Aivan höpöukkoja nämä kokonpojat.
Uho on kova nettisivuilla mutta osaaminen loppui jo ensimetreillä kun olisi pitänyt tarjousta ruveta tekemään. Ei onnistu tarjoaminen kuin muiden talovalmistajien valmiiksi piirtämistä pohjakuvista. Ja vielä piilovittuilut päälle, kun tuli rehellisesti ja avoimesti kerrottua että olen kysymässä muualtakin tarjousta.
Rakennuspalvelu Kokko
12
10180
Vastaukset
- Anonyymi
5% rakentajista/rakennuttajista luulee, että rakennusliikkeillä ei ole mitään oikeuksia, ja ne haukkuu julkisesti Somessa, jos ei kaikki ole mennyt, niin kuin he ajattelevat(he ei kunnioita sopimusta, minkä mukaan on kaupat tehty).Valitettavasti tällaiset rakennuttajat päätyvät eroon, jos ei rakennusaikana, niin viimeistään vuositakuukorjauksen aikana on jo lusikat jaettu.
Kokonpojat todennäköisesti ovat kaukaa viisaita, ja ei myy eikä edes tarjoa sellaiselle, joka jo tarjousvaiheessa osoittaa merkkejä, että ongelmia on tulossa, ja inhimillisyydestä ei ole tietoakaan.
On kuitenkin hyvä muistaa, että leivän edestä rakennusliikkeissäkin aherretaan, ja ihan tavallisia ihmisiä(ihmisyyttä arvostavia) sielläkin ollaan.
Arvostan poikien työtä. Tarjouksen tekemisessä ja hyväksymisessä on kaksi osapuolta. Neuvottelutaitoa tarvitaan molemmilta osapuolilta. Teimme kaupat erillistalosta 2020 ja muutimme uuteen kotiin alkukesästä 2021. Omat toivomukset onnistuivat neuvottelemalla ja sopimalla. Kaikkia toiveita ei voinut toteuttaa rakennusteknisistä syistä. Laatuun olemme erittäin tyytyväisiä. Näillä palstoilla on helppo rökittää ja purkaa omaa pahaa oloa.
- Anonyymi
Älä hauku!
- Anonyymi
ostaa palveluita ja uhkailee väkivallalla kun tulee lasku.
- Anonyymi
Ihan sysipaskaa palvelua näiltä ainakin saa. Toivottavasti menee konkurssiin niin eivät muut toista virhettäni
- Anonyymi
Lestojen pesä varokaa huiputusta
- Anonyymi
Ihan oikein sanottu ne on täysiä lestoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan oikein sanottu ne on täysiä lestoja
Ja se on tärkein asia mainita, joka kumpuaa hengellisestä vihasta.
Uskovaisia, uskovaisia, tarkka on silmä näkemään vikoja.
- Anonyymi
Palvelua ei voi kehua. Kun perävalot työmaalta katoaa, katoaa myös rakennuttajan kiinnostus asiakkaitaan kohtaan. Aliurakoitsijoiden virheet korjataan ja isoon ääneen niistä messutaan, että onpas huonosti tehty. Omia virheitä ei myönnetä ja niitä ei vahingossakaan korjata ja tpellaan kympeistä. En suosittele asiakaspalvelun vuoksi, muuten ihan ok taloja tekevät.
- Anonyymi
Ei kannata ostaa mitään, takuureklamaatioita eivät hoida eivätkä vastaa puheluihin/ viesteihin. Lopulta pitää hoitaa ne omasta pussista.
- Anonyymi
Samaan kastiin menee Siklan, Lehdon ja Saaga talojen kanssa. Miksi te ihmiset ostatte näiltä taloja kun Suomessa on ihan fiksujakin rakentajia.
- Anonyymi
Samaan kastiin kuluu myös Merensini Oy.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2544855Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak942424Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1171530Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.324948- 73922
Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N270859Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle115812Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin
Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si33777- 38736
- 67702