Liikkeen teen mies. Sua lähestyn.. jollain tavalla. Olen vähän odottanut että sattumalta tavattaisiin, mutta tuntuu ettei se oikein onnistu kun aina väärä aika tai tilanne. Ja en välillä saa lähdettyä mihinkään kun palsta saa minut surulliseksi välillä.. tässä kuluu vähän aikaa. Hyväksyä juttuja ja selvittää päätä.. kun mä ajattelin jotenkin että en ikinä sitoutuisi, menisi naimisiin.. niin vasta nyt alkaa tuntua että voisin tahtoa.. sun kanssa. Haluisin et kaikki tapahtuis livenä oikein. Sillä tavalla ettei menis mönkään. Koska tuskin loputtomiin saa uutta tilaisuutta.. tahtoisin että hetki olisi täydellinen. Mutta ehkä se on mahdotonta. Ottaen huomioon kaikki muuttujat ja mitä ajan kuluessa on tapahtunut. Tiedän että epäilet jollain tasolla mun tunteitani, mut pystyn ne vain kaksin ollessa näyttämään aluksi. Sen verran heikoks tunnen itseni tän asian suhteen. Niin pieni on vielä luottamus ja usko. En oikein usko että tahtoisit minut. Siksi minusta eilenkin tuntui kuin se olisi ollut unta, et olisi ollut siinä. Usko on vähissä.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Voi ei. Tuli surullinen olo tuota lukiessani. En osannut mennä asemaasi. Ja sitten olin vähän ärtynyt ja hermostunut. Tilanne oli mulle jotenkin liikaa, nyt sen näen selvemmin. Olisi voinut toimia toisinkin tietty.
- Anonyymi
Täydellistä hetkeä ei ole olemassakaan, se on vain illuusio. Toimi nyt, äläkä jahkaile. Laita viesti tai soita. Ei se toinen usko ennen kuin kuulee itse.
Aloittaja kirjoitit:
"kun mä ajattelin jotenkin että en ikinä sitoutuisi, menisi naimisiin..."
Ensinnäkään ei ole naisen tehtävä lähestyä miestä, romanttisessa mielessä.
Toisekseen anonyymit lupaukset anonyymillä palstalla ovat kuin puhaltaisi tuhkaa tuuleen.
Minä sitouduin jo, ja elin läpi pitkän parisuhteen, joka päättyi puolison kuolemaan.
Enkä aio "kohdata" ketään, koska en liiku missään ilta- tai yöelämässä.
En ole enää vuosiin liikkunut.
Aloittaja
- mistäpäin Suomea olet?
-minkä ikäinen olet?
-minkä ikäistä miestä kohti "aiot tehdä liikkeen?
Taidatpa olla trolli, koska et mitään tunnistetietoja kirjannut- Anonyymi
Onko sulla koskaan ollut mitään hyvää sanottavaa kenestäkään muusta kuin itsestäsi? Minkälainen ihminen rekisteröi nimimerkin, jota käyttää pelkästään muiden kiusaamiseen ja trollaamiseen?
- Anonyymi
Sellainen ihminen kuin minä. (s. 26.02.1968)
Kiusaan.
Esiinnyn naisina.
Valehtelen.
Vakoilen.
Stalkkaan.
Risto_
(Apinan vuonna syntynyt, bluffari)
- Anonyymi
Soita ja sovi tapaamisesta johon tulee vain sinä ja hän.
- Anonyymi
Mä jotenki vähän ymmärrän sua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731949Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661219- 1411018
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu23991- 89695
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa107679- 44665
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 59635
- 58580