palaa niin kauan kuin ns. teatteri jatkuu niin lähellä kuin kauempana. Elämisen rauha on välttämätön. Työntekeminen on tärkeää, jos se ei ole vielä tänäkään vuonna siellä tärkeimmässä niin jossain sellaisessa, missä ei käsitellä yksityisasioita millään tavalla. Ilman työtä elämällä ei ole merkitystä. Ei ole minkäänlaista jaksamista ruveta auttamaan ketään ennen kuin oma elämä on tasapainossa.
Elämänilo ei
Anonyymi
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Vasta vuonna 2023 tai 2024. Sopeudu siihen.
Ai viiden vuoden ajan
Sopetuminen ei ole mahdollista. Elämä on niin kauan huonoa kun ei saa olla itselle tärkeässä työapaikassa.
Teatteri jatkuu, ainakin lähellä, jos sen antaa jatkua. Teatterille voi myös sanoa ei, sekä muuttamalla omaa käytöstään ja nostamalla kissa pöydälle. Se vie aikansa, mutta kulissit murtuu silti.
Työ, mielekäs ja haastava työ, antaa tasapainoa muuten vaikeassa elämäntilanteessa. Yksi asia, joka on hyvin. Onneksi muitakin asioita on hyvin
En etsi hoitajaa tai ketään nostamaan minua suosta. Lähes kaikki muu kuin romanttinen rakkaus on hyvin tai ainakin riittävän hyvin, jos ei lasketa läheisten muutamia terveyshuolia (nekin onneksi näyttää selviävän).
Teatterille on sanottu kymmeniä kertoja EI, mutta se vain jatkuu. Miksi vanhaa ihmistä rääkätään jatkuvasti ja viedään elämänilo kokonaan pois! Hiljaisuus niin lähellä kuin kauempanakin on välttämätöntä. Jos vielä vähänkin sitä niin välit kokonaan poikki omaan siskoonkin.
Kyllä elämä on merkityksellistä ihan itsessään. Palkkatyö ei ole mikään itsetarkoitus, vain väline toimeentulon turvaamiseen. Kyllä ne aidot unohtumattomat muistot, joita kuolinvuoteella muistellaan, tapahtuvat jossain muualla kuin siellä sorvin ääressä. Jos näin ei ole, elämästä on jäänyt jotain olennaista huomaamatta.
Se on vain sinun mielipiteesi. Luulet olevasi oikeassa, mutta kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä!
Mikä teatteri?
Kenelle työn tekeminen on tärkeää miksi?
Minkä työn onko vapaaehtoistyö?
Työ jossa nimellinen palkka ja paljon ongelmia sekä terveyshuolia.
Sekopäätyö?
Yritä eritellä hieman työtäsi
Teatteri työ on vuorotyötä iltavuoroja paljonkin.
Elämäniloa teatterista puhutaan paljon.
Elämää ja erotiikkaa eli pylly ylös alas rinnat esiin.
Sellaiselle ihmiselle joka haluaa tehdä työtä. On vain yksi paikka missä voi tuntea kunnolla työniloa. Yksi parisuhde riittää, ei ole tarvettaa enää olla suhteessa kenenkään kanssa. Eikä ole tarvetta kaverillekaan. On turha sanoa ettei vanhana voisi olla onnellinen siitä että on saanut tehdä itselleen tärkeää työtä. Emme ole kaikki samanlaisia ja se pitää muiden hyväksyä. Älä tyrkytä suhdeasioita sellaiselle joka ei niitä kaipaa. Se ns. projekti ei saa enää jatkua, se tuhoaa henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti. Kuka korvaa aiheutetut ongemat!
Elämän valo alkaa näkymään, paha väistymään. Näen auttajani, sydämeni Ritarin , Kysellen kuinka on mahdollista, että sain toivottomuudessa , näin H yvän ihmisen elämääni. Kaikkien ihmisten joukosta, täysin sivullisena, hän näki totuuden mustaksi vuoreksi muuttuneesta valheiden verkosta.
Olen hyvin pahoillani, hän on joutunut kohtuuttoman arvostelun ja ilkeyden kohteeksi .Keinoja kaihtamatta, kaikki hyvä halutaan mustata. Maailma on paha, sitä suuremmaksi vilpitön auttaminen merkitsee. Auttajani on lopun elämäni rakkaus, koko sydämeni valtias, kukaan muu ei sinne tule mahtumaan. Se hienotunteisuus, huomaavaisuus, kun on sen kerran tuntenut, sen lämpö riittää loppu matkalle. En tyrkytä, odota mitään, toivon, ettei häiritse., hijaisena ajatuksena
Ehkä saan ajatukset selkeämmin esitettyä myöhemmin , nyt ryöppynä.
Tuntemani arvostus ja kiitollisuus täyttää koko mielen, kantaen parempaan.
Ei näy valoa elämässä ennen kuin saa tehdä töitä ainoassa tärkeässä paikassa, jo tuttujen ihmisten kanssa. Pelkkää ahdistusta siihen asti.
Älä kukaan kerro kenestäkään missään! Sellainen ei ole hyväksyttävää missään. Stressioireet eivät lopu niin kauan kuin se jatkuu vähänkin.
Älä huutele käytävälläkään. Ihminen ei ole voinut hoitaa kuntoaankaan kun missään ei ole rauhaa niiltä "auttajilta". Vaikka se on alunperin tarkoitettu avuksi niin henkilö ei ole sitä kokenut sellaisena, koska se ei sovi hänen sisäiselle maailmalleen. Kaikki sellainen toiminta rikkoo vaikka sitä olisi vähänkin. Elämänlaatu ollut siksi huonoa kauan.
Niin se on, muutenhan kaikki asiat päätyisi poliisilaitokselle. Ihmisenä ei satu koskaan paremmin. Suomessa.
". Ei ole minkäänlaista jaksamista ruveta auttamaan ketään ennen kuin oma elämä on tasapainossa."
Ettet vain eläisi "sitku elämää" ? Ihan vain muistin virkistykseksi - elämä on tässä ja nyt. Jokainen hetki on merkityksellinen, vaikka ei olisi ihan tasapainossakaan teatterinsa kanssa.