Venäjä harjoitteli Suomen valloitusta

Anonyymi

Venäjä kalistelee taas sapeleitaan

Suomen valloitus harjoitukseen osallistui uutistoimisto Ria Novostin mukaan yli 13 000 sotilasta, panssaroituja ajoneuvoja, lentokoneita ja helikoptereita.

Moscow Times -lehti kertoo, että toisen maailmansodan veteraanit saivat seurata harjoitusta.

Harjoituksella viritettiin tunnelmia perustuslakiäänestykseen, joka käynnistyy Venäjällä huomenna ja jatkuu viralliseen äänestyspäivään heinäkuun 1. päivään saakka. Harjoituksen tapaan myös perustuslain uudistamista koskeva kansanäänestys lykkääntyi koronavirusepidemian vuoksi. Äänestys järjestetään yhden päivän sijaan viikon mittaisena, jotta sen aikana vältyttäisiin virusta levittäviltä väkijoukoilta.

Opposition johtohahmo Aleksei Navalnyi on kehottanut ihmisiä boikotoimaan äänestystä.

– Yksi hullu, ahne, vallasta sekaisin mennyt mies pistää koko maan osallistumaan houreisiinsa, hän kommentoi.

Navalnyi on myös kritisoinut voitonpäivän harjoitukseen upotettuja valtavia summia. Kansanäänestyksen sijaan hän kehotti venäläisiä osallistumaan aluevaaleihin syyskuussa ja äänestämään valtapuolue Yhtenäisen Venäjän pois vallasta.

Vladimir Putin käynnisti hankkeen perustuslain uudistamisesta tammikuun puolivälissä. Aluksi näytti siltä, etteivät uudistukset vaikuta Putinin väistymiseen presidentin paikalta viimeisen virkakauden päätteeksi vuonna 2024.

Maaliskuussa duuman käsittelyssä kuitenkin hyväksyttiin ehdotus, jonka mukaan nykyisen presidentin virkakausien määrä nollataan. Tämän myötä määräys virkakausien rajoittumisesta kahteen ei koske Putinia, joka voi asettua ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleissa ja pysyä teoriassa vallassa aina vuoteen 2036 saakka.

Putin kommentoi sunnuntaina Rossija 1 -tv-kanavan haastattelussa, ettei hän sulje pois mahdollisuutta asettua uudelleen ehdolle vuonna 2024.

71

552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Turha pelätä. Noita harjoituksiahan on joka vuosi muutama kappale vähintään.

      • Anonyymi

        Kumma vaan kun Suomen vastaavat ovat venäläisten mielestä sodan harjoittelua heitä vastaan?

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006534599.html

        Kremlin-mielisillä propagandasivuilla leviää väite, jonka mukaan Suomen Hornetit simuloivat vastikään iskua Venäjän sotilaskohteisiin itärajan tuntumassa.

        NIIN kutsutuilla isänmaallisilla venäläissivustoilla on kehitelty kokoon uusi syytös Suomea vastaan.

        Tällä kertaa ainekset saatiin kasaan Suomen Puolustusvoimain lippujuhlapäivän ylilennoista, joihin otti osaa kaikkiaan 32 Hornet-hävittäjää eri puolilla Suomea 4. kesäkuuta.

        Hornetit lensivät neljän koneen parvissa, joita oli ilmassa siten yhteensä kahdeksan. Ilmavoimat tiedotti ylilennoista omalla Twitter-tilillään useissa twiiteissä.

        – Yhteensä 32 F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää osoitti Puolustusvoimain lippujuhlan päivän kunniaksi Ilmavoimien valmiutta puolustaa koko Suomea. Kahdeksassa neljän koneen parvessa lentäneet Hornetit ylittivät useita paikkakuntia Helsingistä Ivaloon, Ilmavoimat twiittasi.
        VENÄJÄLLÄ tapahtumat on tulkittu aivan toisin.

        Esimerkiksi internetissä toimiva tv-kanava Piter-tv uutisoi Hornetien ylilennoista otsikolla:

        – Suomen Ilmavoimien hävittäjät simuloivat Venäjän sotilaskohteiden tuhoamista.

        Piter-tv:n artikkelin mukaan taivaalle nousi 32 kappaletta F/A-18 Hornet -hävittäjiä, ja Ilmavoimien annetaan ymmärtää kertoneen niiden väitetystä Venäjä-tehtävästä myös Twitterissä.

        – Suomen Ilmavoimien hävittäjät tuhosivat kuvitteellisesti Venäjän sotilastukikohtia. Tästä ilmoittivat maan Ilmavoimien edustajat Twitter-tilillään, artikkelissa lukee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        VKONTAKTE-sivustolla toimivassa Voennoje mnenie (Sotilaallinen mielipide) -keskusteluryhmässä Suomen väitetystä provokaatiosta keskustellaan niin ikään.

        Sivustolla olevat henkilöt – tai mahdollisten trollitilien taustalla olevat henkilöt – vaativat Suomelle rangaistusta.

        – Olisi pitänyt pudottaa ne kaikki alas. Suomi ei mene Natoon, kirjoittaa esimerkiksi Anton Ivanov -nimellä kommentoiva henkilö.

        Mitä rangaistusta meidän suomalaisten pitäisi vaatia nyt Venäjälle tämän päivän uhoamisesta?

        "– Olisi pitänyt pudottaa ne kaikki alas. Suomi ei mene Natoon, kirjoittaa esimerkiksi Anton Ivanov -nimellä kommentoiva henkilö.

        Mitä rangaistusta meidän suomalaisten pitäisi vaatia nyt Venäjälle tämän päivän uhoamisesta?"

        Olisi pitänyt ampua horneteista muutama ilmasta maahan ohjus punaisen torin sapelin kalistelijoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        VKONTAKTE-sivustolla toimivassa Voennoje mnenie (Sotilaallinen mielipide) -keskusteluryhmässä Suomen väitetystä provokaatiosta keskustellaan niin ikään.

        Sivustolla olevat henkilöt – tai mahdollisten trollitilien taustalla olevat henkilöt – vaativat Suomelle rangaistusta.

        – Olisi pitänyt pudottaa ne kaikki alas. Suomi ei mene Natoon, kirjoittaa esimerkiksi Anton Ivanov -nimellä kommentoiva henkilö.

        Mitä rangaistusta meidän suomalaisten pitäisi vaatia nyt Venäjälle tämän päivän uhoamisesta?

        Täytyy paheksua kovasti, kyllä ne sitten uskoo.

      • Anonyymi

        Venäjä harjoittelee missä haluaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä harjoittelee missä haluaa...

        Se sapelin kalisteluko on sitten hyvä asia?

        Ja Suomiko ei saisi harjoitella?

    • Anonyymi

      Olisi jo aika tulla kunnon sodan. Ennen vanhaan jokaisella sukupolvella oli oma sotansa, nyt ei ole ollut pitkään aikaan. Sodan jälkeen on myös iso talouskasvu, sillekin olisi nyt kysyntää. Ja töitä jokaiselle. Tulisipa sota.

    • Anonyymi

      Se on kyllä kumma vaikka ollaan paljon pienempi valtio ja Venäjän sotahullut varustautuvat nyt aivan kuin 1930-luvulla kun valmistautuivat Aadolfin kanssa pienempien naapurimaiden kimppuun käymään, niin silti naapurimaiden pitäisi olla täysin puolustuskyvyttömiä. Luulevat jälleen koko maailman omistavansa. Tai ainakin heidän diktaattorinsa niin luulee. Varuillaan saa tuon sakin kanssa olla, niihin tehoaa vain kunnon pyssyt. Atomipommeja muutama niin eiköhän lopu heidän isännöintihalut rajan tällä puolella.

    • Anonyymi

      Atomipommeja tai Nato, tai molempia. Ryssä ei kunnioita muuta kuin voimaa
      mistä kertoo esimerkiksi Josif Stalinin vuonna 1935 esittämäksi kysymys Ranskan ulkoministerille Pierre Lavalille: ”Montako divisioonaa paavilla on?” Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin Johannes Paavali II vaikutti ratkaisevasti kommunismin kaatumiseen Puolassa, minkä vuoksi hänet noteerattiin Neuvostoliitossa selvänä uhkana. Italian poliisin selvityksen mukaan juuri KGB oli turkkilaisen Mehmet Ali Ağcan vuonna 1981 tekemän Johannes Paavali II:n murhayrityksen takana.
      Nyt joku alkaa itkemään että Neuvostoliittoa ei enää ole mutta totuus on että paljon muuta ei johtoportaassa muuttunut kuin maan nimi. Ei nimenmuutos tee maasta samassa aivan erilaista. Todellisuudessa Putlerin tempaukset vallassa roikkumiseen näyttää todella naurettavalta. Diktatuuri mikä diktatuuri jonka edessä ei auta päätä painaa pensaaseen!
      Ja nuoremmille tiedoksi jotka eivät eläneet Neuvostoliiton aikaan niin meininki oli siellä samanlaista kuin Pohjois-Koreassa nykyään. Rajat oli kiinni eikä ulkomaille ollut tavan pulliaisella asiaa, tiedotusvälineet tarkassa kontrollissa, köyhää ja alkeellista.

      • Anonyymi

        Viime sotien aikaan ainut asia mikä auttoi Neuvostoliiton voittoon oli USAn massiivinen materiaaliapu, sotatarvikkeita ja elintarvikkeita tuli niin paljon että pystyivät taistelemaan saksalaisia vastaan.
        Välit kiristyivät kun venäläiset eivät antaneet Itä-Euroopalle vapaita vaaleja kuten oli sovittu ja tarkoitus oli valloittaa Ranska ja Italia kun liittoutuneet olisivat poistuneet Euroopasta. ainoastaan se että Vain USAlla oli sodan loputtua atomipommi esti sodan jatkumisen. Samalla USA lopetti massiivisen avustamisen niin Neuvostoliitossa oli pulaa ruuasta ja kaikesta muustakin kun vähäiset varat menivät miehitysarmeijoiden kustannuksiin ja samalla sotilaat olivat myös pois tuottavasta työstä.
        Sodissa ei kukaan yleensä loppupeleissä hyödy vaan todellisuudessa ne tulevat myös voittajille kalliiksi. Tämä ei vaan uppoa vallanhimoisiin narsistijohtajiin.

        Viime sodissa Neuvostoliitto olisi jäänyt Saksan jalkoihin ilman USAn apua. Nyt kun USA ja saksa ovat samalla puolella +muut natomaat niin Venäjä on yksin täysin altavastaaja eikä sillä ole asiaa hyökätä Naton kimppuun joten kyllä Suomenkin pitää siihen puolustusliittoon liittyä, se on vain Suomelle henkivakuutus. Ne jotka sitä vastustavat eivät ymmärrä historiaa ja sitä mitä maailmassa tapahtuu ja miten diktaattorit ajattelevat.

        Turhaa kysellä Venäjältä mitään lupia, Natoon vaan niin kuin muutkin sivistysvaltiot. Vakuutus pitää ottaa ennen kuin talo palaa.

    • Anonyymi

      – John Boltonin uusi kirja paljastaa, että Trump ajatteli Suomen olevan Venäjän kontrollin alaisena.
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006555693.html

      Eikö olisi aika osoittaa kaikille missä leirissä olemme, sivistyneiden valtioiden joukossa vai moukkakulttuurien pysähtyneisyydessä?

    • Anonyymi

      Putinin Venäjä maksoi tapporahaa jenkkisotilaista

      Helmikuussa Taleban ja Yhdysvallat sopivat amerikkalaisjoukkojen vetäytymisestä, ja Taleban lopetti hyökkäykset amerikkalaisten asemiin. Trump jopa puhui itse puhelimessa Talebanin edustajan kanssa. Venäläisten tapporaha voisi olla yritys sabotoida rauhanprosessia.

      New York Timesin mukaan tietoja on saatu mm. vangiksi otetuilta talebantaistelijoilta ja muilta asemiehiltä. Tämä viittaisi siihen, että tieto tapporahasta olisi varsin yleisessä jaossa Afganistanissa. Tämä merkitsisi Venäjän sotilastiedustelulta melkoista riskinottoa.

      On vaikea uskoa, että sellaiseen ryhdyttäisiin ilman maan johdon ja johtajan hyväksyntää.
      Helmikuussa 2018 Yhdysvallat surmasi ilmaiskuilla ainakin kymmeniä, suurimman arvion mukaan pari sataa, venäläistä palkkasotilasta Syyriassa joiden olemassaolon Venäjä kiistää. Nämä olivat ottamassa yhteen Yhdysvaltojen tuolloisten kurdiliittolaisten kanssa joiden joukossa oli amerikkalaisia neuvonantajia. Ei ole selvää, kuka palkkasotilaiden hyökkäyksestä maksoi.

      Venäjä oli hiljaa iskusta, mutta sen sotilaiden joukossa on halua kostaa.

      • Anonyymi

        Asiantuntijoiden mukaan Euroopassa olisi tai olisi jo ollut kolmas maailmansota, jos ei olisi uhkaa ydinsodasta, missä ei olisi kuin häviäjiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantuntijoiden mukaan Euroopassa olisi tai olisi jo ollut kolmas maailmansota, jos ei olisi uhkaa ydinsodasta, missä ei olisi kuin häviäjiä.

        Höpöhöpö! Venäjän aseet on ruosteisia ja käyttökelvottomia samoin armeijan kuri on kuraa. Jos Venäjä olisi yhtään kykenevämpi se olisi jo aloittanut sodan. Muut seuraa ja naureskelee sivussa kun näkevät että vastapuolesta ei ole vaaraa kenellekään.

    • Anonyymi

      On natolaiset ja sotakiihkoilijat taas vauhdissa!

      • Anonyymi

        Puolustusliitto! Jos haluaa varmistaa puolustuskykynsä arvaamatonta naapuriaan vastaan on sotakiihkoilija? Todella loogista!
        Se millainen meininki itärajamme itäpuolella on ollut iät ja ajat niin ihmetellä vaan pitää miten heidän aivopesu istuu vieläkin pahimmissa korpikommunisteissa. Sivistynyt ihminen ymmärtää mitä siellä oikein touhutaan, esimerkiksi Putin laatii kokoajan lakeja joiden ainoa tarkoitus on oman vallan pönkittäminen. Lisäksi venäjän armeija pullistelee kaikkialla missä vain suinkin kykenee. Se käyttäytyy kuin koululuokan köyhän perheen tyhmä iso kiusaajapoika joka ymmärtää olevansa älyllisessä kehityksessä muista jäljessä ja ainoa tapa kohottaa itsetuntoa on muiden väkivaltainen kohtelu.
        No täytyy myöntää että venäläiset ovat aina olleet aivopesun ja kieroilun mestareita, siitä hyvänä esimerkkinä oli Saksan jako ww2 jälkeen. Itä-Saksassa kommunistejakin oli vaikka kaikki elämän alueet ja vapaus olivat aivan surkeat Länsi-Saksaan verrattuna vaikka samaa kansaa olivat ennen sotia.

      • Anonyymi

        Suomen sotakiihkoilijathan ne pakotti Neuvostoliitonkin hyökkäämään puolueettomaan Suomen kun se Talvisodan aloitti, eikö niin?

    • Anonyymi

      Niin näyttää olevan - voi raukkoja!

      • Anonyymi

        Kremlin tynkä palvoo Sota-Saatanaa.

        Se tietää Venäjän tuhoa.

    • Anonyymi

      Venäjän ihailijat, mitä hyvää Venäjällä oikein on?

      Siellä on aina ollut johtajat sellaisia että tavallinen kansa on siitä saanut kärsiä.
      Toiset ihailevat Venäjän ns suuruutta jota Suomessakin hoettiin sotien jälkeen mutta oikeasti suuruus tuli muilta liittoutuneilta jotka pumppasivat massiivisesti apua neukkulaan. Sotien jälkeen kun apu loppui kuoli siellä vielä kymmeniä vuosia sotien jälkeen porukkaa nälkään. Kaikki johtui vai typerien johtajien huonosta johtamisesta, kaikki ponnistelu uhrattiin vain muiden maiden miehittämiseen ja huonolaatuisiin sotavälineisiin.

      • Anonyymi

        Ja kommunismissa ei lopulta ihmishengellä ole mitään merkitystä, saman periaatteen perinnettä edustaa edelleen 2020-luvun hallituspuolue.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kommunismissa ei lopulta ihmishengellä ole mitään merkitystä, saman periaatteen perinnettä edustaa edelleen 2020-luvun hallituspuolue.

        Kremlin 2020-luvun puolueet on Putinin mafiasyndikaatin käsikassaroita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kremlin 2020-luvun puolueet on Putinin mafiasyndikaatin käsikassaroita.

        SKDL:n jälkeläispuolue...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SKDL:n jälkeläispuolue...

        Meillä vasemmistoliitossa ollaan demokratian kannalla - haluamme vain, että kaikilla Suomessa on hyvä olla ja että omaisuus jaetaan tasan - otetaan niiltä, joilla on liikaa ja annetaan niille, joilla on liian vähän. Silloin kaikilla on hyvä olla. Tämä on kansanvaltaa.

        Myös meillä sosiaalidemokraattien vasemmassa siivessä ajatellaan samoin. Suomeen on kertynyt varallisuutta, jota on hyvä jakaa myös kehitysapuna kaukomaille ja kutsua kaukomaiden kansalaisia hyvinvointiamme jakamaan, koska Suomi on harvaanasuttu maa ja tänne siis sopii.

        Venäjä pitää roistovaltio Neuvostoliiton Suomelta varastamia alueita laittomasti hallussaan.

        Miksi Venäjä harjoittelee jatkuvasti hyökkäyksiä Suomea ja Ruotsia vastaan?

        Haluaako se jatkaa roistovaltio Neuvostoliiton kriminaaleja murha- ja varasteluperinteitä?

        "Haluaako se jatkaa roistovaltio Neuvostoliiton kriminaaleja murha- ja varasteluperinteitä?"
        Ei se pelkästään halua vaan se jatkaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös meillä sosiaalidemokraattien vasemmassa siivessä ajatellaan samoin. Suomeen on kertynyt varallisuutta, jota on hyvä jakaa myös kehitysapuna kaukomaille ja kutsua kaukomaiden kansalaisia hyvinvointiamme jakamaan, koska Suomi on harvaanasuttu maa ja tänne siis sopii.

        Ei kaikki köyhät ja pienipalkkaiset muutu rikkaiksi äänestämällä kokoomusta, kyllä heidän olonsa silloin heikkenisi entisestään. Kyllä kovasta työstä pitää saada kohtuullinen korvaus, ei työntekijät täällä ole pelkään rikkaita rikastuttamassa lisää.
        Jokaisen ryhmän pitää ajaa omia etujaan, markkinatalous hoitaa mihin raja menee kysynnän ja tarjonnanlain mukaan. Ei pienipalkkaisten tarvitse ajaa rikkaiden etuja, rikkaatkin ajavat vain maksimaalisesti omaa etuaan.
        Kannattakaa omia etujärjestöjänne, vain siten saatte äänenne kuuluviin ja pikkuhiljaa asioita parempaan suuntaan.

    • Anonyymi

      Yllättävän suosittua ikkunasta putoaminen tuolla Putinlandiassa, mikähän virus on nyky venäläisiin iskenyt kun noin "putoilevat" yks kaks ikkunoista.

      Ennen vanhaan väärinajattelijat katosivat jälkiä jättämättä. Nyt he tippuvat ikkunasta.

      Entistä esimiestään vastaan todistanut venäläispoliisi putosi ikkunasta ja kuoli

      Venäläispoliisi on kuollut pudottuaan viidennen kerroksen ikkunasta Habarovskin kaupungissa Venäjän Kaukoidässä, kertoo englanninkielinen Moscow Times.

      Ikkunasta pudonnut poliisi on 37-vuotias rikostutkija Yekaterina Mishkina.

      Valvontakameratallenteiden perusteella Mishkina oli yrittänyt tuloksetta päästä kerrostalon katolle ja sen jälkeen laskeutunut muutamia kerroksia.

      Moscow Timesin mukaan on kuitenkin epäselvää, ketä tai mitä siviiliasuinen rikostutkija oli ennen putoamistaan ajanut takaa.

      Habarovskin alueen poliisi on aloittanut sisäisen tutkinnan naisen kuolemasta.

      Moscow Times kertoo, että nimettömien lähteiden mukaan Mishkina oli jokin aika ennen kuolemaansa todistanut entistä esimiestään vastaan. Eläkkeelle jäänyttä esimiestä epäillään alaisten kiristyksestä.

      Tänä vuonna useita putoamisia
      Erikoisissa olosuhteissa tapahtuneet ikkunasta putoamiset ovat herättäneet Venäjällä huomiota jo aiemmin tänä vuonna.

      Iltalehti uutisoi toukokuussa, kuinka kahden viikon sisään kolme koronaviruspotilaita hoitanutta lääkäriä putosi sairaalan ikkunasta ja kuoli tai loukkaantui vakavasti.

    • Anonyymi

      Hauskoja kommentteja kommenttikentässä https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2ac5270b-818b-4305-bcf7-dfcbc1cb0bc5:

      Venäjällä kun suunsa aukaisee väärässä kohdin, on ikkunasta putoaminen enemmän kuin todennäköistä.
      Eikä ennen Putinin kauden päättymistä mikään muutu, jos silloinkaan.

      Poloniumit loppu, nyt saa ikkuna kelvata.

      Huono tuuri käynyt noilla todistajilla ja avoimesti suunsa avanneille.

      Uppistakeikkaa...
      Venäjällä on nämä ikkunat otettu "opetuskäyttöön".
      Ameriikoissa kuopataan autiomaahan tai betonivaluun.
      Onkohan kiinalaisilla omaa, kansallista versiota..?

      Avoimien ikkunoiden päivä taas venäjällä...

      Hups......... ja pläts, ei todista enää.

      Yllättävän suosittua ikkunasta putoaminen tuolla Putinlandiassa, mikähän virus on nyky venäläisiin iskenyt kun noin "putoilevat" yks kaks ikkunoista.

      Kyllä siellä voi suljetusta ikkunasta pudota.

      Ennenvanhaan väärinajattelijat katosivat jälkiä jättämättä. Nyt he tippuvat akkunasta

      Ehkäpä venäjällä on "kippi-ikkunat"

    • Anonyymi

      Harjoituksia on ollut jo iät ja ajat. Ei se mitään uutta ole.

    • Anonyymi

      Venäjällä taas massiivinen sotaharjoitus josta ei ole etukäteen kerrottu.

      Mukana on yli 25000 ajoneuvon kalusto.

      Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt yli 150 000 sotilaan yllätysharjoitukset Venäjän lounaisosaan. Asiasta kertoo maan puolustusministeri Sergei Shoigu.

      Harjoituksiin osallistuu jalkaväen lisäksi 26 000 armeijan ajoneuvoa, 414 lentokonetta ja 106 merivoimien alusta. Harjoituksiin kuuluu 35 harjoituskenttää maalla ja 17 kenttää Mustallamerellä ja Kaspianmerellä.

      Venäläislehti Kommersantin mukaan harjoituksiin osallistuu joukkoja Venäjän läntiseltä alueelta. Meriharjoituksissa mukana on Tyynenmeren ja pohjoisten merialueiden laivastoa.

      Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan harjoitukset valmistavat joukkoja tulevaan Kavkaz 2020 -sotaharjoitukseen. Tavoitteena on lisäksi arvioida kykyä varmistaa turvallisuus maan lounaisosassa, jossa ”vakavat terroristiset uhat ovat edelleen olemassa”.

      Venäjän puolustusministeriö kuvaa harjoitusta sivuillaan ”yllätystarkistukseksi”.

      Kykenemmekö nykyisellä kalustolla antamaan viestin että maahamme ei kannata hyökätä? Mielestäni NATO on se sana joka olisi meille paras vakuutus. Muistakaa miten puolueettomille maille on maailmansodissa käynyt! Ne olivat vapaata riistaa Neuvostoliitolle.

      • Anonyymi

        Kyllä se siellä Vennään maalla sapeli kalisee, on se sotahullua porukkaa!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      NATOON!

    • Anonyymi

      Ilman ystäviä ei pidä jäädä maailmalle purjehtimaan. Puolueettomat maat ovat aina olleet ensimmäiset kohteet sodissa, lapsellista kuvitella jotain muuta.

    • Anonyymi

      Pieni rähinä tekisi vain hyvää kansakunnan yleiselle moraalille, moni yhteiskunnan rattaista pudonnut voisi saada uuden mahdollisuuden ja uuden merkityksen elämälleen. Ehkä suomalaiset voi niin huonosti nykyään juuri siitä syystä ettei tällä maaperällä ole sodittu niin pitkään aikaan, liian moni on unohtanut että mistä elämässä on pohjimmiltaan kyse kun rauhan aika on tavallaan surkastuttanut mielen.

    • Anonyymi

      Suomi kuuluu Venäjälle sehän on ihan selvää. Toivottavasti suuresti kunnioitettu presidentti Putin pistää heti toimeksi. Kiitos jo etukäteen. Nämä rakkikoirat voidaan pistää sitten sinne suomalaisten rakentamaan keskitysleiriin,missä Suomi tappoi nälkään vanhuksia ja lapsia.

      • Anonyymi

        Mitä ihmettä, rakkikoirat, missä?

        Kuulepa bolshevikki, Suomessa on kuitenkin sanavapaus mitä Venäjällä ei ole! Täällä ei heti vangita tai pudoteta ikkunasta toisinajattelijoita!

      • Anonyymi

        Siellä ryssänmaassa on eniten syyttömiä ihmisiä vangittu ja tapettu! Hitleri oli aivan oppipoika Stalinin ja muiden neukkulan roistojen rinnalla! Teollinen tappaminen alkoi jo 1930-luvulla omien kansalaisten osalta ja jatkuu pienemmissä määrin myös tänä päivänäkin. Ihaile sitten sellaista hommaa, sairas pitää olla jos sellaisesta tykkää!

      • Anonyymi

        Jäipä Staliniltakin ottamatta vaikka 2 kertaa yritti!

        Kiitoksia vaan kommentistasi sieltä Venäjältä, täällä Suomessa NATOn kannatus vaan nousee tuollaisten kommenttien jälkeen!

      • Anonyymi

        Kommunismi vietiin jo historian kaatopaikalle 26 vuotta sitten, mutta jostain syystä fasistiselle, äärinationalistiselle Venäjälle lojaalit suomalaiset ovat tänä päivänäkin aivan yhtä fanaattisia kuin takavuosien taistolaiset. Yllättävästi ilmiötä esiintyy sitä enemmän, mitä enemmän vasemmalle ja sosialismiin mennään poliittisella kartalla, vaikka Putinin vankin kannatus on upporikkaiden oligarkkien ja militarististen silovikkien keskuudessa. On vaikea ymmärtää suomalaisen vasemmiston tarvetta samastua heihin.

    • Anonyymi

      Filosofian opettaja Arno Kotrko ihmettelee Suomessa 1980-luvulla käytettyjen Historia ja me -kirjasarjan antamaa kuvaa Neuvostoliitosta. Hän kertoo hämmästeellensä kirjan antamaa positiivista kuvaa Neuvostoliitosta jo nuorena koululaisena.

      –Olin kuitenkin käynyt perheen kanssa Leningradissa. Olin nähnyt kauppojen tyhjät hyllyt, elintarvikepulan, loputtomat jonot, rähjäiset talot, yleisen alakulon. Tiedossa oli, että itänaapurissa ei ollut demokratiaa eikä sananvapautta. Ihmettelin kun koulukirjat antoivat maasta aivan toisenlaisen kuvan, Kotro kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

      Kotron ihmettelee, että kahdeksannelle luokalle tarkoitettu historiankirja jättää kertomatta talvisodan syyn ja väittää, että sosialismi toimii, eikä Neuvostoliitto ole sotinut toisen maailmansodan jälkeen.

      –Kun Historia ja me tarkastelee Neuvostoliittoa, kehuja ei säästellä. Neuvostoliiton taloudellinen kehitys on ollut nopeaa. Koululaitos on kehittynyt ripeästi, Kotro kertoo.

      Kommunistien hallitsemaa Itä-Saksaa eli DDR:ää, joka käsitti Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen, hehkutetaan kirjassa.

      –Tehokkaan suunnitelmatalouden ansiosta DDR:n kansantulo on ripeästi noussut ja oli 1970-luvun puolimaissa lähes sama kuin Suomen henkeä kohti laskettuna. DDR on kehittänyt teollisuuden ohella erityisesti koululaitostaan, korkeakoulujaan, terveydenhoitoa ja urheilua, Kotro siteeraa kirjaa.

      Neuvostoliiton johtajien Josif Stalinin ja Vladimir Leninin hallitsemia aikoja kirjassa kuvaillaan ihailevaan sävyyn.

      –Räikeämpää ristiriitaa sanojen ja tekojen välillä on vaikea kuvitella. 1920- ja 30-luvun Neuvostoliittoon laskeutui painajaismainen kaikkialle ulottuvan pelon ilmapiiri: kuka tahansa saattoi joutua kuulusteltavaksi, kidutettavaksi, pakkotyöleirille. Stalinin organisoimissa kansanmurhissa, teloituksissa ja nälänhädissä kuoli kymmeniä miljoonia syyttömiä ihmisiä, Kotro kertoo.

      Yhdysvaltoja kirja käsittelee kovin ottein. Vietnamin sodan kauheuksista kerrotaan yksityiskohtaisesti, mutta Kotron mukaan ”Neuvostoliiton oma Vietnam, Afganistanin sota, kuitataan muutamalla myötäsukaisella rivillä”.

      –Historia ja me vetää mietteliääksi. Ensinnäkin pitää kysyä, miten on mahdollista, että Kouluhallitus hyväksyy oppikirjaksi umpipuolueellista historiankirjoitusta. Kenpäties silläkin oli asian kanssa tekemistä, että Kouluhallituksen pääjohtaja oli Suomi–Neuvostoliitto-Seuran johtokunnan jäsen ja sittemmin puheenjohtaja? Kotro pohtii.

      –Toinen kysymys on tärkeämpi ja ansaitsisi laajaa julkista keskustelua. Sopii miettiä, millaisen mentaalisen ja poliittisen vahingon vahvasti valikoivan ja vinon historian syöttäminen koulussa on saanut aikaan. Ei olisi ihme, jos se yhä vaikuttaisi poliittiseen ilmapiiriin, kansalaismielipiteeseen ja parhaillaankin käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, hän lisää.

      Kotro kertoo blogin kommenteissa opiskelleensa Historia ja me -kirjaa yläkoulussa Helsingin Kruunuhaassa.

    • Anonyymi

      Suomi natoon ja kotiryssät rajan taakse joita on yli 100000 suomessa sosiaaliturvan
      takia koska ryssällä ei ole

    • Anonyymi

      Kuten kenraali sanoi, yksin ei pidä jäädä purjehtiman-> NATOon!

      Viime sodissakaan puolueettomuudella ei ollut mitään arvoa, ne joutuvat ensimmäisenä hyökkäyksen kohteiksi. Voittajavaltiot olivat kaikki liittoutuneita.

    • Anonyymi

      Kannatusta Natolle täältä Juntusrannasta, suurin osa täällä asuvista kannattaa Natoon liittymistä.

    • Anonyymi

      Niin voisiko Venäjä hyökätä Suomeen?
      Ei se nyt mikään kumma olisi, onhan se hyökännyt ennenkin.Sitä vartenhan ne sotakoneistot ovat. Eivät siinä suhteessa mitään ole tapahtunut viimeisen tuhannen vuoden aikana. Se on hyökännyt joka on katsonut tarpeelliseksi vallata maita.
      Valta on ollut vahvoilla sotilasmailla. Nyt on Venäjä jolla on valtaa ja voimaa, eikä enää Ottomanneilla tai Mongonialaisilla, joita Kiinakin aikoinaan pelkasi,mutta eipä pelkää enää, niin ne vaan asetelmat vaihtuvat.
      Kun mennään vielä tuhatvuotta asetelmatsaattavat olla jo toisenlaiset, niin ja onko enää ihmisiäkään, kun jokin suuri pommi osuu.

      • Anonyymi

        Valkovenäjälläkin on pelko että Venäjä haluaa alusmaakseen, ovat muka valtioliitossa mutta lienee samanlainen pakko kuin yya-sopimus Suomella aikoinaan. Lukashenko ei haluaisi vallastaan luopua mutta Putleri haluaisi sielläkin häärätä. Sotakalusto Venäjällä vanhentunutta länsimaisiin verrattuna mutta ydinaseiden määrän avulla pullistelee.

    • Anonyymi

      Kyllähän se Hitler olisi saanut voittaa sodan, ei olisi noita ulkomaan elätettäviä liikaa eikä Putini uhkailisi naapurimaitaan.

    • Anonyymi

      Onneksi olemme menossa Natoon ja saamme sitä kautta turvaa.

      • Anonyymi

        Niin ja kohta saadaan uudet hävittäjät.

    • Anonyymi

      Hitsatkaa rajat kiinni pysyy ryssät siellä missä pitääkin, komennus hitsareita
      rajalle , panssarivaunu esteet jne laser tykit valmiiks NATOON KERRAN ON RAJAT
      KIINNI.

    • Anonyymi

      Kainuussa ja koko Suomessa Naton kannatus nousee kohisten. Kajaani olisi hyvä tukikohdan paikka, työllistävä vaikutus elvyttäisi kovasti koko maakuntaa.

      • Anonyymi

        Kannatan

    • Anonyymi

      Sorsamiehille tiedoksi.

      Venäjä toteuttaa Open Skies -tarkkailulennon Suomessa 17. - 21. elokuuta.

      Kannattanee harkita tavallista tarkemmin mitä lentäviä ammuskelee ja minkä kaliiperin vehkeillä?

    • Anonyymi

      Venäjällä voi milloin tahansa tipahtaa ikkunasta tai saada myrkkyä elimistöönsä. On se kyllä barbaarinen yhteiskunta, tarkkana saa sen kanssa olla!

      • Anonyymi

        KVG Uuden Suomen blogi Puheenvuoro ja sieltä blokisti Ari Pesosen :

        Venäjän toimet avaruuden militarisoimiseksi osa 1/3,
        2/3 ja 3/3.

        Varsinkin 1/3 osion alussa on muutama hyvä linkki venäläisten ikiaikaisiin tapoihin käsitellä vihollisekseen määrittelemiään heidä vuosisatainen perinteisin ja uusinnovatiivin keinoin, lähinnä kosto ja huvittelumielessä ( vrt esim tapaus Hailuoto ja tapaus Navalny tällä hetkellä).

        Ihmeen vähän po.-asioita on saanut käsitellä EU-suomessa julkimedioissa Putinin aikakaudella.
        Liekö suomalainet toimittajat rakkaudessaan eri luokkaa kuin venäläiset, vai työnantajien sensuuriseulatko pitää ulkomaan uutisten toimittamiset edelleen kekkoslandian aikakaudella.
        Hys, hys, ettei Suuri Karhu hyökkää,; ei saa tuijottaa karhua silmiin ja muutenkin pitää kohdatessa esittää välinpitämätöntä ja yrittää perääntyäselkää kääntämättä takavasemmalle rauhallista näytellen.

        rakkaudessaan tilalle rohkeudessaan "kirjoitusavustaja" on psremminkin kirjoitussabotoija, jota en ole onnistunut poistamaan käytöstä.

    • Anonyymi

      Jumaliste ja äkkiä Natoon.. ennen kuin on liian myöhäistä! Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi, ei ne sivisty eikä siellä johtoportaan ulkopuolella ole ihmisarvoa.

    • Anonyymi

      Kansainvälistä politiikkaa, Venäjällä opposition kannattaja tippuu ikkunoista ja myrkyttyy, Valko-Venäjällä heidät hyppyytetään kaulakiikkuun.
      Slaavilaista kulttuuria.. moukkasakkia joka ei hevillä sivisty.

    • Anonyymi

      Syy miksi Suomessa on Naton vastustajia vaikka naapurissa on arvaamaton diktatuuri, tässä tulee tietoa mikä saa ihmisen uskomaan toista mitä todellisuudessa tapahtuu:

      Informaatio vaikuttamisesta KGB agentin sanoin, tätä alkoi Suomessakin sotien jälkeen ja näkyy myös tässä keskusteluketjussa:
      https://www.youtube.com/watch?v=nBrT4i--Vug

    • Anonyymi

      No niin ja myrkytettyhän se oli Navalnyi sitten taas oli. On se härskiä homma tuolla Venäjällä tuo vallanpito. On se niin kieroon kasvanutta porukkaa että koskaan ei voi siihen luottaa. Ei muuta kuin NATOON ja äkkiä!

    • Anonyymi

      OPPOSITIOPOLIITIKKO Aleksei Navalnyin myrkytys nousi Venäjällä taas isommaksi aiheeksi, kun Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti keskiviikkoa Navalnyistä löytyneen todisteita hermomyrkystä.

      Myös monet venäläiset analyytikot ovat kommentoineet asiaa.

      Miten tapaus vaikuttaa suhteisiin länteen?
      Venäjälläkin on kiinnitetty huomiota Merkelin tavallista tiukempaan kielenkäyttöön. Puheet Venäjän ja EU:n suhteiden huononemisesta entisestään ja mahdollisista uusista pakotteista alkoivatkin heti.

      Venäjän kansainvälisten suhteiden neuvoston johtaja Andrei Kortunov sanoi sanomalehti Vedomostissa, että paljon riippuu nyt Venäjän virallisesta reaktiosta. Se voi helpottaa tilannetta osoittamalla yhteistyöhalua.

      ”Tässä tapauksessa puhumme saksalaisesta maailmanluokan klinikasta, jolle maine on hyvin tärkeä. Kukaan ei usko heidän väärentävän tai seuraavan erikoispalveluiden ohjeita. Alkaessaan tämä informaatiosota on [Venäjälle] käytännössä mahdoton voittaa”, Kortunov sanoi.

      Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova kutsui Saksan lausuntoja jo keskiviikkoiltana ”perusteettomiksi”. Se oli myös television viesti. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov puolestaan sanoi torstaina, ettei asiasta ole mitään perusteita syyttää Venäjän valtiota tai pohtia pakotteita.

      Neuvoston ohjelmajohtaja Ivan Timofejev sanoi sanomalehti Kommersantissa, ettei Venäjän ulkoministeriön tai muiden viranomaisten kovilla puheilla ole vaikutusta, ne eivät hermostuta lännessä ketään.

      Sekä EU:ssa että Yhdysvalloissa mekanismit pakotteiden säätämiseen ovat jo olemassa, hän lisäsi.

      ”Pääkysymys on, kuinka pitkälle EU:ssa ja Yhdysvalloissa ollaan valmiita menemään, kun niiden on huomioitava itseenkin kohdistuvat vahingot.”

      Mikä rooli Putinilla on?
      Tällaisissa tapauksissa Venäjällä alkaa yleensä keskustelu siitä, millainen rooli presidentti Vladimir Putinilla on ollut. Niin Navalnyinkin kohdalla.

      Nopeasti alkoi tuttu kiistely siitä, onko asiasta Putinille hyötyä vai haittaa. Pohdittiin myös sitä, onko hän antanut käskyn, suostumuksen, merkin tai vihjauksen, vai onko kaikki tapahtunut hänen tietämättään.

      Poliittisen toimintansa lisäksi Navalnyi on tutkinut ja selvittänyt hallinnon korruptiota, joten Putinin lähipiirissä on useita hänen julkisia vihamiehiään.

      POLITOLOGI ja entinen Putinin puheenkirjoittaja Abbas Galljamov sanoi keskiviikkoiltana Facebookissa Putinin pitävän hierarkioista ja tekevän tärkeät päätökset itse. Hän ei pidä uskottavana, että Putin ulkoistaisi päätöksen näkyvimmän oppositiopoliitikon kohtalosta muille.

      Galljamovin mukaan päätöksentekojärjestelmän hajauttaminen olisi merkki koko järjestelmän hajoamisesta.

      ”Jos joku päättää Putinin tietämättä myrkyttää oppositiota ja luoda samalla ongelman suoraan Putinille, se joku silloin hallitsee maata.”
      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006623181.html?utm_campaign=hs_tf&utm_term=4&utm_source=tf-other&share=d69f6e5867edb70a5872eeb427108a3d

    • Anonyymi

      Saa nähdä miten hullujen diktaattoreiden Putlerin ja Likashankon käy.. puntti tutisee!

      • Anonyymi

        Totuttuun tapaan Venäjä ei myönnä mitään. On kaksi vaihtoehtoa, joko Venäjä ei ole Putinin näpeissä tai Putin on myrkytyksen takana.

    • Anonyymi

      Ei muuta kuin Natoon ja äkkiä. Sillä olisi turvallisuuden lisääntymisen lisäksi myös työllistävä vaikutus. Työllisyys ja turvallisuus kuntoon!

      • Anonyymi

        On meillä sellainen naapuri että vaikka voissa paistaisi..

    • Anonyymi

      Harjoituksella viritettiin tunnelmia perustuslakiäänestykseen, joka käynnistyy Venäjällä huomenna ja jatkuu viralliseen äänestyspäivään heinäkuun 1. päivään saakka. Harjoituksen tapaan myös perustuslain uudistamista koskeva kansanäänestys lykkääntyi koronavirusepidemian vuoksi. Äänestys järjestetään yhden päivän sijaan viikon mittaisena, jotta sen aikana vältyttäisiin virusta levittäviltä väkijoukoilta.

      Opposition johtohahmo Aleksei Navalnyi on kehottanut ihmisiä boikotoimaan äänestystä.

      – Yksi hullu, ahne, vallasta sekaisin mennyt mies pistää koko maan osallistumaan houreisiinsa, hän kommentoi.

      Navalnyi on myös kritisoinut voitonpäivän harjoitukseen upotettuja valtavia summia. Kansanäänestyksen sijaan hän kehotti venäläisiä osallistumaan aluevaaleihin syyskuussa ja äänestämään valtapuolue Yhtenäisen Venäjän pois vallasta.

      Hassustipa Navalnyille kävi, diktatuureissa ei kannata laukoa liikaa totuuksia julkisesti ääneen.. voi pudota ikkunasta tai myrkyttyä..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8104
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2345
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2313
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1880
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1423
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1264
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1256
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      968
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      865
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      809
    Aihe