Gradu alkoi ahdistaa saatanasti

Anonyymi

Aloitan gradun teon tulevana syksynä. Ensin ajattelin, että kyllä tästä selvitään, vaikka pelottaa älyttömästi. Mietin aihetta kauan ja lopulta keksin itseäni kiinnostavan aiheen ja näkökulman. Olen mielessäni alkanut hahmottelemaan gradua yksityiskohtaisemmin, olen miettinyt jo viikkojen ajan joka päivä mistä kirjoitan ja mitä painotan, mitä teorioita mahdollisesti otan mukaan jne....

Nyt muistin yllättäen, että gradun pitää myös täyttää tutkimusaukko, eli tuottaa uutta tietoa ja tiivistetysti ottaa kantaa aiempaan aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Googletin aiheeni. Jäätävä ahdistus iski. Lukemattomia eri tutkimuksia ja kirjallisuutta juuri siitä aiheesta, joka itseäni kiinnostaa. Miten ikinä pystyn ottamaan huomioon kaiken aiemman tutkimuksen? Pitääkö minun lukea kaikki maailman kirjallisuus aiheesta, jotta tiedän onko omassa gradussani mitään uutta? En ole kovin fiksu tai älykäs, joten en usko, että omassa gradussani olisi mtn uutta tai erikoista aiheen kannalta. En selviä tästä, itkettää ja oksettaa. En ole mikään tutkija, vaan pelkkä opiskelija, joka pääsi tuurilka sisään yliopistoon... miten löydän tutkimusaukon, jos kirjallisuutta on olemassa satoja teoksia? Enhän voi väittää, että omani täyttää tutkimusaukon, jos en ole lukenut kaikkea tutkimuskirjallisuutta. Ihan oikeasti, miten tästä selviää? Aiheen vaihto ei auta. En keksi mitään niin originellia tyhjästä, että uutuuden vaatimus täyttyisi. Ovatko kaikki muut opiskelijat niin älykkäitä ja hyviä, että ovat oikeasti kyenneet tuottamaan uutta tietoa tiedeyhteisölle? Miten tyhmäksi ihminen voikaan itsensä tuntea.... :'(

Ja kyllä, olen humanisti.

15

1549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ajattelepa asiaa positiivisesti ja hyperrationaalisesti Miten luulisit gradun ohjaajan pärjäävän. Tuskin hänelläkään on aikaa lukea satoja aikaisempia tutkimuksia aiheesta jos sinullakaan ei ole. . Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä monisivuinen viiteluttelo . Itse lukisin vain viimeisimmät alan tutkimukset. Niistä löydät tarvittavat viitteet aikiasempiin tutkimuksiin. Teet tarvittaessa täsmäiskuja vanhempaan materiaaliin. Se mihin viitataan paljon on aina arvokas lähde. Asiat ovat kerroksellisia. Uusin tietämys tulee ja sataa aina vanhan päälle. Priorisoi, ole rationaalinen, ajattele kerroksittain, pidä gradu-päiväkirjaa, ota turvakopiot, Fiksaa gradun valmistumispäivä. Se oma jjuttusi gradussa on korkeintaan muutama sivua. Loput ovat lainattua tietoa johon teet tarvittavat kirjallisuusviitteet. Kyllä humanistikin voi pärjätä . Oletko konservatiivi vai liberaali tehdessäsi työtä. Konservatiivi saat työnsä valmiksi, mutta liberaali maalaa loputtomasti taivaanrantaa. Molemmissa tavoissa toimia on hyvät puolensa. Vältä työn äärellä nyhjäämistä. Kun tökkii niin menet ulos lenkille. Humanisti? Se jo kertoo kaiken. Ei pahalla.

    • Anonyymi

      Voi, voi! Hyvin harvoin gradu mitään tutkimusaukkoa täyttää. Samaa toistetaan.

      Kun gradu on muodon puolesta asiallinen, se menee ainakin läpi. Ehkä et korkeimpia arvosanoja tavoittelekaan.

      • Anonyymi

        Aikaa menee, huh.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikaa menee, huh.

        Kyllä, aikaa menee. Ei sitä yhdessä viikonlopussa tehdä. Yleensä menee kuukausia, itsellä meni puoli vuotta niin, että jos en sitä gradua ollut tekemässä, se oli ainakin mielessä.

        Tsemppiä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, aikaa menee. Ei sitä yhdessä viikonlopussa tehdä. Yleensä menee kuukausia, itsellä meni puoli vuotta niin, että jos en sitä gradua ollut tekemässä, se oli ainakin mielessä.

        Tsemppiä!

        Pekka Pouta sai gradun 52 v valmiiksi, hyvä.

        Minä olen ikuinen opiskelija, jonkinlaisen oman viritelmän oon tehnyt omiin tarpeisiin.


    • Anonyymi

      Itse vaadin omaa graduohjaajaa selittämään, että mikä se tutkimusaukko oman aiheen aihteen on. Puoli vuotta rummutin ohjaajaa sähköpostilla, kunnes lopulta kuulin, että se oli tehtnyt itsemurhan. Nyt on onneksi uusi ohjaaja, jolta ole myös koittanut saada tietoja aiheesta, mutta eipä ole juuri vastaillut...

      • Anonyymi

        Kyllä se työtä vaatii, ei voi mitään.


      • Anonyymi

        Gradussa on tosiasiassa hyvin harvoin mitään tutkimusaukon tuketta. Kriittisesti tarkastellen sitä ei ole edes kaikissa väitöskirjoissa.

        Riittää, kun työssä on tarkasti noudatettu gradun muotomääräyksiä, kieli on kelvollista sekä graduun on saatu jatkuvuus ja jonkinlainen juoni.

        Fiksu graduntekijä välttää vielä työssään julkistamasta työn tarkastajan/valvojan näkemyksistä poikkeavia opillisia näkemyksiä ja viittaa ainakin yhteen kyseisten tahojen tuoreeseen julkaisuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gradussa on tosiasiassa hyvin harvoin mitään tutkimusaukon tuketta. Kriittisesti tarkastellen sitä ei ole edes kaikissa väitöskirjoissa.

        Riittää, kun työssä on tarkasti noudatettu gradun muotomääräyksiä, kieli on kelvollista sekä graduun on saatu jatkuvuus ja jonkinlainen juoni.

        Fiksu graduntekijä välttää vielä työssään julkistamasta työn tarkastajan/valvojan näkemyksistä poikkeavia opillisia näkemyksiä ja viittaa ainakin yhteen kyseisten tahojen tuoreeseen julkaisuun.

        Ei gradua kannata nähdä ylipääsemättömänä vuorena. Jos on vuosikausia opiskellut ja tenttejä läpäissyt hyvin arvosanoin niin luulisi jo ihmisen olevan kyvykäs tekemään gradunsa melko kivuttomasti . Eräänlainen kypsyyskoehan se gradu on. Todiste siitä että ihminen on jotain koulussa oppinut ja kehittynyt uudelle tasolle. Mikä siinä gradussa nyt niin vaikeata on ?? Paljon vaikeampaa oli päästä halumaansa alaa lukemaan. Jos pääsi helposti yliopistoon niin siihen verrattuna gradu on kuin huonelämpöisen voin levittämistä leivälle. Helppoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei gradua kannata nähdä ylipääsemättömänä vuorena. Jos on vuosikausia opiskellut ja tenttejä läpäissyt hyvin arvosanoin niin luulisi jo ihmisen olevan kyvykäs tekemään gradunsa melko kivuttomasti . Eräänlainen kypsyyskoehan se gradu on. Todiste siitä että ihminen on jotain koulussa oppinut ja kehittynyt uudelle tasolle. Mikä siinä gradussa nyt niin vaikeata on ?? Paljon vaikeampaa oli päästä halumaansa alaa lukemaan. Jos pääsi helposti yliopistoon niin siihen verrattuna gradu on kuin huonelämpöisen voin levittämistä leivälle. Helppoa.

        Monille on opiskelijastatuksesta luopuminen niin kova paikka, että se saa gradun tekemisestä vaikean.

        "Niin kauan, kun gradu on kesken, olen vielä opiskelija."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monille on opiskelijastatuksesta luopuminen niin kova paikka, että se saa gradun tekemisestä vaikean.

        "Niin kauan, kun gradu on kesken, olen vielä opiskelija."

        Sitähän se on. Elämä pelottaa. Lyö vatsan spastiseen kramppiin. Valmistuttuansa joutuisi luopumaan tutusta ja turvallisesta ja aloittamaan oman itsellisen elämän maisterina. Sitä pysähtyy proffat morjestettuansa ja yliopiston raput alas käveltyänsä kadunkulmaan liikennevaloihin kiinamyllynkadun ja hämeentien risteykseen pitkäksi aikaa. "mitä teen, minne menen ?" Ei ihme että graduveistos ei valmistu millään .


    • Anonyymi

      Jos tarkoituksesi on vain saada gradu tehtyä ja tutkinto valmiiksi, älä turhan paljon mieti tuota kontribuutiota. Yliopistosi sivuilta löytynee perustelut gradujen arvosanoille? Niistäkin selviää, että gradun saa kyllä ainakin läpi, vaikkei siinä juuri täytettäisi tuota tietoaukkoa.

      On hyvä, jos pystyy perustelemaan tutkimusaiheen. On myös tarpeen näyttää, että ala, johon aihe kuuluu, on tarpeeksi hallussa eli että tiedät alasta tarpeeksi. Pyydä ohjaajalta esimerkkejä sellaisista graduista, jotka on tehty ko. alalta ja jotka ovat saaneet hyvän arvosanan. Niitä lukemalla näet ainakin jossain määrin, kuinka lukeneisuus tulee töissä esille ja kuinka laajalti esim. eri teorioita on tultava esiin gradussa. Älä kuitenkaan matki niitä. Ne ovat vain osviittaa.

      On hyvä osoittaa, että olet pohtinut, miten tutkia valitsemaasi aihetta ja että pystyt perustelemaan valintasi. Uutuus voi olla esimerkiksi se, että jotain aihetta on tutkittu käyttämällä vain kvalitatiivisia menetelmiä ja nyt käytätkin kvantitatiivisia, tai että on tutkittu pääasiassa tietyntyyppisiä kohteita ja nyt olet valinnut toisenlaisen kohteen. Tai että jotain asiaa verrataan kahdessa eri ympäristössä ym.

      Aiheen riittävä rajaus on myös tarpeen. Se helpottaa myös kirjallisuuden karsintaa. Muista myös, että sinun ei tarvitse lukea kaikkea ennen gradun aloittamista. Voit etsiä lisää lähteitä myöhemminkin, mikäli se on tarpeen tai mikäli löydät jotain erityisen mielenkiintoista myöhemmässä työn vaiheessa.

    • Anonyymi

      Voi ei!

      Kirjoita sille ohjaajalle, että:

      - Viikko sitten, rakas mummosi, joutui sairaalaan posiitiivisen koronavirustestin vuoksi. Tilanne huonontui, ja hän muuttui kriittiseksi, ja lähti sairaalasta ja kieltäytyi tehohoidosta. Nyt hän on kotona. Tilanne vakava.

      Kirjoita että Korounavaijrus pitää ottaa vakavasti, ja että et ehdi jutella gradustasi tänään...

    • Anonyymi

      Kaikki on hyvin ei mitään hätää. Minä olen ihan samanlainen kanssasi ja aina menettämässä unia opiskelu asioiden takia. Sinä et ole yksin, mutta sinulla ei myöskään ole hätää. Hengitä, anna itsellesi aikaa ja tee tämä gradu omalla tavalla. Tämä on SINUN gradu ja sinä teet sen niinkuin sinä kykenet. Otat aikasi, vaikka se veisi vuoden, teet ihan rauhassa oman voinnin mukaan. Ei ole mitään hätää, sinä olet ihminen ja meillä ihmisillä on eri hahmottamisen vaikeuksia ja lukihäiriöitä sun muita. Koulu maailmassa on normaalia, että aiheesta ei saa kiinni tai hahmota tekemistään. Älä lue mitään negatiivisia kommentteja näiltä trolleilta nyt keskityt itseesi ja teet itsellesi mahdollisimman mukavat oltavat. Sinun paras on tarpeeksi hyvä, sinun ei tarvitse olla super hyvä, sinun tarvitsee olla sinä ja sinä olet ihan yhtä tärkeä ja hyvä kuin muut opiskelijat.

    • Anonyymi

      Aloittelin gradua ja on sitä tekstiä 50-60 sivua. Esittelin graduni semmassa ja ihan viimeisenä sanoin yhden seikan, joka ei ollut mitenkään keskeinen asia gradussani. Kaikki vaan takertuivat siihen. Ohjaaja itse sanoi, että mun pitää todistaa asia, jos niin sanon. Seikan lähteenä oli emeritusproffan kirja(t), jotka oli julkaistu alle 10v sitten. Mulle oli uusi asia, ettei emerituksen julkaisu riitä todisteeksi tuosta seikasta! Ohjaaja taisi vielä pelotella, että joku tulee soittelemaan ovikelloa haasteen kanssa, vaikka en missään nimessä yksilöinyt asiaa enemmän. Lopuksi käski jättää seikan tuon proffan huoleksi.

      Vetäisin niin herneen nenään, että saavat etsiä rahoituksensa itse! En suorita maisteria loppuun, kun en siitä työelämässä mitään hyödykään. Kuluja sen sijaan mullekin tulee, vaikka etäopiskelu onkin halpaa verrattuna ajoon opiskelukaupunkiin ym.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5957
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3764
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2053
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1249
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      919
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe