. Imatran prioriteetit on selkeät.
Vuoksen merkitys Imatralle on muutakin kuin sähkötuotanto. Miten käy kalastusturismin, jos sieltä loppuu kalat? Tai Vuoksen oma taimenkanta kuolee sukupuuttoon? Viikonloppuna olivat Imatralla kuvaamassa Arktiset vedet ohjelmaa. Se tuo Imatralle lisää kalastusturismia. Ja koko ajan on kunnassa mietitty miten lisätä turismia ja kunnan tuloja. Ja kun kaipaat niitä linkkejä niin tässä yksi: https://uutisvuoksi.fi/uutiset/lahella/4eb2b865-d11e-459a-8e29-6e9ece85bf46
Anonyymi kirjoitti:
Ja purot rakentaa oman rahapussin mukaan. On se tärkeä virka kaupungille tuo kalastusmestarin virka kun tuntuu että joka paikasta tingitään mutta taimenenistuttajan virka on ja pysyy. Imatran prioriteetit on selkeät.
Tää linkki siun kannattaa lukkee tarkast. Siitkii selvii yks alue mikä kuuluu kalastsumestarin työnkuvaan ....https://yle.fi/uutiset/3-10578998?fbclid=IwAR3zVlnbu0QpHRJ6COQ6SqDX1MdHiEEw2QpvoFqn4vLj935_rfvaaEl-m3Y
- Anonyymi
Pena.Luukkonen kirjoitti:
"Imatran kaupungin kalastusmestarin Tomi Mennan mukaan aloittelijan tulisi lähteä liikkeelle sillä, että valitsee itselleen sopivan kalapaikan ja katsoo kyseiselle paikalle kalastusluvat kuntoon.
Kalastajalla täytyy olla vesialueen omistajalta lupa, joka tarkoittaa Vuoksella sitä, että kalastajan täytyy hankkia Imatran kaupungilta uistelu- tai tuulastuslupa.
Varsinaiset kalastusvälineet kannattaa ostaa oman rahapussin mukaan. "
Muu siin jutus olikii sen toisen kalastajan juttuja.
Taitaa tässäkii valittaa se sama mikä valittaa venesataman asioist vaikka sil ei oo ees venettä siel satamassa.🤣🤣🤣🤡🤡
- Anonyymi
Kuinka paljon sinun rahoja meni kaupunkipuron rakentamiseen? Oletko laskenut. Suurimman maksoi joku muu muin Imatran kaupungin veronmaksajat.
- Anonyymi
Yksikin euro on liikaa.
<Luitko edes juttua kokonaan ja niitä aikasempia juttujakaan kaupunkipurosta? Tais olla muut tahot sen kaupunkipuron takana kuin Menna.>
Imatran kaupungin kalastusmestari Tomi Menna oli yksi niistä, jotka 2010-luvun alussa voimakkaasti ajoivat kaupunkipuron rakentamista Imatralle.
Etpä ole ilmeisesti itsekään tarkkaan lukenut.
Kun tunnut olevan kova googlailemaan niin laitappas linkki vaikka kuinka paljon tulot ja menot tuossa kalastus asiassa, paljonko kustantaa vuodessa ja tuottaa vuodessa. Kuinka monta kalastuslupaa myytiin vuokselle esimerkiksi 2019?
Ja taas kerran, turisteja.... juupa juu.
Ymmärtäisin nämä investoinnit jos muualta ei tarvitsisi kiristää vyötä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksikin euro on liikaa.
<Luitko edes juttua kokonaan ja niitä aikasempia juttujakaan kaupunkipurosta? Tais olla muut tahot sen kaupunkipuron takana kuin Menna.>
Imatran kaupungin kalastusmestari Tomi Menna oli yksi niistä, jotka 2010-luvun alussa voimakkaasti ajoivat kaupunkipuron rakentamista Imatralle.
Etpä ole ilmeisesti itsekään tarkkaan lukenut.
Kun tunnut olevan kova googlailemaan niin laitappas linkki vaikka kuinka paljon tulot ja menot tuossa kalastus asiassa, paljonko kustantaa vuodessa ja tuottaa vuodessa. Kuinka monta kalastuslupaa myytiin vuokselle esimerkiksi 2019?
Ja taas kerran, turisteja.... juupa juu.
Ymmärtäisin nämä investoinnit jos muualta ei tarvitsisi kiristää vyötä.Aina pitää olla joku kenen niskaan kaadetaan oma paha olo. Kohta on käyty läpi kaikki kaupungin virkamiehet ja valtuutetut. Seuraavaksi varmaan on vuorossa kaupunginjohtaja.
Anonyymi kirjoitti:
Yksikin euro on liikaa.
<Luitko edes juttua kokonaan ja niitä aikasempia juttujakaan kaupunkipurosta? Tais olla muut tahot sen kaupunkipuron takana kuin Menna.>
Imatran kaupungin kalastusmestari Tomi Menna oli yksi niistä, jotka 2010-luvun alussa voimakkaasti ajoivat kaupunkipuron rakentamista Imatralle.
Etpä ole ilmeisesti itsekään tarkkaan lukenut.
Kun tunnut olevan kova googlailemaan niin laitappas linkki vaikka kuinka paljon tulot ja menot tuossa kalastus asiassa, paljonko kustantaa vuodessa ja tuottaa vuodessa. Kuinka monta kalastuslupaa myytiin vuokselle esimerkiksi 2019?
Ja taas kerran, turisteja.... juupa juu.
Ymmärtäisin nämä investoinnit jos muualta ei tarvitsisi kiristää vyötä.Kalastuslupien määrä ei löytyny eikä sen tuomii tuloja kaupungille mut paljo artikkeleit mis haastatellaa Mennaa ja kerrotaa kaupunkipurost ja juttui mis kehutaa puroo. Joo Menna sitä esitti mut oli siin mukana muitakii esim. Ely-keskus. Ja kalojen elinolojen parantamineha kuuluu kalastusmestarin työnkuvaan. Eli työtää teki.
Ja paljo sitä puroo haukuttii facebookis , etekii yks ihmine. Mie voin tehä omalle facebook-sivulle niist koosteen jos sinnuu kiinnostaa. Huomen jos ehin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina pitää olla joku kenen niskaan kaadetaan oma paha olo. Kohta on käyty läpi kaikki kaupungin virkamiehet ja valtuutetut. Seuraavaksi varmaan on vuorossa kaupunginjohtaja.
Ja aina kun jotain asiaa kritisoi niin joku kommentoi että se johtuu omasta pahasta olosta. Tosin asia on noinkin mutta näissä asioissa se paha olo yleensä juontaa juurensa juuri noihin kaupungin virkamiehiin ja valtuutettuihin, päätöksen tekijöihin. Voit miettiä sitä itseksesi miksihän se menee noin. Mutta pääsithän sinäkin kaatamaan oman pahan olosi vaikka minun niskaani kun jotkut ovat kanssasi erimieltä. Mutta kun nyt otit puheeksi niin mitä kuihtuva karjalais kaupunki tekee korkeapalkkaisella apulaiskaupuginjohtajalla kun muualta supistetaan jatkuvasti?
- Anonyymi
Pena.Luukkonen kirjoitti:
Kalastuslupien määrä ei löytyny eikä sen tuomii tuloja kaupungille mut paljo artikkeleit mis haastatellaa Mennaa ja kerrotaa kaupunkipurost ja juttui mis kehutaa puroo. Joo Menna sitä esitti mut oli siin mukana muitakii esim. Ely-keskus. Ja kalojen elinolojen parantamineha kuuluu kalastusmestarin työnkuvaan. Eli työtää teki.
Ja paljo sitä puroo haukuttii facebookis , etekii yks ihmine. Mie voin tehä omalle facebook-sivulle niist koosteen jos sinnuu kiinnostaa. Huomen jos ehin.Tee ihmeessä mutta postaa toki tännekin että minäkin näen ne koska en käytä facebookkia.
Anonyymi kirjoitti:
Tee ihmeessä mutta postaa toki tännekin että minäkin näen ne koska en käytä facebookkia.
No voi voi, sit siu pittää tyytyy lukemaa vaa googest mitä siihe kalastusmestarin työhön kuuluu. Googlaamalla Imatra kaupunkipuro ni sielt löytyy paljo tietoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja aina kun jotain asiaa kritisoi niin joku kommentoi että se johtuu omasta pahasta olosta. Tosin asia on noinkin mutta näissä asioissa se paha olo yleensä juontaa juurensa juuri noihin kaupungin virkamiehiin ja valtuutettuihin, päätöksen tekijöihin. Voit miettiä sitä itseksesi miksihän se menee noin. Mutta pääsithän sinäkin kaatamaan oman pahan olosi vaikka minun niskaani kun jotkut ovat kanssasi erimieltä. Mutta kun nyt otit puheeksi niin mitä kuihtuva karjalais kaupunki tekee korkeapalkkaisella apulaiskaupuginjohtajalla kun muualta supistetaan jatkuvasti?
Kritisoit Mennaa ja Uutisvuoksen juttua kalastuksesta. Siinä jutussa hän kertoi kalastuksesta ja siihen liittyvistä asioista asiallisesti. Aika ohuin perustein sotkit siihen tuon kaupunkipuro asian. Luehan uudestaan se lehtijuttu ihan ajatuksella.
- Anonyymi
Eikö voi kasvattaa kalaa altaissa lohta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö voi kasvattaa kalaa altaissa lohta.
Voit kasvattaa.
- Anonyymi
Kalamiehet on erimiehiä ! Se on elämää suurempaa asia ! 👍
- Anonyymi
Tai luulee olevansa.
- Anonyymi
Kalastan aamuyöstä ilman lupia,tottakai matosyöteillä, kalaa nousee. T:rantojenhamppari.
- Anonyymi
Meillä on Imatralla yksi Suomen hienoimmista kalastusalueista. Vuoksi ja Saimaa ovat oikeasti kalastajien unelmapaikkoja. Vuoksen kalatilanne on Suomen kärkikaartia ja peittoaa kaikki pohjoisen suositut kalapaikat. Tästä löytyy tutkimuksiakin.
On surullista, että imatralaisista niin iso osa ei tajua, minkä aarteen kupeessa elelevät.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1297892
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t414491törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/444066Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4172120Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi791804- 351498
- 321497
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2001323Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121168Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt331157