Chiang Maissa on hyvä asua.

Missä on hyvä asua ja bablana maaseutu kautta kaupunki, jonka johdosta hieman pohdintaa varsinkin kun on puheena täällä Thaimaassa asuminen.

Asuuko varakkaat tai varattomat kaupungeissa, maaseudulla tai jopa Dublinissa, Pattayalla, Hua Hinissä, kun myös asutaan Sisä-Suomessa ja Savossa, jopa Lapissa, ei varmastikaan perustu asukkaan varallisuuteen vaan muihin seikkoihin.

Täällä Thaimaassa kun on tapana pitää huolta niin taloudellisesti kuin muutenkin vanhemmistaan, niin oudoksuttaa ajatus että tulisi karttaa thaivaimon vanhempia mm. valitsemalla asuinseutu erilleen mainituista.
Kun itsensä kyseiseen elämätilanteeseen saattaa, niin täytyyhän sen hyväksyä.

Tuolla toisaalla Neiti Vasenrattinen käyttää nimitystä Numerosensei, jonka arvelen tarkoittavan osin minua, vaikka tämä Neiti kaikkine rakkaineen ei ole hidashoksottimena oivaltanut yhdistävänsä samaan muutaman henkilön.
Tämän johdosta hieman hänen aiheestaan myös.

Kaikille ihmisille ei ole tärkeää sata kaveria lähipiirissä, varsinkaan kun on muuttanut tänne Thaimaahan vaihtaen elinympäristöään.
Minä olen erittäin tyytyväinen kaveritilanteeseeni nykyisellään, enkä todellakaan kaipaa kavereita lisäten niitä esimerkiksi jollain internetsovelluksilla.

Neidille tiedoksi että en todellakaan ole maaseutua ja maaseudun asukkaita vastaan millään tavalla, vaan joskus hieman piikittelen palstan junttimaisuutta edustavalle.

Me asumme kaupunkialueen ulkopuolella, joskaan emme aivan maaseudulla.
Seuraava kotimme tulee tosin olemaan maaseudulla, mutta vasta kun poika kulkee liikenteessä omatoimisesti.

Palstalle Suomesta kirjoittavat asuvat kirjoitustensa mukaan mm. Laiffi perheineen Van

32

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...... jatkuu

      Siis Suomessahan asuu popula mm. Laiffi perheineen Vantaan omakotitalolähiössä, moni kaupungissa kuten Jyväskylän keskustassa kerrostalossa, maaseudulla savisaunan kupeessa, pohjoissuomessa, kukaan ei kuitenkaan arvostele oman asuinseudun ympäristöä mitä siellä on .... eipä niin koska siellä ei ole mitään joka kovin tärkeää heiile mitä täällä Thaimaassa on kullakin paikkakunnalla ja niiden ympäristössä.

      Toisin sanoen kukin itse valitsee omat asuinseutunsa omien henkilökohtaisten elämäntilanteiden mukaan.

      Neiti voisi valaista miksi hänellä on täällä Thaimaassa autossaan ratti vasemmalla puolen.

    • Asumiseen liittyvästä aiheesta vielä jatkan kun huomaan toisaalla myös mielipiteitä länkkäriruosta.

      Ensinnäkään ei meillä ole mitään ongelmaa ostaa tarvitsemiamme elintarvikkeita, joista valmistamme ns. länkkäriruokaa.
      Tosin jos ruokailu perustuu pääsääntöisesti ravintolaruokailuun, niin sehän on toinen asia, mutta ei este.

      Olen saanut runsaasti palautetta myös normaali kodinhoitoon liittyvisä asioista, kuten oman kodin siivoamisesta ja jopa pyykkien pesemisestä.
      Olisi mukava kuulla onko uusioperheen kodissa vieläkin samat äärimielipiteet, eli pyykit kuskataan pesulaan eikä ole omaa pesukonetta kylän komeimmassa kodinhoitohuoneessa, entä vallanko siivooja siivoaa kun nuoripari normaalia perhe-elämää viettää.

    • Mielelläni tietäisin mistä ostatte materiaalin falle ruokiin, sieltä chiang maista, onko siellä makro vaiko joltain tuoretorilta, meillä täällä on gourmet kauppoja muutama mutta niiden hintataso ei mahdollista ravintolassa tapahtuvaa ruuanlaittoa, argentiinalaista pihvilihaa löytyy kyllä useasta paikasta mutta itse olen huono kokki, ja niin on vaimokin tai osaa hän tehdä thaisafkaa mutta falle ruoka ei onnistu oikein..
      Jos ei makaroonilaatikkoa oteta huomioon, samoin thairavintoloiden kyky käsitellä vaikka naudanlihaa on hyvin heikko.

      Mitä asumiseen tulee, eräs liki 90 vuotias vanharouva on ollut kovasti kiinnostunut talostamme, kun hänellä on talo kolmessa kerroksessa, meillä yhdessä ja hänellä alkaa jalat olla huonossa kunnossa jaksa kävellä rappusia ehdotti että myisimme talon hänelle tai vaihtaisimme sen hänen taloon taloa on suht. samankokoinen kuin omamme mutta tosiaan kolmessa kerroksessa, mutta vastaavasti hänen tontinsa on omaamme siis vaimoni omaa huomattavasti isompi, moninkertainen.
      Odotellaan, hänen talonsa sijaitsee 2.2 kilometrin päässä hua hinin keskustasta meidän 7.8 kilsan päässä.

    • Hei.

      Thairavintoloiden kyky kun ammatikseen tekevät ja jos tekevät ns. falleruokaa, niin kyllä se varmaan kelpaa suomalaiselle, ellei olla liikenteessä ravintola-arvostelijan roolissa.
      Tottakai arvostella voi mutta täytyy ymmärtää, eihän suomessakaan suomiravintolan thairuoka ole vertauskelvollinen thaikokin aikaansaannoksiin.

      Kaiken tarvitsemamme saamme ongelmitta toreilta ja mistä tahansa marketista, tosin puutarhakaupan sijainnin johdosta pääsääntöisesti Lootaksesta.
      Otetaan vaikka savusaunojan juhannuskärryllinen paikallisesta ässästä, mitä mahtoi sisältää sellaista äärimmäisen tarpeellista, jota täältä ei saisi?

      Peruselintarvikkeethan on liha, kala ja kana, sekä äyriäiset myös suomessa, nämä löytyy ja jopa äyriäiset ei ole tuontitavaraa.
      Sitten on kasvikset, hedelmät, ei ongelmaa.
      Onnistuu niin sopat kuin muutkin, en näe mitään ongelmaa asiassa.

      Voisi määritellä tarkemmin mitä se falleruoka todellisuudessa on, koska minulle se ei ole jonkun huippuravintolan ruokalista, vaan sitä samaa yksikertaista mitä suomessa syödään arkipäivänä ja myös vaikka grillausiltoina.

      Talo jossa on useita kerroksia kuten meilläkin, on toki ok mutta rapuissa kulkeminen varsinkin iäkkäämmille on usein epämieluisaa, se kannattaa huomioida myös omalla kohdalla.

      • Anonyymi

        Tuosta taloasiasta vielä tuo huahinissä sijaitseva talossa on yksi työhuone alakerrassa, jonka voi tarvittaessa muuttaa makuuhuoneeksi, mutta tuo iso tontti kiinnostaa, sitä on yhden 400m kentän verran, siellä järjestetään aikaajoin markkinoita kerran pari vuodessa, lisäksi sinne on asennettu sähköpisteet, ylimmässä kerroksessa on näköala siamin lahdelle, näkyy hilton ja huahinin ranta, uima-allasta ei ole mutta ei sen pykääminen paljon maksa. Tontille vie myös oma tie, joka on tontin reunojen mukainen osa päällystetty, u-muotoinen. Toisesta kerroksesta näkyy hilton mutta siamin lahdelle ei.


    • Hyvä kysymys mitä on falleruoka, varmaan jotain missä ei ole riisi kauhean suuressa osassa pattayan hyvä puoli on laajaruokatarjonta, maksaruokia thaimaasta on lähes mahdoton saada, eikä oikein naudanmaksaakaa, kanaa ja porsaanmaksaa löytyy naudan taas ei ole vastaan juurikaan tullut, ja pidän naudanmaksa pihveistä.
      Tämä on vain yksi esimerkki, ei täällä kukaan ravintoloitsija osta mitään tarpeita lootatista, joko tuoremarkkinoilta tai makrosta, onks teillä sielläpäin makro.


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kyllä on Makro ja huomaan taasen kilahtaneen kompastuneen villalankaan.

        Ohessa maksaa.

        https://youtu.be/eMaB1wzrgPM

        juutuupimatkailija juttelee itsensä kanssa, yksinäinen elämä.


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kyllä on Makro ja huomaan taasen kilahtaneen kompastuneen villalankaan.

        Ohessa maksaa.

        https://youtu.be/eMaB1wzrgPM

        Hyi vittu meinasi laatta lentää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyi vittu meinasi laatta lentää.

        Sinua varten onkin saarioisten äitien tekemät ja gabanossit joita on hyvä syödä kun ei tiedä niiden alkulähdettä ja valmistusprosessia.
        Ikean lihapullatkin varmaan sun mielestä kasvaa pensaissa.
        Jos perkaat kalaa niin muista, kalan silmät katsoo sua koko ajan.
        Kun grillaat filettä, niin aattele kuule että se on ihan oikeesti otettu elukan sisältä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua varten onkin saarioisten äitien tekemät ja gabanossit joita on hyvä syödä kun ei tiedä niiden alkulähdettä ja valmistusprosessia.
        Ikean lihapullatkin varmaan sun mielestä kasvaa pensaissa.
        Jos perkaat kalaa niin muista, kalan silmät katsoo sua koko ajan.
        Kun grillaat filettä, niin aattele kuule että se on ihan oikeesti otettu elukan sisältä.

        Sanoo nuudelipussimies.


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kyllä on Makro ja huomaan taasen kilahtaneen kompastuneen villalankaan.

        Ohessa maksaa.

        https://youtu.be/eMaB1wzrgPM

        Kiitän Senssua ja Numballia suhteellisen asiallisesta keskustelusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitän Senssua ja Numballia suhteellisen asiallisesta keskustelusta.

        Tarkennuksena edelliseen, että 14:36 kommenttiin asti.


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kyllä on Makro ja huomaan taasen kilahtaneen kompastuneen villalankaan.

        Ohessa maksaa.

        https://youtu.be/eMaB1wzrgPM

        Kiitos Senssu sinulle myös tuosta youtube linkistä.
        Olen sen kautta löytänyt paljon myös muuta mielenkiintoista katseltavaa samalta kokkailijalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennuksena edelliseen, että 14:36 kommenttiin asti.

        Palstan ylijumala-arvostelija?


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kyllä on Makro ja huomaan taasen kilahtaneen kompastuneen villalankaan.

        Ohessa maksaa.

        https://youtu.be/eMaB1wzrgPM

        Kuriositeettina lisäisin vielä, koska täällä on useammalla eri kirjoittajalla ollut kiinnostusta, maksa ruokien lisäksi, ns. susheihin, että Pattayalta taitaa vieläkin saada Beef Liver Sashimi nimistä ruoka-annosta, tämän annoksen jo pitkään, Japanissa kiellettyä ollen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua varten onkin saarioisten äitien tekemät ja gabanossit joita on hyvä syödä kun ei tiedä niiden alkulähdettä ja valmistusprosessia.
        Ikean lihapullatkin varmaan sun mielestä kasvaa pensaissa.
        Jos perkaat kalaa niin muista, kalan silmät katsoo sua koko ajan.
        Kun grillaat filettä, niin aattele kuule että se on ihan oikeesti otettu elukan sisältä.

        NumBall on useamman kerran kertonut ettei Thaimaasta saa (helposti) naudan maksaa ja siksi hän ei pysty tekemään maksalaatikkoa Thaimaassa. Minun mielestäni hän on osittain oikeassa väittämässään.

        Kuitenkin, esim. Saarioisten Äitien tekemään maksalaatikkoon muistaakseni käytetään kaikkia kolmea maksaa; - eli kanan, porsaan ja naudan maksaa. Ehkäpä siksi Saarioisten maksalaatikko on niin hyvää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NumBall on useamman kerran kertonut ettei Thaimaasta saa (helposti) naudan maksaa ja siksi hän ei pysty tekemään maksalaatikkoa Thaimaassa. Minun mielestäni hän on osittain oikeassa väittämässään.

        Kuitenkin, esim. Saarioisten Äitien tekemään maksalaatikkoon muistaakseni käytetään kaikkia kolmea maksaa; - eli kanan, porsaan ja naudan maksaa. Ehkäpä siksi Saarioisten maksalaatikko on niin hyvää.

        Jatkan vielä, jos sallitaan, että kun ja / jos keskustelemme esim. Suomalaisesta ja Thaimaalaisesta ruuasta tänään ja eilen, olisi meidän hyvä huomioida ilmaston lisäksi molempien maiden historia.

        Muutama esimerkki. Suomessa ei ole kai koskaan kasvatettu riisiä. Riisi on ensin tullut Suomeen Turun kautta ja vasta paljon myöhemmin Karjalan kannaksen kautta. Riisi on ollut aikoinaan herrojen herkku. Thaimaassa ei perinteisesti ole suuressa mittakaavassa valmistettu ruokia uunissa, toisin kuin Suomessa, lähinnä ilmallistoisista syistä johtuen.

        Niin Suomessa kuten Thaimaassa on aikoinaan naudan maksan sijaan käytetty ruokien valmistamiseen enemmin porsaan maksaa. Taloudelliset syyt lienevät yhteneväiset. Uskonnollinen vaikutus lienee molempien maiden kohdalla melkein sama, mitä tulee porsaasta saatavaan proteiinin hyödyntämiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan ylijumala-arvostelija?

        Mielestäni en ole kommenteissani ”arvostellut” ketään. Jos olet erimieltä kanssani tästä, niin varmastikin esität perustelusi tälle tuntemuksellesi. En myöskään koe olevani mikään ylijumala. Kunhan nyt vaan kirjoittelen ns. vasemmalla kädelläni jotain asioista, joihin olen hieman perehtynyt.


    • Anonyymi

      Tub Wan on hyvä salaatti maksasta pitävälle, tosin possua.

      • Anonyymi

        Kanan ja porsaanmaksa ei ole syömäkelpoista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanan ja porsaanmaksa ei ole syömäkelpoista.

        Kananmaksa on syömäkelpoista ja minun mielestä maukasta, esim. grillitikuissa muiden makupalojen ohessa grillattuna.


    • Anonyymi

      Ei voi todeta muuuta kuin Herra Jumala, jos aloittajan tarinat ovat aikuisen kirjoittamia.

      • Anonyymi

        Lapsen asteelle jääneen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsen asteelle jääneen.

        Toisin kuin yli 20v. naimisissa olleen yökerhoista pitkäsäärisiä metsästävän ilmaiSEKSIä saavan... noh... eteerisen kauniin kitaranmuotoisen hammaslääkärin onnellisen aviomiehen... saavutukset, ....ovat jääneet?


    • Anonyymi

      Suomessa on 2000 karhua ja ne piiloutuvat ihmiseltä pusikkoihin tai jopa mustikkavarpujen joukkoon. Uroksia ja Naaraksia, vain.

      • Anonyymi

        Suomessa kaadettua Karhua en vielä ole päässyt maistelemaan.
        Suomalaisena koen Karhun olevan ns. Pyhäelukka.
        Hevonen puolestaan ei ole niin pyhä, eikä sillätavalla pyhä joillekin suomalaiselle, kuten ei eräälle kuuluisalle suomalaiselle ratsastajallekaan.
        Minun mielestäni hevosesta tehty esim. Carpaccio on maukkaampaa kuin härästä tehty.
        Eräs Thaimaan suunnalta lähtöisin oleva Lady, ainakin ennen, katsoi Suomessa hyvin tarkkaan grillimakkaroista, ettei niissä ollut naudan (vesipuhvelin) lihaa.
        Minä puolestani en koskaan, Thaimaassa tai muuallakaan, ole voinut syödä koiran lihaa.


    • Anonyymi

      Mikä sinua Senssu ja ”ystävääsi” T Modea nyt taas mättää?
      Miksi yrität ehkäistä asiallisen keskustelun?

    • Anonyymi

      Sinä siellä Savossa.
      Me täällä Thaimaassa.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      201
      3011
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2033
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1682
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      181
      1579
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      171
      1519
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      183
      1430
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1278
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1231
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1208
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1121
    Aihe