Helsingin Sanomat uutisoi 24.6.2020 sivulla A16 "Mäenpää-päätös ilman ryhmäkuria". Artikkelin perusteella paljastuu, että puolueet rajoittavat kansanedustajien sananvapautta.
"Useampi puolue aikoo luopua ryhmäkurista... puolueiden kansanedustajat voivat siis harkita äänestyspäätöstään itse."
Siis puolueet pakottavat "normaalisti" kansanedustajat äänestämään tietyllä tavalla. Se on vastoin perustuslakia. Se on sananvapauden rajoittamista. Se on rikos.
Jokainen kansanedustaja on saanut henkilökohtaisen valtakirjan, jota sen pitää käyttää koko kansan etujen ajamiseen oman tunnon mukaan parhaalla tavalla. Valtakirjaa ei saa antaa puolueen tai minkään ryhmittymän käyttöön. Se seikka, onko vaaleissa ollut jonkun ryhmän vaalilistoilla ei saa vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen. Se on perustuslain henki ja kirjain,
Ilmeisesti yhteiskuntamme vaatii säätämään erillislain tällaisen ryhmärkurikäyttäytymisen estämiseksi. Kysymys on "koulukiusaamisesta", uhkailusta, kiristyksestä ryhmästä karkoittamisesta jne. Aivan väärillä poluilla.
On helppo laskennallisesti osoittaa, että useassa tapauksessa Eduskunnassa enemmistön mielipide ei ole voittanut. Se on laskentoa, Todellista tilannetta ei tiedä kukaan, koska edustajien omia mielipiteitä ei ole rekisteröity. Joka tapauksessa demokratia on sitä, että enemmistön mielipide voittaa. Nyt se ei toteudu puolueiden ryhmäkurivaatimusten takia. Sen takia tulee tyhmiä päätöksiä, joita kansan enemmistö ei sulata, mikä ei ihmetytä, jos todellisuudessa Eduskunnan vähemmistön mielipide on voittanut. Sen takia tutkimusten mukaan vain 10% ihmisistä uskoo poliitikkoihin. Ryhmäkurikäyttäytyminen ja lehmänkaupat syö päätöksenteon uskottavuutta.
Sama asia koskee kunnallista päätöksentekoa.
Puolueet jäivät kiinni rikoksesta
Anonyymi
0
59
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421630- 1491095
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70970Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi330924- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69681
- 37639
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33581