Moi kaikki luonto ja retkeilyn harrastajat.
Minulle retkeilystä on tullut elämäntapa, vaikka ei retkellä olisikaan niin opittuja taitoja voi käyttää muutenkin.
Päiväreissut, joskus yli yön on minun lajini. Ja nimenomaan vesillä, ihan normi pieni soutuvene hieman varusteltuna. Vetouistelu on lisänä retkillä, samoin muukin kalastus.
Turha varusteiden kantaminen jää pois, airot ja pieni purje apuna. Pieni perämoottori olisi ok, pääsisi käymään pidemmällä.
Myös muitakin retkilajeja harrastan silloin tällöin. City vaellus, 2-3 päivän reissut Suomessa. Interreilillä on tullut käytyä, sielläkin retkitiedot ovat hyödyllisiä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mikäpäs siinä. Mukavalle kuulostaa. Itsekin olen siirtynyt rinkan raahaamisista enemmän tuonne vesipuolelle. Kanootissa kulkee melko mukavasti leiritarpeet ja kaljalootat ilman suurempaa hikoilua. Kalahommat hoituu ihan verkotusta myöten. Ja kun laiskuus tästä vielä tuuman verran lisääntyy pitää miettiä myös josko laittaisi vielä sellaisen näppärän sähkömoottorin (latausmahdollisuudella) siihen kanoottiin,
Kiva!
Kanootti on minulle liian pieni, pienessä retkiveneessä tilaa sopivasti. Vetouistelu ym.kalastus siinä sivussa tuo oman mausteensa retkeilyyn.
Minimalistinen, ekologinen elämän muoto on hyvä. Elää sopusoinnussa luonnon kanssa ja ilmaston muutos pitää myös muistaa omassa toiminnassa.
Kun oppii retkitaidot niin niillä pärjää joka paikassa. Turun saaristo on jäänyt kokematta, pitäisi olla isompi vene,Saimaa sopii minulle.
Retkikirja on hyvä, Aulion teos.
Asuu vaikka asuntovaunussa, siellä on tarpeellinen. Päivät menee sitten kelin mukaan veneessä, risusavottaa silloin tällöin lisäksi.
saimaa on muuten kiva, mutta syksyn myräkät kyllä pitävät sinut maissa. Tai sitten ootkin trolli: terveisin syntyperäinen Pihlajaveteläinen. Ja keväällähän jäät soittelee. Joko on mantereella kiltisti tai saaressa missä sielläkin odotus on yhtä pitkä, kuin rospuutto.
Saimaa on hieno!
Parasta Suomessa on luonto, näin se on. Vesiretkeily on minun lajini myös.
Vesillä tuntee olevansa vapaa, wow!
Jättää sen oravapyörän sikseen ja siirtyy luontoon.