Keskellä kaupunkia minut auton perään eikä kertoneet mitään syytäkään asiaan kun vaadin tietää. Sanoivat että tiedät varmaan ihan itse. Sitten veivät putkaan ja kuulustelujen kautta kotiin. Mitään en myöntänyt poliisin roistoille. Sanoin että hakekaa vaikka joka päivä mutta tuon enempää minä en teille puhu.
Poliisi otti kiinni
13
142
Vastaukset
- Anonyymi
Lain mukaan poliisin on kuulustelussa kerrottava, epäilläänkö sinua rikoksesta vai kuulustellaanko todistajana.
- Anonyymi
Todennäköisesti todistajaa ei heitettäisi auton perään kaupungilta ja sen perään putkaan.
- Anonyymi
Niin, monestakin seikasta näkee, että aloittaja valehtelee. Kuulustelu on mitätön, ellei kuulusteltavalle ole ilmoitettu hänen asemaansa ja mistä teosta häntä epäillään. Myös kiinnioton yhteydessä on kerrottava kiinnioton syy.
Kun epäilty kuulustelun jälkeen päästetään vapaaksi, niin ei häntä viedä kotiinsa, ellei kyse ole lapsesta. Ennen lapsen kuulustelun aloittamista kuulustelusta ilmoitetaan hänen vanhemmilleen, tai huoltajalle, sekä sosiaaliviranomaiselle, joilla on oikeus olla läsnä kuulustelussa, ei kuitenkaan läsnäolopakkoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, monestakin seikasta näkee, että aloittaja valehtelee. Kuulustelu on mitätön, ellei kuulusteltavalle ole ilmoitettu hänen asemaansa ja mistä teosta häntä epäillään. Myös kiinnioton yhteydessä on kerrottava kiinnioton syy.
Kun epäilty kuulustelun jälkeen päästetään vapaaksi, niin ei häntä viedä kotiinsa, ellei kyse ole lapsesta. Ennen lapsen kuulustelun aloittamista kuulustelusta ilmoitetaan hänen vanhemmilleen, tai huoltajalle, sekä sosiaaliviranomaiselle, joilla on oikeus olla läsnä kuulustelussa, ei kuitenkaan läsnäolopakkoa.Ohoh, unohtui. Jos kyse on suppeasta esitutkinnasta, niin siitä ei ilmoiteta vanhemmille, tai huoltajalle, eikä sosiaaliviranomaisille, mutta kiinnioton syy, kuulusteltavan asema ja rikos, mistä epäillään on ilmoitettava.
- Anonyymi
Trolli, ei tosi tarina.
- Anonyymi
Aina on joku syy. Minua ei ole otettu koskaan kiinni.. Huumehörhökö olet ?
Tälläistä valhetta nämä "husut" suoltaa suustaan kaikenaikaa , tämä on kokemaamme rasismia. Huomautan seuraavaa, Suomessa EI KOHDELLA KETÄÄN kertomallasi tavalla, (vaikka syytä olisi), Älkää mamut suoltako sontaa, ja sitäpaitsi, tee kantelu oikeusministeri henriksonnille , pietarsaaren pyhimykselle, se pistää hyvellisenä, ja suurena Suomen vihaajana tuon roistopolisin riippumaan ristille, esimerkkinä rasismista,ei silti voisi se henriksonni ko, poliisin suhteen olla vielakin ankarampi, ELI KARKOITTAA HÄNET RUOTSIIN.
- Anonyymi
Ihan tyypillistä poliisisikojen käytöstä Suomessa. Varo etteivät tule yön kähmässä porukalla pamputtamaan henkeäsi pellolle. Näitä tapahtuu Suomessa paljon jo sitten todetaan että kuolema oli huumeiden syytä.
- Anonyymi
Oletko aikasemmin ollut kuulusteluissa mutta et ole puhunut? Sinua koitetaan nujertaa että alkaisit puhua.
- Anonyymi
Hei, minulle kävi vähän samankaltaisesti kun olin R-Kioskilla ostamassa irtotupakkaa niin ambulanssimiehet tulivat ja raahasivat auton kyytiin. Eivät kertoneet mitään syytä kiinniotolle enkä suostunut kertomaan kun kyselivät veriryhmää ja kudostyyppiä. Veivät toisen munuaisen ja umpilisäkkeen. Aamulla kun sitten heräsin, niin tyynyni oli kadonnut. Aivan kuten sinunkin tapauksessasi, kaikki oli mielikuvituksen tuotetta.
- Anonyymi
Poliisit kouvolassa ei muuta tee kun rikoksia.Kun mamu soittaa ämmäpoliisit ajavat kilpaa.Semmoista perseen nuolentaa .Näyttöä on
- Anonyymi
Aikoja sitten pollarit pysäyttivät minut joulukuun 11. kaupungin keskustassa yöllä klo 00.30. Ajopelini kuski vaihtui ja minut raahattiin poiliisilaitokselle ja ryhdyttiin hartaasti koputtelemaan kuulustelupöytäkirjaa. Mekaaninen kone ja molempien käsien etusormet.
Antoivat sentään kuljetuksen kotiin klo 4:n tienoissa.
Koko revohkan tulos oli 50mk:n sakko.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617