Kiusaaminen yliopistossa

Anonyymi

Haluan antaa vinkin kaikille, jotka aloittavat nyt yliopistossa opintonsa, että olkaa alussa aktiivisia ja yrittäkää heti ekoina päivinä tutustua samanhenkisiin ihmisiin tai jäätte varmasti ulkopuolelle. Omalla kohdallani kävi näin vaikka olin alussa aktiivinen, niin minut jätettiin ulkopuolelle. En koe olevani erilainen/ruma ja olen myös puhelias, mutta yliopisto on kaksinaamaisten kiusaajien paikka. Jakakaa muut kokemuksia myös mikäli löytyy. En ole varmaankaan ainoa?

9

1476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokemusteni mukaan vain Piippolan etelä- ja länsipuolella harjoitetaan koulu- ja työpaikkakiusaamista. Meikällä on kokemusta HY:n, HAYO:n ja Winnovan koulukiusattuna vasenkätisyyden takia. Sen sijaan Rovaniemellä pääsee helposti mukaan, sekä AMK:ssa että LY:ssa.

      Lappi tekee ihmisistä erilaisia. Lapissa ventovieraat tervehtivät toisiaan kuin parhaimpia tuttujaan. Lapissa kaveria ei jätetä.

      • Anonyymi

        siellähän ne riitelevät porolaitumista ja jäkäläpelloista. tuulipuistoista, turisteista, Lohipuroista ja kultamaista. Kaamos ja revontulten väpätys saa mentaalipuolen umpisolmuun. Yksi kunta otettiin oikein valtion ohjaukseen riitojen ja moninaisten väärinkäytösten takia.


      • Anonyymi

        kenties ei vallan niinkään. Lappiin ajatuu runsaasti opiskelemaan heitä joille etelän korkeakoulujen ja yliopstojen ovet eivät avaudu, Valmiiksi jo sitä alempaa "kastia".Ei ole suurta tarvetta kyniä heikompiansa kun itse ovat jo mappi Ö:n porukkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kenties ei vallan niinkään. Lappiin ajatuu runsaasti opiskelemaan heitä joille etelän korkeakoulujen ja yliopstojen ovet eivät avaudu, Valmiiksi jo sitä alempaa "kastia".Ei ole suurta tarvetta kyniä heikompiansa kun itse ovat jo mappi Ö:n porukkaa.

        Itse olisin kyllä päässyt Haaga-Heliaan ja moneen muuhunkin etelässä sijaitsevaan kouluun, mutta päädyin Rovaniemelle. Koska halusin.


    • Anonyymi

      Minä opiskelin suurimmassa ja kauneimmassa yliopistossa ja valmistuin maisteriksi. En tupannut mihinkään kuppikuntiin, ystäviä oli ennestään ihan muualta. Kaveriseuraa silti sai aina yliopistollakin ihan itsestään. En muista ketään kiusatun, vaikka erikoisiakin tyyppejä oli.

      Minusta jokainen opiskeli omaa opiskeluaan, aniharva oli tullut ystäviä hakemaan. Toki ystävyyssuhteita ja ehkä enemmänkin silti syntyi nuorten ihmisten välille. Mutta ei se ollut pääasia.

      Kun piireihin pääsystä ja kavereiden saamisesta tulee pääasia yliopistossa, siinä on jotain pielessä.

    • Anonyymi

      Kiitos vinkistä, mutten taida ängetä mukaan väkisin. En oikein tunnu kuuluvaan minnekään muutenkaan.
      Harmi tosin, että sinulle on tuollaisia kokemuksia siunaantunut. Kiusaaminen on kyllä säälittävää kaikissa muodoissansa.

    • Anonyymi

      Olen opiskellut vaasan yliopistossa 2011-2014 aluetiedettä. Jo ensimmäisenä päivänä kun oppilaat jaettiin ryhmiin eräs samaan ryhmään kuuluva katsoi muualle ja ilmeisesti sanoi minua hinttariksi. Jossain tilaisuudessa missä pystyi tapaamaan opettajat, eräs heistä taisi sanoa hinttariksi kun olin esitellyt itseni ja toinen sanoi jotenkin että "mistä puskista tuo on tullut."

      Koko aikana ehkä neljä yritti jotain puhua, vain yksi heistä selvästi osoitti jotain mielenkiintoa. Muuten olin koko ajan yksin. Istuin samaan pöytäriviin muutaman poikien kanssa, yksi heistä sanoi huoraksi ja tämän jälkeen en mennyt enää istumaan lähelle. Voi se olla niinkin että jos itse ei yritä tutustua niin ei kyllä muutkaan. Uskon kuitenkin että se ettei minulle puhuttu on ollut jonkinlaista syrjintää ja kiusaamista.

      Koulun ulkopuolella oli joku tapaaminen missä pystyi tapaamaan muita samantyyppisestä opiskeluaineesta. Siellä esiteltiin itsemme ja oli joku pelivisa. Tämän jälkeen jäin istumaan lattialle, olimme istuneet lattialla tämän pelivisan aikana, eräs samaa opiskeleva alkoi potkimaan kantapäillä seisten, ilmeisesti halusi viestittää että nouse ylös tai lähde pois. Poistuin sieltä sen jälkeen.

      En muista tarkasti tapahtuiko näin vai ei koska se on ollut vähän järkyttävää. Olin menossa vessaan ja eräs tönäisi pois ja sanoi "isommat menee ensin." Tämä oli sen tapaamisen jälkeen koulussa, en tiedä oliko vähän humalassa kun näin teki.
      Eräällä kurssilla poika tai mies käveli ohi niin että lantio osui tuolin takaosaan, se oli joko tahallinen tai tahaton tönäisy.

      Julkisoikeuden opettaja joka on opettanut erästä kurssia käveli käytävällä vastaan, näytti vihaiselta ja sanoi "vitun hinttariksi." Jonkilaista homokammoa on ollut tässä yliopistossa.

      Koulusta on ollut matka satamaan, eräänalainen tutustumiskerta siihen mitä siellä on. Ajoin autolla pois, matkalla eräs näistä joka on opiskellut samaa huusi hinttariksi todella lujaa. Se oli aika nöyryyttävää.

      Esitelmilleni ei ikinä taputettu vaikka ihan tavallisia ne oli. Esitelmän jälkeen eräs oppilas matki pilkallisesti ääntäni.

      En tiedä onko arvosanat aina olleet reiluja. Onko siihen vaikuttanut se ettei tämä opettaja vain pitänyt. Hieman alakanttiin olivat jotkut numerot.

      Niin sanotussa kandiseminaarissa tämä arvostelija, jolla on ollut jonkinlainen johdanto tutkielman tekoon, siis jonkinlainen opettaja ei sanonut mitään positiivista tutkielmasta, menin kritisoitavaksi sinne. Se oli se sama joka sanoi ensimmäisenä vuonna "mistä puskista tuo on tullut". En usko että se oli vain siksi että tämä kanditutkielma olisi ollut niin huono. Se on voinut olla jonkinlaista kiusaamista.

      • Anonyymi

        Luultavasti kuulet, mitä haluat kuulla. Hinttari.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luultavasti kuulet, mitä haluat kuulla. Hinttari.

        Miksi kukaan haluaisi kuulla olevansa hinttari? Joskus kaappihomot solvaavat muita homoiksi. Oletko sinäkin sellainen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe