Skitsofrenia vertaistukea

Terve olen juuri saanut paranoidisen skitsofrenia diagnoosin. Olisi mielenkiintoista tietää miten saman diagnoosin kanssa ihmiset ovat päässeet elämässä eteenpäin. Olisi mukava tietää.

19

895

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Mielenkiintoinen artikkeli


      • Anonyymi

        Yksinäisyyteen alkoi tulla paranoidisia vivahteita. Gauffin alkoi kuulla päässään ääniä, enimmäkseen musiikkia. Mielessä alkoi jyllätä omituisia symboleita ja merkityksiä: ufoja, demoneita, uskonnollisia merkkejä. Gauffin alkoi uskoa, että ufot ohjailevat häntä, ja että hän on Jeesuksen palveluksessa. Kamerat, televisiot, tekniset laitteet – niiden kautta joku tuntui vakoilevan häntä.

        Gauffin oli sairastunut skitsofreniaan ja joutunut psykoosiin.

        Kun yhteiskunnallisen mittarin mukaan minäpystyvyys on nollassa, alienajatusten tilalle halutaan jonkin näsäviisaan mukaan synteettistä Rounduppia, käännetään ne merkitykset jälleen ylösalaisin, kuten "jokainen kunnon kansalainen" kuullessaan outouksia, varmasti tekeekin. Eli, näit näkyjä ym ym. Ja merkityksesi on kaikille vain theoreetikko, dhuunari, tahi kenties ... ansioithunut eläkheläinen. Yritit etsiä vapauduttuasi yhden "häirikön" ikeestä vähän miiningia, sellaista löytää saa täällä vain muilta piilossa ja salaa? Sori jos kommentoin syyttä suotta. Uskoakseni ei tätä näperrystä kukaan toivonut kauhean paljon.


    • Anonyymi

      No, et varmaan tarvitse näkemyksiäni miten olen päässyt e-päin, tai t-päin, mutta
      sen voin sanoa että sillä lailla se on mennyt, että enää ei uskalla eikä oikein tiedä miten sen järkeilisi, että ei halua enää kertoa liian koreaa kuvaa yhtään mistään kellekkään. Tiedä haitanneeko. Tää paikka on liian tuomitseva, tänne ei kukaan halua muuttaa, vaikka täällä on vähän ihmisiä. Eräässä tiedeartikkelissa tanskalainen tiedemies mietti miksei tänne muuta enemmän väkeä, tyyliin "kaikki".
      Aloittelevaa skitsoa auttaa, tai sanoisin nuoremmalle itselleni, että "unohda sosiaaliset mielipiteet, puhu vain teknisistä asioista useimpien kanssa, äläkä jätä huomioimatta, että väittelyä ei kannata blää blää ei täällä ketään kiinnosta muu kuin
      - nainen
      - nuori
      - malliainesta
      - sen ominaisuuksien tuijottelu
      niin ai niin. Hulluksihan siinä helposti voi tulla, kyllä sen näkee täällä, muuallakin, analyysin tuloksia ei kannattaisi laittaa edes nettiin, koska eihän sitä 1984-elokuvan jälkeen uskalla kertoa vahingossa väärää epätoivottua ajatusta viranomaisillekaan. Kellepä niitä sitten kertoo? No, useat skitsoiksi todetut kertovat ne hoitajille. Jos liityt kertomukseen, hoitaja käskee henkilön soittaa sinulle. Täällä on tällainen "en liity mihinkään" sosiaalinen maailma ollut siitä lähtien kun ihmiset alkoivat osoittaa epäsuosiota, jostain syystä.
      Ihmettelen miksei tutkita tarkemmin sitä, miksi geeni kääntyy itseään vastaan.

    • Anonyymi

      Se on auttanut e-päin pomppimisessa...
      Snaijaaminen
      Jos vaan onkin, kuten nk. kiusaajat
      tai hyvin pienilukuinen osa niistä on
      todennut: on vain sittenkin liian
      ruma vastak. sukup. kanssa hengailuun,
      työntekoon (ei kukaan jaksa katella)
      tai jopa harrastuksiin - sen lisäksi
      että on todella huono kaikissa näissä
      - on alakuloinen yms. Ei siis ole
      terhakkaan tehokkaasti positiivista
      synteettistä polttoöljyä esittävä
      vaan pikemminkin ankaraan
      ympäristöön mukautuva
      jää tai vesi, joka palaa pois
      tai lisääntyy äkillisesti...
      Feikkipositiivisten kertoessa
      miten he onnistuvat pitämään
      feikkiytensä avulla kulissit
      pystyssä. En tiedä sinusta,
      itsekin olen vain kulissi.

      • Anonyymi

        Kuulostanee tämän paikan tuntien varmasti pöyhkeilyltä : oletko Monopoly Guy, joka pitää turkiksista, vai Ace Ventura, joka pitää pesu...no, ehkä tiedämme lisää.
        Elämme kilpailussa, näin ollen, on paha tuottaa
        liikaa ajatuksia kilpailijalle.
        Eihän se edes kuule kilpailijaansa,
        joten miksi Teitä.
        Voiko kukaan tällaisesta Venäjän läheisestä paikasta saada myönteisiä
        sosiaalisia kokemuksia olematta kiusaajan kaltainen puheenparsi
        käytössä?
        #einaisiaeitulevaisuuttakuin5%väestöllä
        #miesvainkilpaileerafli
        #haluaakovalkoinenmieslopettaaelänlajit


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostanee tämän paikan tuntien varmasti pöyhkeilyltä : oletko Monopoly Guy, joka pitää turkiksista, vai Ace Ventura, joka pitää pesu...no, ehkä tiedämme lisää.
        Elämme kilpailussa, näin ollen, on paha tuottaa
        liikaa ajatuksia kilpailijalle.
        Eihän se edes kuule kilpailijaansa,
        joten miksi Teitä.
        Voiko kukaan tällaisesta Venäjän läheisestä paikasta saada myönteisiä
        sosiaalisia kokemuksia olematta kiusaajan kaltainen puheenparsi
        käytössä?
        #einaisiaeitulevaisuuttakuin5%väestöllä
        #miesvainkilpaileerafli
        #haluaakovalkoinenmieslopettaaelänlajit

        Tässä on esimerkkiketju ajatuksista, joilla krjoittaneen mukaan, voi saada mental helth tittelin. Siis nuoremmalle skitsofreenikolle neuvoksi. Täällä ei voi vedota kaikki omien mielipiteiden mielenkiinnostavuuteen muiden näkökulmasta, kuten jotkut huippustarat USAn elokuvissa. Täällä ei ole mitään Amerikan unelmaa, (eikä välttämättä Amerikassakaan ellet ole syntynyt jollekin hyväksikäyttäjälle, vintti voi silti olla kiero). Täällä on yritettävä vedota vain siihen, että sut jätetään rauhaan, jos yrität esiintyä jonkun huippupoliitikon esiintymisen imitoijana. Jossain määrin. En mä nyt heti parempaa ohjetta ilmaiseksi osaa kertoa

        nimim. Martin Seligman ja positiivinen psykologia on sairaan hyvä. Samoin Flow Mihaly C (jotain).


    • Anonyymi

      Hei! Diagnoosi voi tuntua elämän lopulta mutta ei ole sitä. Itse en enää kärsi oireista ja olen työelämässä. Älä anna diagnoosin määrittää sinua. Kaikkea hyvää elämääsi.

    • Anonyymi

      Yleisellä tasolla uskottavien riittävän ison otoksen omaavien tutkimusten skitsofrenian reliabilitetti on suurin piirtein luokkaa 0,43, mikä tarkoittaa reaalitodellisuudessa, että sinun diagnoosi ei voi olla väärä eikä oikea, koska sen reliabiliteetti on uskottavien kriteerien perusteella käytännössä niin heikko, ettet sinä voi mitenkään sairastaa mitään diskreettiä erillistä sairautta nimeltä paranoidi skitsofrenia On otettava huomioon, että reliabiliteettiarvio, mikä tuotetaan tutkimuksissa useimmiten liiottelee, eikä vähättele sairauden reliabiliteettia. Tämä johtuu mm. siitä, että diagnoosin tekijät ovat koulutetumpia ja harjaantuneempia kliinikkoja kuin keskivertopsykiatri. Esimerkiksi DSM-luokitusjärjestelmän uudistamisen osallistunut Allen Frances on todennut, että uskottavien kriteerien mukaan alle 0.6 kappa-arvon omaavat häiriöt ovat reliabilitettiltaan heikkoja. Reliabiliteetti on helppo käsite -se viittaa siihen, miten yhteneväisiä diagnoosin tekijöiden mielipiteet ovat olosuhteissa, joissa he eivät voi kommunikoida keskenään.

      Ikävä kyllä monissa psykiatristen häiriöiden reliabiliteettia käsittelevisssä tutkimuksissa (etenkin vanhemmissa) kommunikaatiota tapahtuu ja ne liiottelevat merkittävästi monien häiriöiden reliabiliteettia. Jos jollain diagnoosilla on heikko reliabiliteetti, niin sillä on väistämättä myös olematon validiteetti. Validiteetti viittaa siihen, millainen suhde käsitteellä on maailmaan, johon sen oletetaan viittaavan. Esimerkiksi saatamme 95 kertaa sadasta tunnistaa toisistamme erillämme vaikka sen, onko ihminen mies nai nainen. Se on ehkä jopa ohjelmoitu hermojärjestelmäämme. Sukupuolta voi tällöin kutsua mahdollisesti myös validiksi luonnolliseksi kategoriaksi-se on olemassa erillään omasta sisäisestä kielellisesti jäsentyvästä maailmastamme. Kun puhutaan psykiatrisista häiriöistä, niin niillä ei ole selkeää viittaussuhdetta luonnolliseen maailmaan. Ne eivät mittaa luonnollisen maailman ilmiöitä, vaan ovat sosiaalisia kategorioita. Ne muodostuvat tulkinnan, vuorovaikutuksen ja aivopesun kautta eli sen kautta, miten ihmisen identiteetti rakentuu kun auktoriteetit sitä määrittelevät. Niiden pohjalta syntyy tulkita "oikeasta" ja "väärästä" diagnoosista. Siksi sinuna en ripustautuisi diagnoosiisi liikaa vain siksi, että joku on sinut määritellyt "paranoidiksi skitsofreenikoksi". Itse asiassa se saattaa olla yksi merkittävä syy sille, miksi paranoidisella skitsofrenialla on niin heiko ennuste keskimäärin. Avoimen dialogin mallilla saatiin muutamassa vuodessa vähennettyä uusien skitsofreniadiagnoosien ilmaantumista 33 / 100 000 asukasta kohden 3 / 100 000 asukasta kohden, mikä tarkoittaa sitä, että valtavirtainen psykiatrinen hoito hyvin suurella todennäköisyydellä kroonistaa eikä vähennä ihmisten paranoidisia pelkotiloja. Se osaltaan siis tuottaa sairauden, jota sen oletataan hoitavan.

      • Anonyymi

        Niin. Ja minusta on erityisen typerää tuossa diagnoosissa se "paranoidinen." Sehän viittaa epäluuloisuuteen ja pelkoon. Ja miksi, hyvänen aika, miksi oletetaan, ettei ko. diagnoosin saaneilla (ja muillakin ihmisillä) voisi olla validia syytä pelkoon? Joskus pelko voi ulkopuolisten mielestä vaikuttaa aiheettomalta, mutta todellisuutta ei voi kukaan tietää.

        Erittäin typerää ja haitallista liimata ihmisen otsaan "aiheettomasti epäluuloisen yksilön" leima.

        Maailma on paha. Onneksi täällä on hyvyyttäkin. Useimmissa ihmisissä on sekä hyvää että pahaa. Kuitenkin aika moni törmää jossain elämänsä vaiheessa suureen määrään johdonmukaisesti esiintyvää pahaa muiden ihmisten taholta. Tämä johtaa yleensä sellaiseen stressaantumiseen ja kärsimykseen, jota kutsutaan "psyykkiseksi sairastumiseksi." Hohhoijaa, kyllä psykiatria on typerää.


    • Pakko kysyä täällä jos joku osaisi vastata.mulla on pään sisällä hahmoja/piruja jotka välillä puhuvat minulle,kuulen ne 3eritavalla. pään sisältä,takaata tai läheltä tai korvanjuuresta.ne voivat myös lähettää viestejä/dataa (esim.äitisi on kuollut,sinä kuolet,kaverisi eivät ole kavereitasi,sinua vastaan juonitaan jotain.)
      Sit on epäluuloisia/paranoidisia ajatuksia (esim.vessassa kameroita,asunnossa mikkejä,juotaviin ja pesuaineisiin pistetty jotain,huonetta tutkitaan)toi viimeinen noista johtanut siihen että tutkin oveani,miten auki se on ja laittelin tulitikkuja ympäri huonetta.myös kuolleita on tullut huoneeseeni samalla kuin korvanjuuressa ne ovat kuiskineet.olen nähnyt verisiä piirroksia tanssimassa ikkunoissa,varjot ovat liikkuneet huoneessa.välillä ahdistaa hirveästi,oireita/harhoja ollut niin paljon etten muista edes kaikkia.mutta haluaisin tietää mikä minulla voi olla,joo tiedän täältä ei diagnoosia saa mutta jos jollain on ollu samallaista osaisi vastata.oon nyt ilman neuroleptejä,kokeiltu on kyllä,abilify,ziprasidon,ketipinor,olantsapiini,risperdal.mutta pääpointti tässä ois tietää et vaikuttaako vakavalta, et on isomahdollisuus et ne alkaa taas tekee kepposiaan?viimeksi meni 2kk ilman lääkityksiä et alko oireita tulla tai olihan mulla 200mg ketipinor,mut se ei nyt mitään tee niin kiinnostaa alkaakohan ne keksii uusia temppuja vai onko vaan jotain pientä ongelmaa et ei välttis tuu enää mitään.

      • Anonyymi

        Nuo äänet ovat sinun pelkojesi heijastumia ja ne yrittävät suojella sinua joltain, jota et ole kyennyt kohtaamaan. Jokainen ihminen luo tai projisoi maailmaan oman todellisuutensa, koska sillä tavalla mieli ja tietoisuus toimii. Me projisoimme maailmaan myös usein sellaisia asioita, joita tietoisuutemme ei kykene integroimaan omaan minuuteemme. Silloin maailma tuntuu kaoottiselta, pelottavalta ja koemme itsemme riivatuksi. Nuo sinun äänesi haluavat tulla kuulluksi, koska heillä on tärkeää sanottavaa sinulle. Sinä olet kauhuissasi, mutta ehkä ainoa keinosi selviytyä on kohdata se, mitä ne yrittävät sinulle sanoa. YouTubessa on hyvä video siitä, miten käsitellä ääniä ja hahmoja, jotka tuntuvat uhkaavilta ja itselle vierailta.

        https://www.youtube.com/watch?v=VRqI4lxuXAw


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo äänet ovat sinun pelkojesi heijastumia ja ne yrittävät suojella sinua joltain, jota et ole kyennyt kohtaamaan. Jokainen ihminen luo tai projisoi maailmaan oman todellisuutensa, koska sillä tavalla mieli ja tietoisuus toimii. Me projisoimme maailmaan myös usein sellaisia asioita, joita tietoisuutemme ei kykene integroimaan omaan minuuteemme. Silloin maailma tuntuu kaoottiselta, pelottavalta ja koemme itsemme riivatuksi. Nuo sinun äänesi haluavat tulla kuulluksi, koska heillä on tärkeää sanottavaa sinulle. Sinä olet kauhuissasi, mutta ehkä ainoa keinosi selviytyä on kohdata se, mitä ne yrittävät sinulle sanoa. YouTubessa on hyvä video siitä, miten käsitellä ääniä ja hahmoja, jotka tuntuvat uhkaavilta ja itselle vierailta.

        https://www.youtube.com/watch?v=VRqI4lxuXAw

        Suomeksikin on, klikkaa tekstitys asetuksista:

        https://www.youtube.com/watch?v=syjEN3peCJw


        Kansainvälinen ääniä kuulevien liike Intervoice toimii Suomessakin:

        https://www.moniaaniset.fi/


    • Anonyymi

      Jeesus on tie, totuus ja elämä.

    • Anonyymi

      Tieteessä ei määritellä ihmisen toimintojen kohdalla
      käsitettä... ekstrapyramiidiset ongelmat...
      Normi-hoitajan kohdalla.

      --

      Kun noita ilmenee, sanotaan vain,
      se oli mahtavaa se lääkekäyttö
      niin kauan kuin se toimi.

      --

      Onko näin, että terveydenhuolto
      ei tarvitse terveyttäsi?
      Jos saat 20 vuotta 20 minuuttia
      päivässä "äänetöntä elämää"
      mutta samalla veltostuttaen
      kaikki mitä itseesi liittyy,
      sinä vain esität tyytyväistä
      terveydenhuollolle?

      Liian pieni
      perfektionismi minusta.

      ###########

    • Anonyymi

      minä olen jo melko oireeton, ahdistusta on reagilasta johtuen.

      ja väsymystä on jonkisen verran, mutta muuten.. täytyy ymmärtää että vanhemmille ja omaisille hoetaan sitä että skitsofrenia on krooninen sairaus.

      sitä se on, mutta elintavoilla, terveellisillä elämäntavoilla ja uusilla hoidoilla mitä tulee voi tulla vaikka kuinka hyvään kuntoon.

      tämä suomi on todella tuomitseva paikka, vaikka olen ottanut 20 vuotta melkein lääkkeet säännöllisesti minua pidetään silti foliahattuisena hulluna, omaistenkin taholta, vaikka he eivät myönnä sitä.

      kaikki mitä sanon kääntyy minua vastaan, koska olen "hullu", ja lääkettä tulee lisää vain.

      mutta koska olet uusi skitsofreniapotilas, tai sanotaan kuntoutuja, haluan sanoa sinulle pari vinkkiä hoitoon liittyen, älä anna heidän määritellä mikä normaalia tai mikä ei.

      jos haluat pelata sitten myöhemmin vaikka eläkkeellä paljon tai kävellä tai tehdä mitä ikinä haluat elämässäsi, älä anna heidän määritellä mikä on normaalia.

      kärsin siitä edelleenkin, kun "älykkäät" ihmiset ovat määritelleet minulle normin johon minun on mahduttava vielä vaikka 50 vuotiaana.

      tässä pari vinkkiä uuteen alkuun mitkä auttavat:

      cognitive enchament therapy 2 vuotta, pitkä ja hyödyllinen.
      kognitiivinen remedaatioterapia puoli vuotta. alussa kannattaa tähän mennä, vaikka kuinka olisi hankalaa, kannattaa silti mennä.

      intervallitreenit: lieventää skitsofrenian oireistoa tajuttomasti puolessa vuodessa,
      mutta ketään ei ole kertonut minulle tätä, (hoitohenkilökunta) miksiköhän=?

      liian suuri bisnes taidetaan molemmat olla? =)

      foolihappo b vitamiinit, erityisesti b12 vitamiini, foolihapon esiaste, tärkeitä!!!

      ja halpoja, joten voit äidille siitä sanoa hyvin.

      pelaaminen kehittää aivoja todella hyvin, joten pelaamaan vaan, ja kävely lisää hernosolujen kasvua BNDF aivojen hippokampuksessa, joten kävelylle rohkeasti vain. =)

      myöhemmin suosittelen uimista, sen lihasmassaa kasvattavan ominaisuuden vuoksi ,ja korketehoisemman aerobisen ominaisuuden vuoksi. =) vinkki.

      voit tehdä intervallia hyvin uidessa, ensiksi hitaasti altaan toiselle päähän ja nopeasti toiseen ja sitten hitaasti toiseen, =)

      ja lukemaan vaan, skitsofreenikoilla lukeminen on hankalaa, mutta lukemalla se paranee, HUOM! ei kannata ihan alussa lukea vaan panostaa liikkumiseen enemmän koska lääkkeet lihottavat yleisesti ottaen.

      reagila vähentää dramaattisesti negatiivisia oireita minulla, joten jos haluat tulla TIP TOP kuntoon, hanki aina uusimmat lääkkeet.

      calypta on seuraava ja sen pitäisi jo 5 päivässä vaikuttaa skitsofrenian oireisiin, myös negatiivisiin, HUOM! erittäin tärkeä vinkki.

      ja kookosöljy on hyvä ottaa ruokalusikallinen päivässä, koska aivot tarvitsevat rasvahappoja taistellakseen skitsofreniaa vastaan.

      psykiatrien paljon kehuma zyprexa, on ERITTÄIN hyvä mutta se lihottaa todella paljon, joten kannattaa odottaa lähivuosina ALKS 3831 lääkettä jossa on zyprexan teho, mutta ei metabolisia haittavaikutuksia, läheskään niin paljon (lihominen, yms.)

      ja, EI, ÄLÄ missään nimessä kuuntele niitä ihmisiä jotka sanovat ettei lääkkeistä ole mihinkään koko netti on niitä pullollaan, niitä valheiden sanojia. )=

      suosittelen uimista, kävelyä, pelaamista, ja uusimmat lääkkeet, esim.

      että tulet varmasti kuntoon, =) calyptassa ei ole sivuvaikutuksia juuri nimeksikään ja nämä 2 lääkettä tulevat suurin piirtein 1-2 vuoden päästä suomen markkinoille, minun mielipiteeni, kröhöm. =) maksimissaan ehkä kestää 3 vuotta.

      ja suosittelen aluksi, voit puhua siitä omaisille että antavat sinulle lääkeinjektion, että et voi vahingossakaan unohtaa lääkkeitä. se tasaa mielialanvaihtelut hyvin minulla xeplion injektio 4 viikon välein, ja se on tehokkaampi, paljon tehokkaampi kuin risperdal tabletit.

      ja suosittelen kalaöljyä, teelusikallinen päivässä, koska se on täyttä rasvaa, sen takia niin pieni määrä sitä.

      ja hanki tietoa, ole kuin pesusieni aikuisena, kun lapsena omaksut tietoa, ole sellainen aikuisenakin, ja älä anna muitten määritellä sinua, vaikka he määrittelesivätkin sinua, ÄLÄ NOTEERAA.

      ja, jos päädyt eläkkeelle ja vaikka kuntouttavaan työtoimintaan, täytyy muistaa että matalapalkkaisestä 8 tunnin työeleämästä ei juurikaan tienaa enempää, ja eläkkeellä on parempi olla kuin työttömänä, JOTEN FEIKKAA vaikka itsesi sairaammaaksi aluksi kaikille hoitoalan työntekijöille, se on todella tärkeää!!!

      jos olet jo eläkkeellä, ONNITTELUT, olen iloinen puolestasi, ja tarkoitan sitä koko sydämestäni.

      terveisin Timo

    • Anonyymi

      kuntouttava työtoiminta ja eläke, kuulostaa absurdilta mutta matalapalkkaisesta työelämästä ei tosiaan tienaa juuri enempää, ja koska ajattelen parastasi, niin älä vertaa itseäsi muihin jotka ovat työelämässä, koska he ovat terveitä, vaan valitse oma polku jota kulkea, muista että se on sinun tuhosi jos vertaat itseäsi muihin. vaikka se onkin vaikeaa.

      terveisin timo.

    • Anonyymi

      "Hoito" tai "lääkkeet" ei auta ketään. Hoito on alistamista ja kontrollointiin pyrkivää. Et saisi olla onnellinen ja nauttia elämästä, jos et kerran ole niinkuin muut. Jos et kerran sopeudu, et saa olla älykäs. Siksi tarjotaan lääkkeitä, jotka tuhoavat myös fyysisen terveyden ja latistavat tunteet: ettet jaksa valittaa enää olostasi.

      Diagnoosi johtaa siihen, että kaikkea mitä sanot vääristellään ja käytetään sinua vastaan. Kaikki kokemukset, oli ne mitä hyvänsä, voidaan tästedes leimata harhoiksi.

      Kannattaa rastittaa kanta.fi:stä kaikki dg:hen liittyvät tiedot salatuiksi ja vaihtaa paikkakuntaa. Elä siellä omaa elämääsi äläkä koskaan enää puhu päänsisäisistäsi kenellekään ammatti-ihmisille. Ystäville voi puhua.

      Näin minä tein ja olen onnellinen.

      • Anonyymi

        Olen täysin samaa mieltä.alla olevasta ketjusta löytyy paljon tietoa aiheesta www puuttuu alusta koska suoraa linkkiä ei sallita.

        keskustelu.suomi24.fi/t/16451260/psykoosin-luonnollinen-hoito


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      5
      2742
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2571
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      17
      2291
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      46
      1875
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1453
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1443
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1163
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1144
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1063
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      948
    Aihe