mä en nähnyt unia kotiympäristöstäni unia melkein 40-vuoteen. Sitten aloin nähdä syntymäkodistani.
Sitä ennen näin unia unissa minulle hirveän tutuista ympäristöistä. Samat ympäristöt jA vesiteema toistuivat. Vesi ja järvet ei kuulu minun kotini ympäristöön. Ihmettelin jopa lapsena, miksen näe unia omista päivittäisistä asioistani.
Nyt olen nähnyt unta syntymäkotini ympäristössä. Sieltä muuttamisesta on jo melkein 30 v.
Olen myös nähnyt unta ns. tulevaisuudesta, ainakin sen niin tulkitsen.
Olen asunut sellaisessa putkiasunnossa, johon mahtuu sänky, ja muutama neliö tilaa. Liikenne kulki sellaisia ratatyyppisiä verkkoja pitkin, radat ilmassa.
Sitten asunut jätelavassa, jätteiden roskiksia tosi paljon...
Usein olen ollut leijuvassa aluksessa, joka kulkee silleen ihanan kepoisesti, ilman melua ja tärinää.
Olen myös ollut vedenalaiskansana, oli olemassa vedenalainen maailma ja ihmiset siellä pystyi selviämään vähäisellä ilman hengittämisellä ja vedenpäällyskansa oli vihollinen, paha vihollinen.
Ilman hengittämään meno oli suurin vaaratekijä.
Nämä samat teemat toistuu aina säännöllisesti. En ole mikäänt tietessarjojen katsoja TV:stä.
Mitähän näistä unista voisi repiä asiaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
tarkennus siihen alkuun. Tutut ympäristöt oli tuttuja vain unissa, ei oikeesti. Näin yö toisensä jälkeen unta unessa tutusta ympäristöstä, vesiteemasta, jollainen ei todellakaan kuulunut omaan ympäristööni. Ihan kun olisin nähnyt unta menneestä elämästäni.