Kysymyksiä kääntymistä varten

Hei

Olen nyt lähiaikoina alkanut kiinnostumaan islamin uskosta yhä enemmän ja enemmän. Tämä kiinnostus on ollut osa elämääni jo yli viisi vuotta mutta nyt se on vain kasvanut.

Mietin löytyisikö täältä muslimia jolta voisin mahdollisesti kysyä kysymyksiä eri asioista. Esim. koraanista, haditheista ja elämäntavoista sekä myös asioista jotka ovat sallittuja/kiellettyjä.

En valitettavasti tunne ketään islamin uskoon kuuluuvaa vaikka olen heitä nähnytkin esim. koulussa. Sen takia mietin jos täältä löytäisin ihmisen jolle voisin jutella jne.

Olisi hienoa jos saisin vain asiallisia vastauksia ja kiitos jos etukäteen asiallista vastauksista :)

25

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisi hienoa jos ette tuhlaisi aikaanne noilla asiattomilla vastauksilla. Toivottavasti joku lukee tämän ja antaa asiallisen vastauksen

    • Miksi olet kiinnostunut islamista? Tuntuuko sinusta, että et pärjää ilman kaikenkattavaa maailmanselitystä ja oppijärjestelmää, jossa oman ajattelun tehtäväksi jää vain sen pohtiminen, että noudattaa oppia mahdollisimman tarkkaan?

    • Minulta voi kysellä.

      • Kiitos ja anteeksi että vastaan näin myöhään.

        Olisiko mahdollista jutella esim. sähköpostissa tai jossain samantapaisessa?

      • Lilja99 kirjoitti:

        Kiitos ja anteeksi että vastaan näin myöhään.

        Olisiko mahdollista jutella esim. sähköpostissa tai jossain samantapaisessa?

        Ylläpito vaan ei hyväksy, että täällä jaetaan sähköpostiosoitteita, mutta tuolta tavoittaa:
        https://islaminusko.webnode.fi/yhteystiedot/

      • Yusraaa kirjoitti:

        Ylläpito vaan ei hyväksy, että täällä jaetaan sähköpostiosoitteita, mutta tuolta tavoittaa:
        https://islaminusko.webnode.fi/yhteystiedot/

        Hei

        Ymmärrän ja kiitos linkistä. Laitoin lomakkeen tulemaan äsken.

    • Hei Lilja, minä voin auttaa myös mielelläni vastaamaan kysymyksiin lähteiden kanssa ja voidaan jopa tavata, mutta en tiedä miten saisin sinuun yhteyden jos täällä ei saa jakaa sähköpostia...

      • Hei

        Voin jakaa sähköpostini profiilini kuvauksessa :)

    • Anonyymi

      Islam-tietous on tärkeä asia. Mitä enemmän siitä tiedetään, sitä enemmän on perusteita vastustaa sen leviämistä.

      • Anonyymi

        oon sun kaa ihan samaa mieltä. monesti nää ketkä puolustaa sitä uskontoo, ei oo oikeesti lukenu koraania. ite oon ja paljonkin. siks just ei kyseistä uskontoo hyväksy missäännimessä.

      • Anonyymi

        Se on karskiaa touhua noille itellekin, olla sen pyörteissä ja kehitysmaa tasoilla tavoiltaan

    • Anonyymi

      Itse koin Kristuksen Ilmestyksen 2003 ja hän kehotti lukemaan SIRAA, jonka hän sanoi olevan kaikkien elämänkertojen elämänkerta ja lisäksi hän kehotti lukemaan kaikki islam aiheiset kirjat joita kirjastosta löytyy.

      Siran mukaan Islamiin kääntymiseen riitti ainakin kuninkailta tosi uskontunnustuken lausuminen. Sitten he lähtivät profeetan (pbuh) luota ja alkoivat harjoittaa islamia. Joidenkin islam oli hyvää, mutta joidenkin heistä islam oli pahaa. Niin sanoo SIRA.

      Olen lukenut Koraanin viisi kertaa lävitse AST, ja kaksi kertaa H-A. Mutta pidän parhaimpina englanninnoksia. Suomennokset eivät ole yhtä nerokkaita.

      Onnea ja menestystä isalmiisi. Toivottavasti siitä tulee hyvää.

    • Anonyymi

      Teoista ja särkemisistä tämän valtausmielen noissa tuntee, turha on noiten alkukantaisuutta lueskella.

      • Anonyymi

        Ihminen on epätäydellinen tiedoiltaan ja kielillä puhumiseltaan. Sokeaa uskoa arvostetaan hyvin paljon, mutta Jeesus sanoi noille silti: Teidän pitää syntyä uudesti vedestä ja hengestä.
        On nimittäin uskoa joka perustuu käärmeisiin, ja uskon koetuksia.
        Siksi on henki sanan ohella tärkeä. Islamissa Jumala on kasannut kaiken oikean uskon kalifiin ja siksi pitää muslimin olla yksimielinen oikean kalifin esim Imaami Mahdin kanssa. Muuten on lähellä helvettiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi toi väki on sitten raivoa, eikä muuksi voi muutua, miksi noita pitäisi hyväksyä maantuhoajia, ei mitenkään päästää solutautumaan järellisten sekaan, asiat on näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi toi väki on sitten raivoa, eikä muuksi voi muutua, miksi noita pitäisi hyväksyä maantuhoajia, ei mitenkään päästää solutautumaan järellisten sekaan, asiat on näin.

        Joo, Ruotsissa näyttää tilanne melko oudolta. Syitä on monia.
        1. Sufy Ani on vihollinen Mahdin joka tuhoaa naisia ja lapsia.
        2. Mahdin tullessa oikea islam on harvinaista kuin vaahto meren pinnassa.
        3. Mahdi tekee päätöksen Jumalan pilkkaa koskien ja islam tukee Mahdin valintaa . Joko sallitaan tai kielletään. Mutta kun päätös on tehty muslimi terrori asettuu.
        4. Profeetta Jeremia tehdään piikiven kovaksi. Hän on linnoitettu kaupunki, rautapatsas ja pronssimuuri. Monet muslimit seuraavat profeettoja myös Jeremiaa.

        Muitakin syitä on. Joka tapauksessa islam on hyvä uskonto joka suo johdatuksen, evankeliumin, varoituksen, rakkauden JUMALAAN ja jopa vapauden.

        Näin puhuu valoitusta yritävät
        Mitä lännen tulee tietää tästä touhusta
        - kyllä kehityviä kultuureita on varoitettu jo satoja vuosia sitten tästä vallan haluisesta näytelijöistä ja harhauttajista, koska tämä islam on moni kerroksinen, miksi hellämieliset vetää ja ujutautuu kaikea veisaten uusille alueille jot nämä viheliäisimmät uskonveljet sitten pääsevät uuden alueen kimpuun tapojaan vaatien ja alistamaan alueen

        - tämä on tosi vaaralinen porukka, joka nyt pyrkii suomeenkin levitäytymään ja verkkojaan punomaan menoksemme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, Ruotsissa näyttää tilanne melko oudolta. Syitä on monia.
        1. Sufy Ani on vihollinen Mahdin joka tuhoaa naisia ja lapsia.
        2. Mahdin tullessa oikea islam on harvinaista kuin vaahto meren pinnassa.
        3. Mahdi tekee päätöksen Jumalan pilkkaa koskien ja islam tukee Mahdin valintaa . Joko sallitaan tai kielletään. Mutta kun päätös on tehty muslimi terrori asettuu.
        4. Profeetta Jeremia tehdään piikiven kovaksi. Hän on linnoitettu kaupunki, rautapatsas ja pronssimuuri. Monet muslimit seuraavat profeettoja myös Jeremiaa.

        Muitakin syitä on. Joka tapauksessa islam on hyvä uskonto joka suo johdatuksen, evankeliumin, varoituksen, rakkauden JUMALAAN ja jopa vapauden.

        Justiisa on tuo juttu esillä josta palan kopsasin elikkä toteavan kohdan

        – Maailmassa on tuskin yhtään ainoaa islamilaista yhteiskuntaa, joka toimii. Minä oikeasti kärsin ihmisten puolesta, jotka sattuvat syntymään näihin islamilaisiin maihin. Islam on kauhistuttava ideologia ja uskonto.

    • Anonyymi

      Mitä järkeä?
      Monesti esitämme kysymyksen: miksi Jumala teki vanhan liiton, jos hän kerran tiesi sen epäonnistuvan. Ehkä voisimmekin ajatella niin, että Jumala teki vanhan liiton, jotta me tietäisimme sen epäonnistuneen. Se tehtiin siis siksi, että ihminen tajuaisi, ettei toista tietä enää ole. On vain pelastus Jeesuksen Kristuksen kautta.

      Ei siinä järkeä olekaan! Paavali toteaa kirjeessään korintolaisille, ettei Jumalan tarkoitus ollutkaan toimia järjen kautta. Hänhän oli sitä jo yrittänyt. Mutta se ei vain ottanut toimiakseen.

      Nyt Jumala päätti saarnata hulluutta, jotta ne, jotka uskovat pelastuisivat. 1. Kor. 1:18-25

      • Anonyymi

        synnitön sovitus = syntisten lunastus eli pelastuskelpoisuus

        Jumala tarvitsi siis viattoman, synnittömän sovittajan, jotta hän olisi voinut pelastaa kaikki. Synnittömäksi ei löytynyt ihmisistä kukaan. Synnittömänhän pitäisi olla käytännössä itse jumala. Ja siinä Jumalalla välähti: ainut, joka on Jumala ja synnitön, on hänen poikansa Jeesus. Hänen täytyy syntyä ihmiseksi ja kuolla, jotta syntien rangaistus voidaan sovittaa ja syntiset ihmiset lunastaa kuolemasta vapaaksi.

        Jumala päätti toimia suunnitelman mukaisesti ja tarjosi ihmisille uudenlaista sopimusta. Sen sopimusehdot olivat erilaiset. Siinä ei ollut enää tarkkoja sopimusehtoja. Pääehto oli, että sopimuksen hyväksyy. Se riittää. Sen jälkeen on vapaa kaikista pikkupränteistä paperin takana. Uusi liitto on siis vapauden omistamisen liitto. Gal. 4:22- 5:1.

    • Anonyymi

      Islamista ei voi irrotautua ja jos sitä meinaa heti on hurtat peräs,
      - siksi vaikka ei tuosta enään piitaisikaan pitää tavoiltaan ja vaatetuksiltaan elää vielä tuon vaatimuksia noudataa, jot voipi pitää sen ainokaisensa

      Miksi tätä olemusta sallitaan suomen oloissa ja seassamme touhata.

      • Anonyymi

        Joka tuohon haksahtaa on elämänsä lukinnut, miksiköhän rupeaisi noitten tavoille
        - mitäs luuli löytävänsä mailmaa parantavaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tuohon haksahtaa on elämänsä lukinnut, miksiköhän rupeaisi noitten tavoille
        - mitäs luuli löytävänsä mailmaa parantavaa

        Miksi muslimimiehille _tasa-arvo_ – sukupuolten näkeminen samanarvoisina ja kohtelu yhdenvertaisina – ei ole vielä tähänkään mennessä kelvannut? Se on todella outo, käsittämättömän suuri mysteeri ja täysin järjellä perustelemattomissa oleva asia. Miksi meitä naisia ei nähdä vieläkään yhdenvertaisina?

    • Anonyymi

      Kansan Raamatuseura sieltä löytyy kansanomaisia kertomuksia iankaikkisuudesta
      Ja elämän ohjeita tuosta >> JEESUS SIIRAKIN KIRJA
      JEESUS SYKARIN KAIVOLLA on myös hyvinkin avartava näkemys Kaikivaltiaastamme

    • Anonyymi

      KOetakaas nyt olemaan islamista irtautujien ja hylkääjien pelastajia
      - mailma paranee paljon, kun tuosta luovotaan ja koko systeemi kuopataan täysin

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      118
      4070
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      69
      3934
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      45
      2249
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      56
      2224
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2114
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1786
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      27
      1439
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      110
      1248
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      115
      1193
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1129
    Aihe