Kun ajaa läpi Satakunnan teitä ei voi olla huomaamatta, että suuria avohakkuita on tehty joka puolella enemmänkuin koskaan ennen.
Satakunnassa hakataan yleisesti nimenomaan avohakkuuna ja nyt näyttäisi, että myös aivan keskenkasvuista puustoa.
Tosin Satakunnan alueella ei enää juurikaan ole jäljellä vanhaa isoa puustoa. Suurin osa metsistä on ohutta riukua, puupeltoa mistä väkee läpi eikä aluskasvillisuutta juuri ole.
Hämeen alueella metsät on vähän paremmalla tolalla. Myös vanhempaa tiivistä kuusimetsää löytyy. Ei tosin varmaankaan kauaa.
Muutenkin näyttäisi, että avohakkuiden lisäksi suomalainen metsä on harventunut ja köyhtynyt liikahoidon seurauksena.
Eniten ihmetyttää kuitenkin nuoren puuston kaataminen avohakkuuna.
Maisemia Satakunnassa katsellessa näyttää kuin jokin mielipuolinen kaatokiima olisi iskenyt metsänomistajiin.
Myytiinkö meidän maisemat vessapaperiksi maailmalle kun korona iski?
Mitä Satakunnan maisemille on tapahtunut?
10
180
Vastaukset 10
- Anonyymi
Satakunnassa on paljon ikävaareja metsänomistajina. Heitä ei todellakaan kiinnosta mitä joku ei-omistaja pohtii heidän metsistään.
Jännä muuten että joku voi omistaa maata, kun se pitäisi olla meille kaikille yhteinen.
Aika epätasa-arvoista jos joku omistaa metsän ja sinä et.
Ja varsinkin jos tuhoat sen metsän etkä piittaa pätkääkään onko vahnaa puustoa vai nuorta.
Suomessa on enää todella vähän oikeaa metsää jäljellä. Kuka haluaa elää näitten tympeitten puupeltojen keskellä
Herätkää nyt jo ihmiset.- Anonyymi
Joka ainoa ihmimen voi ostaa metsää ja sitten suojella sitä. Ei uskoisi, että täällä on niin paljon kommareita, jotka näkevät vaivaa muiden omaisuudesta.
Itse näen ajellessani paljon enemmän hoitamatonta ryteikköä, kuin avohakkuita.
- Anonyymi
Hoitamaton ryteikkö on ehdottomasti parempi kuin hoidettu metsä tai avohakkuu.
Kun annettaiskin edes osan metsistä ryteköityä ja vanheta kaikessa rauhassa niin edes jonkinlainen vanhan ajan metsä säilyisi. Siis sellainen missä se vanha rikas lapsuusmetsä saisi vielä olla. Miksi hitossa kaikki Satakunnan metsät on siivottu puistoiksi!
Ei täällä ole enää sitä metsää jota lapsena kauhistelin.
Lällyä viljelymetsää kaikkialla, tyhjää täynnä. Pelkkää talousmetsää, yhteen ainoaan tarkoitukseen vaalittu.
Nykyään puun maksimi paksuus on kahden käden peukun ja etusormen väliin mahtuva. Se on riittävä paksuus kun metsä avohakataan.- Anonyymi
Ei voi muutaku pitäisi harventaa ihmiskuntaa jos haluaisi säilyttää suomen. Suuri osa viennistä puutavara menee ulkomaille.
- Anonyymi
Ei nämä metsiä tuhoavat ihmiset kuuntele, en tiedä mistä syystä. Ehkä heidän työnantajat syyllisiä tai mistä tuleekaan se loputon helvetti. On selvää että suomi on kohta pelkkää maatalous peltoa, ja siitä ei ole pitkä vaihee enää aavikoitumiseen.
- Anonyymi
Sanon tämän vielä kerran pontevasti, metsän tuhoajat ja niiden taustalla olevat tahot pitäisi tappaa koska he valehtelee eikä lopeta muuten ku kuolemalla.
- Anonyymi
Ymmärrä että maailmassa on kaikki kusetusta. Kun sanotaan metsän hoito, niin oikeasti vain tarkoitetaan metsän myymistä.
- Anonyymi
Teetkö Sinäkin Tämän Virheen, Kun Yrität Hoitaa päätäsi.
- Anonyymi
On taas satakunnan kerma paikalla. Mitä mahtaa olla vedetty?
- Anonyymi
No nythän ovat Mensalaiset päässeet vauhtiin. A. Metsänhoito on yhdys-sana, `
B.Isoilla kirjaimilla aloitetaan lause ja C, Mistämateriaalista Rakennetulla penkillä mahdat nyt leveänahterisi kanssa istua ja syödä kaikkea muuta, kuin kasviksia?
T. Nimim. Ihan vitun kyllästynyt teihin vihreisiin``
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561