Onko teillä tietoa vanhoista radioista?

Ostin eilen vanhan radion jonka merkki on Helkama junior. kuulemma 60luvun lopusta tai 70luvun alusta. radion kunnosta ei ole tietoa , mutta myyjä pyysi siitä saman verran rahaa kuin rikkinäisestä. Radion alla on jokin iso aukko missä on kaksi ruosteista virtapiiriä ja joku metalli levy. En tiedä , että onko se joku vanhanaikainen paikka paristoille vai jokin muu paikka. Radion virtajohto puuttuu ja pistoke on niin vanhan näköinen , ettei edes vanhempani taida muistaa , milloin sellaisia on käytetty. Eli uskon , että sopivan virtajohdon löytäminen on melko vaikeaa. Radio on myös täynnä pölyä , hämähäkin seittejä , ja kuolleita kärpäsiä , joten en tiedä voiko radiota edes yrittää päälle vai syttyykö kaikki se lika mahdollisesti palamaan. Olen yrittänyt saada ruuveja radiosta auki , että voisin avata sen , mutta ne ovat ruostuneet kiinni. Olisikohan jotain ainetta millä sen voisi saada irti? Uskon , että radio on ollut pihalla käytössä ja ollut sateessa. Jopa joku säädin oli jäänyt kiinni , mutta se lähti liikkeelle.

Ulospäin Radio näyttää melko hyvältä , mutta sisältähän se saattaa olla aivan ruostunut.

Erityisesti haluaisin vastauksia virtajohdosta , että onko 70luvun alun tai 60luvun lopun radioon enää virtajohtoja myynnissä.
7173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Transistori radio ilmeisesti?

Äänestä

Ruostuneisiin ruuveihin voi ruiskauttaa irrotusöljyä spraytölkistä, näitä on monen merkkisiä, kuuluisimmat CRC ja WD-40.

Kun ei ole kiire, niin antaa vaikuttaa ja imeytyä ruosteeseen pari päivää, välillä ruuvinkantoja naputellen vaikka vasaralla ja ruikkien vähän lisää öljyä.

Onko tämän näköinen peli? https://www.radiomuseum.org/r/helkama_junior_ch_6009.html

Äänestä
  • Vanhoihin ruuveihin pitää olla suurin juuri sopiva tähtimeisseli niin voi lähteä irtikin jopa ei kulunut pehmeä kiinameisseli

    Äänestä

Melkein voisi sanoa, että toi on se sama🤣. Mun omaan vaan joku laittanut jotain tarroja tonne päälle.

Äänestä

Tulipaloherkkiä paskoja! Ei kannata säilyttää vaan heittää menee!

Äänestä
  • Ei ainakaan kannata jättää virtoihin kun lähtee huoneustosta mieluummin irti Imatran voimasta kokonaan

    Äänestä

Nyt kävin yhen sukulaisen luona ja hän sanoi, että oletettu virtajohdon paikka onkin kaiuttimen johdolle paikka jos haluaa erillisen kajarin. Ilmeisesti siis paristoilla toimiva vehje. Se on outoa, että laitteessa on vain yksi iso neljön muotoinen aukko pohjassa jossa ei ole mitään kiinnikkeitä paristoille vaan pelkästään jotain johtoja ja ruostunut virtapiiri. Laitteeseen ei ole olemassa virtajohtoa eikä ole koskaan ollutkaan, koska ei ole pistoketta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ostin eilen vanhan radion jonka merkki on Helkama junior. kuulemma 60luvun lopusta tai 70luvun alusta. radion kunnosta ei ole tietoa , mutta myyjä pyysi siitä saman verran rahaa kuin rikkinäisestä. Radion alla on jokin iso aukko missä on kaksi ruosteista virtapiiriä ja joku metalli levy. En tiedä , että onko se joku vanhanaikainen paikka paristoille vai jokin muu paikka. Radion virtajohto puuttuu ja pistoke on niin vanhan näköinen , ettei edes vanhempani taida muistaa , milloin sellaisia on käytetty. Eli uskon , että sopivan virtajohdon löytäminen on melko vaikeaa. Radio on myös täynnä pölyä , hämähäkin seittejä , ja kuolleita kärpäsiä , joten en tiedä voiko radiota edes yrittää päälle vai syttyykö kaikki se lika mahdollisesti palamaan. Olen yrittänyt saada ruuveja radiosta auki , että voisin avata sen , mutta ne ovat ruostuneet kiinni. Olisikohan jotain ainetta millä sen voisi saada irti? Uskon , että radio on ollut pihalla käytössä ja ollut sateessa. Jopa joku säädin oli jäänyt kiinni , mutta se lähti liikkeelle.

Ulospäin Radio näyttää melko hyvältä , mutta sisältähän se saattaa olla aivan ruostunut.

Erityisesti haluaisin vastauksia virtajohdosta , että onko 70luvun alun tai 60luvun lopun radioon enää virtajohtoja myynnissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu