Pelleilyäkö?

Onneksi nuo kansanedustajat laskettiin eilisen jälkeen pariksi kuukaudeksi maakuntiin tuulettumaan. Jos ei näin olisi tapahtunut, olisivat ne kohta äänestäneet kumpi on vasen ja kumpi oikea?
Meidän maakunnan paikalla oleet edustajat taisivat Mäenpää-äänestyksessä vähän sekoilla. Paikalla olleiden äänet taisivat mennä tasan; kolme syytesuojan puolesta ja kolme vastaan. Yksi oli poissa ja yksi on "äänioikeudeton."
Antikainen, Vihonen ja Hoskonen olivat sitä mieltä, ettei syytesuojaan kajota.
Minun mielestäni ja minulla on varaa ollä väärässäkin, Hoskonen teki itselleen ja äänestäjilleen melkoisen vyön alle iskun. Hän joutuu kannattajilleen selittelemään, miksi rasistiset puheeet jopa eduskunnassa pitää sallia? Persuedustajien käyttäytyminen oli odotettu. Ulkomaalaisvihan lietsominen on heidän helmasyntinsä. Muut äänivaltaiset paikalla olleet P-K:n edustajat osoittivat ryhdikkyyttä ja vaatimaton kiitos siitä heille.
Antoisaa kesää kansanedustajille väriin katsomatta. Rientäkää kujille ja aitovierille ja kävelykaduille selittelemään asioita parhain päin.
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aitovierellä astelee nykyään Kokoomus. Kepu ja kepulimpien politiikka on jo kuopattu.
Keskusta on lilliputtipuolue.

Äänestä

Äänestys kertoi karulla tavalla ketkä edustajista ovat rasisteja. Rasisteille ja fasisteille ei ääntäni heru missään tilanteessa, nytkin äänestin suoraselkäisen edustajan Savo-Karjalan äänestysalueelta.

Hän ei ole kokkari, kepuli eikä persu joten arvatkaa loput..

Äänestä
  • Ehdokaasi lienee kaksinaamainen kristillinen?

    Äänestä

Promillet kohdillaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onneksi nuo kansanedustajat laskettiin eilisen jälkeen pariksi kuukaudeksi maakuntiin tuulettumaan. Jos ei näin olisi tapahtunut, olisivat ne kohta äänestäneet kumpi on vasen ja kumpi oikea?
Meidän maakunnan paikalla oleet edustajat taisivat Mäenpää-äänestyksessä vähän sekoilla. Paikalla olleiden äänet taisivat mennä tasan; kolme syytesuojan puolesta ja kolme vastaan. Yksi oli poissa ja yksi on "äänioikeudeton."
Antikainen, Vihonen ja Hoskonen olivat sitä mieltä, ettei syytesuojaan kajota.
Minun mielestäni ja minulla on varaa ollä väärässäkin, Hoskonen teki itselleen ja äänestäjilleen melkoisen vyön alle iskun. Hän joutuu kannattajilleen selittelemään, miksi rasistiset puheeet jopa eduskunnassa pitää sallia? Persuedustajien käyttäytyminen oli odotettu. Ulkomaalaisvihan lietsominen on heidän helmasyntinsä. Muut äänivaltaiset paikalla olleet P-K:n edustajat osoittivat ryhdikkyyttä ja vaatimaton kiitos siitä heille.
Antoisaa kesää kansanedustajille väriin katsomatta. Rientäkää kujille ja aitovierille ja kävelykaduille selittelemään asioita parhain päin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu