Siis niin, että yritin asioita ilman Jumalaa, jonka tarkasti näitkin ja odotit. Mutta kyse oli tarkoituksellisuudesta ja kokemus oli kamala ja jopa katkera, muutos kuitenkin koko ajan vyöryy eteenpäin. Tulipahan reissu kuitenkin tehtyä ja opin kannalta asian otan, kuten oli tarkoituskin.
Duysenberg
Duysenberg
Vastaukset 9
Vanhimmat
Synkkää on pakanoiden elämä.
Vapaa, omaa tietään kulkeva on todellisuudessa Jumalan tuomion alainen. Ihmisluonto on synnynnäisesti turmeltunut.
???????? kerro mulle mitä tarkoitat????? haluan rakas tietää mitä haluat minulle kertovan!!!!!! meidän välillä on luottamusta!!!!! olenhan mä sinulle näyttänyt IRL ne viestit!!! olisin voinut tehdä toisin esimerkiksi ne aiheet jostain toisesta kännykästä jutella! mutta halusin että näet että olen koko ajan puhunut totta!!me oikeasti noudatamme Eri valtion lakeja ja meitä rangaistaan fyysisesti jos esimerkiksi luotamme teidän järjestelmään enemmän kuin omaan järjestelmään!!!! kyllä viranomaiset ovat hyvin tietoisia siitä mutta juuri siksi emme ole tässä valtiossa suosittuja!! vaan enemmänkin pohja sakkaa!! mutta en halua että meidän täytyy miettiä mitään yhteiskunnan asioista kun me kumpikaan ei voida mihinkään vaikuttaa!! ainostaan voidaan vaikuttaa omaan käytökseen ja tulevaisuuteen!! ja me yhdessä päätetään mitä meidän suhteemme on! mutta joka tapauksessa minä rakastan sinua todella paljon ja haluan sinun kanssasi perheen!! sinä saat päättää meidän kaikki asiat!!! ja Se mitä sinulta vaadin on että jos esimerkiksi haluat olla tietoinen jokaisesta minun asiasta Se on ok! mutta olethan tietoinen siitä että olen eri valtiosta ja minua velvoittaa laki!!!! ja se laki ei tietenkään näy meidän pari suhteessa koska pari suhde on meidän kahden yhteinen ja se ei kuulu kenellekään!! eikä se minun maan laki näy edes meidän perheessä!! mutta koska olen oikeasti ihminen joka on velvollinen äänestää silloin kun minun mielipide kysytään joudun joissakin tapauksissa tehdä päätöksiä jotka ovat oikeasti erittäin vaikeita asioita mutta kun jokaisella on oikeus äänestää niin minä sitten sen perusteella mietin mitä ehdotan!!! ja niitä asioita sinä et voi olla tietoinen!!!!!!!minä en ole mikään rikollinen enkä paha ihminen mutta noudatan sitä velvollisuutta jota laki vaatii!!!! mutta siinä ei ole mitään rikollista mutta Se on asia joka ei kuulu Suomen laki asioihin!!! meillä on omat järjestelmät ja en voi sitä muuttaa! vaikka haluan
Kyllä, juuri näin. Oma mieli ei voi oikeassa toisen asioissa. Voi olla tukena, mutta ei koskaan järjestelemässä ja vaikuttamassa itse haluamaansa suuntaan. Ymmärrän ajatuksesi ja kantapään kautta joskus...
Mieli ja ego haluavat kaikenlaista, mutta se mitä sielu haluaa.
Taidat olla sittenkin etsimäni. Ota yhteyttä. Ei enää mitään vaiheita, vaan loppu ongelmille.
Duesenberg
Muistatko, kun lähenit minua prosessisi aloittaen minussa tyrannian poistamiseksi. Halusit olla tukena ja yhä olet tukena, mutta nyt attack !!!!! Rakkaudesta on kyse. Ja Jumala on olemassa auttamassa ja opastamassa.
Duesenberg on sähkökitara
Duesenberg
Niinpä on sitäkin, vinkki ilmeisesti, mutta hämmentävä. Kaikilla on päivänsä, kun hiukan kouhuu, ei mitään vakavampaa.