Ei tämän olisi pitänyt mennä näin (kukaan muu ajattelee näin?)

Anonyymi

En tiedä ajatteleeko kukaan muu näin, mutta erään tapaamani naisen kohdalla tuli tunne että jotakin muutakin olisi pitänyt tapahtua, mutta EI...

Meistä tuli vain kavereita enkä näe tälle mitään muuta syytä kuin omat henkilöhistoriamme ja tapamme käsitellä ihmissuhteita.

Välillä voisi olla luonteiden ja kiinnostuksen puolesta kuin olisimme paita ja peppu, mutta samalla tajuan että se on vain lumetta eikä riitä kuin kaveruuteen.

Hän on "kokenut" nainen ja itsellä on vain muutama hassu suhde. En näe että oikeasti suhteemme toimisi.

Mutta samalla on tunne että hän on ollut mielessäni jo ennen kuin koskaan hänet tapasin.
Ehkä fantasioissani yhdistin hänen jotkut ominaisuudet osaksi sitä unelmaa mikä minulla oli tulevasta kumppanistani ylipäätään ja nämä muut ominaisuudet sotivat sitä vastaan.

Oli täysi sattuma että kohtasimme, mutta samalla molempien elämässä on tapahtunut asioita jotka johdattavat meidät pois ja olemme vain aina kavereita.

Ehkä opimme tästä jotain molemmat.

20

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki kohtaamiset ovat sattumaa? Jos sinä olisit kokenut, et näkisi mitään ongelmaa? Nainen ei saa olla? Hyvin ylemmyydentuntoiselta kirjoituksesi kuulostaa? Eikä lainkaan suvaitsevaiselta. Kun ihastumme luomme mielessämme kohteesta mielikuvan, josta poistamme kielteiset piirteet. Kun ihastus hälvenee, näemme kohteen, kuten näemme muutkin ihmiset? Toivoisin sinulle enemmän ymmärrystä tulkita muita. Nainen sivusta

      • Anonyymi

        Kohtaamiset ovat sattumaa elämässä.

        Jos olisin kokenut kuten hän niin ehkä näkisin hänet jotenkin erilaisessa valossa sekä kokisin että meillä voisi olla jonkinlainen yhteinen käsitys ihmissuhteista.

        Suvaitsevaisuus ei ole mikään hieno asia jota pitäisi tavoitella.

        En ole häneen ollut ihastunut varsinaisesti. Ihastellut häntä kyllä aina välillä. Olisin ehkä voinut ihastua häneen syvästikkin jos asiat olisviat eri tavalla.

        Olen nähnyt hänet alusta asti sellaisena kuin hän on, mutta olisin ehkä unelmissani toivonut jotain muuta koska hän muistuttaa sellaista naista jota olen aina etsinyt. En vain usko että sovimme lopulta yhteen.

        Huomaan että tuo vaikuttaa käytökseeni hänen seurassaan. Olisin vapautuneempi ja varmaan ihastuisin. En näe kai häntä kuitenkaan sopivana kumppaniehdokkaana eikä hänkään varmaan minua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkastelet tunteitasi ulkopuolelta. Aivan kun sinulla ei olisi yhteyttä niihin? Ihastelet, etkä ole vapautunut? ehkä tuossa on kyse alemmuudentunnosta? Onko henkisesti vahva ja itsetietoinen? Pelkäät häntä? Ei ihmisiä ole saatavilla kaikilla hyvillä ominaisuuksilla! On niin, että hyväksyttävä toisessa sellaisetkin puolet, joista ei pidä, ja niin tekeekin jos rakastaa! 16.11

        En ole vapautunut koska en koe häntä lopulta kaltaisekseni. Nuo erot mitä meillä on katkaisevat tunteeni häneen.

        Äsken puhuit ylemmyydentuntoisesta viestistä, nyt on yhtäkkiä kysymys alemmuudentunteesta.

        En minä häntä pelkää, en vain näe että meillä voisi olla yhteistä tulevaisuutta.

        Rehellisesti sanottuna en taida kunnioittaa häntä naisena.

        Niin koska on sinua kokeneempi ? Viestisi oli ylemmyydentuntoinen, mutta siten yleensä kirjoittaa ihminen, jolla on tarve nostaa itseään alemmuudentuntoisena! Olen itse havainnut, ettei kannata kirjoitella, jos on kovin tunteiden vallassa, vaan pohdittuaan ja harkittuaan, silloin on yleensä armeliaampi ja ymmärtäväisempi toista kohtaan. Ja tekstikin on yleensä asiallisempi.16.11

        Et ymmärrä mistä puhut. En ole tunteiden vallassa.

        En edes käsitä miten kokemus liittyy ylemmyydentuntoisuuteen tai alemmuudentunteisuuteen.

        Kuten sanottua en tiedä kunnioitanko niin kokenutta naista ja epäilen että se mitä tarjoan ei riitä hänelle kaikkien kokemusten jälkeen. Se on OIKEA tunne. Ei parisuhdetta voi esimerkiksi perustaa sen päälle ettei toista kunnioita tai arvosta.

        Kyse on ihan perustavanlaatuisista asioista jotka vaikuttavat potentiaaliseen ihmissuhteeseen.
        Tällainen "armeliaisuus" on pelkkiä heikkojen sielujen höpötystä.
        Ei kaikkia asioita tarvitse eikä pidä aina ymmärtää.

        En vain usko että meillä näillä eväillä on mahdollisuutta jatkoon. Tulee tunne että oltaisiin yhdessä jossain reissussa, mutta ne eväät on jo syöty aiemmin.

        Eikö tämä nainen ole mielestäsi hyvä nainen? Et hyväksy käytöstään? Ei suvaitsevaisuudessa ole kysymys heikkoudesta? Ihminen joka arvostaa itseään arvostaa myös muita. Ja jolla on lapsena ollut hyvä kiintymyssuhde luottaa itseensä ja muihin ihmisiin. Sitäpaitsi heikkouden myöntäminen vaatii rohkeutta. Jos pelkäät onko sinulla hänelle mitään tarjottavaa kertoo se, että koet hylätyksitulemisen pelkoa? Kyllä me kaikki sitä koemme! Joskus omiin odotuksiin vastaaminen saa myös pelkäämään toisen odotuksia? Pystyykö niihin vastaamaan? Joskus kuitenkin rakkaus raivaa esteet tieltään? 16.11

        Eihän sun tarvitse olla "armelias", mutta älä odota sellaista sitten naisiltakaan itseäsi kohtaan, jos olet joissakin asioissa eri arvomaailmaa kuin he. Sehän on heikkoutta, mielestäsi, se armeliaisuus, myös sinun omaan suuntaasi.

        Ei minusta kannata väkisin vääntää eri arvomaailmoista. Itsekään en ihastuisi, jos joku olisi jotakin jyrkkää sovinismin haaraa edustamassa, koska en olisi koskaan sellaisten kanssa onnellinen enkä myöskään arvostaisi heidän arvomaailmaansa.

        Mutta jokaisen suutelijat ja koko kaupungin paneskelijat jättäisin väliin myös, aivan samoin kuten sinä. Siitäkään ei tulisi onnellista, ei itselleni muttei myöskään heidän kaltaisilleen. Panomunamiehet tarvitsevat sellaisia ihme kiksejä, joita yksi ihminen ei voi pidemmän päälle antaa kuitenkaan. Joku voi olla heitäkin varten, en sitä tarkoita. Muttei kuka tahansa.

        PS. varmuuden vuoksi, olen sitten uusi vastaaja tässä ketjussa, täysin sivusta.

        Hyvä kuvaus tuo, että panomunamiehet hakevat kiksejä jne. Ja sellaisille kelpaa patjaksi kuka vaan koska tärkeintä on vain ne omat kiksit ja halut joita saa toteuttaa. Tämä myös täysin sivusta ja ketjun ulkopuolelta.

        "Eihän sun tarvitse olla "armelias", mutta älä odota sellaista sitten naisiltakaan itseäsi kohtaan, jos olet joissakin asioissa eri arvomaailmaa kuin he. Sehän on heikkoutta, mielestäsi, se armeliaisuus, myös sinun omaan suuntaasi."

        Minusta on typerä olla "armelias" edes minua kohtaan. Jos ihminen ei ymmärrä sitä mitä minä olen niin odotan että hän tajuaa tällöin ettemme sovi ehkä yhteen.
        Molemmathan joutuvat pohtimaan tuota asiaa enkä odota noiden asioiden suhteen armealisuutta sen enempää kuin olen valmis antamaan toiselle.
        Tietysti riippuu myös asiasta, mutta esimerkiksi miten muodostaa ihmissuhteita/parisuhteita/seksisuhteita vaikuttaa aika merkittävällä tavalla tähän itse asiaan eli juuri parisuhteen muodostamiseen, tällöin ei ainakaan armeliaisuudelle ole välttämättä tilaa.

        -Ei minusta kannata väkisin vääntää eri arvomaailmoista. Itsekään en ihastuisi, jos joku olisi jotakin jyrkkää sovinismin haaraa edustamassa, koska en olisi koskaan sellaisten kanssa onnellinen enkä myöskään arvostaisi heidän arvomaailmaansa. -

        Tuota juuri ajan takaa. Olisin ehkä voinut ihastua, mutta juuri noilta osin tuli olo että aivan kuin olisimme eri maailmoista.

        -Mutta jokaisen suutelijat ja koko kaupungin paneskelijat jättäisin väliin myös, aivan samoin kuten sinä. Siitäkään ei tulisi onnellista, ei itselleni muttei myöskään heidän kaltaisilleen. -

        Aivan, mielestäni kyse on yhteensopivuudesta, ei siitä siis etten huolisi häntä tai ettei hän huolisi minua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tämä nainen ole mielestäsi hyvä nainen? Et hyväksy käytöstään? Ei suvaitsevaisuudessa ole kysymys heikkoudesta? Ihminen joka arvostaa itseään arvostaa myös muita. Ja jolla on lapsena ollut hyvä kiintymyssuhde luottaa itseensä ja muihin ihmisiin. Sitäpaitsi heikkouden myöntäminen vaatii rohkeutta. Jos pelkäät onko sinulla hänelle mitään tarjottavaa kertoo se, että koet hylätyksitulemisen pelkoa? Kyllä me kaikki sitä koemme! Joskus omiin odotuksiin vastaaminen saa myös pelkäämään toisen odotuksia? Pystyykö niihin vastaamaan? Joskus kuitenkin rakkaus raivaa esteet tieltään? 16.11

        -Eikö tämä nainen ole mielestäsi hyvä nainen? Et hyväksy käytöstään?-

        En tiedä hyvästä naisesta, mutta en arvosta sen laatuisia ominaisuuksia jotka liittyvät tuohon käytökseen.

        -Ei suvaitsevaisuudessa ole kysymys heikkoudesta? -

        Suvaitsevaisuus usein on heikkoutta. Esimerkiksi suvaitset jotain joka vahingoittaa sinua tai voi vahingoittaa toisia.

        - Ihminen joka arvostaa itseään arvostaa myös muita. Ja jolla on lapsena ollut hyvä kiintymyssuhde luottaa itseensä ja muihin ihmisiin. -

        Siis tämähän on ihan täyttä höpöhöpöä.
        Henkilö kykenee arvostamaan ihmisiä sekä luottamaan ihmisiin, mutta se ei tarkoita että ihminen arvostaisi KAIKKIA ihmisiä tai luottaisi KAIKKIIN ihmisiin. Jälkimmäitset vaihtoehdot ovat juuri osoitus mielen heikkoudesta.

        -Jos pelkäät onko sinulla hänelle mitään tarjottavaa kertoo se, että koet hylätyksitulemisen pelkoa? Kyllä me kaikki sitä koemme! -

        Tarkoitin että minulla ei ole riittävästi tarjottavaa, en sanonut "ei mitään".
        "Hylätyksitulemisen pelko" on tällainen typerä sanomus vaikka tosiasiassa jokainen miettii onko suhteella tulevaisuutta ja onko se tukevalla pohjalla. Se ei ole pelko joka sitä ajattelua ajaa vaan yksinkertainen tulevaisuuden suunnittelu.

        -joskus omiin odotuksiin vastaaminen saa myös pelkäämään toisen odotuksia? Pystyykö niihin vastaamaan?--

        Minun odotukseni ovat aika yksinkertaisia. Jokin tässä mättää ja se on asia joka on mielestäni yksi tärkeimmistä ja se on suhtautuminen ihmissuhteisiin.

        - Joskus kuitenkin rakkaus raivaa esteet tieltään? -

        Rakkaudesta turha puhua välillämme kyllä, en usko että muutumme kavereista miksikään. Huomaan etten luota häneen enkä usko että voin ottaa häntä vakavasti parisuhdemielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kuvaus tuo, että panomunamiehet hakevat kiksejä jne. Ja sellaisille kelpaa patjaksi kuka vaan koska tärkeintä on vain ne omat kiksit ja halut joita saa toteuttaa. Tämä myös täysin sivusta ja ketjun ulkopuolelta.

        -panomunamiehet hakevat kiksejä jne. Ja sellaisille kelpaa patjaksi kuka vaan koska tärkeintä on vain ne omat kiksit ja halut joita saa toteuttaa. -

        Millaiset naiset sitten hakevat huomiota tuollaisilta miehiltä tai päätyvät noiden miesten luokse tai haluavat tuollaisia miehiä?

        Onko sellaisesta naisesta vakavasti otettavaksi kumppaniksi?

        Sanoisin että ei....

        Vaikea vastata kun ei ole kokemusta tuollaisista miehistä ja jokainen valitsee kumppanikseen sen joka on itselle paras ja
        vakavasti otettava kumppani. Voi olla, että näissäkin kumppanien valinnoissa pätee vanha sanonta, vakka kantensa valitsee, niin miesten kuin naistenkin kohdalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän sun tarvitse olla "armelias", mutta älä odota sellaista sitten naisiltakaan itseäsi kohtaan, jos olet joissakin asioissa eri arvomaailmaa kuin he. Sehän on heikkoutta, mielestäsi, se armeliaisuus, myös sinun omaan suuntaasi."

        Minusta on typerä olla "armelias" edes minua kohtaan. Jos ihminen ei ymmärrä sitä mitä minä olen niin odotan että hän tajuaa tällöin ettemme sovi ehkä yhteen.
        Molemmathan joutuvat pohtimaan tuota asiaa enkä odota noiden asioiden suhteen armealisuutta sen enempää kuin olen valmis antamaan toiselle.
        Tietysti riippuu myös asiasta, mutta esimerkiksi miten muodostaa ihmissuhteita/parisuhteita/seksisuhteita vaikuttaa aika merkittävällä tavalla tähän itse asiaan eli juuri parisuhteen muodostamiseen, tällöin ei ainakaan armeliaisuudelle ole välttämättä tilaa.

        -Ei minusta kannata väkisin vääntää eri arvomaailmoista. Itsekään en ihastuisi, jos joku olisi jotakin jyrkkää sovinismin haaraa edustamassa, koska en olisi koskaan sellaisten kanssa onnellinen enkä myöskään arvostaisi heidän arvomaailmaansa. -

        Tuota juuri ajan takaa. Olisin ehkä voinut ihastua, mutta juuri noilta osin tuli olo että aivan kuin olisimme eri maailmoista.

        -Mutta jokaisen suutelijat ja koko kaupungin paneskelijat jättäisin väliin myös, aivan samoin kuten sinä. Siitäkään ei tulisi onnellista, ei itselleni muttei myöskään heidän kaltaisilleen. -

        Aivan, mielestäni kyse on yhteensopivuudesta, ei siitä siis etten huolisi häntä tai ettei hän huolisi minua.

        Olen tuo jolle tässä vastasit, ja aika samoilla linjoilla kanssasi. Kyllä sitä omaa sisäistä intuitiota kannattaa kuunnella. Jos joskus ihastuksen tunne voikin johtaa ihmisiä harhaan, vähintäänkin ne omat sisäiset epämukavuuden tunteet ja varoitusmerkit ovat useimmiten oikeassa. Näin siis ihan omalla kohdallani olen havainnut, usein jälkikäteenkin todettuna. Jos tuntuu hieman epäsopivalta alussa, näin voi tuntua jatkuvasti koko suhteen ajan, ja lopulta saattaa olla itse se, joka haluaa suhteen lopettaa. Ehkä jälkikäteen voi jopa katua, että kannattiko lähteä lainkaan.

        Joskushan ihminen taas haluaisi kovasti olla ihastunut, ja jättää kuuntelematta sitä varoituksen ääntä... sitä kannattanee kuitenkin yrittää kuunnella, ja olla varovainen. Epäsopivista ratkaisuista ei ole iloa keillekään pidemmän päälle, ne voivat rikkoakin ihmisiä. Sen sijaan molemmat epäsopivat voisivat löytää itselleen sopivammat muista ihmisistä.

        Onnea ratkaisuihin!

    • Anonyymi

      Tänään on tunne että on oikein olla vain ystäviä

      Onhan se vähän raskasta olla tunteista sekaisin mutta silti niin hyvä tunne

      Kuumakin on

      Oon vähän viilentymässä ulkona ,kivasti pieni kevyt tuuli käy.

      Ja on varjoisassa.

      Pites tuas lopetellä tältä päivältä ja jättee mieleen pyörimään tuas yks hellepäivä

      Lakanat jos vaihtais niin vois saada paremmin unen piästä kiinni😄

      • Anonyymi

        "piästä"?

        onko toi karjalan murretta?

    • Anonyymi

      Jos nainen on Jakorasia niin eikö tuo ole selvä peli ettei sovi miehelle joka tahtoo säntillisemmän ja ehkä hieman siveellisemmän naisen?

      Onpa asiat niin tai näin, miten tahansa niitä mielessä pyörittelet niin kunnioitusta ja arvostusta ei voi ostaa ja jos tulee tunne ettet voi naisen käytöksen sekä toiminnan takia kunnioittaa ja arvostaa niin mitään sen erityisempää siitä ei voi syntyä. Eikä kannata edes yrittää.

      Kun löydät naisen jota kunnioitat ja arvostat niin sen jälkeen voit katsoa jotain vakavampaa. Se mitä sä kunnioitat ja arvostat niin on sun valintasi perustuen sinun tahtoosi ja näkemykseesi eikä toisten kannata siitä inistä.

      Pidä linjasi. Nauti yhteisistä hetkistä kavereina tai mitä ikinä nyt olettekin. Hän on vain yksi niistä monista naisista eri syistä johtuen joka ei ole sinua varten. Löydät sopivamman ja paremman kyllä.

    • Anonyymi

      Milloin kohtasitte ensimmäisen kerran?

      • Anonyymi

        Vuosia sitten, molemmat naimisissa nytten

    • Anonyymi

      Fantasioitko hänen pepusta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      676
      8189
    2. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2418
    3. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2405
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1942
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      1548
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1320
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1266
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      83
      1090
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      871
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      850
    Aihe