koirista

Poikani on koira-allergikko ja kyselin astmaliitosta koirarotuja jotka eivät allergisoi.(olin kuullut eräästä rodusta).Mulle sanottiin sellaista,ettei ole YHTÄÄN rotua,joka ei allergisoi,eli ei suositella koiraa allergikoille.
2232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ainakin vehnäterrieriä on kehuttu allergiaystävälliseksi koiraksi.

Äänestä
  • Niin ikävää kuin se onkin, ei varmasti allergisoimatonta rotua todellakaan ole olemassa. Esimerkiksi cotton de toulearia kehutaan allergiaa aiheuttamattomaksi roduksi, kun taas mopsin sanotaan aiheuttavan pahimpia oireita. Kuitenkaan esimerkiksi eräs ystäväni ei saa juuri mitään oireita mopsistamme, kun taas tuttavieni cotton saa hänet melkoiseen kuntoon. Siinä esimerkki siitä, ettei minkään rodun allergisoimattomuus ole varmaa. Ihmiset reagoivat eri tavoilla eri rotuihin, mutta yleensä jokainen koira aiheuttaa allergiselle ongelmia, ja vaikkeivät ne aluksi olisi pahoja, niin etenkin lapsen ollessa kyseessä oireet yleensä pahenevat ajan mittaan. Koirasta luopuminen on niin suuri suru, ettei leikkiin kannata lähteä mukaan, kun se todennäköisesti loppuu lyhyeen ja ikävästi. Eikö poikasi pitäisi vaikkapa akvaariosta tai jos se tuntuu tylsältä, niin entäpä vaikka hieno lisko tai muu terraarioeläin?

    Toivottavasti keksitte jonkin kivan, allergisoimattoman lemmikin! Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyn kirjoitti:

Poikani on koira-allergikko ja kyselin astmaliitosta koirarotuja jotka eivät allergisoi.(olin kuullut eräästä rodusta).Mulle sanottiin sellaista,ettei ole YHTÄÄN rotua,joka ei allergisoi,eli ei suositella koiraa allergikoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu