Onko Savonlinnasta kulttuuripääkaupungiksi?

Siis eihän täällä ole kuin tuo ooppera.
Talvella ei mitään. Pelkällä kesäluonnolla ja järvellä ei pitkälle pötkitä.
https://yle.fi/uutiset/3-11411632
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei todellakaan ole.

Nyt käytävä hanke on malliesimerkki savonlinnalaisesta syrjivästä ja elitistisestä hankkeesta jolle ei ole menestymisen edellytyksiä. Hanketta vetää epädemokraattisesti valittu ryhmä itseään rakastavia todella ylimielisiä julkkiksia joiden ainoa tavoite on saada muut maksamaan heidän henkilökohtaisista juhlistaan. Hoyerin motiivi on saada asiakkaita hotelliinsa eli kyseessä on eturistiriita jo itsessään.
Heillä ei ole mitään tavoitetta osallistaa ketään ja se on todistettu jo ensimmäisessä hakuvaiheessa täysin. Se todistui mm. niin, että kaikki hankkeen tapahtumat järjestettiin työviikolla keskellä päivää kun suurimmalla osalla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä osallistumaan tapahtumiin. Hankkeen ympärillä on tapahtunut myös koulukiusaamiseen rinnastettavaa asiakritiikin vähättelyä. Erikoista sinänsä kun yksi hankkeen vetäjistä on pillittänyt mediassa omista kokemuksistaan koulukiusattuna. Kiusatusta kiusaajaksi. Paikallislehti on täysillä mukana tässä toiminnassa suosimalla maskottejaan.

Hankkeen vetäjiltä on nyt kysytty useita kymmeniä kertoja mikä on hankkeen sisältö. Yhtään vastausta ei ole tullut eli kansalaisille ei kerrota mitään konkreettista. Samaan aikaan nämä höpöttävät "yhdessä tekemisestä" jne. vaikkei sitä siis tapahdu ollenkaan. Tampereen ja oulun hankkeissa on sentään jotakin konkreettista kansalaisia yhdistävää. Savonlinnassa ei mitään. Kukaan savonlinnalainen ei tiedä mitään hankkeen ohjelmasta eikä edes ideoista. Kaikki on pelkkää sanahelinää ja konsulttipuhetta ilman mitään sisältöä.

Jokaisessa ecoc kaupungissa rikollisuus on lisääntynyt juhlavuoden aikana. Hanketta vetävät väittävät, ettei niin käy vaikka se on osoitettu että niin juuri käy.

Hankkeen ainoa tutkittu hyöty on muutamien prosenttien lisäys hotelliyöpymisissä eikä mitään muuta mainittavaa hyötyä ole. Tämäkin pieni hyöty poistuu juhlavuoden jälkeen. Turun väitteet pitkäaikaisista hyödyistä ovat pelkkää markkinointipotaskaa. Mahdollinen pitkäaikaishyöty johtuu pelkästään sijainnista ja kaupungin suuresta koosta. Ecoc velvoitteista ei ole kerrottu mitään kansalle. Niihin kuuluu mm. kulkuyhteyksien varmistaminen, eli savonlinnan tapauksessa se tarkoittaisi mittavia tukia lentoliikenteelle ja mahdollisesti muita infravelvoitteita.

Savonlinnan "kulttuuri" on nimenomaan täysin sidottu hienostokulttuuri oopperaan ja julkkisten ympärille rakennettuun hovileikkiin.
Samaan aikaan nuorisoa vihataan eikä kaupungissa ole edes taidemuseota. Kaupunginjohtajan puheet venäjän liittämisestä hankkeeseen ovat jo hankkeen sääntöjen mukaan täysin käsittämättömiä.

Kuten kuka tahansa vähääkään älykkäämpi huomaa hanke on täysin epäavointa ja syrjivää pienen julkkisryhmän puuhastelua.

Äänestä
  • Yritäppäs kirjoittaa sama kommentti Itä-Savon kommenttipalstalle... ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yritäppäs kirjoittaa sama kommentti Itä-Savon kommenttipalstalle... ;)

    Itä - savo lehti on kyllä ihan sonta! Ei julkaise kaikkia juttuja ja muuttelee niitäkin oman mielensä mukaan. Tää on nähty .

    Äänestä

Mitenkäs sitten suu pannaan, kun Savonlinnasta tulee vuoden 2026 Kulttuuripääkaupunki!

Äänestä
  • Koko hanke kuullostaa ihan hupijutulta! Tuppukylä, mikä tuppukylä!

    Äänestä

  • Sen jälkeen ollaan kuin Monacossa.
    Kaikki on rikkaita ja kukaan ei maksa veroja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen jälkeen ollaan kuin Monacossa.
    Kaikki on rikkaita ja kukaan ei maksa veroja.

    Tuppukylä on, ja sellaisena säilyköön!Hittojako sitä hienostelemaan? Savonlinna on ihan kiva pieni kaupunki, pysyköön poissa ne, jotka kaipaavat ympärilleen ihmispaljouksia, meteliä ja vilinää!

    Äänestä

Saattapi käydä tänä kesänä niin että, kaupungin kassassa on enemmän rahaa, kun ei ole niitä Ooooperajuhlija. Kaikkien kutsuvieraiden kestitseminen, juottaminen, majoittaminen ja tuhansien vapaalippujen jakamisen jälkeen jää rahaa kassaan kymmeniä tuhansia. Joitakin piirejä harmittaa, mutta veronmaksaja kiittää, ja tuhlaa säästyneet rahat omankylän palveluihin.

Äänestä

Oletteko muuten huomanneet, että itäsavo antaa ilmaista mainostilaa näille valitsemilleen itserakkaille julkkiksille siitä riippumatta onko heillä ammattitaitoa tai edes mitään konkreettista sanottavaa? Tuollainen toiminta ei lisää yhteistyön edellytyksiä vaan vähentää niitä.

Äänestä
  • Onhan Hoyer valistanut meitä hölmöjä täällä Savossa, että metsässä kasvaa SIENIÄ ja niitä voi KERÄTÄ ja jopa SYÖDÄ!!!!! Ajatella, tuotahan ei kukaan ole ennen täällä keksinyt!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan Hoyer valistanut meitä hölmöjä täällä Savossa, että metsässä kasvaa SIENIÄ ja niitä voi KERÄTÄ ja jopa SYÖDÄ!!!!! Ajatella, tuotahan ei kukaan ole ennen täällä keksinyt!

    Itä-savon tilaus on loppunut monilta juurikin varmaan noista syistä. Samoin käy itellä viellä, täynnä sitä lehteä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itä-savon tilaus on loppunut monilta juurikin varmaan noista syistä. Samoin käy itellä viellä, täynnä sitä lehteä.

    Voiko tuota enää lehdeksi kutsua? Pari sivua yhteen niitattuna. Kyllä Itä-Savo on jo kauan sensuroinut, mitä julkaisee. Tiettyjä asioita ja henkilöitä on aivan turha arvostella, ei varmasti julkaise niitä. Mistään ei olla paitsi jääty, vaikkei ole lehteä tilattu muutamaan vuoteen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siis eihän täällä ole kuin tuo ooppera.
Talvella ei mitään. Pelkällä kesäluonnolla ja järvellä ei pitkälle pötkitä.
https://yle.fi/uutiset/3-11411632

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu