Mukavia muistoja, kaukaa nuoruudesta.. Meillä oli englannin opettajana pitkillä hiuksilla varustettu aika muodokas nainen Maija. Hänellä oli aina pitkä hame, jossa varsin perus tuli aina vahvasti esille. Lukuisat olivat ne oppitunnit, kun kulli pamahti seisomaan. Siinä sitten yritin sitä laittaa niin, ettei kukaan huomannut. Kyllä se pärähti muillakin tunneilla. Mutta voi sanoa, että aina englannin tunnilla.
Oli 9 luokan kevät. Koulua jäljellä enää kolmisen viikkoa. Olin hieman muita kehittyneempi, ainakin omiin luokkakavereihin verrattuna. Olin hyvissä väleissä kaikkien opettajien kanssa. No koulukin meni ihan ok. Maija kysyi jatkosuunnitelmistani. No muuta en osannut sanoa kuin, että lukioon. hän oli sitä mieltä, että englantiin kannattaisi panostaa enemmän. Mutta se vaatisi omaa työtä kesän aikana. Hän voisi auttaa minua siinä, jos haluaisin. Eipä siinä kehtaa sanoa ei. Seuraavan tunnin jälkeen hän antoi minulle nipun extra tehtäviä.
Pakersin ne vaikka vähän ottivat kalloon. Palautin ne seuraavalla tunnilla. Mutta niin ettei muut huomanneet sitä. Se olisi noloa. Maija sanoi hyvä. Hän katsoo ne ja löi uuden nipun tehtäviä.
Saman viikon perjantaina olin lähdössä koulusta, kun Maija pyysi luokkaan. Sanoi, että hyvin olin selvinnyt. Katsotaanko nyt, missä oli korjaamisen varaa. No istuin alas ja hän toi paperit ja alkoi näyttämään papereita. Ekaa kertaa hän oli aivan selkäni takana ja minulla pamahti seisomaan. Keskittyminen oli äärimmäisen vaikeaa. Puolet meni ohi. Ja sen Maijakin huomasi. Et taida jaksaa keskittyä. Sanoin, että pitkä viikko ja paljon oli ollut treenejä ja pelejä.
Ok. Tule huomenna tänne klo 10. Niin katsotaan nämä tehtävät. Sanoin, että kyllä niin aikaisin jaksaisi tulla, vapaapäivä. No ok. Pääsetkö minun luokseni klo 13 olen silloin kotona. Mieheni ja lapseni ovat mökillä. No voi tulla.
Onneksi hän asui bussimatkan päässä meiltä. Tosin ajoin fillarilla sinne. Hyvää kuntoilua samalla. Olihan tämä vähän outoa, mutta ajattelin, että auttaa lukiossa. Astelin omakotitalon pihalle ja Maija tulikin vastaan. Nyt pitkä ”koulumekko” oli vaihtunut kesäisiin shortseihin ja kauluspaita valkoiseen t paitaa. Heti kyllä havainnoin, että rinnat tulivat paremmin esille kuin kouluvaatteissa.
Onneksi ei ruvennut ottaa eteen. Maija tervehti iloisesti ja lopetti pihan kastelun.
Mennään sisälle. Aloimme katsomaan tehtäviä. Kyllä katseeni vaelsi aina Maijan muodoissa. Ja arvaahan sen kuin kävi. Alkoi ottamaan eteen.
Maija kertoi, että oli aina auttanut hyviä oppilaita eteenpäin. Yksi Tuula niminen oli viime kevään päässyt yliopistoon lukemaan juuri englantia ja Maija oli hyvin tyytyväinen, kun oli saanut Tuulan innostumaan englannin kielestä.
Tehtävät oli äkkiä katsottu. Maija sanoi, että pitäisi lukea paljon sanomalehtiä ja kirjoja, jotta kieli tarttuisi paremmin. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta lukea pitää.
Mentiin yläkertaan, jossa heillä oli kirjasto. Siellä oli kuvia myös hänen perheestään. Mies oli selvästi vanhempi ehkä n. 20-25 vuotta. Se oli aika yllätys. Maija oli kuitenkin aika nuorekas, kun ei ollut koulussa käyttämäänsä asua päällä. Katselimme kirjoja ja minä katselin kyllä myös rintoja. Valkattiin parit kirjat ja palattiin alakertaan. Maija haki meille mehua. Sitten hän alkoi jututtamaan niitä näitä. Minusta hän oli avannut pari nappia, napillisesta t paidasta. Rinnat olivat enemmän esillä. Hormonit jylläsivät ja alakerrassa alkoi olemaan ahdasta. Luulen, että Maijakin sen huomasi.
Luetko nuo kirjat ja pidetään sitten uusi tapaaminen.
Luin kirjat viikon aikana ja tulin sovitusti torstai iltana Maijan luo. Perhe oli edelleen mökillä, joten saimme rauhassa jutella englanniksi kirjoista. Maija tuli ihan viereeni istumaan, ja hajuveden haju oli huumaava. Hänellä oli keväiset kotihousut ja löysä paita, jonka kainaloiden alta näkyi rintojen kaaria.
Samalla kun juteltiin Maija vähän väliä kosketteli minua, ikään kuin huomaamatta. Nyt hän nappasi halauksen, kun osasin vastata hyvin englanniksi. Halauksessa oli kyllä pieni viive. Tunsin rinnat kehoani vasten. Ja ajatukset sinkoilivat minne sattuu.
Maija sanoi, että hakee juotavaa. Hän toi mehua ja valkoviiniä. Ei kai minua haittaa, jos hän ottaa lasillisen. Sanoin ei tietenkään. Minä voin ottaa mehua. Maija sanoi, toki voit ottaa molempia, jos haluat. No se sopi. Otin vähän valkkaria ja mehua. Nyt aloimme puhumaan suomeksi. Maija kyseli kesän suunnitelmia ja kautta rantain tytöistä. Hän kertoi, että heillä oli menossa avioeroprosessi. Ikävä mutta välttämätön asia.
Englantia on hyvä osata.
13
7117
Vastaukset
- Anonyymi
2/2Ikävä mutta välttämätön asia.
Vaikka join vain vähän valkoviiniä se tuntui sukissa. Maija otti toisenkin lasillisen. Hän vei keskustelun taas tyttöihin. Vannotti, että kun olen komea mies niin aina pitää kohdella naisia hyvin. Outoa puhetta. Samalla hän silitti poskeani.
Tule mennään yläkertaan. Menin hänen perässänsä ja katselin heiluvaa persettä. Ei paha, mietin. Emme menneet kirjastoon vaan, Maijan makuuhuoneeseen. Hän sanoi, että he ovat jo monta vuotta nukkuneet eri huoneessa. Lasten takia ovat olleet yhdessä.
Nyt hän tuli minun lähelleni. Sanoi, että kyllä sitä tallainen opettajakin kaipaa miesseuraa. Mutta tallainen pikku kaupunki niin äkkiä juorut leviävät. Osaatko sinä pitää salaisuudet? Sanoin että tietenkin. Hän tuli aivan lähelle, hajuvesi tunkeutui minun sieraimiini. Olisitko sinä minun salainen mieheni hän kysyi? Samalla hän otti käteni ja ohjasi se ihanalle rinnalleen. Olin sanaton. Nyt hän toi huulensa minun suulleni. Ja olin aivan tönkkönä. Maija alkoi suutelemaan minua. Nyt uskalsin laittaa käteni hänen ympärilleen ja suudella kunnolla. Käteni hakeutui opettajani takapuolelle. Ne olivat herkulliset. Maija taittoi nopeasti puseron päältään ja hänelle oli isommat rinnat, kun kuvittelin. Samalla hän otti minulta paidan ja repi shortsit boksereineen alas. Jännitystä oli sen verran ilmassa, että minulla oli puoliseisokki. Hän suuteli uudelleen ja samalla hiveli kädellä munaani. Joka äkkiä nousi täyteen latinkiin. Räpläsin rintaliivien kanssa, mutta en saanut hakasia auki. Maija vetäytyi ja avasi rintaliivit ja samalla otti housunsa pois. Hän oli huolellisesti ajanut alakertansa. Näky oli melkoinen. Hän kysyi, olenko ollut aiemmin naisten kanssa. Sanoin, etten ole. Pieni hymy tuli hänen kasvoilleen. Ja hän polvistui eteeni ja otti minun kaluni suuhun. Ensin varovasti suudelleen, sitten pikkuhiljaa kokonaan suuhunsa. Minulta meinasi taju lähteä. En voinut kauaa pidätellä varmaan sen 30 sekuntia. Koko lasti lävähti Maijan suuhun. Olin noloa. Mutta hän sanoi , hyvä nyt on turhat paineet poistettu.
Maija avasi vuoteensa ja veti minut mukaan. Suutelimme päällekkäin pitkään, samalla sain hyväillä rintoja. Ja ne rinnat olivat isohkot ja nännit kivi kovina. Kerrassaan upeata.
Pikkuhiljaa hän ohjasi minua alaspäin. Ensi kertaa olin iholla kiinni naisellisen naisen pillussa. Aloin luontaisesti nuolemaan pillua. Välillä Maija ohjaili minua. Hän huokaili todella voimakkaasti ja painoi samalla kädelleen minua pilluaan vasten. Meinasi henki välillä loppua.
Hän käänsi minut kyljelleni ja alkoi hieromaan munaani. Samalla hän otti sen suuhunsa ja se jäykistyi nopeasti. Kun se oli kivi kovana, hän kiepsahti selälleen. laittoi tyynyn perseen alle ja veti minut päällensä. Hänen jalkansa olivat täysin auki. Aloin sovittamaan kömpelösti munaani hänen pilluunsa. Maija otti kiinni munastani ja ohjasi minut sisään. Tunne oli mahtava. Luontaisesti aloin liikkumaan. Maija painoi takapuolesta tahtia. Hänen ääntelynsä vähän hämmästytti minua. Mutta se oli nautinnon ääni. Paina paina hän vain hoki. Voit laskea sisään. Ja minä painoin. liki 20 vuotta vanhempaa opettajaani. Pakko sanoa , että laukeaminen oli niin voimakas, etten oikein muista siitä mitään. Tajunta palasi, kun olin Maijan päällä ja muna edelleen hänen sisällään.
Vähän olin nolona, mutta Maija antoi kevyen suudelman ja sanoi, kiitos olit tosi hyvä. Ja minä olin menettänyt poikuuteni, mukavalla tavalla. Emme vielä sinä iltana lopettaneet heti, mutta minun piti lähteä kotiin.
Se kesä oli aikamoista englannin opiskelua, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin: Mahtava muisto.- Anonyymi
Aika kuiva tarina. Havaitsee että ei ole kokemusta kirjoittamisesta, eikä mielikuvitusta värittää tilanteita tämän mehukkaammiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika kuiva tarina. Havaitsee että ei ole kokemusta kirjoittamisesta, eikä mielikuvitusta värittää tilanteita tämän mehukkaammiksi.
Se oli realistinen aito kokemus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli realistinen aito kokemus.
Niinhän ne kaikki.
- Anonyymi
Huomaa tekstin hapuilusta että mieli tekee, mutta ei ole koskaan rohjennut tehdä. Rumien sanojen ääneen sanominen onkin vapauttavaa. Viimein joku myöhäinen löysi valon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaa tekstin hapuilusta että mieli tekee, mutta ei ole koskaan rohjennut tehdä. Rumien sanojen ääneen sanominen onkin vapauttavaa. Viimein joku myöhäinen löysi valon.
Kuminauhan alta.
- Anonyymi
Omalla kohdalla lukion viimeisellä Ruotsin opettaja vei poikuuteni.
Samaa hyvin paljon minun kokemuksessa.
Toli silloin olin ensin aika hämilläni.
Kiitos hyvä muistelu- Anonyymi
Meidän Ruotsin maikka vei vain opiskeluhalut.
- Anonyymi
Aloittajan lapsellinen fantasia, ei mitään muuta, Onkohan edes tänä päivänä saanut jo naista?
- Anonyymi
Taitaa olla sulla kaikki kokematta---ikuisesti.
- Anonyymi
Tulee oma kokemus mieleen. Vanhempi sijaisopettaja vie poikuuden luokkaretkellä.
Sitä ei vaan koskaan enää voi kokea. Jännitys hämmennys laukeaminen. - Anonyymi
Kieltenopettaja oli iso nainen. Hän oli jäänyt varhaiseläkkeelle leipätyöstään, ja opetti nyt pienryhmiä rauhalliseen tahtiinsa eri opistoissa. Olin aloittamassa toista lukukautta, kun hän tuli yllättäen ryhmämme uudeksi opettajaksi.
Ensireaktioni oli että mitäs hemmettiä. Hän näytti hyökkäysvaunulta jo ensisilmäyksellä, ja vaisto sanoi että hyvästi miellyttävät kieliopinnot. Kuinka väärässä olinkaan.
Kausi alkoi normaaliin tyyliin, ja yllättäen opettajatar osoittautui todella herttaiseksi, avuliaaksi ja ammattitaitoiseksi henkilöksi. Hänen kanssaan oli ilo työskennellä. Vähän lukukauden käynnistymisen jälkeen alkoi padot murtua, ja yllätin itseni usein katselemalla hänen valtavia rintojaan. Kyllä hän sen huomasi, mutta otti sen vastaan hymyillen ja iloisesti. Se yllätti. Välillä kun teimme jotain tehtävälomaketta, hän käveli yleensä opiskelijoiden välissä kuin valvoja, mikä hän tietysti olikin.
Ryhmämme oli pieni, noin 13 henkeä, joten henkilökohtainen suhde syntyi melko nopeasti ja vaivattomasti verraten suurempiin ryhmiin. Aloin kiinnostua hänestä pikkuhiljaa seksuaalisesti. Hän oli isokokoinen, mutta ei mitenkään lihava. Hän kantoi kroppansa ylpeästi, ja oli hyvin naisellinen käytökseltään, mutta osasi myös flirttailun. Se oli miellyttävää.
Kerran hän tuli luokseni kun täyttelin tehtäviä, istuin takimmaisena ryhmässä. Hän seisahtui sivulleni, laittoi käden olkapäälleni ja kumartui katsomaan tehtäväpaperiani niin, että toinen uhkea rinta oli lähes vasten poskeani. Mitenkäs meillä sujuu, hän kysyi hymyillen. Pärjäämmekö me?
Sanoin että kyllä menee hyvin, ja paremmalta näyttää koko ajan. Sanoessani käänsin päätäni tarkoituksella hänen suuntaansa, ja kasvoni painui vasten hänen rintaansa. Voi anteeksi, sanoin hymyillen. Hän hymyili takaisin, ja sanoi silmää iskien, että ei hätää, tällaista sattuu joskus. Vaikutus oli järisyttävä. Tuo naisen tuoksu, tuo selvä ele, tuo hunajainen ääni, herätti housujeni etumuksen yhtäkkiä eloon.
Sanoin hiljaa, että tällaista saisi kyllä sattua useamminkin, pidin siitä.
Hän kohottautui, kääntyi jatkaakseen kävelyä, mutta ensin tuon jumalaisen takamuksen ollessa edessäni, hän nipisti itseään pakarasta ja sanoi, ihanaa.- Anonyymi
Eräänä iltapäivänä sitten se tuli. Hän kysyi tunnin päätyttyä, että voisinko lähteä hänen kanssaan kahville johonkin lähikahvilaan, jossa voisimme vähän jutella ja tutustua paremmin. No sehän sopii oikein mainiosti, olin itsekin toivonut jotain sellaista tapahtuvan, mutta en tiennyt miten sen saisi aikaan. Sanoin sen myös ääneen.
Hän hymyili jälleen kuin Naantalin aurinko.
Kävelimme parisataa metriä lähimpään trendikahvilaan, jossa oli rauhallista ja jonkin verran yksityisyyttä myös. Ilma oli vielä lämmin.
Paikalla oli myös anniskeluoikeudet, joten päätimme kuitenkin ottaa kahvit konjakilla näin tapaamisen kunniaksi.
Keskustelu oli miellyttävää ja helppoa, kuten kahden aikuisen välillä yleensä on. Keskustelu siirtyi pikkuhiljaa meihin itseemme, varovaisiin tiedusteluihin, joka kertoi kyllä että mihin tässä vielä päädytään.
Kun keskustelu oli jo siirtynyt rohkeammalle tasolle, uskaltauduin sanomaan, että olen ihastunut hänen rehevään vartaloonsa, ja että oppitunneilla minun on vaikea pidättäytyä katsomasta häntä niin etten ajattelisi hänestä seksuaalisia ajatuksia.
Hän sanoi että on kyllä aistinut sen, mutta ei ole rohjennut tuoda asiaa esiin itsensä nolaamisen pelosta. Meillä kun on tuota ikäeroa kuitenkin jonkin verran. Vakuuttelin että kaikki on kunnossa, ja olen erittäin otettu tästä lähestymisestä tällä tavalla. Ikäero ei ole järin suuri, eikä sillä ole mitään merkitystä jos tuntee että haluaa. Ja minä kyllä haluan. Hän kysyi, lähdetkö luokseni nyt. Minä haluaisin että tulisit ja jäisit luokseni yöksi. Meillä olisi varmasti paljon yhteisiä asioita ja paljon puhuttavaa, ja ennenkaikkea koettavaa.
Sanoin, että minua ei enää estä mikään..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631433Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on531237Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241219Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141120- 1261068
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk315991- 42939
- 72905
- 73899