Uskomatonta

Miksi Varkautelaisista oikein paistaa läpi että he ovat Varkaudesta? Jotenkin sellainen 90-luvulle jämähtänyt tyyli kaikilla päällä, varsinkin naisista sen huomaa. Se iänikuinen pöyhkeä huivi kaulassa ja ylisuuri meikki päällä, hiukset juuri samalla tavalla kun ne oli yläasteella 90-luvulla. Teidät kyllä näkee kauas!

Otte kyllä outoa porukkaa...
44552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Se on aina pienten paikkakuntien ongelma. Ei siitä tarvitse huomauttaa, yleensä heistä tulee nopeasti kaupunkilaisia, kun pääsevät makuun.

Äänestä
  • Eipä ole lakia joka määrää missä vaatteissa saadaan liikkua.

    Äänestä

Minä en kuule välitä mitä minusta ollaan mieltä. On kivaa,että voi mennä vaikka yövaatteissa kauppaan ja niin teen. Siinäpä töllötätte.

Äänestä

Ite oon syntynyt 1962,joten yläasteajoistani on aikaa..

Äänestä

Olen huomannut. Olen varkautelaissyntyinen ja asustan Helsingissä. Täällä on myös ihan sama rento tyyli eli laidasta laitaan. Harva muuten on nykyisin johtajistakaan kokopuvussa eikä varsinkaan kravattia näy. Yleisin asu on lököttävät harmaat collegehousut tai farkut ja nuhjuinen pusakka tai teepaita. Jotkut Kallion keikarit ovat lierihatussa ja vintage-muotisissa kuteissa mutta siis harva. Miksi Varkaudessa, pienellä rauhaisalla paikkakunnalla, pitäisi pukeutua ylihienosti? Rumat ne vaatteilla koreilee!

Äänestä
  • Pääasia että olette hyviä Demari ja Kokoomus äänestäjiä.Rajamäki Rajamäki Rajamäki (Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen)

    Äänestä

  • Kävin just tulipuvussa kaupassa,enpä huomannut ketään asian häiritsevän. Muutenkin tosi vähän ihmisiä liikenteessä. Enpä itsekään ehdi työn,kodin ja harrastuksien lomassa kytätä muiden pukeutumista tai muitakaan asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävin just tulipuvussa kaupassa,enpä huomannut ketään asian häiritsevän. Muutenkin tosi vähän ihmisiä liikenteessä. Enpä itsekään ehdi työn,kodin ja harrastuksien lomassa kytätä muiden pukeutumista tai muitakaan asioita.

    Siis tuulipuvussa.

    Äänestä

  • Hesassa on paljon enempi ryysyläisiä ja ylipainoisia. Ja niitä todella lihavia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävin just tulipuvussa kaupassa,enpä huomannut ketään asian häiritsevän. Muutenkin tosi vähän ihmisiä liikenteessä. Enpä itsekään ehdi työn,kodin ja harrastuksien lomassa kytätä muiden pukeutumista tai muitakaan asioita.

    Miä meeen abcille kohta,aivan lökäreissä!

    Äänestä

  • Oi mä pukeudun farkku,t paita,collarit,koska ne tuntuu mukavalta päällä. Minä ei tykkää epämukava vaate.

    Äänestä

Älä nyt mollaa.
Onpas erilaisia naamareita kasvoilla.
Steriiliä ja vähemmän steriiliä.
Vieraslajikkeilta estetään pääsemään hengityselimiimme taudinmuodossa.
Nykyaikaista, mutta vaarallista leikkiä.
Eikö?

Äänestä
  • Varkaus on iha hyvä paikka asua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varkaus on iha hyvä paikka asua.

    Niin on, kun sais vielä nämä jatkuvasti valittavat deekut pois täältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin on, kun sais vielä nämä jatkuvasti valittavat deekut pois täältä.

    taidat itse se deeku olla kun täällä valitat,otahan tölkistä ja laita Räybanit ja ota uus kuva faceen kahden tölkin kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    taidat itse se deeku olla kun täällä valitat,otahan tölkistä ja laita Räybanit ja ota uus kuva faceen kahden tölkin kanssa

    Tais kolahtaa omaan nilkkaan kun noin pillastut, hae apua.

    Äänestä

Aattelin huomenna puku päällä kävellä, ylväänä.

Äänestä
  • Kellä ne kurahti kaupassa vai kirjastolla. Etkö osaa vessaan juosta. Eti vessoooooo.

    Äänestä

Laita aloittaja meille ohjeita ja linkkejä millaisia vaatteita ja hiuksia pitäisi näkyä. Kokeillaan osaammeko olla mieliksi:)

Äänestä
  • Motörhead tai Iron Maiden tai Metallica paita. Farkut.

    Äänestä

Ketä kiinnostaa mitä vaatteita on varkautelaisilla. Olkaat vaikka ilman. Varkaus tai varkautelaiset ei varmasti kiinosta yhtään ketään, korkeintaan jotain sekopäistä hiipparia. Kusiaispesäkin on kiinnostavampi.

Äänestä
  • Vanhemmista pitää lapset huolta, tai pitäisi pitää, isä jäi hankeen. Perintä juotu, äiti seuraavana alttarille että viinaa saa. Ei riitä äitin perinnöt nuihin paariloihin.

    Äänestä

MITÄ TONNE KUULUU TÄTÄ NYKYÄ. MÄ OLIN EKAN KERRAN VARKAUDESSA ASUNTOMESSUILLA 90-L ALUSSA. SEN JÄLKEEN V 2002

Äänestä
  • TuulipukuDemarit. Laita sinäkin tuulipuku päälle ja tule räybanit päässä terassille häröilemään hönössä, juo toisten laseista, puhu kovalla äänellä kailota oikein kunnolla. Kekkuloi ja kehu tekstaa tänne täyskönnipäällä. Iske ystävä patjahumppaan ja nosta kaupungin asukaslukua. Päivävuorossa voit apaasti muokkua pöydässä lasit päässä. Tilaa pöytään myös mättöä ettet sammu

    Äänestä

  • Tänne kuuluu aivan loistavaa. Kajvot keotän tule läymää.

    Äänestä

On joo , ihmettele tok, minä kuule kulen missä kamppeissa kulen. Tyytyväinen itteeni ja elämääni.

Äänestä

Typeryys. Jäätävä typeryys se paistaa läpi, ja sitä saa hävetä.

Äänestä

Kyllä on taas tyhjäntoimittajilla asiat tärkeysjärjestyksessä🤣

Äänestä

Mikähön aloittajaa vaivaa? Sisältä jos onnellinen,voi kulkea missä vaatteissa vaan.

Äänestä

Ysäri on muotia. Itse olen aika homssantuu. Saatan kulkea kulahtaneessa paidassa tai muuta vastaavaa. Olen luonnonläheinen höpsö. Onnellinen höppänä. Teen asioita spontaanisti. En suunnittele.

Äänestä
  • Kuule pukeutukaa vaikka säkkiin ei paljon kiinnosta. . Ne kuntoportaat on paskat ja 1000e/m😂 siis 1m portaita 1000eSairaalan hinnassakin ilmaa. Antakaa vaan Kokoomus Demarien tuhlata kaupungin rahat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuule pukeutukaa vaikka säkkiin ei paljon kiinnosta. . Ne kuntoportaat on paskat ja 1000e/m😂 siis 1m portaita 1000eSairaalan hinnassakin ilmaa. Antakaa vaan Kokoomus Demarien tuhlata kaupungin rahat.

    Kokoomus ja demarit eivät antaneet edellisellä kerralla portaisiin euroakaan mutta perussuomalaisten esityksestä nyt tuli edes 50000. Hyvä persut päästään juoksemaan portaita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuule pukeutukaa vaikka säkkiin ei paljon kiinnosta. . Ne kuntoportaat on paskat ja 1000e/m😂 siis 1m portaita 1000eSairaalan hinnassakin ilmaa. Antakaa vaan Kokoomus Demarien tuhlata kaupungin rahat.

    Raha on kuitenkin vaan rahaa sanos böckermannin pernillakin. Eli mitä väliä. Tyylikin on tyyliä,sama se. Päivät kulkee,elämä kulkee,vuodet vierii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomus ja demarit eivät antaneet edellisellä kerralla portaisiin euroakaan mutta perussuomalaisten esityksestä nyt tuli edes 50000. Hyvä persut päästään juoksemaan portaita.

    Persujen ansiostako portaat saatiin enpä olisi uskonut. Hienoa toimntaa perus suomalaisilta.

    Äänestä

Miksi muiden tyylit vaivaa sinua? Jokaisella on oma tyyli. Vaate,elämäntapa,hius jne.

Äänestä
  • Älä omi suomi tyyliä Varkautelaisille. Kyllä koko suomi osaa pukeutua noin. Jotkut ihmiset vaan jämähtävät. Ja mitä väliä, kunhan vaatteet on puhtaat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä omi suomi tyyliä Varkautelaisille. Kyllä koko suomi osaa pukeutua noin. Jotkut ihmiset vaan jämähtävät. Ja mitä väliä, kunhan vaatteet on puhtaat.

    Niin. Pesen kyl usein vaatteet.

    Äänestä

Nyt sä kyllä itse sekoilet. Varkautelaiset on jymähtäneet ennemminkin johonkin vuosien 2000-2005 muotiin. Silloin oli nuo huivit ja palkkivärjätyt hiukset. Ysärillä oli Levikset ja raidalliset Marimekon paidat, eli samat mitkä nyt on kuuminta muotia!

Äänestä
  • Kellä täällä palkkivärijätyt hiukset näät. Pitääkin alkaa katsoa. Itsellä ei ole eikä koskaan huivia oo ollu. Heh ette siis minusta puhu😏

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kellä täällä palkkivärijätyt hiukset näät. Pitääkin alkaa katsoa. Itsellä ei ole eikä koskaan huivia oo ollu. Heh ette siis minusta puhu😏

    Mikä on palkkivärjäys? Mutta hyvä persut, saatiin sentään portaat!

    Äänestä

Itte asun Kuvansissa ja mää oon muodikas.

Äänestä

Oi me olla tyylilyyli. Älä sinä katso. Me ei etsiä miestä. Me ollaan oma elämä elämässä. Sinulla paha olla. Se tuosta näkyy läpi. Sinä varmaan olla tyylikäs itse.

Äänestä

Vene. itse omistan sellaisen . Käyn vesillä .Munasillaan .Vaatteet ei kiinnosta vittuakaan .Naiset kiinnostaa ,muttei amfetamiinin käyttäjät ,niitäkin löytyy Warkaudesta ,valitettavasti .

Äänestä
  • Et omista venettä. Vai joko äitin perinnölä ostit.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi Varkautelaisista oikein paistaa läpi että he ovat Varkaudesta? Jotenkin sellainen 90-luvulle jämähtänyt tyyli kaikilla päällä, varsinkin naisista sen huomaa. Se iänikuinen pöyhkeä huivi kaulassa ja ylisuuri meikki päällä, hiukset juuri samalla tavalla kun ne oli yläasteella 90-luvulla. Teidät kyllä näkee kauas!

Otte kyllä outoa porukkaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu