Ikä ja ihastuminen

Mitä vanhemmaksi mies tulee, sen enemmän alkavat kiehtomaan myös vanhemmat naiset, mutta tuleeko raja jossain iässä vastaan? Kokeeko 50 vuotiaat miehet ikäisiään naisia enää lainkaan viehättävinä? Itse kolmekymppisenä koen jotkut kolmikymppiset ihan nätteinä, mutta silti vaakakuppi kallistuu 20-25 vuotiaisiin.
2388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Itse 50 vuotiaana naisena en enää katsele oman ikäisiäni miehiä, sillä en näe heitä seksikkäinä, enkä tarpeeksi kyvykkäinä ja innokkaina tyydyttämään loputonta seksin nälkääni. Olen peto sängyssä, tarvitsen kaveriksi samanlaisen miehen. 50 ja siitä yli ei enää kykene temppuihin montaa kertaa saman päivän aikana. 28 vuotias kaveri nyt tyydyttää minut aina, kun alkaa alavatsaani kivasti kuumottamaan. Meil naisilla on onni puolellamme, hyvää seksiä lopun ikää.

Äänestä
  • Hyvä, jos olet tyytyväinen. Meitä naisiakin on moneen lähtöön. Itsellekin hyvä seksi on tärkeää, mutta omalla kohdallani siihen täytyy liittyä molemminpuolinen rakkaus. Miehien ja välillä toisten naistenkin tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää sellaista ajattelutapaa. Mutta mieluummin olen yksin ja harrastan usein sooloseksiä kuin harrastan seksiä jonkun kanssa vain seksinhalusta. Tiedän, että rakkaus tulee jossain vaiheessa elämääni, joten jaksan kyllä odottaa. 😊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä, jos olet tyytyväinen. Meitä naisiakin on moneen lähtöön. Itsellekin hyvä seksi on tärkeää, mutta omalla kohdallani siihen täytyy liittyä molemminpuolinen rakkaus. Miehien ja välillä toisten naistenkin tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää sellaista ajattelutapaa. Mutta mieluummin olen yksin ja harrastan usein sooloseksiä kuin harrastan seksiä jonkun kanssa vain seksinhalusta. Tiedän, että rakkaus tulee jossain vaiheessa elämääni, joten jaksan kyllä odottaa. 😊

    Noinhan se on. Itse viihdyn hyvin yksin, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

    Äänestä

  • Järjestäytynyttä touhua pahimmasta päästä.
    Onneksi on trollaajat saaneet palkkansa.

    Äänestä

  • Naisia on ja toiset ei ole kiinnostuneet mulkusta.
    Ei pillustakaan

    Äänestä

  • Älä yleistä. Itse pystyn 2 kertaa päivässä ja olen 52-vuotias mies. Tosi en olekaan mikään tupakoiva enkä kaljaa kittaava, kuten sinun miehesi ovat olleet. Potenssini on kuin kolmekymppisellä miehellä.

    Äänestä

  • Mitään karmeempaa ei ole kuin 50kymppinen harppu joka luulee olevansa haluttava.

    Äänestä

Minä en ole koskaan katsellut kuin itseni ikäisiä miehiä. minusta on todella sait´rasta, jos joku iskee silmänsä itseään nuorempiin. Se ei vaan mene oikein ja tiedän, että palstan pedofiili alkaa samantien vastailemaan hävyttömillä kommenteillaan, mutta minä kestän sen, koska sillä ei ole mitään tekemistä itseni kanssa. :)
Että antaa palaa vaan! Javaikka miten vertaisitte itseänne Jenniin ja Sauliin, niin MINUN mielipide ei tästä asiasta muutu, ei ikinä. !

Äänestä
  • Niin ja kamalinta on se. ettäpalsatietojen mukaan joku 50-vuotias akka kyylää ja lähentelee jopa alle täysi-ikäisyyden rajaa ylittäneitä TYTTÖJÄ. Se ei ikinä mene minun ymmärrykseeni ja sen tuomitsen AINA. Joa saisin tarkempia tietoja tästä naisesta, niin tekisin asiasta rikosilmoituksen. Tämä menee kyllä jo minunkin käsityskykyni yli, vaikea edes sisäistää asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja kamalinta on se. ettäpalsatietojen mukaan joku 50-vuotias akka kyylää ja lähentelee jopa alle täysi-ikäisyyden rajaa ylittäneitä TYTTÖJÄ. Se ei ikinä mene minun ymmärrykseeni ja sen tuomitsen AINA. Joa saisin tarkempia tietoja tästä naisesta, niin tekisin asiasta rikosilmoituksen. Tämä menee kyllä jo minunkin käsityskykyni yli, vaikea edes sisäistää asiaa.

    Huhujen mukaan täällä liikkusi eräs sellainen esiintyen milloin milläkin nikillä ja viihtyy kuulemma myäs nuorten palstoilla.....

    Tuo on kyllä täysin kiellettyä toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja kamalinta on se. ettäpalsatietojen mukaan joku 50-vuotias akka kyylää ja lähentelee jopa alle täysi-ikäisyyden rajaa ylittäneitä TYTTÖJÄ. Se ei ikinä mene minun ymmärrykseeni ja sen tuomitsen AINA. Joa saisin tarkempia tietoja tästä naisesta, niin tekisin asiasta rikosilmoituksen. Tämä menee kyllä jo minunkin käsityskykyni yli, vaikea edes sisäistää asiaa.

    Tuo on minusta niiin luonnotonta ja sairasta, kun ajtellaan, että nainen voisi olla näiden oma äiti tai lähes isoäiti. :-(
    Miesten viidenkympinvillitykset on niin paljon helpommin ymmärrettävissä. Tämä ensin mainittu asetelma ei vaan mene kaaliin.

    Ehkä sitä 50 kymppistä lähestyy stalkkaajat, jotka pyrkivät ärsyttämään tavalla tai toisella.
    Kai niitä hoitoon pitäisi hommailla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä sitä 50 kymppistä lähestyy stalkkaajat, jotka pyrkivät ärsyttämään tavalla tai toisella.
    Kai niitä hoitoon pitäisi hommailla.

    Työnteko kiellettyä ettei tekijöiden synnit tule tietoon.
    Olette naurettavia.
    Tuotte tekojanne tollasella muidensyyllistämisellä ihan ITSE päivänvaloon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huhujen mukaan täällä liikkusi eräs sellainen esiintyen milloin milläkin nikillä ja viihtyy kuulemma myäs nuorten palstoilla.....

    Kuka on Nikki?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on minusta niiin luonnotonta ja sairasta, kun ajtellaan, että nainen voisi olla näiden oma äiti tai lähes isoäiti. :-(
    Miesten viidenkympinvillitykset on niin paljon helpommin ymmärrettävissä. Tämä ensin mainittu asetelma ei vaan mene kaaliin.

    Sairaita on sun kaltaiset ihmiset, jotka eivät ymmärrä sanojen merkityksiä. Logiikkaa on turha hakea sun päästäsi.

    Se, että joku aikuinen ihminen on toista aikuista ihmistä nuorempi tai vanhempi, ei ole sairasta eikä pedofiliaa. Sairasta on eläytyä vanhemman rooliin niin syvästi, että kokee oman lapsensa ikäiset aikuiset ihmiset lapsina. Hae apua psykologilta.

    Vidun peto. Sinä sitä apua tarvitset. Kyllä se kuule on niin että ikäero max 3vuotta.

    Jos laki ei pelottaisi sinua niin sinulle varmaan kelpaisi myös alaikäiset, tuo paistaa niin selvästi läpi kuin olla voi. Peto olet .

    Äänestä

Jos te palstalaiset saatte edes vihiä tapauksesta, jossa käy ilmi, että nyt joku vanhempi nainen (tai mieskin, joka täällä on kyllä epätodennäköistä) koettaa saada puhuttua vielä kehittymätöntä lasta tai nuorta tekemisiin itsensä kanssa, vaikka vain netin kautta, niin yehkää HETI ilmoitus keskusrikospoliisille. Olen kuullut, että juuri tällä nimenpmaisella palstalla olija vanhempi nainen on alkanut stalkkaamaan vielä alaikäistä tyttöä. Stalkkaaminen on jatkunut yli kymmenen vuotta eikä stalkki päästä tästä irti ja nuori neitonen on kauhuissaan tilanteesta.
meidän selväjärkisten VELVOLLISUUS on puuttua näihin rikoksiin, eikä sulkea silmiä naureskellen mukana, koska tämä jättää lapseen/nuoreen ikuisen jäljen.

Äänestä
  • Meinaaatko että tätä tapahtuu myös kantisten keskuudessa (enkä nyt meinaa mitään lestapiirejä)

    Äänestä

Ymmärrän aloittajan pointin.
Itse olen 56v mies. Oma rakas on 43v nainen. Mielestäni hän on kaiken muun hyvän ohella, seksikkäin ja viehättävin koskaan näkemäni tai kokemani nainen.

Alle 30v naiset tuntuvat lapsellisilta . Nättejä voivat olla, mut avattuaan suunsa, heidän maailmansa ovat kaukana omasta. Varmaan itsekin olen heidän mielestään kalkkis. Hyvä niin.

Äänestä

Olen 42-vuotias mies ja naiseni on 55.
Nainen vain paranee 50 ikäisenä kunhan vain pysyy terveenä ja huolehtii itsestään. Kuumia kauniita puumia on muillakin tuttavapiirissä. 30 v nainen voi olla jo aika luotaantyöntävä jos ei osaa trimmata itseään naiseksi.

Äänestä

Varmaan on enemmän kiinni siitä miten ihmiset pitää huolta itsestään. Itse pidän iästä riippumatta naisista jotka pitävät itsensä kunnossa. Tupakkaa vetävät siiderivalaat eivät ole kovin viehättäviä. Sitten toisaalta tietyt ihmiset viehättävät omalla persoonallaan riippumatta ulkoisista seikoista. Ainakin minut on helppo hurmata hymyilemällä.

Äänestä

Tiedän pari noin kuuskymppistä naista joista ovat samanikäiset miehet kiinnostuneita. He ovat tutustuneet 50 ihmisten palstalla netissä. Itse mieluummin tutustun ilman nettiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi mies tulee, sen enemmän alkavat kiehtomaan myös vanhemmat naiset, mutta tuleeko raja jossain iässä vastaan? Kokeeko 50 vuotiaat miehet ikäisiään naisia enää lainkaan viehättävinä? Itse kolmekymppisenä koen jotkut kolmikymppiset ihan nätteinä, mutta silti vaakakuppi kallistuu 20-25 vuotiaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu