1. Valintakokeen 3 osion 3 tehtävä mitätöitäväksi

Anonyymi

Hei. Valintakokeessa oli 2.6. kolmannen osion kolmas tehtävä, jonka kaikki vastausvaihtoehdot ovat selkeästi väärin.

Mikä seuraavista väittämistä pitää paikkansa?
• Bruttokansantuotetta laskettaessa käytetään ostovoimakorjattuja arvoja. Näin saadaan selville miten
varallisuus maassa jakautuu ja voidaan tarkastella kansalaisten elintasoeroja.
•( Maan bruttokansantuotetta laskettaessa kehitysmaiden tilastoja vääristää markkinoiden
ulkopuolella tapahtuvien toimien osuus sekä epätarkkuudet tuotannon ja väestön määrissä.)
• Taulukon perusteella valtionvelan suhteessa bruttokansantuotteeseen ennustetaan laskevan neljällä
prosentilla vuodesta 2017 vuoteen 2021.
• Taulukon perusteella paikallishallinnon rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen (%) alentui
vuodesta 2017 vuoteen 2019 verotulojen lisääntymisen ansiosta.

Etenkin korostettu vaihtoehto hyppää vääränä ensimmäisenä esiin.
Maan tilastoa ei vääristä asiat, joita ei tilaston luontaiseen laskemistapaan kuulu. Etenkään väestön määrä ei vaikuta maan bruttokansantuotteen laskemiseen eikä näin millään tavalla vääristä kehitysmaan bruttokansantuotetta.
Kaikki vastausvaihtoehdot selkeästi väärin. Ei selittelyjä.

TEHTÄVÄ MITÄTÖIDÄÄN KUN OIKAISTAAN

17

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi olla, että valtion bkt:hen vaikuttaa väestön määrä. Tuskin jokaisen yksittäisen tuotantoyksikön, kuten kaikkien kotitalouksien arvonlisäyksiä lasketaan yhteen, vaan sen loppuarvo arvioidaan niiden (esim. kotitalouksien) lukumäärän perusteella. Eli otetaan ikäänkuin kattava otos ja sen avulla lasketaan koko valtion bkt. Tässä tapauksessa väestön arvioitu ja todellinen määrä voi aiheuttaa vääristymiä loppuarvoon.

      Missään kirjassa en taida muistaa tällaista päätelmää olleen, netissäkin ei taida heti tulla vastaan eli ihan omasta päästä heitin tällaisen teorian, joka voisi olla järkevä.

      • Anonyymi

        Ei vaikuta, suosittelisin kertaamaan vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaikuta, suosittelisin kertaamaan vielä.

        Ei vaikuta BKT:n laskemiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaikuta BKT:n laskemiseen.

        Väestön määrää ei huomioida mitenkään BKT:n laskemisessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väestön määrää ei huomioida mitenkään BKT:n laskemisessa.

        väestönmäärää ei huomioida mitenkään BKT eksplisiittisessä laskentakaavassa. Kansakunnan väestömäärä varmastikin vaikuttaa välillisesti esim. kulutusmenojen kautta .
        Y = C I G X Z, Y=BKT

        C – Consumption Expenditure
        I – Investment
        G – Government Expenditure
        X – Net Exports (Value of imports minus value of exports)
        Z – Net Income (Net income inflow from abroad minus net income outflow to foreign countries)

        BKT. On kansalunnassa tuotettujen bruttoarvonlisäyksien summa eikä siinä huomioida mitenkään ihmisten määrää, joka. Ei voi vääristää tilastoa kuten tehtävässä väitetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BKT. On kansalunnassa tuotettujen bruttoarvonlisäyksien summa eikä siinä huomioida mitenkään ihmisten määrää, joka. Ei voi vääristää tilastoa kuten tehtävässä väitetään.

        Kansakunnassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        väestönmäärää ei huomioida mitenkään BKT eksplisiittisessä laskentakaavassa. Kansakunnan väestömäärä varmastikin vaikuttaa välillisesti esim. kulutusmenojen kautta .
        Y = C I G X Z, Y=BKT

        C – Consumption Expenditure
        I – Investment
        G – Government Expenditure
        X – Net Exports (Value of imports minus value of exports)
        Z – Net Income (Net income inflow from abroad minus net income outflow to foreign countries)

        Suosittelisin kertaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelisin kertaamaan.

        Tehtävässä ei kysytä vaikuttaako vaan siinä väitetään että ihmisten lukumäärän epätarkkuus vääristää tilastoja mikä on puhtaasti väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelisin kertaamaan.

        Ei tarvitse kerrata. Väestömäärän epätarkkuudet eivät vaikuta BKT laskemiseen. BKT laskentakaavassa ei ole väestömäärälle annettu omaa termiänsä.
        (n.b ! . BKT per kapita sen sijaan riippuu väestömäärästä, Tosin ei liity tehtävänantoon mitenkään)

        Juuri niin eli tehtävästä kun keskustellaan niin tehtävänannon kannattaa kerrata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin eli tehtävästä kun keskustellaan niin tehtävänannon kannattaa kerrata.

        Tehtävä on siis puhtaasti väärin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehtävä on siis puhtaasti väärin

        Tehtävä on puhtaasti väärin, minkä jokainen täysijärkinen voi todeta yleissvistyksellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehtävä on puhtaasti väärin, minkä jokainen täysijärkinen voi todeta yleissvistyksellään.

        Ehkei ihan kaikki.

      • Anonyymi

        Hieno teoria.

    • Anonyymi

      Etenkin korostettu vaihtoehto hyppää vääränä ensimmäisenä esiin.
      Maan tilastoa ei vääristä asiat, joita ei tilaston luontaiseen laskemistapaan kuulu. Etenkään väestön määrä ei vaikuta BKT:n tilastointiin millään tavalla, eikä näin millään tavalla vääristä kehitysmaan bruttokansantuotetta, sitä laskettaessa, kuten tehtävässä väitetään.
      Kerraten: Kansakunnassa tuotettu BKT on kansakunnassa tuotettujen bruttoarvonlisäyksien summa, eikä siinä huomioida mitenkään ihmisten määrää, joka. Ei voi vääristää kehitysmaan tilastoa kuten tehtävässä väitetään.
      Kaikki vastausvaihtoehdot selkeästi väärin. Ei selittelyjä.

      • Anonyymi

        Ei tainnut Jaakko päästä Aaltoon, tsemppii!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe