Aamulla kun herään on valtava ahdistus päällä. Rintaa puristaa enkä haluaisi seuraavaa päivää. Ei voi jäädä vuoteeseen loikoilemaan vaikka olisi aikaakin, vaan on noustava ylös jotain tekemään, että olo helpottuisi. Tätä on kestänyt jo pari vuotta. Pelkään jo nukkumaan mennessä tuota aamun ahdistusta. Olen jo eläkkeellä, joten työhuolia ei ole. Lievempää ahdistusta on sitten pitkin päivää. En nauti enää elämästäni.
Olen käynyt mielentervystoimistossa ja saanut jotain lääkkeitä, mutta niistä ei ole apua. Sairaanhoitajan kanssa olen myös keskustellut. Mitään terapiaa ei kai enää vanhuuseläkeläisille anneta.
Kellään samaa kokemusta?
Olen käynyt mielentervystoimistossa ja saanut jotain lääkkeitä, mutta niistä ei ole apua. Sairaanhoitajan kanssa olen myös keskustellut. Mitään terapiaa ei kai enää vanhuuseläkeläisille anneta.
Kellään samaa kokemusta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sopeuta kehosi vähitellen energiansaantisi aamuun. Ei kahvia ja pullaa vaan syöt herättyäsi vankan aterian.
Muutamassa viikossa elimistösi siihen tottuu.
Joudun ikä-äijänä ottamaan päiväunet ja iltatorkutkin. Sitten jaksan valvoo yli puolen yön.
Kikka on tässä. Elimistösi mankuu illalla ruokaa. Anna sille vain hedelmiä ja vain vähäkalorisia juomia. Näin kesällä edullisin juoma on hanavesi, johon on laitettu karkeesuolarakeita.
Näin unielämäsi muuttuu seikkailuiksi. Toivot että olisipa jo aamu. Heräät ilman ahdistusta ja huolen vuoria.
. eläkeläispappa 80v.