Onko RAKKAUS

Ajan merkit on ihanat.

Tänään itsekin juuri mietin rakkauden syvintä olemusta. Rakastuin niin paljon siihen mieheen silloin , en koskaan ennen niin voimakkaita tunteita ollut kokenut. Samaan aikaan ihanaa, mutta toisaalta pelottavaa, kun ei noin voimakkaista tunteista ollut aikaisempaa kokemusta.
Kun olin nuori, tuttavani puhui minulle, että kun on oikein rakastunut näkee pienetkin asiat selvemmin ja merkityksellisempinä kuin aiemmin. Hän käytti esimerkkinä seinällä kiipeilevää hämähäkkiä, johon normi oloissa ei kiinnittäisi suurempaa huomiota. Rakastuneena näkee jopa hämähäkin selvemmin, sen yksityiskohdat ja kauneuden.
Mitäpä muuta rakkaus on kuin kosketuksen kaipuuta ja koskettamisen halua, ymmärretyksi tulemisen halua ja halua ymmärtää. Nähdyksi tulemisen halua.
Rakkaus tekee myös kipeää, siksikin se pelottaa. Mitä jos toinen ei tunnekaan samoin. Kukaan ei halua tulla haavoitetuksi rakkaudessa, hylätyksi tuleminen tekee kipeää.
Oikea rakkaus tekee myös rohkeaksi ja saa huomaamaan, mitkä asiat ovat oikeasti merkityksellisiä elämässä.

1 Moos. 2.24
"Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi."

Korin. 7.4
"Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa."

Efes. 5.28
"Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa, niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä."

Mies ja vaimo tulevat yhdeksi lihaksi avioliitossa. Tässä mielessä se on yhdentekevä, tekee yhdeksi. Se, että kummankin ruumis on toisen eikä omassa vallassa sulkee avioparin toisiinsa. Tätä on rakkaus. Omistautumista, omasta tahdosta.

Että on yhtä jonkun kanssa siihen ei tarvita avioliittoa tai papin aamenta. Kyse on jostain muusta, kuvioista tai ehkäpä juurikin rakkaudesta, henkisestä yhteenkuuluvuudesta. Avioliitto on kuin sen virallista jäljitelmää. Rakkaus voi olla myös muuta kuin miehen ja naisen välistä, esim. platonista tai vanhemman ja lapsen välistä. Mun rakkaus lapsiini ainakin on paljon suurempaa kuin miehen ja naisen välinen rakkaus.

Rakkaus ei ole millään lailla yhdentekevää. Rakkautta on monenlaista ja monen tasoista. On vanhemman rakkaus lapseen, perheeseen, ystävyys, kaveruus, yleinen ihmisistä välittäminen. Nuo kaikki on lähimmäisen rakkautta, toki läheisiin tunne on aivan erilainen kuin vaikka jostain puolituntista välittäminen. Sanoisin omakohtaisesti, että nuo lähimmät ihmissuhteet tekee elämästä hyvää romanttisen rakkauden lisäksi.

Romanttinen rakkaus on myös syvää rakkautta, mutta siinä on lisäksi muitakin vivahteita. Parhaimmillaan se on pyyteetöntä. Parhaimmillaan se on kunnioittavaa, hellää, ja läsnäolevaa. Parhaimmillaan ihmiset antaa itsestään, uskaltavat luottaa toiseen, tukevat, uskaltavat olla erimieltä, riitelevät asioita ei persoonatasolla, kasvattavat toisiaan paremmiksi ihmisiksi, oppivat joustamaan ja tekemään kompromissejä ilman että se on uhrautumista ja silti osaa pitää kiinni omastaan. Rakkauden tarkoitus ei ole menettää omaa itseään vaan oppia elämään omana itsenään toisen rinnalla.

Rakkaus ei ole helppoa ja myös huonot päivät kuuluu asiaan. Jos jompi kumpi tekee päätöksen elää itsekkäästi, se ei aluksi tee vahinkoa. Pitkään jatkuessaan fyysinen, henkinen tai seksuaalinen torjuminen vie etäälle. Samoin käy pitkällä jänteellä, jos antaa toisen kantaa vastuun ja itse nauttii vain hedelmistä. Sama vaikutus on, jos tekee jonkun ajallisesti pienen jutun ja sillä perustelee ettei tarvitse osallistua muuten ja vielä päälle arvostelee ja moittii. Se ettei näe kokonaisuutta on myös itsekkyyden muoto ja tapa huijata myös itseään. Kotityöt ei ratkaise rakkautta, jos muu on kunnossa nainen usein tyytyy epätasapainoon ilman uhrautumista. Osallistuminen, proaktiivisuus ja vastuunotto on kuitenkin myös välittämistä kumppanin hyvinvoinnista. Valinta itsekkyyden ja rakkauden välillä.

Rakkaus ilman seksiä, hellyyttä ja kosketusta on parhaimmillaankin vain ystävyyttä. On ihan ok, jos pari haluaa olla yhdessä ystävyyden takia. Väittäisin, että kun suuri syvä rakkaus osuu, silloin myös parin välillä on kemiaa, kipinää ja halua. Ihastuksessa tätä ei välttämättä ole ja jos ei ole koskaan rakastunut ei tajua mitä rakkaus voi tuntua. Rakastelu on parhaimmillaan tapa päästä lähelle toista henkisesti ja fyysisesti. Jos rakasteluun antautuu, samalla joutuu päästämään suojamuureista irti. Kun alaston sielu koskettaa toista, se sävähdyttää ja myös yhdistää.

Vihreet ateistit ei tätä tajuu, eikä tummemman vihreet. Eikä ruskeet vihreet, siis ruskettuneet.

Näyttää siltä että vain aidossa uskossa olevat ihmiset ovat uskollisia toisilleen.
Heille Jumalan sana on vakava totuus jota ei ihmisen ole lupa rikkoa ilman tuomiota. >Pyhä ja puhdas rakkaus. Aito rakkaus on kumppanin kunnioittamista huonoinakin päivinä ja aito rakkaus ei petä sitä jota rakastaa.
"Koska laittomuus on päässyt valtaan kylmenee useimpien rakkaus" (Raamatussa). Pettämisessä ei ole rakkautta, se on itsekkyyttä jolla hakee jotakin itselleen välittämättä kumppanista jolle lupasi uskollisuutta. Se on kostamista ja halveksuntaa vakikumppaniaan kohtaan.
Jumala näkee ihmisten pimeimmätkin ajatukset ja uskottomuuden. Näistä teoista on jokainen joskus tilillä Jumalan kanssa, hekin jotka ei tähän usko ja vaikka he salassa luulevat kaiken tekevänsä. Palaako tekosi Jumalan edessä?