Tarvitsen apua. Tuntuu, että en enää tuntisi paljon mitään.
Lapsena vanhempani riitelivät ja pahoinpitelivät toisiaan jatkuvasti, mutta joskus väkivalta kohdistui minuun. Joskus ennen 2 luokkaa vanhempani erosivat ja muutin äidin luokse. Äitini piti minusta hyvää huolta, mutta pelkäsin häntä kuollakseni kun hän alkoi huutamaan. Välillä hän kävi käsiksi ja saattoi hakata, jos oli todella vihainen, koska hän ei oikein ajatellut. Olen kuitenkin elänyt ainakin osittain onnellisen lapsuuden nykypäivään asti. Joku aika sitten aloin huomata, että ei enää naurata asiat jotka ennen naurattivat. Tai no ei oikeastaan naurata paljon mikään. Olen aina ollut mieluiten omissa oloissani kuin muiden seurassa. Nykyään kuitenkin, jos kaveritt pyytävät ulos sanon ei ja jälkeenpäin ahdistun siitä, että olisikin pitänyt mennä, koska heillä oli varmasti kivaa. Ajattelen aina, että muilla ihmisillä olisi kivaa ilman minua. Joskus kuitenkin kaverini ja luokkatoverini kommentoivat siitä, että tunnun olevan tunteeton, kasvoni näyttäisivät olevan aina jähmettyneet samaan asentoon ja näytän siltä etten ajattele mitään vaan katson vain eteenpäin enkä kiinnitä huomiota mihinkään. Tykkään japanilaisesta kulttuurista, joten katson paljon Animea. Koulussa luokkatoverini tosin kiusaavat minua siitäkin vaikka itsekin katsovat. Minulla on oikeastaan paljon ystäviä, jotka yrittävät aina puolustaa ja auttaa minua, mutta en tiedä mitä siitäkään pitäisi ajatella, koska vaikka he ovat olemassa ja tukemassa minua, en tule siitä iloiseksi. Mutta takaisin Animeen... Tosiaan Anime herättää jotain minussa, mutta en ole aivan varma mitä se on. Itken monesti kun katson jotain hyvää sarjaa. Kenties surua, onnellisuutta, muistoja tulee mieleen tai sitten mahdollisesti omien tunteitten takia. En tiedä. Mutta tosiaan nykyään vain tuntuu, että ei kiinnosta oikein mikään ja että olisin surullinen vaikka en edes tiedä miksi olisin surullinen. Olen siis vielä kuitenkin 15 ikäluokkaa, mutta jos joku väittää että murrosiän takia niin tiedän, että tämä ei johdu murrosiästä vaan jostain muusta. Toivottavasti en ole ainoa ja joku voisi yrittää auttaa tai kertoa mikä sairaus minulla saattaisi olla.
Lapsena vanhempani riitelivät ja pahoinpitelivät toisiaan jatkuvasti, mutta joskus väkivalta kohdistui minuun. Joskus ennen 2 luokkaa vanhempani erosivat ja muutin äidin luokse. Äitini piti minusta hyvää huolta, mutta pelkäsin häntä kuollakseni kun hän alkoi huutamaan. Välillä hän kävi käsiksi ja saattoi hakata, jos oli todella vihainen, koska hän ei oikein ajatellut. Olen kuitenkin elänyt ainakin osittain onnellisen lapsuuden nykypäivään asti. Joku aika sitten aloin huomata, että ei enää naurata asiat jotka ennen naurattivat. Tai no ei oikeastaan naurata paljon mikään. Olen aina ollut mieluiten omissa oloissani kuin muiden seurassa. Nykyään kuitenkin, jos kaveritt pyytävät ulos sanon ei ja jälkeenpäin ahdistun siitä, että olisikin pitänyt mennä, koska heillä oli varmasti kivaa. Ajattelen aina, että muilla ihmisillä olisi kivaa ilman minua. Joskus kuitenkin kaverini ja luokkatoverini kommentoivat siitä, että tunnun olevan tunteeton, kasvoni näyttäisivät olevan aina jähmettyneet samaan asentoon ja näytän siltä etten ajattele mitään vaan katson vain eteenpäin enkä kiinnitä huomiota mihinkään. Tykkään japanilaisesta kulttuurista, joten katson paljon Animea. Koulussa luokkatoverini tosin kiusaavat minua siitäkin vaikka itsekin katsovat. Minulla on oikeastaan paljon ystäviä, jotka yrittävät aina puolustaa ja auttaa minua, mutta en tiedä mitä siitäkään pitäisi ajatella, koska vaikka he ovat olemassa ja tukemassa minua, en tule siitä iloiseksi. Mutta takaisin Animeen... Tosiaan Anime herättää jotain minussa, mutta en ole aivan varma mitä se on. Itken monesti kun katson jotain hyvää sarjaa. Kenties surua, onnellisuutta, muistoja tulee mieleen tai sitten mahdollisesti omien tunteitten takia. En tiedä. Mutta tosiaan nykyään vain tuntuu, että ei kiinnosta oikein mikään ja että olisin surullinen vaikka en edes tiedä miksi olisin surullinen. Olen siis vielä kuitenkin 15 ikäluokkaa, mutta jos joku väittää että murrosiän takia niin tiedän, että tämä ei johdu murrosiästä vaan jostain muusta. Toivottavasti en ole ainoa ja joku voisi yrittää auttaa tai kertoa mikä sairaus minulla saattaisi olla.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Moi!
Mä epäilen, että sulla on trauma lapsuudessa koetuista ikävistä asioista, väkivallasta ja huonosta kohtelusta. Oot sulkenut itsesi, koska ne on niin isoja tunteita kohdattavaksi.
Sulle tehtiin tosi väärin, jokaisella lapsella pitäis olla turvallinen lapsuus. Se ei ole sinun vika. Sun vanhemmilla on omia ongelmia, jonka takia ne ei ole pystyneet sen parempaan. Onneksi äitisi sentään jonkin verran kykenee osoittamaan rakkautta sulle.
Mä toivoisin, että löytäisit rohkeutta jutella näistä terkkarille tai kuraattorille. He osaa auttaa sua. Sä et ole yksin. Sun kannattaa käydä nuo asiat läpi jonkun kanssa,se auttaa sua eheytymään ja tuntemaan olosi paremmaksi, luottamaan itseesi ja sit uskallat näyttää tunteesi muillekin. Hoida itseäsi nyt, niin saat sit nauttia elämästä täysin rinnoin, ilman pelkoa.
Muista että olet arvokas, tärkeä ja hyvä just niinku oot.
Hyvä että animen kautta pääset kosketuksiin sen surun kanssa, joka sulla väistämättä on sisällä. Surut pitää surra, ja sitten päästä niistä irti ja jättää menneisyyteen.
Kaikkea hyvää sinulle, ole kiltti itsellesi ja pyydä keskusteluapua. Mitä aikaisemmin selvität nuo asiat, sitä enemmän sulla sit onnellisempaa elämää edessä. Vaikutat fiksulta tyypiltä ja uskon että selviät ja saat loistaa ❤
Kiitos❤️
Tukihenkilö avuksi?
Kenelle???
Ole hyvä ❤Pidä huolta itsestäsi 😊
Mitä tehtiin vääriin? Ei kirjoituksessa ole kerrottu mitä on tehty väärin. Kannattaisko varmistaa ennen tuomitsemista.
Aivot tarvitsee koettelemusta kehittyäkseen.
Rohkene puhua jollekkin aikuiselle, ja pyytää keskusteluapua, että joku kuuntelisi sinua ja saisit purkaa sisintäsi luottamuksella. Psykologi esimerkiksi. Olet nuori ja sinun kuuluu saada nauttia nuoruudestasi kavereiden kanssa ilman henkistä kuormaa. Hae tukea. Muista, että vaikka lapsuudestasi kumpuaa huonojakin muistoja, ne asiat eivät määrittele millainen sinä olet. Olet varmasti vanhemmillesi rakas vaikka ovat tehneet pahoja virheitä sinuakin kohtaan. Olet ihana nuori, luota siihen. Kaikkea hyvää sinulle elämääsi nuori ihminen.
Mulla oli tuo sama murrosikäisenä että kasvot muuttui elettömäksi, se oli niinku eläisin toisessa roolissa. Roolissa en voinu ilmaista aitoja tunteita: vilpitöntä iloa tai hymyä. Olin kateellinen niiöle jotka pystyivät siihen ja joskus kun näin iloisia ihmisiä nii tuli mieleen erilaisia väkivaltaisia ajatuksia mitä voisin tehdä heille että he tuntisivat samaa tunteettomuutta ja vohaa kuin itse. En kuitenkaan tehnyt mitään.
En ole antanut anteeksi mitään.
Sinä kuulostat kyllä masentuneelta kun kuvailet itseäsi, ettet jaksa oikein tavata kavereita ja kerrot olevasi ilmeetön, apaattinen ja surullinen. Nuo sun lapsuuden aikaiset turvattomuuden kokemukset ovat varmasti ainakin osasyy. Jos toi sun alakuloisuus on kestänyt jo pidempään, kannattaa kyllä hakea apua. Nyt kesälomalla varmaan ihan terveyskeskuksesta saa apua. Jos jaksaa olla ulkona ja vähän liikkua sekin voi parantaa oloa.
Mikset tee tekstistäsi luettavampaa? Yhteen pötköön kirjoitettua ei jaksa seurata.
Tarvitset apua.