Ekaa kertaa anaaliin.
Tämä tarina sijoittuu ajalle, kun olin vielä nuori tyttönen. Pituutta minulle oli kertynyt reilut 160cm ja painoa noin 50kg verran. Ratsastusharrastus oli saanut takapuoleni muotoja hyvin korostettua ja omasin pienehköt, mutta sitäkin kiinteämmät tissit. Olin seurustellut nuoresta iästäni huolimatta, noin vuoden verran poikaystäväni Laurin kanssa, joka oli tuolloin vielä armeijassa. Tuona viikonloppuna poikakaverini pääsi kuitenkin lomille pitkästä aikaa ja halusin yllättää hänet.
Asuin tuolloin vielä vanhemmillani ja odottelin kuumeisesti illan tulemista ja Laurin vapautumista. Katselin ulos avoimesta ikkunastani ja viimein valkoinen mersu näkyikin kaartavan kotitalomme pihalle. Lauri nousi autostaan ja lähti kävelemään sisälle. Pian kuulinkin jo ulko-oven avautuvan. Juoksin rappusia alas ja hyppäsin poikakaverini kaulalle. Uppouduimme pitkään ja kiihkeään suudelmaan.
Talutin Laurin rappusia ylös talomme yläkertaan. Koko yläkerta oli vain meidän käytössämme. Kävelimme rappuset ylös ja rappusten yläpäässä pysähdyimme suutelemaan. Hänen suunsa maistui menthonilta ja hänen ihonsa tuoksui partavedeltä. Pian huomasin, että alavatsaani vasten tuntui painoa ja virnistin. Laurihan oli aivan puutteessa, jos kerran kiihottui noin pelkästään suudelmasta. Aloin tunkea käsiäni selän takaa hänen housuihinsa ja kuulin, kuinka hänen hengityksensä muuttui raskaammaksi. Omissa housuissanikin alkoi tapahtua ja tunsin pilluni hiljalleen kostuvan. Juuri kun sain käteni ujutettua housujen etumukselle ja työnsin ne kiihkeästi boksereihin, tarrasi Lauri paitaani ja alkoi kiskomaan sitä pois.
Suudelmat siirtyivät kaulalleni ja siitä rinnoilleni. Selkäni takaa kuului napsahdus ja rintaliivini saivat kyytiä. Pienet kiinteät tissini pääsivät vapaaksi ja Lauri imaisi vasemman nännini suuhunsa ja näykkäisi sitä kiusoittelevaksi. Tarrasin Lauria kädestä ja vedin häntä perässäni. Kävelimme peremmälle makuuhuoneeseen ja kaaduimme suudelman saattelemana leveälle parivuoteelleni. Rupesin riisumaan Laurin housuja ja boksereita ja hän minun housujani. Pian makasimmekin alasti, kiimaiset kehomme toisiinsa kietoutuneina.
Siirryimme 69 asetelmaan. Laurin kieli kuumalla ja kostealla pillullani tuntui upealta. Hänen kalunsa oli uljaasti pystyssä ja kärjessä kimmelsi kiimatippa. Otin kyrvän juuresta kiinni ja upotin terskan suuhuni. Hiljaa imien ja nuoleskellen aloitin suihinoton. Lauri nuoleskeli pitkin vedoin märkää vakoani, kunnes kieli pysähtyi kiusoittelemaan klitoristani. Huohotin raskaasti samalla Laurin kyrpää imien. Välillä otin kyrvän niin syvälle suuhuni, kuin suinkin sain ja hetken päästä palasin nuolemaan tämän komean kalun kiiltelevää pintaa. Tunsin, kuinka Lauri sylkäisi klitoriksen päälle tuoden lisää kosteutta jo valmiiksi märkään pilluuni. Lämmin neste valui alaspäin ja alaspäin, kohti kiimaisena odottavaa reikääni. Yhtäkkiä hän työnsi kielensä minun tiukkaan ja liukkaaseen reikääni. Käteni puristui nyrkkiin ja teki mieleni huutaa ääneen hyvää oloani. Päästin kuitenkin vain huohotuksen ääniä suustani. Hitaasti kieli liukui syvälle sisääni. Kieli oli niin märkä ja pehmeä, että se upposi helposti myös hieman syvemmälle pillulleni. Käteni puristi tiukasti lakanaa ja kuumat kiiman aallot vyöryivät koko kehoni lävitse. Silmäni sulkeutuivat nautinnosta, kun hänen kielensä siirtyi lipomaan klitoristani. Kieli kulki klitoriksestani supistelevaan reikääni ja taas takaisin ylös kohti klittaani. Tuntui koko ajan vaan paremmalta.
Tällaisen käsittelyn jälkeen kiimani alkoi olla jo huipussaan ja nousin ylös suutelemaan Lauria. Tällä kertaa mentholin maku oli vaihtunut oman pilluni erittämän mahlan mauksi. Asetuin hajareisin Laurin päälle ja aloin laskemaan itseäni hitaasti kullin vartta pitkin alaspäin, samalla ihaillen kuinka tämä iso elin upposi sisääni sentti sentiltä. Päästyäni pohjalla asti, aloitin hitaan ratsastuksen. Lauri huohotti allani raskaasti ja kurotti käsillään hieromaan samalla rintojani. Aikani ratsastettuani kysyin varovaisesti Laurilta, että haluaisiko hän kokeilla tällä kertaa jotakin aivan uutta. Lauri vastasi epäröiden, että eihän hänellä ollut mitään sitä vastaan. Laurin täydeksi yllätykseksi ehdotukseni koskikin anaaliseksiä. Olin mielessäni siitä haaveillut, mutta en koskaan aiemmin ollut tohtinut ottaa asiaa puheeksi.
Eka kerta anaaliin
15
8193
Vastaukset
Hyppäsin pois kyrvän päältä ja ojennuin yöpöydän laatikolle ottamaan liukkaripurkkia. Asetuin vuoteelle kontilleni ja annoin purkin Laurille ja kehoitin häntä rasvaamaan reikäni huolellisesti. Lauri teki työtä keskettyä ja levitti pieniä pyöreitä pakaroitani, kaataen samalla liukuvoitetta pakaravakooni. Varovasti hän alkoi levittämään voidetta sormillaan. Kiimasta väristen jäin odottamaan tulevaa. Pian tunsinkin yhden sormen takapuolessani. Voihkaisin ääneen kiimasta ja yllättävästä tunteesta. Lauri pyöritti varovaisesti sormeaan perseessäni, hieroen samalla toisella kädellään klittaani saaden minut rentoutumaan. Lauri työnteli sormeaan takapuoleeni varovaisesti, mutta määrätietoisesti. Liukastettu sormi liukuu ilman kitkaa peppureikääni jo hieman syvemmälle. Sormi alkaa pian pumpata varovaisen hellästi sisään ja ulos. Se tuntuu hyvältä ja hetken kuluttua rentoudun jälleen hieman lisää. Hetken päästä tunsin toisen sormen liittyvän seuraan. Alkuun tämä tuntui hieman ikävältä, mutta yritin rentoutua parhaani mukaan ja nauttia samalla klitorikseni hieronnasta.
Lauri työnteli nyt kahta sormeaan kireässä perseessäni. Ikävä tunne alkoi pikkuhiljaa muuttua nautinnoksi ja huohotin hiljaa työntöjen tahdissa. Perseeni alkoi pikkuhiljaa rentoutumaan ja pyysin Lauria kokeilemaan reikääni kyrvällään. Lauri asettui taakseni ja rasvasi vielä kyrpänsä liukuvoiteella. Huohottaen odotin ja sormeilin samalla itse pilluani pitääkseni itseni rentona. Lauri työnteli vielä muutaman kerran sormiaan perseeseeni ja sitten tunsin Laurin perseeni takana ja terskan pyrkivän sisälle reikääni. Perseessäni tuntui alkuun valtavaa painetta, mutta pian tämä paine helpotti ja kyrpä pääsi työntymään pienen matkaa sisälleni. Lauri pysähtyi hetkeksi ja hyväili välillä pilluani. Hieronta sai minut taas rentoutumaan ja Lauri painoi jälleen kyrpäänsä syvemmälle, vain millimetrin kerrallaan. Lopulta tunsin kyrvän olevan sisälläni kokonaisuudessaan.
Pyysin Lauria pysymään paikallaan, jotta sain rauhassa tottua tähän uuteen irstaaseen tunteeseen. Miten kiimaiselta tämä tuntuikin pelkästään ajatuksena. Kauan olin tilannetta ajatellut ja fantasioinut ja nyt se vihdoin oli käynyt toteen. Lauri näppäili jälleen pilluani sormillaan ja pilkuhiljaa myös perseeni tottui tähän uuteen tunkeutujaan ja Lauri alkoi varoen liikuttaa itseään edes takaisin kiimaisessa perseessäni.
Huohotin hyvää oloani työntöjen tahdissa. Pikkuhiljaa pystyin itsekin jo liikuttamaan lantiota työntojen tahdissa. Kyrpä perseessäni ja sormet pillullani tuntuivat uskomattomilta. Rytmikäs pumppaus perseessäni sai aikaan paineen tunnetta ja tuntui kuin olisin ollut aivan täynnä kyrpää. Hengitykseni muuttui aina vain enemmän huohotukseksi ja voihkinnaksi. Laurikin tuntui nauttivan tästä uudesta kokemuksesta, eikä kestänyt kauaakaan, kun huomasin Laurin olevan jo laukeamisen partaalla. Lauri vetäytyikin ulos supistelevasta perseestäni ja karjaisun kera laukesi selälleni. Itse jäin tässä kohtaa vielä ilman ja aloin näppäillä pilluani sormillani. En kuitenkaan päässyt sormityössäni pitkälle, kun Lauri toi omat sormensa tilalle. Hän työnteli kahta sormeaan taitavasti sisälläni ja välillä hankasi klittaani. Lauri asettui jälleen reisieni väliin ja imaisi klitorikseni suuhunsa. Samalla hän työnteli sormiaan pilluuni. Ulisin ja vaikersin hyvää oloani. Työntelin lantiotani sormiasi vasten ja pilluni supisteli voimakkaasti Laurin sormien ympärillä. Pilluni litisi märkyyttään. Kauaa en tätä kestänyt, vaan vaikertaen antauduin tähän räjähtävään orgasmiin. Koko vartaloni taipui kaarelle ja huutoni kuului varmasti myös alakertaan asti. Lauri ei irrottanut otettaan, vaan vatkasi sormiaan sisälläni pitkittäen voimakasta orgasmiani. Lopulta lysähdimme vuoteelle vierekkäin ja nukahdimme tyydytettyinä.- Anonyymi
Kiva tarina. Taidat olla oikein herkkuperse. Kiihotit mua🙂
- Anonyymi00010
Anonyymi kirjoitti:
Kiva tarina. Taidat olla oikein herkkuperse. Kiihotit mua🙂
Paskaperse paviaani tää on
- Anonyymi00018UUSI
Anonyymi00010 kirjoitti:
Paskaperse paviaani tää on
Sinähän se oman persees tietysti tiedät.
Annoin eka kerran peppua kaverille. Sanoi muistavansa anukseni ikuisesti.
- Anonyymi
Tietysti sontatykki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietysti sontatykki
Kauniisti sanottu. Muistaisipa minutkin joku ikuisesti.
- Anonyymi
Olitteko siis kahdestaan talossa vai oliko alakerrassa joku/jotkut?
- Anonyymi00012
Speden kanssa samassa kopissa buaahaa
- Anonyymi00016UUSI
Anonyymi00012 kirjoitti:
Speden kanssa samassa kopissa buaahaa
Buaahaa spede buaahaa. . 😅🤣😅🤣😅🤣
- Anonyymi
Kivasti kerrottu tarina.oot kiihottava
- Anonyymi00008
Eka kerran sain anaalia äidin työkaverilta joka asui siihen aikaan samassa talossa meidän kanssa kotona asuessani.
Kävi silleen että istuttiin meillä iltaa minä vähän sivummalla kun äidillä ja parilla sen kaverilla oli tyttöjen ilta. Siinä illan mittaan ottivat viiniä ja muuta holia, aloin vähän katselee kun saunan jälkeen toinen näistä naisista aika reippaasti esitteli puoli vahingossa itseään minulle, näytti rintansa ja pyllisteli ilman pikkareita edessäni. Olin vähän vaikeana mutta ymmärsin tietyllä tavalla. Ilta eteni ja naiset päihty, siinä sivussa sama nainen kysyi minulta olisko kiinnostusta ja minähän poika nyökkäsin.
Naiset lähti pyörähtää ravintolassa ja siitä sitten jossakin välissä tulivat koko troikka takaisin ja meille yöksi. Naiset oli ihan peli kunnossa ja parin drinksut jälkeen sitten alkoi väsy painaa minun vielä leffaa katsoessa. Muiden mentyä nukkumaan päädyttiin toisen naisen kanssa minun sänkyyn ja siinä sitten pillu ja peppu panot tapahtu, oli minun ehkä peppupano mutta ei viimeinen, ei viimeinen kyseisen naisenkaan kanssa. Täytyy sanoa että oli hyvä kokemus, eikä jääty edes kiinni silloin. Toki äidille sana on kiirinyt jotain kautta kun hän tietää meidän touhuista mutta aikuisiapa me ollaan.- Anonyymi00013
Porsas röh röh
- Anonyymi00017UUSI
Anonyymi00013 kirjoitti:
Porsas röh röh
Buaahaa emakko buaahaa . 😅🤣😅🤣😅🤣
- Anonyymi00015UUSI
Kuinkahan monella peppuseksin eka kerta menee kerralla täysin nappiin. Mä vähän epäilen. Aika moni heittää muutaman kerran jälkeen hanskat tiskiin ja monelle se on asia joka onnistuu satunnaisesti.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1812242Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32079Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3161826- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821458Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251101
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73996