Myyjä! Turvaa selustasi!

Anonyymi

Myyjän muistilista oman kokemuksen mukaan:

-Kerro talostasi aivan kaikki. Täysin epärelevantiltakin tuntuvat asiat. Käy kaikki keskustelut kirjallisesti sähköpostissa ja tee molempien osapuolien allekirjoittama "pöytäkirja" kaikista puheluista ja suullisista keskusteluista, joita käyt ostajan kanssa.
=> Myyjä voi myöhemmin keksiä sinun sanoneen kaikenlaista tai väittää, ettei hänelle ole kerrottu mitään, vaikka keskustelut on käyty ihan asiallisesti ja hyvässä hengessä ennen myyntiä.

-Kysele ostajan taustat. Mikäli hänellä on minkäänlaista terveydellistä historiaa keuhkosairauksissa (astma, tms.) tai homealtistuksissa, älä myy. Ostaja voi saada tai väittää saavansa oireita mistä tahansa.

-Mikäli ostajaa epäilyttää jokin, vaadi häntä teettämään kohdasta tutkimukset ennen kauppaa. Ehdota itse lisäselvityksiä siten, että ne tehdään tai ostaja joutuu niistä kieltäytymään. Älä luota automaattisesti "selonottovelvollisuuden" täyttymiseen.

-Älä myy taloasi, mikäli sinulle ei jää rahaa ja varallisuutta tarvittaessa purkaa kauppaa.

Vähänkään vanhemmasta talosta löytyy AINA jonkinlaista mikrobia jostakin. Sillä, onko mikrobi esim. toksiineja tuottavaa, ei ole merkitystä. Ne katsotaan AINA terveyshaitaksi. Ostaja voi myöhemmin keksiä itselleen pitkän litanian oireita ja terveyshaittoja, jotka näyttävät oikeudessa pahalta. Esimerkiksi sairaskertomukseen saa merkinnän "alkava poskiontelotulehdus" valittamalla lääkärille särkyä. Näyttää raskauttavalta, vaikka havainto on subjektiivinen eikä todennettavissa.

1

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Teetä mikrobitutkimus kuntotutkimuksen lisäksi. Otata näytteet eristetilasta ulkoseinän puolelta eri puolilta taloa riskipaikoista. Liitä tulokset kauppakirjaan.
      Ota selvää, mistä löytyy kaupan jälkeen hyvä puolueeton asiantuntija kumoamaan netistä kopioidut talosta löytyvät virheet. Ota paljon valokuvia.
      Ota laajennettu oikeusturvavakuutus. Tutustu virallisiin ympäristöministeriön ja THL ohjeisiin, jotka liittyvät rakentamiseen ja rakennusterveyteen. Niillä ohjeilla ja määräyksillä on merkitystä hovioikeudessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      665
      8071
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2330
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2270
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1843
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1364
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1248
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1234
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      901
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      861
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      794
    Aihe