Kaikkihan me lapsuudessamme halusimme tulla joksikin,palomieheksi,toinen veturinkuljettajaksi,kolmas lentoemännäksi...onnistuitko,oletko tyytyväinen siihen mikä sinusta tuli vai etsitkö edelleenkin unelmaelämääsi tai kadutko nuoruudessa tekemääsi valintaa?
Oletko tyytyväinen työelämääsi
Joku nikki
201272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ihailin isovanhempieni talon karjakkoa joka oli aina iloinen ja hauska ihminen ja pidin myös eläimistä,ei minusta kuitenkaan karjakkoa tullut vaan monen mutkan kautta työskentelen nyt keittäjänä lastentarhassa ja viihdyn työssäni,myöhemmin olen myös saanut tietää mistä karjakon iloisuus voi osittain johtua,hän oli vaarini salarakas yli kymmenen vuotta
...pienenä kaupanmyyjäksi. Ja eikä minkä tahansa kaupan vaan nimenomaan maitokaupan. Minusta oli mukavaa kun sai punnita kananmunia, voita ja mitata maitoa mittakauhalla. Ja se rahan veivaus ja vielä ne kaikenmaailman asiakkaat. Arvatkaa, tuliko...
Naapurissame oli siirtomaatavarakauppa,roikuin siellä aina kun voin,sain tietenkin karkkeja ja joskus limsaakin,tällä kaupan parilla ei ollut omia lapsia,kerran sitten kysyivät rupeaisinko heidän pojakseen,tietenkin leikillään mutta olin ottanut sen tosissani ja miettinyt asiaa,sitten vastannut etten kuitenkaan halua kun minulla on niin kiltti äiti,he olivat kertoneet sen äidille
Itse halusin poliisiksi mutta minusta tuli loppujen lopuksi puutarhuri
En haaveillut mistään ammatista. En vielä lukiossakaan tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Sitten vaan päädyin monenlaisen työn ja kymmenen vuoden kotiäitiyden jälkeen kiinteistönhoitofirmaan esimieheksi. Nyt jos saisin aloittaa alusta, minusta tulisi joko puutarhuri tai sisustussuunnittelija.
...olin yhden kesän kesäapulaisena maitokaupassa ja silloin tällöin tuntitöissä koulun ohessa. Oli mukavaa ja opin paljon, päässälaskun varsinkin. Ei ollut laskukonetta vaan ostokset laskettiin kauppapaperin reunaan, vähäiset ostokset suoraan päässä. Kaupassa oli tosi mukava fiilis ja mukavat asiakkaat, myös paljon komeita kundeja lähiyrityksistä.
Kesässä selkeni totuus: pieni palkka ja paljon raskasta työtä, koska kaupassa kun hoidettiin kaikki muukin kuin myyntityö siivousta myöten. Vaikka kuinka houkuttelivat jäämään alalle ja lupasivat uraputkea myymälänhoitajaksi, nuori kun olin ja pikkusen enemmän jo koulutusta kuin monella myyjällä siihen aikaan ja lisää tulossa, hyppäsin kyydistä. Tulipahan kokeiltua...se unelma-ammatista.
aivan pienenä mitään ammattihaaveita miettineni,mutta naapurissa oli oikea paja ja seppä,jossa kaiken ylimääräisen aja seurasin hevosen kengityksestä reen tekemiseen.
Sieltä sain kipinän metallin ja koneiden korjailuun ja niitä töitä tein vieraan palveluksessa,saamatta kovin hyvää tyydytystä,kunnes-83.aloitin yrittäjänä ja työ vei mukanaan ilman mitään rajoitteita ja "kontrollia".Se oli asia,mitä 15.ensimmäistä työvuotta hain vaihtamalla parin vuoden välein uuteen saman alan työhön,löytämättä varsinaista tyydytystä tekemisestä.
Yrittäjyys oli se minun juttu no:1.
Kun lapsi, haave ajaa Caterpillar.
Kun keskikoulussa, haave olla toimittaja.
Kun lukiossa, haave olla biologi tai tutkia taloutta
Kun aloitin opiskelun, aine taloustiede, sitten ekonometria, tilastotiede ja siitä tietojenkäsittelyyn.
Vakinainen työsuhde opiskeluaikana jo sisälsi tietojärjestelmän kehitysprojektin ja siitä paisui unelma tulla rakentamaan todella SUURI järjestelmä, jonka toimintaa koko ajan viilataan ja testataan uusia moduleita.
Joskus tuntuu, että tuli väärä ala. Pahimmat loukut olen väistänyt, ihmisten johtaminen on minulle vaikea asia ja kauheinta olla esimies yksikössä, jossa 20 naista ja 2-3 miestä. Sitä en aavistanut, että työpäivä voi olla kuin nyt tämä päivä: 9 työtä tehtävä, niistä 3 poikii uusia pulmia, yksi kiireinen avunpyyntö, 70 postiviestiä, 30 puhelua, 4 tuntia palavereita
ja ilta vaihtuu yöksi ennen kuin kotiin.
Ei koskaan ole liian myöhäistä, jos tyytyy hieman hienosäätämään unelmiaan. Ihmisethän vaihtavat ammattia vielä 5- ja 6-kymppisinäkin. ;))
Pikkutyttönä haaveilin kaupanmyyjän tai rahastajan ammatista. Se haave kyllä unohtui jo ala-asteikäisenä.
"Jouduin" kuitenkin 15-vuotiaana kaupanmyyjäksi kesätöihin, kun kaikki "paremmat" hommat (esim. leikkikenttäapulaisena = kesätyöhaave) oli jo täytetty ennenkuin vanhempani väsyivät kärttämiseeni ja antoivat luvan hakea kesätöitä. Huomasin nauttivani työstä ja olisin mielelläni voinut valita sen ammatiksenikin, jos palkkaus ja työajat olisivat paremmat.
Omat työtehtäväni ovat vaihtuneet monia kertoja elämäntilanteiden muuttuessa ja välillä työpaikkojen hävitessä. (Viittä entistä työnantajayritystäni ei enää ole olemassa.)
Aina on kuitenkin löytynyt jotain uutta kiinnostavaa ja usein olen "joutunut" myös opiskelemaan uutta.
Nyt ajatellessa huomaan viihtyneeni kaikissa työpaikoissani ja saaneeni ainakin jollain tapaa toteuttaa monia uneksimiani asioita työkuvioissakin. Luultavasti siksi suhtaudun luottavaisesti tulevaisuuteen, vaikka erilaisia epävarmuustekijöitä onkin olemassa.
On mielenkiintoista nähdä mihin sitä vielä ehtii, vaikka jouduinkin luopumaan viimeisimmästä ammatti- ja opiskeluhaaveestani. Huomasin, että vähintään kuuden vuoden opiskelun jälkeen valmistuttuani olisin jo yli-ikäinen harjoittelijaksi ja luomaan uutta uraa.
Pitänee ryhtyä kehittelemään jotain helpommin tavoitettavaa uutta unelmaa.Itseasiassa takaraivossa muhiikin jo jotain uutta, jos ... ;))
Toiveammatti jo lapsesta
ei silloin 50 luvulla ollu toive ammatteja, hyvä kun pääsi työhön mitä sai. sai aloittaa oman elämänsä ja olla itsensä elättäjä, maailma on murjonut mutta myös pitänyt hyvänä. olen siivooja ja hyvin tyytyväinen ammattiini. vaikka ihmiset eivät meitä arvosta, mutta ehkä joskus joku huomaa positiivisestikin meidät. se riittää, paskan puhujia ja moittijia on maalima täynnä ei se haittaa. kun tietää ja näkee että hommansa hoitaa hyvin.
Minä kovin arvostan siivoojaa. Ilman häntä työympäristö olisi kuin sikala, pihat ja kadut kuin kaatopaikka. Pesevät, pyyhkivät harjaavat kaiken, vessat, portaat, lattiat, työpöydät jos vapaa tila, kaapin päältä ja kaikkialta, pesevät ovien lasit ja ikkunat, kuljettavat roskat pois ja vaihtavat jäteastian pussit. Esimerkiksi.
Eivät kaikki edes huomaa työn tehdyn, eivät kaikki edes väistä, kehtavat tulla likaisin kengin juuri pestyihin portaisiin. On paljon heitä kun ei siivoojan työtä arvosta ja silloin ei työn tekijää myös. Minä arvostan, on se työ yhtä arvokas kuin mikä tahansa, tehtävä työ.
Jos en Sinua olisi oppinut "tuntemaan" tältä palstalta niin sanoisin, että teeskentelet.
Ei, ei, ET teeskentele nytkään vaan olet aito, ainutlaatuinen, oma sinäsi. Olet niin rehellinen, että joskus kauhistuttaa. Onneksi Sinua ei tunneta kuin nikillä.
Snällä du: puss och kram.
(joku nyt tietenkin väittää minun Sinua liehittelevän, mutta hänelle "ota silmä käteen ja katso nikkini).
Eläintenhoitajaksi! Ja aivan ehdottomasti paras vaihtoehto olisi ollut simpanssien hoitaja. Tai ainakin edes eläinlääkäri. Vaan vaikka en niitä hommia työkseni olekaan saanut tehdä, niin ihan on mukavasti mennyt ja tyytyväinen olen. Niitä eläimiä olen sitten haalinut kotiympäristöön ja vapaa-ajalle ihan riittävän määrän...
Muistaako joku sitä mainosta
No en nyt ihan lakaisukoneenkuljettajaksi halunnut mutta kaivinkoneen ja olen tosiaankin ollut yrittäjä niissä merkeissä jo kolmattakymmentä vuotta
kirjoittaa.
En ole jos ihmisiä...=)
koska on työelämää.
ehdottomasi ja historian tai äidinkielen sellaiseksi...mut ei minusta takkia...eiku opettajaa tullut..
Vain milloin mikin, ja tällä hetkellä "opetan" tai siis yritän opettaa näitä meidän asukkaita pyyhkimaan, pesemään ja olemaan ihmisiksi (huono opettaja olen, tänä aamuna oli pissat lattialla:)..
Minusta piti tulla pienen tytön ajatuksissa. Se ajatus ei kantanut ja amiksessa olinkin sitten ruoanlaittopuolella. Sekin meni sitten mönkään, kun ruoka-aineallergia esti huippukokiksi pääsyn. Varsinaisen työurani tein myyntialalla, myös yrittäjänä. En saanut kaupankäynnistä riittävää tyydytystä ja mietin pitkään mikä olisi sellainen työ joka sitä toisi, johon kannattaisi vielä kouluttautua ja jota voisi tehdä määrätyssä määrin niin vanhaksi kuin vain terveys antaa myöten.
Nyt olen opiskelija, vielä muutaman vuoden ja uskon löytäneeni loppuelämäni suolaraha-kaivoksen.
Toiveammattini lapsena,olin kiinnostunut historiasta,teini-ikäisenä hakeuduin harrastelijateatteriin iltanäyttelijäksi ystävän siivellä ja ala alkoi kiinnostaa,olin muutamia vuosia pienen teatterin "kaikkikaikessa" jonka jälkeen hain lavastajakouluun,viihdyn työssäni ja historianopiskelustakin on hyötyä
Mä olen tyytyväinen.