Keput taas persuilee

Kärnä taas vauhdissa tällä kertaa jalkapantojen kanssa. Hallituskriisillä ja epäluottamuksella ministeriä uhkailee.
Helposti käy keskustalaisilta taas persujen vesillä kalastaminen ja jos persut olisi asialla meuhkaten jalkapannoista kyllä heiluisi taas rasistikortit?
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

tuota hallituksen uhkailua eri hallituspuolueiden taholta on esiintynyt jo ihan liikaa. Muutama viimeisin mainiten keput antoi ymmärtää hyppäävänsä oppositioon jos hallitus ei tavoita työllisyystavoitteitaan kun kannatus tipahti pelottavan alas. Sitten oli ohisalon vuoro joka uhkasi samalla jos ei ala kepuja ilmastoasiat kiinnostamaan ja nyt äänessä on taas vihreiden suuri idoli kärnä joka taas hallituskriisiä maalailee. Tuntuu olevan ihan muoti-ilmiö tuo missä hallituspuolueiden edustajat kuka milloinkin ja mistäkin uhkaa hypätä oppositioon tms?

Äänestä

eipä tuo ole ensimmäinen kerta kun kepulaiset persujen vesillä kalastelee kannatuksensa kasvattamiseksi eikä viimeinen kerta. Huolimatta siitä, että potkivat maahanmuuttokriittiset persut hallituksesta pihalle mutta mikä ei ole ongelma kun siihen syyllistyvät he itse. Niin kepua kuin olla ja voi

Äänestä
  • ja kunhan vaalit lähestyy ja persujen kannatuksen noustessa liian korkealle nämä persujen traumatisoivat "yllättäen" huomaavatkin taa jälleen kerran miten hienoja ihmisiä nämä persut ovat päästäkseen hallitukseen heidän kanssaan.

    Suomeen on muodostunut hyvin jyrkät polittiset leirit jotka eivät missään nimessä mahdu samaan hallitukseen ja sitten ovat nämä joille kelpaa mikä tahansa. Yleisnimityksellä "suvaitsevaiset" eivät missään nimessä lähde persujen kanssa hallitukseen mutta persujen hallituksesta potkijoille se ei ole minkäänlainen ongelma mikäli hallitusta kasaa halla-aho

    Äänestä

On sentään yksi asiallinen puolue hallituksessa, puolue on tietysti Suomen Keskusta. Hoitaa isänmaamme asioita huolella.

Äänestä
  • Suomessa on kaksi puoluetta, PS ja muut.

    Äänestä

  • Trollin lapsellinen provo mutta tavallaan joo. Nykykepu joka ei ole kepua nähnytkään ollen pelkkä kokoomuskakkonen ei nykyisin hoida kuin omia ja sidostyhmiensä bisneksiä hallituksen kautta mutta se tavallaan joo tulee kuvioihin siinä, että siinä samalla kun pelaavat omaan j a sidosryhmiensä pussiin esim. metsäsektorilla tulevat siten tahattomasti pitäneeksi suomea pystyssä vaikka ainoa tavoite on oman ja sidosryhmien rahapussin lihottaminen. Isänmaallisuudesta en "syytellisi" näitä nykyisiä kaappikokoomuslaisia koska esim. viime hall.kaudella sipilä oli avaamassa suomen sotemarkkinoita kansainvälisille vanhusten paskoissa makuuttajille. Kepu myy edelleen vaikka isoäitinsä jos siitä jotenkin hyötyy varsinkin taloudellisesti.
    Niin kauan kun "kepu" on uskonmiesten näpeissä biskeksien hoitamiseksi kepu pysyy marginaalipuolueena. EI auta vanhaset eikä saarikotkaan kun mätä on puoluejohdossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kaksi puoluetta, PS ja muut.

    persuhan ei oikeastaan ole edes puolue koska ajatusmaailmaan ei kuulu muuta kuin mamuilu mutta vedenjakajana se toimii senkin edestä. Jos persujen kannatus nousee vaalien alla korkeimmaksi kokoomuslaisten ja kepujen päät on niin syvällä edellisten p..rseessä ettei myötähäpeän määrällä ole rajoja. Jos persujen kannatus vastaavasti ei nouse jytkylukemiin samat heiluttelee mm. rasistikorttia persujen suuntaan taas määrissä ettei myötähäpeä tunne rajoja. Suvakit ovat jo pelinsä menettäneet ja kohta on haaviston vuoro hyvästellä ministerinsalkku?

    SMP:tä odotellessa..

    Ei ole vanha asia kuinka vihreät OLI varteenotettava pääministeripuolue-ehdokas siinä missä se nyt on sinisten tiellä minimissään matkalla opposition marginaaliin jos ei ala ihmeitä tapahtumaan? Keskustalla ei pyyhi paljoakaan paremmin koska ongelmien aiheuttajat puolueelle ovat taho, jota ei saa edes arvostella saati kyseenalaistaa heidän asemaansa puolueen johdossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    persuhan ei oikeastaan ole edes puolue koska ajatusmaailmaan ei kuulu muuta kuin mamuilu mutta vedenjakajana se toimii senkin edestä. Jos persujen kannatus nousee vaalien alla korkeimmaksi kokoomuslaisten ja kepujen päät on niin syvällä edellisten p..rseessä ettei myötähäpeän määrällä ole rajoja. Jos persujen kannatus vastaavasti ei nouse jytkylukemiin samat heiluttelee mm. rasistikorttia persujen suuntaan taas määrissä ettei myötähäpeä tunne rajoja. Suvakit ovat jo pelinsä menettäneet ja kohta on haaviston vuoro hyvästellä ministerinsalkku?

    SMP:tä odotellessa..

    Kutkuttava ajatus, SMP.

    Apinan ja ihmisen välimuoto persut

    Äänestä

Yksi Kärnän sooloistahan tuo tuntui taas olevan kun Kaikkonen vuorostaan puuttui asiaan.

Äänestä

Pari vuotta ootetaan kurjuutta ja coronamaksuja... Veikkaan että kaikki puolueet haluaisivat olla OPPOSITIOSSA.

Ennustaja eekki

Äänestä
  • itsestäänselvyyksille ei tarvita ennustajia.

    Siinä sitä on sitten selittelemistä kun koronan nimissä jaettiin velkarahaa mm. museolle, kevyen liikenteen väylien rakentamiseen vihreiden iloksi ja suojelumetsiin edellisille kun hallitus leikkaa esim. vähävaraisten tuista korottaen veroja keksien uusia veroja valtion varojen keräämiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    itsestäänselvyyksille ei tarvita ennustajia.

    Siinä sitä on sitten selittelemistä kun koronan nimissä jaettiin velkarahaa mm. museolle, kevyen liikenteen väylien rakentamiseen vihreiden iloksi ja suojelumetsiin edellisille kun hallitus leikkaa esim. vähävaraisten tuista korottaen veroja keksien uusia veroja valtion varojen keräämiseksi?

    asiaa kun ei auta yhtään se, että rahaa jaettiin ihan surutta valtiontalouden laskukaudella kohteisiin joihin ei ollut varaa valtiontalouden nousukautena varsinkin kohteiden osilta joilla ei ole minkäänlaista yhteyttä koronaan tai koronaelvytyksiin..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    asiaa kun ei auta yhtään se, että rahaa jaettiin ihan surutta valtiontalouden laskukaudella kohteisiin joihin ei ollut varaa valtiontalouden nousukautena varsinkin kohteiden osilta joilla ei ole minkäänlaista yhteyttä koronaan tai koronaelvytyksiin..

    Edellytyksenä että huulipuna pysyy pystyssä. Avauksen aihe huomioiden eli puheilla hallituksen kaadolla ne kun jää puheiden tasolle koska hallituksen kaatuessa kepujen tai vihreiden toimesta molemmmat jää nuolemaan näppejään eli ilman koronabudjetissa heille kuuluvia osuuksia. Tarkoittaa mm sitä, ettei esim. Kärnä missään nimessä uhkaa hallituksen olemassaoloa koska se tietäisi valtavien rahasummien menetyksiä esim. metsäteollisuudelle. Jäisi niin valtavat siltarumpusummat saamatta että huutelun tasolle jää.

    ei pysy hallitus pystyssä kun ituhipit hyppää oppositioon kannatusta kasvattamaan esim sen takia ettei kepuja ala uhkailusta huolimatta ilmastoasiat kiinnostamaan ja sen että haavistolta lähtee ministerinsalkku? Jos ei luovu siitä vapaaehtoisesti ennen kuin perustuslakivaliokunta tekee sen hänen puolestaan? Hiukan kuin sipilä joka hajotti hallituksensa hetkeä ennen kuin valiokunta oli marssimassa kameroiden eteen kertomaan kuinka edellisen sote meni vatuloimiseksi lopputuloksella missä hallituksen tarina on lopussa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kärnä taas vauhdissa tällä kertaa jalkapantojen kanssa. Hallituskriisillä ja epäluottamuksella ministeriä uhkailee.
Helposti käy keskustalaisilta taas persujen vesillä kalastaminen ja jos persut olisi asialla meuhkaten jalkapannoista kyllä heiluisi taas rasistikortit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu