Miten selvitä koiran kuolemasta?

Juuri noin ajattelin itse viimeisen sakumme jälkeen. Ajatus oli että en halua kokea tätä enää koskaan.

Siitä tulee nyt heinäkuussa 4 vuotta.
Kuitenkin minulla on nyt pieni koira joka täyttää syyskuussa 3 vuotta.
Olin viimeisen sakumme jälkeen 4 kk sisällä, tein mitä tein tai sitten en tehnyt mitään.
Olin tottunut säännölliseen lenkkeilyyn sakumme kanssa ja päivä oli täysi kun vielä kotihommatkin hoidin. Nyt ei ollut mitään, ei yhtään mitään.
Itkiessä meni 4 kuukautta ja mietin että en koskaan ole elämässäni lenkkeillyt yksin. Ulos pitäisi mennä ja hoitaa itseään mutta miten. Ei huvita, ei jaksa.
Ikäni puolesta oli selvää että sakua en voi enää ottaa. Mieheni joka oli päävastuussa siitä sai aivoinfarktin joten ulkoilutus jäi melkein mulle.

Mutta päivänä muutamana kirkastui ajatus että ehkä vielä yksi. Menimme 17 vuotiaina naimisiin ja siitä lähtien oli ollut ensin saku mutta myöhemmin vuosia kaksi.

Jos kuitenkin mutta onhan niitä pieniäkin. Katselin sitten netin koirasivuja ja sieltä löytyi tämä pieni, itsepäinen mutta niin nätti pieni serobikoira. Koira on kuitenkin isompi kuin ihan pienimmät, painaa 11,5 kg.
Niin vaan elämä meni taas uomiinsa. Itse olen 67 vuotias ja vikoja on mutta tavoite on elää niin kauan kuin rakas koirani.
Mutta mikään ei ole tässä nykymaailmassa niin varmaa kuin epävarma ja kuolema ei ole ollut sitä koskaan.

Ymmärrän hyvin surusi ja otan osaa siihen. Se on lähtemätön jälki. Kuitenkin niin sinun kuin silloin minun on pakko jatkaa matkaa. Uskon että ajan kanssa haluatkin sen tehdä. Koiran kuolema on musertava niille jotka tuntee samoin kuin sina ja minä.

Surulla on oma aikansa ja jokaisella omansa. Kyllä se valo pilkahtaa, usko minua. Se että kauanko se kestää kohdallasi en tiedä. Oma suruaika oli pitkä.

Kiitos vastauksestasi "Taruolento"

Itku on edelleen herkässä.
Meillä oli ihana pitkä matka takana, loppu oli vain niin järkyttävä etten saa sitä pois mielestäni. Romahdus tuli niin yhtäkkiä ja yllättäen.
Toivoisin että ne kamalat hetket unohtuisi ja että jäljelle jäisi ne hyvät muistot.
Vielä viimeisiin aikoihin (pennusta asti) meillä oli tapana viikonloppuisin käpertyä sohvalle, koira tuli mun kainaloon.
Mä hellin sitä ja kuiskailin aina sen korvaan että "Sinä oot mamman ja mamma on sinun"
Kun vein koiraa viimeiselle matkalle, radiosta soi Lauri Tähkän kappale "Sinä olet minun", miten sattuikin.
Samaan aikaan huudan koiralle että yritä rakas jaksaa, enää ei ole pitkä matka!!
Eläinlääkärillä oli hyvä palvelu, koira sai heti rauhoittavan piikin ja sain olla hänen kanssa viimeiset 10 minuuttia.
Parin viikon päästä hautaan rakkaan, rakkaimpani tuhkat mökille missä oli koko elämänsä aikana onnellisin.

Aika auttaa, muistot tuo lohtua.
Miten selvitä?
Keksimällä itselleen uutta tekemistä, suunnittelemalla uusia harrastuksia, jos koiraa ei enää halua ottaa.Itse otin uuden koiran,se vie ajatukset muualle, tuo iloa , ja pitää arjessa kiinni.
Ajankanssa entisen ikävä helpottaa, ja uusi koira ottaa ajatuksissa paikkansa.Jokaisessa niistä on paljon hyvää, ja ovat niin kovin erilaisia,mikä on hyväkin.Ei pidä jäädä suremaan liian pitästi, eikä liian raskaasti.Kun hoitaa koiransa parhaanmukaan, tietää tehneensä sen eteen parhaansa, ja tatjonneensa sille hyvän elämän.Se myös lohduttaa eronhetkellä.

Otanosaa menetykseesi🐕
Etsi uusia mielenkiinnonkohteita, koita löytää ilonaiheita päiviisi, ja nauttia ihanasta kesästä,voimia keräilleJaksamisia🐶

Rakkaan koiransa menettämisestä ei valitettavasti selviä koskaan. Suru hälvenee pikkuhiljaa t. Minelan

Koiran äkillinen poismeno (oli se sitten luonnollinen tai lopetus) vie aina oman aikansa, ennen kuin siitä toipuu (jotkut toipuu nopeammin, toiset hitaamme ja toiset eivät välttämättä koskaan).

Itse menetin 3v 7kk sitten oman koirani ihan yllättäen ja en ole vieläkään toipunut sen kuolemasta. Välillä pystyn puhumaan kuolemasta ilman kyyneleitä ja toisinaan taas en.

Edesmennyt oli poisnukkuessaan 7v 9kk ikäinen ja nukkui yllättäen kotiinsa. Koirakaveri on ja se on tällähetkellä 12v 7kk ikäinen.

Edesmennyttä koiraani kohtaan ikävä ja suru on edelleen todella valtava.

Tiedän tunteen , koirani menehtyi äkillisesti . Olen itkeny itteni kipeäksi ja tuntuu että pää hajoaa kohta kun mietin vaan sitä hetkeä . Vaikka olemmekin päättäneet avata sydämmen uudelle koiralle nii ikävä on pohjaton

Eilen tuli kolme kuukautta siitä surun päivästä kun jouduimme luopumaan rakkaasta perheenjäsenestämme, oli 14v 2kk. Sydämeni on yhä vereslihalla, itku tulee hyvin helposti, meillä molemmilla. Suru ja kaipaus on todella suuri. Otan osaa teidän kaikkien koiranne ja kissanne menettäneiden suruun ja kaipaukseen. Haluamme pennun, mutta nyt tuntuu olevaan vaikeaa löytää. Uusi ei ikinä korvaa poisnukkunutta, vaan on uusi karvakaveri. Koirat kuten kissatkin ovat yksilöitä.