Onko kenelläkään kokemusta, miten ihminen käyttäytyy silloin, kun on ihastunut, muttei halua myöntää tunteita itselleen eikä toiselle? Siis kaappielämää ja itsensä etsimisvaihetta lähinnä tarkoitan. Ottaako silloin enemmän lähentymistä ihastukseensa, vai vetäytyykö entistä lujemmin poispäin taistelussa uutta tunnetta vastaan? Ei voi tietysti yleistää, tiedän, mutta kun minulla on tämä epätoivoinen tilanne, josta en ota selvää...Enkä varmaan voi ottaakaan.
Kevättä ja ahdistusta ;)
Käytös
203268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
tapaus: ensin lähentymisen yritys, sitten pakeneminen. Usein (valitettavasti) käy näin. Siis ainakin minulle. Mutta ilolla lukisin täältä toisenlaisenkin tarinan :)
Mä luulen,että mulle kävi niin.Ihastuin ja tein tuttavuutta.Kaveri puheli ihan kivasti ja pyysi jopa puhelin numeron.Antoi ymmärtää,että välittää musta.Tapaamisia hän järkkää harvakseltaan ja kotiinsa ei pysty kutsumaan lainkaan.Ei katso puhuessaan silmiin ja pöydän toisella puolen ei pysty istumaan.Järjestin draamaa ja vaadin asian selvitystä.Puhelimessa setvittiin asiaa ja hän vaan sanoi,että hänellä on niin paljon omia ongelmia.Mitä ongelmia?Ei olla keskusteltu asiasta sen jälkeen.Ymmärrän hänen jotenkin kiusaantuvan mun läsnäolosta ja en siksi edes viitsi ehdotella tapaamisia.Onhan se tietenkin vaikeaa,jos kyseessä olen ensimmäinen tapaus hänen kohdalla.Siis ei osaa päättää mitä haluaa tai ei sitä edes tiedä!
Minulle kävi joskus niin, että eräs tytsy ihastui minuun ja minä häneen. Olin valmis suhteeseen, mutta tytsypä ei. Hän jopa kielsi itsensä. Kauheaa miten julma ihminen voi olla itselleen ja vain sen takia, että on ihastunut samaan sukupuoleen.
Olettaisin em. tytsyn käyneen itsensä kanssa aikamoista taistelua lähestyäkö vai ei - myöntääkö tunteensa vai ei, ääneen.
Itse en pystyisi elämään em. kaltaisessa helvetissä. Tunteet ja rakkaus on elämää suurempi juttu ja mikä sen ihanampaa kuin kaksi rakastunutta ihmistä yhdessä. Harmi vaan miten jotkut voivat vielä 2000-luvullakin olla niin naiviita, etteivät uskalla olla omia itsejään.
Minä olen valmis suhteeseen silloin harvoin kun kolahtaa, toivonpa vain että tapaukseni tytsy tajuaisi missä tässä mennään.
Ja täytyy vielä mainita, että tää tytsy käyttäytyi juuri niinkuin alkuperäisen viestin laatija mainitsi. Läpinäkyvää.
Minä olen pohtinut hiukseni harmaaksi ihastustani, joka mielestäni on antanut ymmärtää monin tavoin samansuuntaisista tunteista. Ja tätä on jatkunut kauan. Mutta huolimatta muista ristiriitaisista merkeistä (vai voiko se TODELLA olla vain toiveajatteluani) hän välttelee yhteydenpitämistä juuri minun kanssani. Kuulostaa varmaan älyttömältä, mutta yhteisten tuttujen kanssa hän toimii sujuvasti niin letkeänä kaverina, minun kanssani hän jotenkin on erilainen. Joissain tilanteissa harvoin hän ottaa
läheisyyttä enemmän kuin muut, sitten taas pysyttelee niin kaukana... Help me..
Mulla oli (/on?) samanlainen tilanne erään kanssa. Siis että olin ihastunut, mutta olin epävarma ja välillä otin yhteyttä ja välillä taas etäännyin kun koin tulevani torjutuksi. Lopulta pääsin irti ja nyt tilanne ei enää vaivaa niin, vaikka yhä tapaamme silloin tällöin, kun samoissa ympyröissä liikumme.
Nyt olen viileämpi tätä ihmistä kohtaan kuin muita, koska se tuntuu turvallisemmalta. En halua enää häntä, koska pelkään, että hän voisi satuttaa minua, mutta osa minusta haluaa kuitenkin. En siis luota itseeni hänen seurassaan ja siksi pidän etäisyyttä. En tiedä yhtään mitä tämä toinen ajattelee tai ajatteli aiemmin. Toisaalta ei se enää vaivaakin sillä tavoin kuin joskus aiemmin.
Mul on tällanen klassinen tapaus, että olen ollut ihastunut ”oletettavasti heteroon”, jonka kohdalla tutkani vinkuu kuitenkin aina yhtä korkealla. Ja onpa tytsy joskus lipsautellut muitakin asioita, kuin pelkkää heteroutta. On ollut sellasta silmäpeliä ja kiertelyä pitkään, ja on edelleenkin, jos ollaan sopivassa paikassa. Mut meillä on myös samat kaveripiirit, ja vaikka muiden kanssa olen päässyt ihan kaveriksi, hänen kanssaan ei jotenkin onnistu. Olen yrittänyt unohtaa ihastumiseni ja olla ihan hyvän päivän kaverikin, mut hän ei ilmeisesti pysty siihen. Kaikki hauskat kaveriporukan viestittelyt sun muut, joita ihmiset toistensa kanssa lähettelee, hän tekee niin kaikille toisille, paitsi minulle. Ei vastaa, ei tee oma-aloitteisesti mitään. Mutta annas kun neito on viihteellä, tunnelma kuumenee aina yllättävästi.
Tuntuu, että toinen haluaa vain satunnaista seksiseuraa, kun sinä taas olisit heti valmis vakavaan suhteeseen.
Vaikka kevät onkin, hormonit ei välttämättä hyrrää ihan samaan tahtiin.
Olen itse vastaavassa tilanteessa kuin sinä, mutta toisella puolella.
Tyttö on mukava, mutta tuntuu tässä vaiheessa haluavan aivan liikaa.
En ole valmis seurustelemaan juuri nyt. Vielä.
Enkä hänen kanssaan.
Pitänee sanoa se suoraan, koska vihjeitä ei näköjään ymmärretä.
kenellekkään aukomaan, voit olla sielä väärässä hänen suhteensa.
Sitten häpeilet puoli vuotta, kun kyse ei ollutkaan siitä mistä sinä luulit sen olevan.
*ehkä me ihmiset luullaan itsestämme joskus hieman liikaa*!! Nim. kokemusta on!!=)
Paha on tilanne, jos ei toinen vastaa, kun kysytään.
Kai sinä kuitenkin olet kysynyt häneltä jotain?
Ehkä hän ei pysty olemaan kanssasi kaveri, koska ei vastaile sinulle tai muutenkaan kiinitä sinuun(ilmeisestikään) erityistä huomiota.
Tai ehkä et vain ole itse yrittänyt tarpeeksi.
Tietääköhän hän edes itse menneistä tunteistasi, ja mitä luulet hänen tunteiden olevan?
Tunnelma kuumenee yllättävästi, mitä mahdat tarkoittaa?
Niin siis kuumenemisella tarkoitan, että katseet pidentyvät ja vaeltelevat toistuvasti vaikka mihin, ja onpa hän käytännössä vaipunut syliinikin. Mutta jos mä muulloin yritän pitää jonkinlaista yhteyttä, vaikka ihan siis viattomasti viestien (ihan neutraalien!) muodossa, hän ei tee elettäkään. Ja muutenkin, no mitä tuossa aiemmin jo kirjoitin. En ole ihan suoraan kertonut tunteistani, mutta niin monia TODELLA suoria vihjeitä ja tekoja oon tehnyt, että aika sokee pitää olla, ettei tajua. Tai sit ei tosiaan tahdo mitään oikeasti kuitenkaan. Kai sekin on mahdollista..
lähestyy ja sitten juoksee karkuun. niin se yleensä menee.
se riippuu ihmisitä täysin.
Toiset vetäytyy ja toset ei.. :)
(olipa ympäripyöreätä)
:D
Jotenkin vain tuntuu, että itse on uskaltautunut näyttämään sisintään toiselle, ja toinen pysyttelee siellä kauempana, viileänä. ...Kunnes taas kuumenee hetkeksi ja näyttää porkkanaa aasille nenän edessä. Itsellä ihan typerä ja nolo olo, ja mitenkähän sitä taas kiemurrellaan, kun seuraavan kerran nähdään. Voisi olla parempi ettei nähtäisikään, niin ei tarvitsisi tuntea itseään näin hämmentyneeksi.
itse epätietoinen siitä, oletko ihastunut, vai epäiletkö että joku voisi olla sinuun ihastunut???!!
TIlannetta tietysti voi mutkistaa hiukan, jos jompsin kumpsin ollaan varattuja,,,
Suosittelisin kuitenki jotenkin ottamaan asiasta,,eli ihastumisesta selvää,,lykkyä =)
Ei kumpikaan ole varattu, ja itsestäni tiedän ainakin miten kauhean ihastunut olen. Mutta tämän toisen tunteista en sitten olekaan aina täysin varma.
Ah, mulla sama ongelma. Olen korviani myöten ihastunut erääseen naiseen ja välillä tuntuu että voisi jotain vastakaikuakin tulla (voipi kyllä olla omaa mielikuvituksen tuotettakin), mutta eipä tämä tilanne mihinkään tästä etene. Varsinkaan, kun tilanteemme on sellainen, etten voi hänelle missään tapauksessa mennä tunteistani kertomaan. En kyllä tiedä uskaltaisinko muutenkaan.. :)
Noh, joudun kuitenkin 'näyttelemään kylmää', koska loppujen lopuksi tekee liian kipeää ruokkia tällaista toivotonta ihastusta, josta ei suurella todennäköisyydellä voi koskaan tulla mitään. Mutta toivossa on hyvä elää... :)
Älä näyttele kylmää. Lähetä vaikka kukkia ihastuksellesi nimettömänä tai vastaavaa. Tee jotain!
..voisinkin. Tämä henkilö vain on tällä hetkellä opinnäytetyöni ohjaaja (aikuispuolella), joten en valitettavasti voi lähestyä häntä millään tavoin. Roolimme ovat liian.. monimutkaiset?
Eikä tässä siis ole kyse mistään oppilas-opettaja kiintymyksestä. Tämä henkilö vain on äärimmäisen mukava ja viehättävä persoona. Ei tässä auta muuta kuin yrittää päästä yli tai toivoa ihmettä tapahtuvaksi. :)
Jaa-a. Sitä tahtoo tökkiä tulta kepillä ja sitten juosta pakoon. Ja kovaa. Ja sitten lähinnä surkutella surkeea kohtalooan kun lopulta (mahdollisesti) tuo asiat esille lopulta epäsopivassa tilanteessa ja saa keppiä sormille.
Elämä ei ole helppoa, ei varsinkaan keväisin kun puute iskee ja hyvin tietää oman "friikkiytensä".
Hm.
luulisin. Pohtii kotona itsekseen että miten pystyy unohtamaan. Toivoo ettei ikinä enää nää sitä toista, ja toivoo ettei ikinä olisi nähnytkään.
Eli varmaan tuo vetätyminen on lähempänä totuutta, luulisin.