vaikka tuskin olet edes koskaan käynyt tällä palstalla. Ihmiset ovat perusrakenteeltaan loppujen lopuksi samanlaisia, niinpä jututkin ovat samanlaisia.
Ihan kuin sinä vastaisit mieltäni askarruttaviin kysymyksiin täällä,
7
132
Vastaukset
- Anonyymi
Noihan se menee. Kaksi tuntematonta voi antaa toisillensa uuden näkökulman tai rohkaista. Ihan niin kuin ystävät tai läheiset voi antaa saman.
Minäkin olen kokenut, että täällä on nyt joku on samalla aaltopituudella on se sitten hän tai joku muu. Jos selviäisi, että olen hänen kanssaan keskustellut, ei se tuntuisi kummalta. Hänelle siltä salaa kaipaavalla naiselta.- Anonyymi
Niin juuri. "Rakastan sinua nainen". Nimeltä aion hänelle kertoa, kunhan nähdään.
- Anonyymi
Kulttuurimme tarjoaa puhetavat, jotka määrittävät miten mistäkin asiasta saa keskustella. Ihminen kuvittelee usein sanovansa, oman mielipiteensä, mutta useimmiten näin ei ole. Nämä eri diskurssit kilpailevat keskenään "totuuden" asemasta. Tulkinnat ovat sidottuja aikaan ja paikkaan ja historialliseen tilanteeseen.
- Anonyymi
Voisiko sanoa, että samassa muumilaaksossa tallaillaan, ettei ihme.
- Anonyymi
Kyse on kai ajatusten ja tunteiden kohtaamisesta, ei muusta, mutta sekin on tärkeää.
- Anonyymi
Oon vastannutkin aika moneen.
💋✨- Anonyymi
Olet taitava
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794