Millaista on keskenmeno?

Apua toivotaan

Heippa! Kertoisitteko kuulostaisiko tämä teistä keskenmenolta. Sain lääkäriajan ensi alkuviikkoon eli sitä odotellessa olisi ihanaa keskustella tästä muiden mahdollisten kohtalotoverien kanssa. Kertokaa siis miltä teistä kuulostaa, voisko olla km:

- olisin nyt ollut viikolla 7 tai 8; kotona tekemäni raskauskoe näytti epäselvästi plussaa, mutta varmuutta en ole saanut sillä en vielä lääkärissä tai labrassa piipahtanut

- yhtenä päivänä alkoi tulla runsaasti kirkkaanpunaista verivuotoa, joka oli ikään kuin kalvomaista ja voimakkaan limaista - ymmärrätteköhän yhtään mitä tarkoitan... eli siis hyvin kirkasta ja limaista punaista verta, ei normaalien kuukautisten tapaan rusehtavampaa vuotoa.

- kun tuo alkoi, tuli "viiltäviä" ja "vihlovia" alavatsakipuja suunnilleen navan alla. Ei sietämättömiä kipuja, mutta silleen että jotakin tuntui masussa. Selkä ja pää ovat olleet toisinaan kipeinä, mutta erityisesti rinnat kosketusarkoina muutaman viime viikon ajan.

- vuotoa on tosin nyt kestänyt jo viisi päivää, eli onko km yleensä vain yhden vuotohetken kestävää? En silti täysin usko että nämä olisivat normaalikuukautiset, sillä olen vajaa kaksi viikkoa myöhässä yleisesti kuukautisissani.

Tällaisia oireita olisi, kertokaapa onko teillä muilla ehkä ollut samantyyppisiä juttuja. Tottakai menen lääkäriin katsomaan tilanteen alkuviikosta, mutta olis kivaa vähän ennakkoon aavistella että mitä on meneillään. Siis, tunnistiko kukaan itsensä???

7

2565

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ystävä

      En osaa sanoa onko keskenmeno. Raskausaikaankin voi kuulua vuotoa joka on normaalia. Mutta yritä olla murehtimatta koska ethän sinä nyt voi asialle mitään. Viiltävät äkilliset kivut kuuluvat myös normaaliin raskauteen. Keskenmenojakin on niin monenlaisia. Itsellä on aikoinaan ollut sellainen että vuotoa ei ollut kuin yksi tippa. Ruskea. Lääkärikirjaa lukiessani arvelin että alkio (ei ollut kerinnyt sikiöksi) oli kuollut. Lääkärikäynti sattui olemaan seuraavana päivänä. Jossa asia varmistettiin. Oli kuollut itseasiassa jo (koosta päätellen) monta viikkoa sitten. Ei tullut vain pois. Kipuja ei ollut. Joten ei kaikki mikä näyttää pahalta olekaan sitä ja päinvastoin. En halua pelotella ketään.

    • äidiksi haluava

      Hei!
      Itse sain eilen tiedon keskenmenosta. Minulla alkoi veristä tiputtelua eka kerran pitkänä perjantaina, mutta sitten se hävisi ja ajattelin, että oli jotain ohimenevää. Toissailtana vuoto ja alavatsakivut palasivat. Arvasin heti, ettei asiat ole kunnossa. Raskausviikkoja 11. Olin käynyt eka kerran neuvolassa viikolla 10, mutta silloin ei vielä sydänäänet kuuluneet, joten rupesin itse epäilemään tuulimunaraskausta. Eilen menin sitten ultraan ja totesivat, että raskaus oli keskeytynyt ja alkiosta vain jäännökset jäljellä. Maanantaina pitää mennä sairaalaan kaavintaan. Olen 42 vuotias ja ennestään kahden lapsen äiti. Olisin vielä uuden elämänkumppanini kanssa halunut yhteisen vauvan. Nyt ikäni jo vaikuttaa keskenemenon riskiin, en tiedä vieläkö uskallan yrittää vai pitäisikö jo luopua ja uskoa, että olen liian vanha äidiksi. Kyllä tuntuu pahalta. Lääkärissä tuli sellainen tunne, etteivät he siellä halua puuttua mitenkään potilaan psyykkiseen puoleen. Pääasia, että homma hoidetaan "teknisesti" pois päiväjärjestyksestä. Keskenmeno ei kuitenkaan unohdu heti omasta sielusta. Se on kuitenkin menetys. Jaksamista ja voimia teille kaikille, jotka olette samoissa tunnelmissa minun kanssa.
      Olisi mukava kuulla onko minun ikäisiä äitejä, jotka ovat keskenmenoista huolimatta vielä onnistuneet saamaan terveen lapsen?

      • katti

        Hei! Mä olen 39 ja yritän kovasti toista lasta.Mulla on takana viime vuonna kaksi keskenmenoa, joista toisella oli downin syndrooma.Mullekkin on sanottu että ikä on aiheuttanu nää kaikki ongelmat.Nyt on kolmas yritys menossa, ei vielä tietoa raskaudesta. Tuntuu jotenki toivottomalta. Nuorena sain terveen "vahinkolapsen".Nyt kun lapsen saantiin olis valmis, on kaikki niin traagista ja vaikeaa.


    • eeva

      En halua pelotella, mutta tutulta kuulostaa. Minulla se jälkivouto kesti monta päivää.
      Sinuna menisin lääkäriin jo ennemmin, niin pääsee käsittelemään asiaa.
      Kipua minulla oli mahassa ja alaselässä (supistuksi).

      Otan osaa, toki pidän yhä peukkuja!!!

      • Hei kaikki!

        Olin oikeassa - kesken meni. Olin noin raskausviikolla 7. Harmittaa ja surettaa, vaikka vauvaa emme varsinaisesti yrittäneet, mutta hän olisi toki ollut tervetullut jos yllätyksenä olisi tullut. Lääkäri katsoi ultralla, että kohtu oli puhdistunut itsekseen eli kaavintaa tms. toimenpidettä ei tarvittu ollenkaan. Sikäli ihmeellinen ja siunattu olo, että olen saanut kokea raskauden suuren ihmeen ja ihanuuden, ja kokenut kuinka luonto on mahtava kun se tuo ja vie meiltä lahjoja. Olen kiitollinen tästä kokemuksesta, tietysti vähän nipistää sydämestä, mutta pääosin oloni on huojentunut ja onnellinen. Vauva ei ollut valmis tulemaan tähän maailmaan, eli hänen oli parempi mennä pois - onneksi näin varhaisessa vaiheessa, niin häntä eikä minua sattunut sen pahemmin.

        Eeva, minulla oli juuri samankaltaisia tuntemuksia eli supistuksia ja vatsa- ja selkäkipuja ja vuoto kesti päiviä, kuten menkat. Oikeastaan ihmeellistä, että vuotoa kesti lähes kaksi viikkoa tauotta, aina vähäistä vuotoa joka päivä!! Voikohan tällainen olla normaalia, ehkäpä.

        Kaikille saman kokeneille voimia ja tukea; tämä ei ole maailmanloppu, vaan tieto siitä että kykenemme tulemaan raskaaksi ja vastaanottaa lapsen, mutta oikea aika ei ole kohdallemme vielä tullut =) Lämmöllä, V.


    • nnoorra92

      itse sain keskenmenon viikoilla 8 6. joka todettiin niskanturvoke ultrassa, veren tulo kesti kolmisen viikkoo, ja supistelua oli muutaman päivän, mutta olen vasta 18v, joten kyllä kait niitä lapsia kerkee siunautua vielä:) tsemppiä kaikille!

    • Sain keskenmenon viikoilla 11 5, ikää minulla on 35v ja ensimmäinen raskaus tuo oli. Terveydellisistä syistä en ole voinut raskautua aikaisemmin. Toivottavasti ehdin vielä saamaan edes yhden terveen täysiaikaisen lapsen.
      Nyt kohtuun kuolleella sikiöllä oli niskaturvotusta 6,5mm, tämän kuullessani ymmärsin ettei elinmahdollisuuksia olisi ollut. Harmi vain että ehdin aikaisemmin samalla viikolla yksityisellä käydessäni nähdä sydämmen sykkivän ja lapsen liikkuvan kohdussani. :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      2576
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      985
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      54
      822
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      761
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      744
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      605
    9. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      68
      596
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    Aihe