Kun meillä on ihan aito ja oikea varakansanedustaja, mahtaa moni suurempikin kaupunki olla kateellinen.
Terkkuja karhujussille ja rouvalle.
Kajaani on onnettaren suosiossa
13
519
Vastaukset
- Anonyymi
Onhan Eila Aavakare, häntä kai tarkoitat, todella nopeasti noussut politiikassa lähes huipulle. On kaupunginvaltuutettu ja hallituksen jäsen sekä lukuisissa muissa luottamustehtävissä. Tulipa valituksi jopa Osuuskaupan edustajistoonkin. Mutta ei kai vaan menestys ole noussut päähän, näin kuulin kaupungilla arvailtavan. Jos arvailut ovat totta se ei ole hyvän merkki.
- Anonyymi
Juu, trumppikin nousi aika nopeasti kovastikin korkealle huipulle.
No mitä se tähän kuuluu, kysyt.
No haluan vaan kertoa, ettei se huipulle nouseminen todista pätevyydestä yhtään mitään. Äänestäjistä sitäkin enemmän.
Tämä Eila siis voip olla tai olemattaki. Pätevä siis. Ku en persoonaa tunne, niin enpä sano enempää.
Mutta noin yleisenä ilmiönä sehän on silleen, että ku puolueella kannatus nousee, niin sehän nostaa pinnalle pohjalta kaikenlaisia kotoperäisiä lajeja, kuten edeuskunnassa on kuultu.
Tuo sakki nyt vaan ei minua vakuuta, en leiki noitten kanssa. Sivistystaso on... hmmm - Anonyymi
vanhanaikaisesti ja kapeakatseisesti ajatteleva hevosnaama
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, trumppikin nousi aika nopeasti kovastikin korkealle huipulle.
No mitä se tähän kuuluu, kysyt.
No haluan vaan kertoa, ettei se huipulle nouseminen todista pätevyydestä yhtään mitään. Äänestäjistä sitäkin enemmän.
Tämä Eila siis voip olla tai olemattaki. Pätevä siis. Ku en persoonaa tunne, niin enpä sano enempää.
Mutta noin yleisenä ilmiönä sehän on silleen, että ku puolueella kannatus nousee, niin sehän nostaa pinnalle pohjalta kaikenlaisia kotoperäisiä lajeja, kuten edeuskunnassa on kuultu.
Tuo sakki nyt vaan ei minua vakuuta, en leiki noitten kanssa. Sivistystaso on... hmmmNäinkin suuren puolueen mitä perussuomalaiset on niin kannattajakuntaan mahtuu niin sysiä kuin seppiäkin - kansan syvät rivit ovat laajat. Mutta näinhän on kaikissa puolueissa. Katson kuitenkin, että perussuomalaiset ovat yleisesti valiojoukkoa - siellä on hyvin vähän ei-isänmaallisia ja ei ainakaan isänmaan pettureita.
- Anonyymi
Hyvä-veli verkoston avulla on polku raivattu. Ja savustamalla ulos kaikki, joista olisi ollut vähänkin vaaraan. Monta pätevämpää ja lukeneempaa pantiin ulos aikoinaan.
- Anonyymi
hei.ihan oikeasti ,lopetetaan tää paskan jauhanta.itse olen sitä mieltä,että miksi paskaa jauhaa /kauhoa.annetaan heidän ym.olla,keskitytään vaikka omiin asioihin,jookos.
- Anonyymi
Lopeta ite, me kaikki puhutaan täyttä asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta ite, me kaikki puhutaan täyttä asiaa.
niinhän sä luulet,mut asiaa puhumalla,ei MOLLATA ketään,ymmärsitkö?
- Anonyymi
j-pennanen kysyy neuvoa kommenteihin vaimo varakansanedustajalta
- Anonyymi
Pekkajuhani on pop
- Anonyymi
No niin, nythän on kuntavaalit tulossa ja täytyy taas keksiä uusia juttuja joilla äänestäjiä vedetään höplästä, niin oli viime vaalienkin alla. Otettiin kuvia aseen ja linnun kanssa ym.. Rouva varakansanedustajalla ei ole metsästyskorttia eikä aseenkantolupia eikä hän ole koskaan metsästänyt vaikka antoi niin ymmärtää!
Ja niin vaan kajaanilaiset metsämiehet ja moni muukin meni höpötykseen ja äänestivät rouvaa. No nyt maalataan tauluja joita joku voisi luulla 10-vuotiaan tekosiksi. Herätkää kajaanilaiset ottamaan selvää mikä on totta ja mikä ei!- Anonyymi
No, nyt uutisoi Pohjois-Suomen uutiset parin vasta-aineista.
Hyvällä asialla ovat! 😉 - Anonyymi
Kainuun Kepuvihervassari-Onanistit näkyvät saavan kovastikin tyydytystä ääliömäisillä persupottuiluillaan, päivästä toiseen.
Mikäpä siinä, kovasti tuommoiset ala-arvoiset räkyräkyt satavat ääniä persulaareihin tulevissa kunnallisvaaleissa.
Otsikon onnettarien suosisioista tämänkertaisille räkytyksen kohteille:
YLE 29.9.2020
"Jussi ja Eila Aavakare ovat nähneet kuinka raju korona voi pahimmillaan olla, sillä tauti vei heidät molemmat sairaalaan. Yle kertoi heidän kokemuksistaan jo aiemmin tänä vuonna.
Vaikka lopulta kaikki meni hyvin, taudin seuraukset mietityttävät vieläkin. Siksi Aavakareet lähtivät mukaan uuteen tutkimukseen.
Kainuun soten ja Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikön tutkimuksessa seurataan koronavirusta vastaan kehittyviä vasta-aineita. Tutkittavaksi kutsutaan kaikki Kainuun alueella koronadiagnoosin saaneet. Tähän mennessä näytteitä on yli 40. Näytteitä otetaan 1–2 kuukauden ja vuoden jälkeen diagnoosista. Näin pyritään selvittämään, kauanko vasta-aineita on kehossa koronataudin jälkeen.
– On hyvä, jos meistä olisi jotain hyötyä tulevaisuutta varten. Emme tiedä, kuinka pitkään korona jää jylläämään, joten taudista pitää saada tietoa, sanoo Eila Aavakare.
Myös Jussi Aavakare haluaa auttaa kaikin keinoin koronaepidemian hillitsemisessä. Lisäksi hän haluaa tietää, millaiset jäljet tauti jätti. Tartunnan vuoksi hän oli kaksi viikkoa koomassa ja lopulta sydän pysähtyi".,...
Kepuvihervassariääliöiden harmiksi molemmat solvaamisen kohteet säilyivät siis hengissä - em. tumputtajien harmiksi ja kunnallisvaaliäänestäjien iloksi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794