Äitini ei myönnä sairastuneensa

Anonyymi

-Puhevaikeuksia (sanojen hakeminen, lievä änkytys, tätä ollut jo hänen ollessaan 40 vuotias)

- Pään vapina, esim. tv:tä katsellessaan. Tästä on tietoinen ollut jo 30 vuotta mutta hermostuu vain jos tästä puhe tulee.

- Tasapaino vaikeudet (2 krt. minun aikana kompastunut rappusissa, muuten kävely heittelehtii välillä esim. kaupoilla johon vain sanonut "ihan kuin kännissä olisin mutta niin se heittelehti äidilläkin")

- Nimenomaan kaupoilla ollessamme ja hänen kävellessä käsi koukussa, 3 sormea alaspäin taivutettuna (äiti toteaa että: " Mitä sitten, kaikilla siskoilla ja veljillä sama juttu") ja huomasin kyllä 3 hänen siskoaan joilla oli sormet samalla tavalla taivutettuna mutta pään vapinaa en ole huomannut.

-Mieliala vaihteleva. Edesmennyt isäni sanoi että "äiti on muuttunut, aina jostain osaa sanoa mitä teen väärin " jne. Huomasin saman asian.. Saa iloa ensiksi jostain asiasta, sitten kääntää asian negatiiviseksi.( Äiti sanoo, että on kokenut liikaa negatiivisia asioita, siksi tämä reaktio/t. Ymmärrän äidin surun, menetti poikansa ja miehensä 2 vuoden aikana mikä minullekin oli ja on kova paikka. Olen ainut lapsi nyt)

-Unohtelee pikkuasioita kun olemme kaupoilla tai asioinneilla (pistää iän piikkiin)

- Kumara asento kun työntää esim. kauppakärryjä.

-Suun nykiminen on tullut nyt vuoden aikana. (Mainitsin kerran tästä ja hän hermostui).


Aina kun vain mainitsenkin Parkisonin taudin, hän sekoaa täysin: " Just niin, minullahan on kaikki tuollaiset, nyt riitti, heippa!".

Äitini isä sairasti Parkinsonia ja Altzheimerin tautia.
Muistan kyllä äitini äidin, joka käveli ihan samalla tavalla (heittelehtien ja sormet samalla tavalla taivutettuna alaspäin) mutta ei ikinä ollut puhetta oliko hänellä Parkinsonin tauti.

Olen äitini kanssa tullut aina toimeen ja ollut minulle rakas ja monet hauskat hetket olemme yhdessä viettäneet mutta nyt hän on kuin toinen ihminen. Hän on 72 vuotias.

On vaikeaa, kun haluaa auttaa, mutta toinen on sitä mieltä, ettei mikään vaivaa..

13

2552

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos saisin jotain kommentteja olisin kiitollinen.

    • Anonyymi

      Varaa heti terveyskeskuksesta aika äidillesi ja mene hänen mukaansa ja kerro lääkärille nuo samat asiat ennen kuin on liian myöhäistä!

    • Anonyymi

      Pään vapina ei ole parkinsonin oire se kuuluu mm. Essentiaalisen vapinan oireisiin.

      • Anonyymi

        Lepovapina, eli peukalon pyöritys etusormen kanssa esim. autossa ja suun pakkoliikkeet ja nyt tullut agressiivisuus..ei tämä normaalia ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lepovapina, eli peukalon pyöritys etusormen kanssa esim. autossa ja suun pakkoliikkeet ja nyt tullut agressiivisuus..ei tämä normaalia ole.

        Ja häntä ei ikimaailmassa saa Tk:hon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja häntä ei ikimaailmassa saa Tk:hon.

        En edes uskalla enää mainitakaan Parkinsonista, saatika muista terveys asioista. Kun esim. mainitsin hänelle tässä joku aika sitten että hänellä on turvonnut nilkka, pitkään ollut. Siitä suuttui silmittömästi, siis räjähti täysin ja lähti ovet paukkuen pois.
        Vaikeaa olla läsnä läheisenä..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En edes uskalla enää mainitakaan Parkinsonista, saatika muista terveys asioista. Kun esim. mainitsin hänelle tässä joku aika sitten että hänellä on turvonnut nilkka, pitkään ollut. Siitä suuttui silmittömästi, siis räjähti täysin ja lähti ovet paukkuen pois.
        Vaikeaa olla läsnä läheisenä..

        Ensin äiti innostuu jostain, sitten taas melankolia iskee ja taas hänen elämänsä on kaikkein vaikeinta, muilla ei, minun asioita ei pysty kuuntelemaan jos on vähänkin negatiivista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin äiti innostuu jostain, sitten taas melankolia iskee ja taas hänen elämänsä on kaikkein vaikeinta, muilla ei, minun asioita ei pysty kuuntelemaan jos on vähänkin negatiivista.

        Onko muilla samanlaisia kokemuksia?


      • Anonyymi00013

        Juu ja Essentiaalinen vapina voi joskus olla enemmän haittaava. Nimittäin kun ihminen hermostuu niin vapina on runsaanpaa. Koko keho voi vapista.


    • Anonyymi

      .... toinen on sitä mieltä, ettei mikään vaivaa......

      Se on sitä suomalaista sisua, pitää pärjätä yksin. Mutta asiasta toiseen niin eivät äitisi oireet mielestänin oikein hyvin parkkiin sovin. Googlaapas sana parkinsonismi, esim. tämä https://terveytta.net/mika-on-parkinsonismi. Netissä on paljon asiaa, kannattaa selata ja lukea.

      • Anonyymi

        Hei, ja kiva kun vastasit.
        Olen lukenut Essentiaalisesta vapinasta ja Parkinsonista paljon.
        Työni puolesta tiedän Parkinsonista käytännössä jonkin verran.

        Käden vapina on siis edennyt myös peukalon pyöritysliikkeisiin ja pään heiluminen on miltein jo jatkuvaa, suun pakkoliikkeet myös lisääntyneet.

        Yritän kuitenkin ymmärtää hänen masentuneisuutta ym. ja olla kärsivällinen ja piristää häntä vaikka hän on erittäin vaikea.
        Mutta kunpa hän myöntäisi, että jotain todellakin vialla : (


    • Anonyymi

      Hei, olen alkuperäinen kirjoittaja.
      Tilanne äidillä on miltein samanlainen, nyt tosin vasemman sormet ovat myös levossa alkaneet nykimään enemmän. Mieliala masentunut, joskus jopa vihainenkin. Pään heiluminen on lisääntynyt sekä suun vapina. En uskalla hänelle mainita Parkinsonista edelleenkään, olen varma, että suuttuu verisesti.
      Kävely on muuttunut, kävelee vähänkuin ontuisi ja tönkkömäisesti. Hän ei tätä myönnä kun kerran hänelle tästä mainitsin.
      Yritän kuitenkin olla hänelle tytär ja auttaa. Harvoin hän siitä kiittää. Mutta ei se haittaa, enemmän olen huolissani hänen terveydestä ja oman henkisen hyvinvoinnin puolesta. Kuulostamatta itserakkaalta.

    • Anonyymi00012

      Vaikea paikka sinulla tosi vaikea

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1403
    2. 72
      1214
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      1108
    4. 95
      899
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      269
      883
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      810
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      79
      727
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      703
    10. 44
      642
    Aihe