Ei maahan muuttajia Lieksaan

Me isänmaalliset lieksalaiset veron maksajat ei hyväksytä lieksaan enää yhtään maahan muuttajaa. Suomen pitää ensin hoitaa omat vanhukset jotka makaa vanhain kodissa paskasissa vaipoissa. Meillä on oikeus vaatia koska maksan veroja ja olen tuottavassa työssä eikä suvakit.
1741146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 174

Vanhimmat

Otit puolustettavaksesi vanhukset, vaikket näköjään tiedä tuosta asiasta mitään. Minä tiedän, olen näet alalla töissä.
Tässä kävi aika selväksi, että sinun isänmaallisuutesi on sittenkin silkkaa rasismia eli ei isänmaallisuutta lainkaan. Olet siis vain tavallinen typerys.

Äänestä
  • Etkä osaa edes kirjoitaa.

    Äänestä

  • Kun kerran olet alalla töissä, niin miten on mielestäsi asiat hoidossa? Ja aika pikaisesti näytät molliin mollaten tekevän isänmaallisuudestakin ymmärtämätöntä nykymaailman välinpitämättömyyttä.
    Minua myötähävettää moinen alilaukominen oikeiden, tosiasioiden rinnalla verrattuna. Monessa on nähty, miten ”vieraita” pitäisi kohdella paremmin kuin omia. EN YMMÄRRÄ!
    Se on Matti, ellei hallitusta kohta tuppeen sahata!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun kerran olet alalla töissä, niin miten on mielestäsi asiat hoidossa? Ja aika pikaisesti näytät molliin mollaten tekevän isänmaallisuudestakin ymmärtämätöntä nykymaailman välinpitämättömyyttä.

    Pitihän se kokeilla se nukkehallitus. Kaikki muistavat Barbin. (Suosittu hoikannäköinen massalelu tytöillä ennen kaikkea). Ja Kentin. Onkohan tuo Kent feministimaailmassa Pekka Haa...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun kerran olet alalla töissä, niin miten on mielestäsi asiat hoidossa? Ja aika pikaisesti näytät molliin mollaten tekevän isänmaallisuudestakin ymmärtämätöntä nykymaailman välinpitämättömyyttä.
    Minua myötähävettää moinen alilaukominen oikeiden, tosiasioiden rinnalla verrattuna. Monessa on nähty, miten ”vieraita” pitäisi kohdella paremmin kuin omia. EN YMMÄRRÄ!
    Se on Matti, ellei hallitusta kohta tuppeen sahata!

    Asiat ovat hoidossa vähintäänkin kohtuullisesti. Ongelmakohdissa kysymys on lähinnä organisoinnin ongelmista eli tavallaan järjestelykyvyn puutteesta. Muutamien tekijöiden kohdalla myös välinpitämättömyydestä. Jos ei osata tai välitetä niin siihen ei raha auta.
    Kaikista on pidettävä huolta, niin vanhuksista kuin maahanmuuttajistakin.
    Katkeruutesi ymmärrän, se johtuu omista virheistäsi, mutta sitähän sinä et myönnä. Se on sinun todellinen motiivisi, ei huonosti hoidetut vanhukset.
    Tosiasiassa sinun epäonnistumisesi ei ole yhteiskunnan tai minkään hallituksen syy. Se on ihan sinun omien valintojesi seuraus, siis oma vikasi.

    Maahamme muuttavista huolenpito on ihan kiikun kaakun, heitä ei ole kutsuttu eikä pyydetty, miksi kattaa herkut pöytään? Jos mitään pitoa ei olisi, muuttelu loppuisi siihen. Saisivat etsiä muuttopaikkansa muualta.
    Suomessa on yleensä ottaen hyvä vanhusten hoito. Perushoito toimii, mutta ajanvietto, seurustelu ja muu ylimääräinen ei. Siihen ei ole aikaa eikä tarpeeksi hlö.kuntaa. Kaikilla ei ole omaisia eikä tuttuja, he ovat eniten vailla ihmiskontakteja. Siihen pitäisi saada muutos, ei se kovin paljon maksaisi, mutta katsotaanko se joutavaksi asiaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun kerran olet alalla töissä, niin miten on mielestäsi asiat hoidossa? Ja aika pikaisesti näytät molliin mollaten tekevän isänmaallisuudestakin ymmärtämätöntä nykymaailman välinpitämättömyyttä.
    Minua myötähävettää moinen alilaukominen oikeiden, tosiasioiden rinnalla verrattuna. Monessa on nähty, miten ”vieraita” pitäisi kohdella paremmin kuin omia. EN YMMÄRRÄ!
    Se on Matti, ellei hallitusta kohta tuppeen sahata!

    Onpa älykästä kommentointia. Yksisilmäistä ja putkiaivoista.
    Enpä viihtyisi työssäni tai opiskelupaikassani jos joukossa olisi tuollainen.
    Onneton se työpaikka joka kenties saa tuollaisen nuijan joskus riesakseen. Ainahan tyhmyys ei paljastu työhönottohaastattelussa, mutta onneksi on koeaika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maahamme muuttavista huolenpito on ihan kiikun kaakun, heitä ei ole kutsuttu eikä pyydetty, miksi kattaa herkut pöytään? Jos mitään pitoa ei olisi, muuttelu loppuisi siihen. Saisivat etsiä muuttopaikkansa muualta.
    Suomessa on yleensä ottaen hyvä vanhusten hoito. Perushoito toimii, mutta ajanvietto, seurustelu ja muu ylimääräinen ei. Siihen ei ole aikaa eikä tarpeeksi hlö.kuntaa. Kaikilla ei ole omaisia eikä tuttuja, he ovat eniten vailla ihmiskontakteja. Siihen pitäisi saada muutos, ei se kovin paljon maksaisi, mutta katsotaanko se joutavaksi asiaksi.

    Satunpa tuntemaan maahanmuuttajia, jotka ovat tulleet omilla rahoillaan eivätkä ole saaneet yhtään mitään ens’alkuunsa. Myöhemmin tietty kaiken, mikä muillekin kansalaisille kuuluu. Kuten esim. eläkkeen, kun on vuosikaudet Suomessa työskennellyt.

    Äänestä

Sopiihan tänne sippikylään vaikka hattivatteja.

Äänestä
  • Ei sopimisesta olekaan kysymys, vaan heidän elätyksensä kustannuksista.
    Kyllä Suomessa pinta-alaa riittää. Jos kaikille taataan seisomapaikka, mahtuu kymmeniä miljoonia hattiwatteja. Eikun viidakkorumpu paukuttamaan, kyllä meille mahtuu mutta ottakaa omat eväät mukaan, joko rahana tai ruokana.

    Äänestä

  • Sopii sopii mutta miten ihmeessä sipit niitä elättävät?? Siitähän on kysymys. Eikä Suomi muutenkaan tarvitse tänne vieraan näköistä urosporukkaa, joka pikaapikaa onkin jo "me suomalaisia". Jokainen tietää, mitä sakkia he enimmäkseen ovat, mitä ovat tehneet, kun luulevat tyhmyyttään, että heille on maa auki taivasta myöten. Tietävät tasantarkkaan olevansa valtiovallan erityisessä suojeluksessa, toisin kuin me elättäjät.
    Emme tarvitse mitään soturilaumoja, emmekä katupoikia.
    Ehkä tämä vielä joskus ymmärretään, siihen pitää uskoa. Vai pitääkö sattua vielä jotain isompaa kuin Turun juttu. Eipä siinäkään paljon älliä tullut.

    Äänestä

Paras aloitus palstalla, olen alalla pitkään töissä ja tiedän että Lieksaan ei pidä tuoda maahan muuttajia koska vanhuksia ei hoideta ollenkaan. muista äänestää Perussuomalaisia joka laittaa Suomalaisen etusialle!!

Äänestä
  • Persu on etusika! Hahhahhahhaaa. Etusialle kelpaavat etuudet ja kokouspalkkiot. Mitäpä persut ovat tehneet vanhustenhoidon eteenn Lieksassa? Eivät mitään eikä missään asiassa. Hahhahhaaaa. Nuolevat johtoryhmän persietä. Eivät uskalla visahtaa kokouksissa mitään! Hahhahhahhaaa. Äänestäkää vaan persuja - tyhjän saa pyytämättäkin!

    Äänestä

  • Maahan muuttajia vai maahanmuuttajia. Etusikahoukka ei osaa edes yhdyssanoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maahan muuttajia vai maahanmuuttajia. Etusikahoukka ei osaa edes yhdyssanoja.

    Kyllä voi kirjoittaa maahan muuttaja. Miksi se olisi väärin ? Onko mielestäsi oikein maahantulija vai maahan tulija? Entäs maahan tuppautuja vai maahantuppautuja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä voi kirjoittaa maahan muuttaja. Miksi se olisi väärin ? Onko mielestäsi oikein maahantulija vai maahan tulija? Entäs maahan tuppautuja vai maahantuppautuja?

    Kyllä kaikista näistä selviää, mitä tarkoitetaan. Se on pääasia. Ei nämä palstat ole mitään kielioppi nokan edessä kirjoittavien etuoikeuksia.
    Jokainen suomalainen on käynyt peruskoulun, vanhemmat kansakoulun, joka sekin kesti 8 tai 9 vuotta. Ysiluokka oli vapaaehtoinen. Kyllä siinä ajassa oppi jotenkin saamaan itsensä ymmärretyksi.

    Äänestä

  • Kyllä täällä hoidetaan vanhukset vaikka olisi maahanmuuttajiakin. Noiden ruikuttajien kommenteista paistaa tietämättömyys läpi hyvin selkeästi.
    Ainoa perustelu noille väitteille on luulo, ja tietämättömyys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä voi kirjoittaa maahan muuttaja. Miksi se olisi väärin ? Onko mielestäsi oikein maahantulija vai maahan tulija? Entäs maahan tuppautuja vai maahantuppautuja?

    Aivan sama, millä heitä nimitetään. Maahantunkeutuja on kuvaava sana. Vielä parempi on maahammetunkeutuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä täällä hoidetaan vanhukset vaikka olisi maahanmuuttajiakin. Noiden ruikuttajien kommenteista paistaa tietämättömyys läpi hyvin selkeästi.
    Ainoa perustelu noille väitteille on luulo, ja tietämättömyys.

    Ei sitten somalit hoitaneetkaan vanhuksia. Kun tulivat, kyselivät ihmeissään, kuka hoitaa teitän vanhukset ja kuka ajaa teitän pussit. Eivät hoitaneet, eivätkä ajaneet, edes koneinssit eivät saaneet mitään aikaan. Heidän paperinsa olivat jääneet kiireessä piironkin päälle.

    Äänestä

Kuka muu on saannut aikaan kuin persut. Nyt ei ole Märäjälahtea ja siitä kiitos Persuille

Äänestä
  • Hah! Vain persujen aikaansaannos - HAH!

    Äänestä

  • Todellakin, kiitos kuuluu Persuille! Lieksa on taas pikkuisen parempi asuinpaikka, sekin riittää.

    Äänestä

  • No ei todellakaan ole persujen aikaansaannos. Tulijoiden määrä vain supistui niin, ettei keskuksille ole tarvetta. Se ei ollut edes Suomen toimien tulosta, saati persujen.
    Persuilla oli asiassa yhtä paljon vaikutusta kuin itikan pierulla kesäyössä.

    Äänestä

Lieksalaisilla ei ole yhtään itsesuojelu vaistoa kun kahmivat näitä mamuja himoissaan. Suvakeilla kiiluu silmät kun kaikki haluaa vaan mustaa makkaraa.

Äänestä

Pitääkö veronmaksajien maksaa mustat makkarat suvakeille ja kärsiä hirveät seuraukset? Ei pidä ja siksi pitää äänestää Persuja

Äänestä
  • Monikultin ihailijat pitää viedä Märätyslahteen lemmikkiensä luokse!

    Äänestä

Lieksassa on jo liikaa ulkomaalaisia. Näin esim. Lidlissä eilen ja on ihan kuin Itäkeskuksessa

Äänestä
  • Miten niin liikaa? Etkö enää sekaan mahtunut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin liikaa? Etkö enää sekaan mahtunut?

    No ainakin suojavärilliset ovat lähes poikkeuksetta yhteiskunnan kaukalolla niin Lieksassa kuin muuallakin suomessa.

    Sielläkö se kaukalo Lidlissä on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sielläkö se kaukalo Lidlissä on?

    Siellä näkyy olevan. Sieltä kantavat vehnäjauhonsa ja banaaninsa sossun ja valtion antamilla rahoilla. Hyvä Lidlille. Vähemmän hyvä sinulle ja minulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellä näkyy olevan. Sieltä kantavat vehnäjauhonsa ja banaaninsa sossun ja valtion antamilla rahoilla. Hyvä Lidlille. Vähemmän hyvä sinulle ja minulle.

    Lieksa tarvitsee maahanmuuttajia, ne tuo mukavasti rahaa paikallisille yrittäjille ja vuokranantajille eli monen lieksalaisen leipä on riippuvainen pakolaisten tuomista rahavirroista. Ilman pakolaisia täällä ei olisi juuri muita kuin eläkeläisiä eikä vanhat ihmiset juuri kuluta koska ne ei jaksa pyöriä kylillä enää sillä tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin liikaa? Etkö enää sekaan mahtunut?

    Enpä menisi mielelläni sekaan, ainakaan näinä tautisina aikoina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lieksa tarvitsee maahanmuuttajia, ne tuo mukavasti rahaa paikallisille yrittäjille ja vuokranantajille eli monen lieksalaisen leipä on riippuvainen pakolaisten tuomista rahavirroista. Ilman pakolaisia täällä ei olisi juuri muita kuin eläkeläisiä eikä vanhat ihmiset juuri kuluta koska ne ei jaksa pyöriä kylillä enää sillä tavalla.

    Paikallisten yrittäjien rahapussi ei ole yhteinen minun kanssani.
    Kaikki matuista koituvat kulut maksavat kunnat ja valtio, kansa maksaa veroa molemmille. Miten se voi olla tuottavaa muille kuin rahoituksen kohteille. Kaikki on pois meidän suomalaisten yhteisestä kassasta. Hyvin moni lieksalainen tarvitsisi edes pienen osan muuttajille työnnetyistä rahoista. Eivät kaikki ryve rahassa eikä kaikilla ole myytävää omaisuutta. Ei siinä osaa iloita, että kyllä kauppiaat ja vuokranantajat saavat mukavasti massia.
    Mitäs vikaa eläkkeellä olevissa on? Suurin osa elää omillaan, eivätkö uskoakseni ole häiriöksi kenellekään.
    Jos eivät "pyöri" keskustassa koko päivää, niin entä sitten? Tuskin nuoremmatkaan pyöriskelevät koko päivää ostellen joka paikasta sitätätä. Jos elämää riittää, jokainen on ennenpitkää jonkinlaisella eläkkeellä ja ikä on sen mukainen.

    Ne rahat tulevat valtiolta eli myös sinulta.
    Aika typerä on ajatuksesi.

    Moniko pakolainen on saanut töitä, omien työtaitojensa vuoksi?

    Yrittäjätkin osaavat olla aikamoisia yhteiskunnan kuppaajia, teetetään hommia palkkatuella ja palkattomasti yhteiskunnan maksaessa viulut.

    Jos maahanmuuttajille ei annettaisi rahaa niin on turha kuvitella että suomalaiset saisi yhtään enempää, rahoille vain keksittäisiin uusi käyttötarkoitus pienen piirin kesken.

    Lieksan elinkeinoelämä olisi aivan henkitoreissaan ilman maahanmuuttajien tuomaa pieistysruisketta, se taas heijastuu koko kaupungin yleisilmeeseen ja lisää lieksalaisten hyvinvointia. Ja mitä tulee eläkeläisiin niin nuoremmat sukupolvet maksaa suurimman osan nykyisistä eläkkeistä eli tavallaan etenkin 10 vuotta eläkkeellä olleet ovat saamapuolella itsekin. Mikään kaupunki ei tule toimeen pelkästään eläkeläisten varassa vaan tarvitaan nuorempaa verta eritoten kuluttamaan. Työpaikkoja ei meinaa löytyä oikein suomalaisillekaan, miten sitten maahanmuuttajillekaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne rahat tulevat valtiolta eli myös sinulta.
    Aika typerä on ajatuksesi.

    Moniko pakolainen on saanut töitä, omien työtaitojensa vuoksi?

    Moni työssäkäyväkin saa elantonsa julkisista varoista. Lisäksi kannattaa muistaa että valtion ja kuntien virastoista löytyy vaikka millä mitalla käsienheiluttelijoita ja kahvittelijoita joille maksetaan kovia liksoja tyhjästä, suojatyöturhakkeiden elättäminen tulee paljon kalliimmaksi kuin maahanmuuttajien elättäminen.

    Moni maahanmuuttaja käy töissä tälläkin hetkellä, tekevät monesti sellaisia hommia jotka ei kelpaa suomalaisille. Työttömyys on suurta suomalaistenkin keskuudessa, maahanmuuttajat joutuu kärsimään työnantajien rasistisista asenteista kaiken kukkuraksi.

    Julkiset työpaikat ovat virkoja, niihin eivät matujen kynnet yllä.
    Harva matu elättää itsensä ja pesueensa. Jos on muutaman tunnin viikossa töissä, ei sillä elä. Parempi sekin kuin ei mitään.
    Onneksi työnantajalla on vapaus valita työntekijänsä, matu ei vain istu alan konseptiin syystä eikä toisesta.
    ‐puuttuu lukutaito, laskutaito, kirjoitustaito, kielitaito
    ‐Ei mitään koulutusta, ei työkokemusta
    ‐huonot kokemukset edellisestä: ei noudattanut työaikoja, työ ei kiinnostanut,
    ‐otti työn lähinnä pelleilynä
    Sehän on suomalaisten asia, paljonko kenellekin palkkaa maksetaan. Ei kai voi olla niin, että palkkoja pitäisi laskea, jotta matuille riittäisi. Jos suvakki saisi määrätä, niin toki olisi. Miksi meidän maamme asioita pitäisi muuttaa näiden vierailevien tähtien takia. Tähtien, jotka eivät pelkästään vieraile, vaan käyvät taloksi välittömästi. Tietävät oikeutensa ja auta armias, jos asiat eivät mene ihan mielen mukaan, se on heti rassssisssmi, josta on ilmoitettava jonnekin.
    Pysyisivät omissa maissaan ja tekisivät makkarasta mieleisensä, niin ei tarviisi vahtia oikeuksiaan. Omassa maassaan joutuisivat tekemään jotain ja jos ei ole siihen eväitä, on helppoa hypätä valmiisiin pöytiin. Röyhkeydellä ei ole mitään rajaa.

    Pelleilijöitä löytyy yllin kyllin suomalaisistakin, suomalaisista ei ole edes lisääntymään nykyään minkä takia maahanmuuttajien pitää hoitaa sekin homma suomalaisten puolesta.

    Niin se vaan menee että oikeuksiaan pitää osata vaatia, maahanmuuttajat ovat fiksuja kun ovat tehneet kantiksille selväksi ettei heitä kohdella kuin heittopusseja. Suomi on täynnä julki- ja piilorasistisia rakenteita, monella lieksalaisellakin työpaikalla on sellainen "ei tänne laku pekkoja oteta jäh jäh"- ajattelumalli voimissaan.

    Miksi tulevat, kun on niin rasistista, pysyisivät omiensa parissa. Turha vinkua, mehän olemme omassa maassamme, he ovat vain röyhkeitä vaatijoita. Kuitenkin kyllä kelpaa mansikat kakusta mutta mitään ei osata tehdä muuta kuin pentuja joka vuosi. Taitaa harrastuksena olla painiminen yötä-päivää. Jos minulla olisi valta, työntäisin koko populaation kumiveneisiin ja käskisin soutamaan rivakkaa tahtia sinne mistä tulivatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne rahat tulevat valtiolta eli myös sinulta.
    Aika typerä on ajatuksesi.

    Moniko pakolainen on saanut töitä, omien työtaitojensa vuoksi?

    Ei kukaan palkkaa matuja , tietää etteivät nämä tule töihin , eivätkä noudata yhteisiä työpaikan sääntöjä. Eikä näillä ole mitään haluja opetella Suomen kieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelleilijöitä löytyy yllin kyllin suomalaisistakin, suomalaisista ei ole edes lisääntymään nykyään minkä takia maahanmuuttajien pitää hoitaa sekin homma suomalaisten puolesta.

    Niin se vaan menee että oikeuksiaan pitää osata vaatia, maahanmuuttajat ovat fiksuja kun ovat tehneet kantiksille selväksi ettei heitä kohdella kuin heittopusseja. Suomi on täynnä julki- ja piilorasistisia rakenteita, monella lieksalaisellakin työpaikalla on sellainen "ei tänne laku pekkoja oteta jäh jäh"- ajattelumalli voimissaan.

    Ei tuo nyt kovin fiksua liene tunkeutua vängällä maahan, johon ei ole kutsuttu ja ruveta vaatimaan määrätynlaista kohtelua, kun kerran olen tullut tänne. Monessa maassa heitettäisiin tunkeutuja niska-perseotteella takaisin välimerelle. Suomi kun on vielä hetken aikaa sivistynyt valtio, ei tehdä niin.
    Kuka menee vierailulle paikkaan, jota ei tiedä eikä tunne, istuu salissa pöytään ja vaatii passausta? Lihakukko pöytään ja äkkiä, sauna lämpiämään ja vierashuone kuntoon. Jopas onkin fiksua.
    Kantiksille on kyllä tullut selväksi kuka on elätysvastuussa ja ketä on elätettävä. Ja kuka on heittopussi, kuka heittäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelleilijöitä löytyy yllin kyllin suomalaisistakin, suomalaisista ei ole edes lisääntymään nykyään minkä takia maahanmuuttajien pitää hoitaa sekin homma suomalaisten puolesta.

    Niin se vaan menee että oikeuksiaan pitää osata vaatia, maahanmuuttajat ovat fiksuja kun ovat tehneet kantiksille selväksi ettei heitä kohdella kuin heittopusseja. Suomi on täynnä julki- ja piilorasistisia rakenteita, monella lieksalaisellakin työpaikalla on sellainen "ei tänne laku pekkoja oteta jäh jäh"- ajattelumalli voimissaan.

    Suomalaiset eivät halua lisääntyä holtittomasti toisin kuin ne, joiden lisääntyminen pitäisi kieltää lailla kymmeneksi vuodeksi. Turha tehtailla elättejä niille, jotka eivät ole mitään elätysvelvollisia.
    Maailmassa on meitä ihmisiä puolet liikaa. Lisääntymisvimmaisia ovat juuri ne, jotka ovat kaikkein köyhimpiä ja kurjimpia. He tietysti tarvitsevat ns. tykin ruokaa, sotimisinto kun on kova, tarvitaan taistelumateriaalia.
    Sodat saisi loppumaan helposti, kun ruoka loppuisi sotivilta. Eivät mesoisi montakaan viikkoa Alkaidat ja muut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelleilijöitä löytyy yllin kyllin suomalaisistakin, suomalaisista ei ole edes lisääntymään nykyään minkä takia maahanmuuttajien pitää hoitaa sekin homma suomalaisten puolesta.

    Niin se vaan menee että oikeuksiaan pitää osata vaatia, maahanmuuttajat ovat fiksuja kun ovat tehneet kantiksille selväksi ettei heitä kohdella kuin heittopusseja. Suomi on täynnä julki- ja piilorasistisia rakenteita, monella lieksalaisellakin työpaikalla on sellainen "ei tänne laku pekkoja oteta jäh jäh"- ajattelumalli voimissaan.

    Ihan mielenkiinnosta kysyisin kuinka Lieksan mamut on lisääntyneet. Nehän on miehiä likikaikki? Onhan kyllä sanonta jotta tiukassapaikassa koiraskin poikii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin liikaa? Etkö enää sekaan mahtunut?

    Ei kyse ole mahtumisesta vaan maksamisesta. Miten kukaan ja yksikään voi olla niin lappusilmäinen ja tulppakorvainen, ettei ymmärrä tosiasioita?? Jokaikinen tänne änkeytyvä maksaa valtiolle maltaita. Koko elämän kestävä elätys, asutus ja koulutus (?) Sitten kansaneläke palkintona , kun saimme häntä maassamme pitää, vaikkakin vain kadun mittaajana, tuulikaapin pystyssä pitäjänä ja joitakin jopa rötöstelijöinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelleilijöitä löytyy yllin kyllin suomalaisistakin, suomalaisista ei ole edes lisääntymään nykyään minkä takia maahanmuuttajien pitää hoitaa sekin homma suomalaisten puolesta.

    Niin se vaan menee että oikeuksiaan pitää osata vaatia, maahanmuuttajat ovat fiksuja kun ovat tehneet kantiksille selväksi ettei heitä kohdella kuin heittopusseja. Suomi on täynnä julki- ja piilorasistisia rakenteita, monella lieksalaisellakin työpaikalla on sellainen "ei tänne laku pekkoja oteta jäh jäh"- ajattelumalli voimissaan.

    Miksi eivät vaadi oikeuksiaan omissa maissaan? Miksi pitää lähteä vaatimaan johonkin sattumanvaraisesti?
    On se kyllä aika kummallista,.matu ilmaantuu johonkin maahan ja alkaa vaatimaan oikeuksiaan! Mitä oikeuksia hän kuvittelee itsellään olevan? Ei häntä ole kukaan eikä mikään kutsunut eikä hakenut, eikä pakottanut tulemaan tänne, kuitenkin hänellä on oikeuksia.
    Mitenkähän olisi suomalaisten oikeuksien laita .Somaliassa tai afgaaneissa? Reikä silmien väliin, siinä oikeutta kylliksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta kysyisin kuinka Lieksan mamut on lisääntyneet. Nehän on miehiä likikaikki? Onhan kyllä sanonta jotta tiukassapaikassa koiraskin poikii.

    Rantalan koulussa näkyy lisääntyminen. Muutama vuosi sitten mustilla rouvilla oli käynnissä hyvä buumi: hyökkäysvaunut kaksosille, yksi istumassa jälkopäässä, yksi vaunun aisassa ja yksi rouvan hurstissa roikkuen.
    Rouvia oli paljon, Sammonkadulla hiekkalaatikolla illalla joka reunalla rouva kyykkimässä jälkikasvuineen. Oli hyviä tappeluitakin, kävivät toistensa kimppuun kuin hyeenat. Joskus ajoivat toisiaan takaa, huuto oli melkoinen.
    Aika temperamentikkaita!
    Silloinhan Lieksaan tuli Joensuusta autolastillinen lasten kiesejä.
    Näillä irakeille ei muijat mukana ole. Ovat kai jättäneet heidät sotimaan loppusotaa mummojen ja pappojen kanssa. Että sellaisia sotaurhoja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne rahat tulevat valtiolta eli myös sinulta.
    Aika typerä on ajatuksesi.

    Moniko pakolainen on saanut töitä, omien työtaitojensa vuoksi?

    Niinpä,+mitä+työtä+luku-ja+kirjoitustaidoton+jemeniläinen+katupoika+tai+"alaikäinen"+kolkytvuotias+issa+voisi+tehdä+elääkseen??+Ei+mitään!+Antaisitko+firmasi+avaimen+kummallekaan?+Jos+suomalainen+ammattitaitoinen+työtön+ei+saa+työtä,+miten+matu+saisi,+vaikka+tekisi+eurolla+tunnin.Kun+julkaistaan+maamme+työttömyyslukuja,+ovatkohan+työttömät+matut+laskettu+mukaan?+Luulen,+että+heidät+on+luokiteltu+vaikka+opiskelijoiksi,+näin+saadaan+heidän+työttömyytensä+näyttämään+pienemmältä.Ruotsissa+issoja+käy+työssä+alle+10+%,+vaikka+ovat+olleet+maassa+kymmeniä+vuosia.+Ei+sielläkään+mene+kovin+hyvin+eräillä+muuttajilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moni työssäkäyväkin saa elantonsa julkisista varoista. Lisäksi kannattaa muistaa että valtion ja kuntien virastoista löytyy vaikka millä mitalla käsienheiluttelijoita ja kahvittelijoita joille maksetaan kovia liksoja tyhjästä, suojatyöturhakkeiden elättäminen tulee paljon kalliimmaksi kuin maahanmuuttajien elättäminen.

    Moni maahanmuuttaja käy töissä tälläkin hetkellä, tekevät monesti sellaisia hommia jotka ei kelpaa suomalaisille. Työttömyys on suurta suomalaistenkin keskuudessa, maahanmuuttajat joutuu kärsimään työnantajien rasistisista asenteista kaiken kukkuraksi.

    Ei heitä ole kukaan pyytänyt tänne kärsimään. Kärsisivät omissa maissaan, siellä ei ole työnantajia , joiden rasisssssmi rasittaa.
    Kyllä virastoissa työtä tehdään, eikä niihin hommiin pääse kansakoulun käyneet.
    Tottakai julkisessa virassa olevien palkat maksaa kunta tai valtio, ei paikallinen kyläkauppias.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelleilijöitä löytyy yllin kyllin suomalaisistakin, suomalaisista ei ole edes lisääntymään nykyään minkä takia maahanmuuttajien pitää hoitaa sekin homma suomalaisten puolesta.

    Niin se vaan menee että oikeuksiaan pitää osata vaatia, maahanmuuttajat ovat fiksuja kun ovat tehneet kantiksille selväksi ettei heitä kohdella kuin heittopusseja. Suomi on täynnä julki- ja piilorasistisia rakenteita, monella lieksalaisellakin työpaikalla on sellainen "ei tänne laku pekkoja oteta jäh jäh"- ajattelumalli voimissaan.

    No jopas ovatkin fiksuja, tulevat tänne pyytämättä ja tekevät heti selväksi, että heitä ei kohdella miten vain!
    Miten kävisi, jos minä menisin vaikka Somaliaan ja ilmoittaisi rajalla välittömästi, että minua ei sitten kohdella miten vain, mahtaisi olla reikä silmien välissä ennenkuin ehtisin aata sanoa.
    Kun tulee pyytämättä, saa tyytyä siihen, mitä sattuu saamaan, jos ei kelpaa, voi palata sinne, mistä on tullutkin. Ei voi vaatia mitään, pyytää korkeintaan. Miten vieraalta maalta voisi vaatia, kun omatkaan eivät voi.
    Lisääntymisestä puheen ollen, maailmassa on jo puolet liikaa väestöä, kenenkään ei ole tarvis lisääntyä, saati sitten sen aineksen, jota pakolaiset enimmäkseen ovat. Kun he eivät elätä edes itseään, miten sitten perhettään?
    Lisäännytään vain omassa piirissämme, jos ken haluaa, se riittää.

    Äänestä

Laitetaas taas suomalaisuus kunniaan ja äänestetään oikeaa puoluetta ensi vaaleissa. Tehrään Suomesta suuri taas.

Äänestä
  • Monikultti makkaranpalvonta sumentaa järjen. Himo saa ihmisen täysin valtaan.

    Äänestä

  • Oikea puolue on siis Perussuomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikea puolue on siis Perussuomalaiset.

    Onko näyttöjä persujen saavutuksista? Mestarin suurin lienee 35.000 pakolaisen ottaminen.

    Äänestä

Etusiat vinkuu. Jos ei ole maahanmuuttajia niin lieksalainen keksii takuuvarmasti jonkun muun joka pelottaa.

Äänestä
  • Poliisi vaitonainnen viikonlopun tappelusta Helsingissä jossa matut tappoi suomalaismiehen, myös valtakunnanmedia vaikenee kuin muuri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poliisi vaitonainnen viikonlopun tappelusta Helsingissä jossa matut tappoi suomalaismiehen, myös valtakunnanmedia vaikenee kuin muuri.

    Aha. Onko Lieksa selvinnyt ilman maahanmuuttajien tekemiä henkirikoksia vain siksi, että osoitetaan joka käänteessä tiedostavansa henkirikoksen mahdollisuuden ja pelkäämällä sitä surkuhupaisaksi teatteriksi saakka?

    Kamala tapaus, onneksi Perussuomalaiset tiedottaa meitä maahan muuttajien rikoksista! Seuratkaa tarkasti Suomen uutisia joka päivä!

    Suomen Uutiset - Aihetta Pelkoon Joka Päivä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aha. Onko Lieksa selvinnyt ilman maahanmuuttajien tekemiä henkirikoksia vain siksi, että osoitetaan joka käänteessä tiedostavansa henkirikoksen mahdollisuuden ja pelkäämällä sitä surkuhupaisaksi teatteriksi saakka?

    Voi lieksalaiset lapsiparat, millasta niiden elämä tulee olemaan suuressa maailmassa kun muutama pakolainen on pelotellut niiden vanhemmat täysin ravoille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi lieksalaiset lapsiparat, millasta niiden elämä tulee olemaan suuressa maailmassa kun muutama pakolainen on pelotellut niiden vanhemmat täysin ravoille.

    Nämäkin "lapset" tulee maksamaan elinkaari laskelmien mukaan vähintäänkin 200milj. Sen summan jonka pönttö moneen kertaan väitti kaikkien mamujen vuosi kustannukset maksavan. Ja eikä kustannukset nouse vuosittain. Ja mummot huutavat 330milj. Ei meillä ole niille rahaa. Menee tärkeimpään, mamuille. Pönttö kertoo tarkemmin. Hänellä on faktaa.

    Meinasitko lapsillesi opettaa kaiken vieraan välttelyn lisäksi verotuksenkin vihaamisen? Mitäs muuta on listalla, no suvakit ja väärinajattelijat ainakin? Valtamedia tietysti. Noilla opeilla sieltä pelkureiden pääkaupungista puskee kyllä varmasti Suomen Isänmaallisinta Jälkikasvua ja Työtätekevää Suomen Rakentajaa.

    Olet oikeassa ja Suvakkipönttö on sekaisin himosta mustaan makkaraan! Märätyslahti on uusi Sodoma ja Gomorra missä on lieksan sivakkien moraali ja etiikka?? Kristilliset Perussuomalaiset Arvot takaisin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinasitko lapsillesi opettaa kaiken vieraan välttelyn lisäksi verotuksenkin vihaamisen? Mitäs muuta on listalla, no suvakit ja väärinajattelijat ainakin? Valtamedia tietysti. Noilla opeilla sieltä pelkureiden pääkaupungista puskee kyllä varmasti Suomen Isänmaallisinta Jälkikasvua ja Työtätekevää Suomen Rakentajaa.

    Muun muassa tämän palstan perusteella Lieksan maine on melko lopullisesti pilalla. Yleisesti tiedetään, ettei lieksalaislähtöistä parikymppistä kannata juuri töihin palkata, kun ei voi yhtään tietää millaista on suhtautuminen työyhteisössä (ns. kahvipöytäkerroin). Epätasapainoisen pikkupersun läsnäolo tekee terveessä työyhteisössä pelkästään hallaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinasitko lapsillesi opettaa kaiken vieraan välttelyn lisäksi verotuksenkin vihaamisen? Mitäs muuta on listalla, no suvakit ja väärinajattelijat ainakin? Valtamedia tietysti. Noilla opeilla sieltä pelkureiden pääkaupungista puskee kyllä varmasti Suomen Isänmaallisinta Jälkikasvua ja Työtätekevää Suomen Rakentajaa.

    Olen+eläkkeellä+ja+maksan+28%+veroa+siitä.+Joten+jos+kuka+niin+sinä+varmasti+välttelet+veroja.+Kaadat++vaan+tyhmyyttäsi+muiden+niskaan.+Ja+mitä+pahaa+Suvakin+mielestä+on+Isänmaan+puolustaminen.+Te+suvakit+olette+luovuttaneet+sen+pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi lieksalaiset lapsiparat, millasta niiden elämä tulee olemaan suuressa maailmassa kun muutama pakolainen on pelotellut niiden vanhemmat täysin ravoille.

    Sanos muuta, näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi lieksalaiset lapsiparat, millasta niiden elämä tulee olemaan suuressa maailmassa kun muutama pakolainen on pelotellut niiden vanhemmat täysin ravoille.

    Toivoisin lapseni voivan elää sivistyneessä maassa ja sivistyneiden ihmisten ympäröimänä. Se ei kuitenkaan ole minun päätettävissäni kuin lapsuuden ajan. Onneksi edes sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinasitko lapsillesi opettaa kaiken vieraan välttelyn lisäksi verotuksenkin vihaamisen? Mitäs muuta on listalla, no suvakit ja väärinajattelijat ainakin? Valtamedia tietysti. Noilla opeilla sieltä pelkureiden pääkaupungista puskee kyllä varmasti Suomen Isänmaallisinta Jälkikasvua ja Työtätekevää Suomen Rakentajaa.

    Verotus on ok, jos varat käytetään oman väestön hyväksi. Jos ja kun niitä käytetään täällä jo loisivien elättämiseen ja jaellaan sinne-tänne ns. kehittymättömyysapuina, se on väärin.
    Jaetut apurahat uppoavat kuin rautakanki suohon jälkiä jättämättä, ne eivät tavoita kuin korkeimman heimopäällikön. Eikä niillä rahoilla kehity muu kuin heimopäällikön elintaso.
    Kaikki kehitys on pysähtynyt jo aikaa sitten. Yhäkin on käytössä lantamajat ja pellin paloista kyhättyt asumukset. Ei mitään uutta auringonkaan alla.

    Äänestä

Kun luen tätä paskapalstaa, täytyy sanoa, että en tunne itseäni lieksalaiseksi enkä ilkeä kenellekään sanoa olevani Lieksasta syntyisin. Tämmösenkö saastan keskellä olen varhaisen lapsuuteni ja nuoruuteni elänyt? Onneksi pääsin muualle opiskelemaan ja töihin.

Häpeän puolestanne, te paskanmankujat, tietämättömät ja kouluttamattomat.

Neljä asiaa:

1. Nytpä tiedän, mistä paskasonnasta sikiää persujen "kannatus". Porukasta, joka on tipahtanut kaikkien järjellisten turvaverkostojen ulkopuolelle. Porukasta, jolla ei ole tietoa, taitoa, koulutusta, sivistystä tai edes pyrkimystä sellaiseen.

2. Onneksi tämä räyhä-persu-älämölö-porukka on hyvin pieni, aivan pikkuriikkisen pieni. Osaavat elämöidä vaan netissä. Valtuustossa istutaan kiltisti ja sanotaan vain se, minkä kaupunginjohtaja on päähän iskostanut ja MAAHANMUUTTO on taikasana, jota yksikään persu tai persuvaltuutettu ei edes ymmärrä.

3. Persuvaltuutetuille on tärkeää vain se, että ropsahtaa tilille tuhansia euroja vuodessa kokouspalkkioina (voi ostaa ylimääräisillä tuloilla vaikka ravihevosen), jonka eteen ei tarvitse olla muuta kuin paikalla - ei tarvitse perehtyä kokousasioihin. Ja miten voisikaan, kun ymmärrystä ei ole. Kaupunginjohtajan perse on puhdas, kun persut sen nuolevat ennen kokkareita ja demareita.

4. Täältä sivusta kun seuraan valtuuston toimintaa niin yksikään persu ek ole esittänyt yhtään mitään aloitetta tai kannanottoa vaikkapa vanhusten, köyhien ja sairaiden olojen parantamiseksi.

Persut ovat pilipali-porukkaa ja onneksi eivät tule saamaan seuraavissa kuntavaaleissa kuin yhden valtuutetun, jos sitäkään.

Sanon vain, että HÄVETKÄÄ ja luikkikaa kolohinne nuolemaan haavat. Pystyn arvioimaan Lieksan persujen toimintaa vain arvosanalla: hyi helvetti sentään, YÄK!

Äänestä
  • Valitettavasti idioottimaisuuden saasta ja kateuden sekä ahdasmielisyyden saasta oli Lieksassa jo vuosituhannen alkuvuosina niin vahvasti läsnä, että pois oli päästävä jo ihan oman mielenterveytensä takia. Herra jumala jos olisin jäänyt ja taantunut tämän palstan tasolle...

    Äänestä

  • Et anna itsestäsi kovinkaan sivistynyttä kuvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavasti idioottimaisuuden saasta ja kateuden sekä ahdasmielisyyden saasta oli Lieksassa jo vuosituhannen alkuvuosina niin vahvasti läsnä, että pois oli päästävä jo ihan oman mielenterveytensä takia. Herra jumala jos olisin jäänyt ja taantunut tämän palstan tasolle...

    Hyväksyn näin lieksalaisena veronmaksajana, että nyt tänne otettavat turvallisen paikan hakijat olisivat todella lapsia, n.5-10 v ja tasapuolisuuden nimissä mielellään suurinosa tyttöjä. Saisivat hekin oikean elämän. ---Turvapaikkaturistithan ovat tähän saakka olleet salskeita nuoria miehiä, luullakseni etsimässä täysihoitoa..??..

    Sanopa muuta. On harmi, että nykyiset nuoret Lieksassa näyttävät jämähtyvän tähän ei-minusta-mihinkään-ole-en-uskalla-lähteä-muualle-opiskelemaan-kuin-Joensuuhun-jotta-pääsen-joka-viikonloppu-tähän-persreikään-. Siis ei hyvältä näytä. -Opiskelin ja teen töitä ihan muualla kuin Lieksassa. Pois!

    Äänestä

  • Just noin. Istun aina valtuuston kokouksissa ihan kuulolla salissa. Persujen pj Esko Saastamoinen ei enää uskalla sanoa yhtään mitään sattuneista syistä. Äänitorvena on Esa Räty, joka ymmärtää vain perseennuolemisen tärkeyden ja sudet. Hyvinvointilautakunnan pj on ollut ihan pihalla jo kolme vuotta. Reijo Kortelainen on suurin takuumies Määttäselle. Kortelainen saamalla äänimäärällä viime vaaleissa ei olisi ollut mitään pääsyä kaupunginhallitukseen. O tempores, o mores! - Onneksi ei tarvitse äänestää tuolla paikkakunnalla, vaan toisella puolen Suomea kunnassa, jossa sielläkin on persu-ja kokkarituholaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanopa muuta. On harmi, että nykyiset nuoret Lieksassa näyttävät jämähtyvän tähän ei-minusta-mihinkään-ole-en-uskalla-lähteä-muualle-opiskelemaan-kuin-Joensuuhun-jotta-pääsen-joka-viikonloppu-tähän-persreikään-. Siis ei hyvältä näytä. -Opiskelin ja teen töitä ihan muualla kuin Lieksassa. Pois!

    Muualla asuvien sukulaisten on syytä tehdä interventio, mikäli näyttää siltä, että nuoremman polven sukulaispojilla on armeijan jälkeenkin osoitteena Lieksa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muualla asuvien sukulaisten on syytä tehdä interventio, mikäli näyttää siltä, että nuoremman polven sukulaispojilla on armeijan jälkeenkin osoitteena Lieksa.

    Juuri niin. Lieksalaisia nuoria on kannustettava lähtemään opiskelemaan muualle.

    Äänestä

  • Kyllä on karmeaa tekstiä. Mikä perkele on tiedän puolue-ideologia lienee. Vallan härskiä tekstiä tulee em.kirjoittajalta. Hui hitto, liekkö päästään terve? Taidat olla SDP:n kätyri. Jos on jotain käytöstapoja, niin ei julkisesti pidä haukkua noin rumasti puolueaatetta.---

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on karmeaa tekstiä. Mikä perkele on tiedän puolue-ideologia lienee. Vallan härskiä tekstiä tulee em.kirjoittajalta. Hui hitto, liekkö päästään terve? Taidat olla SDP:n kätyri. Jos on jotain käytöstapoja, niin ei julkisesti pidä haukkua noin rumasti puolueaatetta.---

    Totuus on aina kova asia silloin, kun on vilpittömästi itse uskonut paskaan. -Älä huoli, aina on mahdollisuus oppia ja ottaa asioista selvää.

    Äänestä

  • Itse saat hävetä, jos osaat! Kirjoituksestasi ei paista sivistys eikä hyvä koulutus, kun niillä kerskailet. Jos me olemme saastaa ja paskaa niin samanlainen ole itsekin. Jos olisit niin sivistynyt kuin luulet, et olisi kirjoittanut niin kuin kirjoitit.
    Kyllä täältä löytyy tietoa ja taitoa ihan siinä kuin muualtakin. Sivistystäkin on omiksi tarpeiksi. Sinun mielestäsi kirjoituksesi oli tottakai sivistyneen ihmisen tekele, oikeasti kaukana siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyväksyn näin lieksalaisena veronmaksajana, että nyt tänne otettavat turvallisen paikan hakijat olisivat todella lapsia, n.5-10 v ja tasapuolisuuden nimissä mielellään suurinosa tyttöjä. Saisivat hekin oikean elämän. ---Turvapaikkaturistithan ovat tähän saakka olleet salskeita nuoria miehiä, luullakseni etsimässä täysihoitoa..??..

    Näistä asioista ei päätetä anonyymien nettikirjoittelijoiden huutoäänestyksellä, voi vaan kuvitella että miten ankea paikka Lieksa olisi jos öyhöttäjät saisi määrätä kaikesta. Totuus kuitenkin on että rajusti ikääntyneellä Lieksalla ei ole pienintäkään toivonkipinää ilman maahanmuuttajia jotka tukee paikallisia kauppiaita ja muita yrittäjiä ja tuottavat uusia lieksalaisia. Väitän että monen ärisijän toimeentulo on kiinni maahanmuuttajien kulutuksesta ainakin epäsuorasti jos vaikka oma muija on töissä kaupassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muualla asuvien sukulaisten on syytä tehdä interventio, mikäli näyttää siltä, että nuoremman polven sukulaispojilla on armeijan jälkeenkin osoitteena Lieksa.

    Missä päin on se Muualla? Miksi jokaikisen pitäisi mennä sinne Muualle? Varmaan Muualla ajatellaan, että miksi eivät mene Muualle. Mitä hyötyä on lähteä Muualle? Onko siellä jotain ihmeellistä ja hienoa, jota ei ole missään Muualla? Liekö sinne paljonkin muutettu? Maahamme muuttajat ovat muuttaneet jopa Lieksaan, tämä on niin ollen heidän Muualla pelipaikkansa. He ovat täällä Muualla.

    Lieksa ei tarjoa nuorille mitään muuta kuin syrjäytymistä, ihan hyvä paikka eläkeläisille odotella kuolemaa mutta nuorten kannattaa häipyä täältä heti kun mahdollista eikä tulla enää takaisin. Palvelut ja työpaikat vain vähenee vuosi vuodelta eikä mikään tule muuttumaan parempaan suuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavasti idioottimaisuuden saasta ja kateuden sekä ahdasmielisyyden saasta oli Lieksassa jo vuosituhannen alkuvuosina niin vahvasti läsnä, että pois oli päästävä jo ihan oman mielenterveytensä takia. Herra jumala jos olisin jäänyt ja taantunut tämän palstan tasolle...

    Voi taivas sentään! Onneksi älysit lähteä, emme ole menettäneet muuta kuin yhden sivistymättömän umpitollon itsensä kehujan. Lisäksi olet heikkohermoinen, sellaisen hoito on kallista. Kiitos, että lähdit, emme halua kuulla sinusta enää mitään, ikinä.

    Kuolemaa odottelevat nekin, jotka eivät ole eläkkeellä, työssä kävijät, työttömät, saikulla olevat, ihan jokainen. Se kuolema kun tulee kaikille ennemmin tai myöhemmin, odotteli tai ei. Sama missä sitä odottaa. Piiloon ei pääse. Ei eläkkeellä olevat kuolemaa nimenomaan odota sen kummemmin kuin muutkaan.

    Kuolemaa odotellessa moni kuitenkin haluaa elää, vielä kun henki pihisee, eikä Lieksa valitettavasti elämiselle tarjoa parhaita mahdollisia puitteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi taivas sentään! Onneksi älysit lähteä, emme ole menettäneet muuta kuin yhden sivistymättömän umpitollon itsensä kehujan. Lisäksi olet heikkohermoinen, sellaisen hoito on kallista. Kiitos, että lähdit, emme halua kuulla sinusta enää mitään, ikinä.

    Todellakin, onneksi älysin lähteä. Intressimme eivät olisi esimerkiksi lainaamani kirjoittajan kanssa kohdanneet, joten tunne on kyllä molemminpuolinen. Ei ole siis pelkoa että kuulisitte tulevaisuudessakaan. Itseni kehumiselle olen tosin saanut jo elämässäni keräiltyä hieman muutakin katetta, kuin pelkästään ylpeyden siitä, että olen syystä tai toisesta sitkeästi pysytellyt siinä vihonviimeisessä ihmiskeskittymän irvikuvassa mihin satuin syntymään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä päin on se Muualla? Miksi jokaikisen pitäisi mennä sinne Muualle? Varmaan Muualla ajatellaan, että miksi eivät mene Muualle. Mitä hyötyä on lähteä Muualle? Onko siellä jotain ihmeellistä ja hienoa, jota ei ole missään Muualla? Liekö sinne paljonkin muutettu? Maahamme muuttajat ovat muuttaneet jopa Lieksaan, tämä on niin ollen heidän Muualla pelipaikkansa. He ovat täällä Muualla.

    Muualla on jossain muualla, jossa ihminen voi muuttua parhaaksi versioksi itsestään. Ihmisen paras versio itsestään tulee sekä omillaan että muiden ihmisten kanssa toimeen. Paras versio itsestään tavoittelee onnellisuutta katkeroitumisen sijaan. Lieksassa se ei onnistu keneltäkään, näkeehän sen jo tämän ketjun tasostakin, joten siksi aivan jokaikisen pitää muuttaa Lieksasta tai muusta samanlaisesta ahdasmielisyyden ja kateuden riivaamasta rotankolosta mahdollisimman kauas.

    Muualla ei todellakaan ajatella, että ihmisten pitäisi lähteä sieltä pois vielä muualle, niin kauan kuin jokainen saa elää omaa elämäänsä ilman, että naapuri v--tuttaa. Muualle lähtemisessä on se hyöty, että sellainen elämä on hienoa ja stressitöntä. Ihminen voi ajatella silloin päivittäin muutakin kuin maahanmuuttajia tai paremman puutteessa olla naapurilleen kateellinen. Se on sitä ihmeellistä ja hienoa Muualla, jota ei ole Lieksassa.

    Et malttanut olla lainaamaani viestiinkään sotkematta maahanmuuttajia, joka melko lailla hyvin todistaa edellä kirjoittamani pointit oikeaksi. Muuta sinäkin muualle ja muutu ihmisenä. Pakolainen tekee Lieksaan muuttamalla itsestään parhaan version olemalla tulematta jihadistiksi, tee sinäkin itsestäsi paras versio tulemalla sellaiseksi valkoihoisen ihmisen edustajaksi, jotka ovat länsimaisen yhteiskunnan rakentamiseksi tehneetkin jotain jatkuvan itkemisen sijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuolemaa odotellessa moni kuitenkin haluaa elää, vielä kun henki pihisee, eikä Lieksa valitettavasti elämiselle tarjoa parhaita mahdollisia puitteita.

    Hyvät puitteet on ollut ja on edelleenkin. Työtä on riittänyt yli neljäkymmentä vuotta. On oma osake melko uudessa kerrostalossa ja kesämökki Nurmeksen suunnassa, on kaksi autoa, molemmilla omat. Ei tämän enempi olisi duunari saanut siellä "muuallakaan".

    Vanhoille ihmisille on aivan sama missä viettää aikaansa kun edessä ei ole juuri muuta kuin kuolema, nuorille Lieksa ei kuitenkaan tarjoa yhtään mitään. Kuollut pitäjä jossa asuu lähinnä eläkeläisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyväksyn näin lieksalaisena veronmaksajana, että nyt tänne otettavat turvallisen paikan hakijat olisivat todella lapsia, n.5-10 v ja tasapuolisuuden nimissä mielellään suurinosa tyttöjä. Saisivat hekin oikean elämän. ---Turvapaikkaturistithan ovat tähän saakka olleet salskeita nuoria miehiä, luullakseni etsimässä täysihoitoa..??..

    En hyväksy minkäänlaista turismia. Niiden lasten perässä saapuvat äidit, isät (?) , siskot, veljet, ukot, mummot, sedät, tädit, kummit kaimoineen ja setien otto- ja kasvattilapset.
    Lapsetkin ovat islamisteja ja tottelevat koraanin oppeja. Emme tarvitse, hoitakoot itse lapsensa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavasti idioottimaisuuden saasta ja kateuden sekä ahdasmielisyyden saasta oli Lieksassa jo vuosituhannen alkuvuosina niin vahvasti läsnä, että pois oli päästävä jo ihan oman mielenterveytensä takia. Herra jumala jos olisin jäänyt ja taantunut tämän palstan tasolle...

    Olet jo ja silti taantunut, kun tänne kirjoittelet. Idiotismin ja ahdasmielisyyden saasta ei irtoa pois muuttamalla. Niin että se on menoa nyt...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhoille ihmisille on aivan sama missä viettää aikaansa kun edessä ei ole juuri muuta kuin kuolema, nuorille Lieksa ei kuitenkaan tarjoa yhtään mitään. Kuollut pitäjä jossa asuu lähinnä eläkeläisiä.

    Ihan kivaa on olla eläkkeellä pitkän työrupeaman jälkeen. Täältä pääsee muuten vaikka Timbuktuun, vaikka joka kuukausi menisi eri paikkoihin, miten vain tahtoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavasti idioottimaisuuden saasta ja kateuden sekä ahdasmielisyyden saasta oli Lieksassa jo vuosituhannen alkuvuosina niin vahvasti läsnä, että pois oli päästävä jo ihan oman mielenterveytensä takia. Herra jumala jos olisin jäänyt ja taantunut tämän palstan tasolle...

    Niin tai näin, Persulla on yksi ääni siinä missä muillakin, näin kaikissa vaaleissa. Se on kansan asia, ketä äänestetään. Kukin äänestää, mikä tai kuka on itselle paras.
    Ei äänestyslipussa lue, onko äänen antaja työtön, tyhmä, juoppo, fiksu, varakas tai oppinut. Jokainen ääni on yhtä tärkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muualla on jossain muualla, jossa ihminen voi muuttua parhaaksi versioksi itsestään. Ihmisen paras versio itsestään tulee sekä omillaan että muiden ihmisten kanssa toimeen. Paras versio itsestään tavoittelee onnellisuutta katkeroitumisen sijaan. Lieksassa se ei onnistu keneltäkään, näkeehän sen jo tämän ketjun tasostakin, joten siksi aivan jokaikisen pitää muuttaa Lieksasta tai muusta samanlaisesta ahdasmielisyyden ja kateuden riivaamasta rotankolosta mahdollisimman kauas.

    Muualla ei todellakaan ajatella, että ihmisten pitäisi lähteä sieltä pois vielä muualle, niin kauan kuin jokainen saa elää omaa elämäänsä ilman, että naapuri v--tuttaa. Muualle lähtemisessä on se hyöty, että sellainen elämä on hienoa ja stressitöntä. Ihminen voi ajatella silloin päivittäin muutakin kuin maahanmuuttajia tai paremman puutteessa olla naapurilleen kateellinen. Se on sitä ihmeellistä ja hienoa Muualla, jota ei ole Lieksassa.

    Et malttanut olla lainaamaani viestiinkään sotkematta maahanmuuttajia, joka melko lailla hyvin todistaa edellä kirjoittamani pointit oikeaksi. Muuta sinäkin muualle ja muutu ihmisenä. Pakolainen tekee Lieksaan muuttamalla itsestään parhaan version olemalla tulematta jihadistiksi, tee sinäkin itsestäsi paras versio tulemalla sellaiseksi valkoihoisen ihmisen edustajaksi, jotka ovat länsimaisen yhteiskunnan rakentamiseksi tehneetkin jotain jatkuvan itkemisen sijaan.

    Lieksassasi matu muuttuu parhaaksi versioksi itsestään? Ihmeellistä, kun lieksalainen ei muutu mutta matu muuttuu, eipä siihen paljon tarvita. Mistä kummasta matu on keksinyt Lieksan muuttumispaikakseen? Nyt kyllä menee mielenkiintoiseksi.
    Matun paras versio on tietysti se matu, joka elää ja asuu yht.kunnan piikkiin koko loppuikänsä.

    Äänestä

  • Pitäähän pilipaliporukallakin olla puolue, jota äänestää. Tämä porukka on kuitenkin aika iso, mikä tahansa muukin puolue ottaisi mielellään heidän äänensä. Ne kelpaisivat taatusti, ei haittaisi, että äänestäjä on pilipali.
    Kokkarit ovat niitä isotuloisia virkamiehiä varten, keskusta maaseutulaisia varten, demarit ay - ja duunareita varten, ne, jotka pitävät tärkeimpänä oman maan pysymistä omissa käsissä voivat olla persulaisia.
    Vielä jää iso sakki, joka äänestää kuka mitäkin tai ei mitään. Näillekin olisi kyllä ottajia.
    Ei tarvitse olla tuohtunut, jos .kaikki eivät kuulu siihen omaan ryhmään. Sopiva goktail näitä kaikkia olisi hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyväksyn näin lieksalaisena veronmaksajana, että nyt tänne otettavat turvallisen paikan hakijat olisivat todella lapsia, n.5-10 v ja tasapuolisuuden nimissä mielellään suurinosa tyttöjä. Saisivat hekin oikean elämän. ---Turvapaikkaturistithan ovat tähän saakka olleet salskeita nuoria miehiä, luullakseni etsimässä täysihoitoa..??..

    Ei ketään eikä minkään ikäisiä.
    Miksi erottaa pennut vanhemmistaan, kuljettaa heidät toiselle puolen maapalloa kokonaan uuteen kulttuuriin?
    Kukin hoitakoon jälkikasvunsa ja lisääntyköön sen verran, että pystyy niistä huolehtimaan, mieluummin pitäköön taukoa "niistä hommista" ainakin kymmenen vuotta.
    Näin saisimme maailmasta hiukan paremman.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuolemaa odotellessa moni kuitenkin haluaa elää, vielä kun henki pihisee, eikä Lieksa valitettavasti elämiselle tarjoa parhaita mahdollisia puitteita.

    Minulla on ihan hyvät puitteet elää missä hyvänsä, myös Lieksassa.
    On oma asunto, auto ja tulot, joilla elää kohtalaisesti. Mitä muuta pitäisi olla?

    Äänestä

On uskomatonta, että tämänkaltaista rasistista keskustelua käydään julkisesti ja se, että moinen sallitaan.

Tiedoksi, että teen tämänkaltaisista paskapalstoista tutkintapyyntöjä poliisille.
Onneksi on nettitunnisteet.

Äänestä
  • Näin ne viherpunikit toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin ne viherpunikit toimii.

    Niin,nämä maalittavat ja ilmiantavat kaikkia jotka eivät ole sanasta sanaan samaa mieltä heidän kanssaan.
    Ja hulluimmat tästä porukasta ovat antiffan nimissä kaduilla mellakoimassa.

    Äänestä

  • hehe ,kyllä se nyt suvakkia vit..taa :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin,nämä maalittavat ja ilmiantavat kaikkia jotka eivät ole sanasta sanaan samaa mieltä heidän kanssaan.
    Ja hulluimmat tästä porukasta ovat antiffan nimissä kaduilla mellakoimassa.

    Ja sitten uhriudutaan oikein talvisodan hengessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sitten uhriudutaan oikein talvisodan hengessä.

    Aika hyvä olkiukko,mutta kai käsität,että ei toimi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika hyvä olkiukko,mutta kai käsität,että ei toimi.

    Olkiukkoahan tuo ei ollut nähnytkään, mutta mitäpä muutakaan voi odottaa, kun persu alkaa keulimaan argumentointivirheistä.

    Äänestä

  • Tämä ei ole rasistista nähnytkään! Onko rasistista, kun valkoisen on polvistuttava mustan edessä? No ei tietenkään. Siihen pyritään, olemme niin rasa-arvoisia.
    Kumartakaamme ja polvistukaamme Muualle tulleiden Muualta olevien edessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä ei ole rasistista nähnytkään! Onko rasistista, kun valkoisen on polvistuttava mustan edessä? No ei tietenkään. Siihen pyritään, olemme niin rasa-arvoisia.

    Ihan hyvää tekisi sinulle polvistua heidän edessään. Sitten saisit ehkä jotain hyvin pientä esimakua siitä mitä he ovat joutuneet satoja vuosia kestämään.

    Äänestä

  • Et siis pystynyt mitään älyllistä vastaamaan.

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Ihan hyvää tekisi sinulle polvistua heidän edessään. Sitten saisit ehkä jotain hyvin pientä esimakua siitä mitä he ovat joutuneet satoja vuosia kestämään.

    En lähde Afrikkaan polvistelemaan kenenkään eteen enkä edestä. En tunne sieltä ketään, sukuani ei ole siellä, en ole käynyt siellä, minulla ei ole mitään syytä kumarrella saati oikein polvistua yhdenkään afrikkalaisen edessä. Teepaidassani saa ja voi lukea mitä vain, ihan ite päätän siitä.
    Ihan hyväkuntoisina nuo tänne tulleet ovat selvinneet sieltä sodan jaloista. Ovat vain kiireessä unohtaneet paperinsa ja muijansa piironkin viereen ja laatikkoon. Onneksi kännykkä lähti mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä ei ole rasistista nähnytkään! Onko rasistista, kun valkoisen on polvistuttava mustan edessä? No ei tietenkään. Siihen pyritään, olemme niin rasa-arvoisia.
    Kumartakaamme ja polvistukaamme Muualle tulleiden Muualta olevien edessä.

    Polvistua?

    Valkoinen poliisi polvistui käsiraudoissa olevan mustan miehen niskan päälle melkein kymmeneksi minuutiksi. Mies siis kuristettiin kuoliaaksi, vaikka hän anoi armoa. Monet valkoiset poliisitollot katselivat vaan vierestä.

    Mietipä tätä. Kenen tulee polvistua ja miksi? Mikä on polvistumisen etymologia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin ne viherpunikit toimii.

    Hei,

    mitä tarkoitat käyttämälläsi termillä viherpunikit? Mitään käyttämäsi nimityksen mukaista puoluetta, järjestöä tai ajatussuuntaa ei ole olemassa.

    T. Tapio Nykänen

    Äänestä

Eikö tähän nyt saisi vielä sudet ja karhutkin vedettyä, nekin pelottaa.

Äänestä
  • Miksi Suomen Uutiset on hiljaa?

    Äänestä

Riistaukotkin pelkää niitä.

Äänestä
  • Lieksan tärkeimmät puheenaiheet ovat nyt seuraavat:

    maahanmuuttoturistit
    sudet
    karhut
    HIRVET
    kauriit
    metsäpeurat
    jänikset
    oravat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lieksan tärkeimmät puheenaiheet ovat nyt seuraavat:

    maahanmuuttoturistit
    sudet
    karhut
    HIRVET
    kauriit
    metsäpeurat
    jänikset
    oravat

    suvakki lisäys:

    mistä joulun jälkeen muslimimunaa, kun VOKki menee kiinni ;)

    kyl suvakii nyt hierotuttaa niin peijakkaasti, maksoi mitä maksoi ja kaaokset päälle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lieksan tärkeimmät puheenaiheet ovat nyt seuraavat:

    maahanmuuttoturistit
    sudet
    karhut
    HIRVET
    kauriit
    metsäpeurat
    jänikset
    oravat

    Puheenaiheet
    ‐maahamme muuttaneet
    ‐maahamme muuttaneet
    ‐maahamme muuttaneet

    Äänestä

Ei ole tarkoitenmukaista nita ruveta syötään ja kuunella vielä lisävaatimuksia miten haluaisivat suomelta suomalaiselta, eivät koskaan tuu tänne sopeutumaan ja yhteiskuntamme ...

Äänestä

Miksi ne isänmaalliset lieksalaiset ovat sitten äänestäneet vihervasemmistoa, jos eivät halua tuota roskaväkeä Lieksaan.

Äänestä
  • Sitä sopii kysyä! Täällä ei muutu mikään, jatketaan vain entisillä.
    Tarvitaanko roskaväkeä, että me muut näyttäisimme vähän paremmilta.
    Tosin asukkaat tuskin ovat kutsua viidakkoihin lähettäneet, lähettäjä oli eräs johtaja, joka kuitenkin kiisti lähettäneensä, vaikka issa näytteli kutsukirjettä. Silloin avautuivat onnelan portit.
    Suu auki tollotettiin, kun retkikunnat jonottivat sossuun, pihalla oli aamuisin porukkaa kuin turkkilaisella torilla. Kukaan ei jonottanut työnvälitykseen!
    Siitähän kaikki alkoi, noin kolmekymmentä vuotta sitten.

    Äänestä

  • Ei demareita ja vasemmistoa äänestäneet ole oikeasti isänmaallisia, mutta enemmistöllä saivat mamutuksen aikaan.

    Äänestä

Kenenkään etu ei ole laittaa köyhä köyhää vastaan. Suomen vanhustenhoidossa on parantamisen varaa ja maailmalla on ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta edes elämän perusedellytyksiin. Meillä Suomessa on onneksi tilanne, jossa kaikilla on mahdollisuus esimerkiksi puhtaaseen juomaveteen.

Itse veroja maksavan suomalaisen näkökulmasta hedelmällisempää olisi keskustella esimerkiksi listaamattomien yritysten veroeduista, kuntien/valtion tulo- ja menobudjettien erillisyydestä (jolloin sijoitus vaikkapa nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn on vaikea rahoittaa) ja koulutuksen mahdollistamisesta kaikille. Näissä puhutaan aivan eri summista verrattuna maahanmuuttoon.

Itsenäisen Suomen arvoihin kuuluvat oikeudenmukaisuus, vastuunkanto ja tulevaisuuden rakentaminen. Maahanmuuttajien lähtökohtainen vastustaminen ei sovi nähin arvoihin.

Tapio Nykänen, Kuopio (kotikaupunki Lieksa)

Äänestä
  • Eihän osalla ihmisistä ns. syrjäytymistä tapahtuisi jos meillä olisi huonompi sosialiturva kun pitäisi ottaa työtä vastaan elääkseen, mutta kun saa imaista rahaa niin ei kait niitä työhalujakaan tule. Minua ainakin kyrsii kun vedotaan johonkin masennukseen ja keplotellaan itsensä eläkkeelle ja sitten kuitenkin eletään normaalia elämää, ja joskus ne elintavat on aika aerodynaamisia, ainakin viikonloppuisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän osalla ihmisistä ns. syrjäytymistä tapahtuisi jos meillä olisi huonompi sosialiturva kun pitäisi ottaa työtä vastaan elääkseen, mutta kun saa imaista rahaa niin ei kait niitä työhalujakaan tule. Minua ainakin kyrsii kun vedotaan johonkin masennukseen ja keplotellaan itsensä eläkkeelle ja sitten kuitenkin eletään normaalia elämää, ja joskus ne elintavat on aika aerodynaamisia, ainakin viikonloppuisin.

    Just näin on et ollaan ns työkyvyttömiä esim masennuksen vuoksi ja silti on bileet päällä jatkuvasti. (ei vain viikonloppuisin). Iloisena ja reippaana kuljetaan kaljatölkit kädessä päivästä toiseen. Ollaan leipäjonoissa ja keväällä korona ruokakasseja jaettiin perheelle jossa kaljaan rahaa riitti/riittää muttei ruokaan (siksi kai rahaa kaljaan riittää kun yhteiskunta antaa ruuat ilmaseksi ,,jää ruokarahat kaljaan).
    Sit jos joku oikeesti joka potee esim masennusta tai muita sairauksia ja ei ole kykenevä töitä tekemään,on sairauslomalla,pyrkii pääsemään(hakee) työkyvyttömyyseläkkeelle ( monilta eri erikoislääkäreiltäkin lausuntoa saanut että on pysyvästi työkyvytön) ei saa minkälaisia ylimääräisiä tukia. Ihan normi tuet Kelasta mutta ei sosiaalitoimisto auta taloudellisesti. Eikä muualtakaan minkäänlaisia apuja tule.
    Olen tietoinen miten erääseenkin perheeseen kannettiin keväällä ruokakasseja. Mutta perheessä riitti kyllä kaljarahaa. Perheen liki aikuisiässä olevat teinit etäopetuksessa ja sillä verukkeellako saivat ruokakassit.
    Toiset joutuu kynsinhampain tinkimään kaikesta että rahat riittäisi ruokaan ja laskuihin.
    Kaupoissa oli keräystä vähävaraisille perheille et kerättiin ruokakasseja,,miks vain perheellisille, ihan samalla tavalla mielestäni olis pitäny kasseja jakaa työttömille,pienituloisille,eläkelläisille. Ja esittää jollainlailla että on pienituloinen.
    Monikohan näistäkin bileperheistä esim osti kalliita käsidesiä pitääkseen käsien puhtaudesta huolta ? Paljon ylimääräisiä menoja on ollut,on koronan aikaan mutta ei niihin mitään extra tukea tule.
    Ja nyt kun jaetaan joissain kaupungeissa maskeja niin rahakkaat,rikkaat ihmiset niitä saa mutta oikeasti ahdingossa elävät jää ilman. Jako pitäisi suorittaa esim sosiaalitoimistossa jossa henkilöstöllä on tieto että ihminen on todellakin vähävarainen. Aivan hullua et saa hakea jokainen joka tuntee itsensä vähävaraiseksi. Ulkomaille on vara matkustella mutta maskit haetaan ilmaiseksi. Ja taas köyhät jää ilman.
    Mikä se oli se 75 euron toimeentulotuki korotus ? Kuka sitä sai ? Millä perusteilla ?

    Matut ovat kaikkein köyhempiä, heille tietysti ainakin vehnäjauhoja 8 kg per persoona.

    Maskit pitää jokaisen saada ilmaiseksi! Ihan tasapuolisuuden nimissä. Ei korona ole varakkaiden syytä.
    Kun maskinhakijoilta ei kysytä verotustietoja, jokainen hakekoon ilmaiset. Aina on niitä, jotka ostavat omillaan.
    Jos maskit tulevat pakolliseksi, kyllä valtion kuuluu ilman muuta jakaa maskeja jokaiselle. Siksi ne eivät tulekaan pakolliseksi.

    Äänestä

KOetakaas pitää erillään suomalaisten vaikeudet ja sitten tämä
HAITTAMAAHANMUUTTO ilmaisen elämän tavoitelijat räyhöineen kultuurisa vetäjät suomeen

NOITA SUOMI EI TARVII EIKÄ MEIJÄN NOIT SIETÄÄ

Äänestä

Missä SDP:n Myrkynvihreät Vassarit, siellä aina ongelmat !

Äänestä
  • Kerrotko tarkemmin, mitä tarkoitat ja mihin ongelmiin viittaat?

    Tapio Nykänen

    Äänestä

Kepun Saarikko tuo laumoittain mamuja, varautukaa ja muutakaa pois paikkakunnalta !

Äänestä

kuinka paljon hallituksen annetaan tehdä sutta ennenkuin kaatuu.

marilla 7 avustajaa ja niiden kulut vuodesa on 12 miljoonaa muut päälle.

Äänestä
  • Ilmanko Marin joutaa itse liitelemään Euroopassa ja lahjoittamaan meidän rahojamme Italian korruption edesauttamiseksi.

    Äänestä

Ei haittamaahanmuuttajia Lieksaan. Ei Lieksalaisia voi käännyttää islamilaisiksi, eikä velvoittaa elättämään. Lieksalaisten tulee voida päättään turvallisuudestaa, eikä Lieksalaiset halua käydä sotaa terroristeja vastaankaan.
Olisi kaiken huippu, jos Lieksalaiset pakotettaisiin maksamaan ja rakentamaan islamilaisten moskeijat. Sitäpaitsi kaikki turhaa taikauskontoa.

Äänestä
  • Suomes kuin lieksas nevat ja konnot huokuu maahanmuuttto vastaisuuta, sieltä nousevat höyryt ja sumut laitaa noi vaatijat tahottomiksi ain tuleviin suk-polviin asti..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomes kuin lieksas nevat ja konnot huokuu maahanmuuttto vastaisuuta, sieltä nousevat höyryt ja sumut laitaa noi vaatijat tahottomiksi ain tuleviin suk-polviin asti..

    Samaa tekee kuin possuhyvää noille kääntäen suallet nurinpäi.

    Äänestä

  • Hei,

    alla kommentit mielipiteisiisi. Toivottavasti vastaat, niin voimme keskustella asioista lisää.

    - kukaan ei ole vaatinut lieksalaisia kääntymään islamiin
    - yksittäistä lieksalaista ei veloiteta elättämään ketään. Suomen valtio tekee tulonsiirtoja lakiin ja asetuksiin pohjautuen. Hädänalaisen ihmisen auttaminen on Suomenkin etu.
    - lieksalaiset päättävät turvallisuudestaan siinä määrin kuin se on Suomen lainsäädännön mukaan mahdollista. Tähän maahanmuutolla ei ole mitään vaikutusta.
    - sotaa terroristeja vastaan? Mistä tällainen sota ilmestyy?
    - kukaan ei ole vaatinut moskeijoiden rakentamista

    Et näytä olevan mistään asiiasta peril

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et näytä olevan mistään asiiasta peril

    Hei,

    mistä asioista en ole perillä ja millä perusteilla?

    Yt. Tapio Nykänen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hei,

    mistä asioista en ole perillä ja millä perusteilla?

    Yt. Tapio Nykänen

    Et näe totuutta miten miljardit pukataan noihin
    - kultuurisa kunkkkuihin ja mailman mullistajiin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et näe totuutta miten miljardit pukataan noihin
    - kultuurisa kunkkkuihin ja mailman mullistajiin

    Hei,

    kerrotko, mistä mainitsemasi totuuden voi varmistaa? Minkään asian, jota viestissäni listasin, yhteydessä ei puhuta miljardeista. Väitteelle, jossa puhutaan totuudesta ja miljardeista, pitää olla myös selkeitä perusteita. Keskutelun jatkamiseksi kerrot varmasti nämä perusteet.

    Suomella on moraalinen ja kansainvälisiin sopimuksiin perustuva vastuu myös maailman ongelmista siinä määrin, kun se pienelle maallamme on mahdollista. Isänmaallinen kansalainen kunnioittaa perustuslakia, jossa on maininta kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisesta. Suomi on viennistä hyötyvä valtio, joten maailman etu on myös Suomen etu.

    Maahanmuutto+suomi24+-++lurkis+tuolta,+-++ja+vielä+mitä+pakolaisia+on+elintasopakolaisuus-++onko+se+kansanvaihtoa+sun+kansainvälisillä+opimuksilla+?Högsbyn+kunnan+talous+katastrofin+partaalla,+kunnassa+kärsitään+myös+muslimien+kunniaväkivallasta+ja+kovasta+työttömyydestä.+Vain+harva+mamu+on+töissä.SVT+kirjoittaa,+että+maahanmuuttajien+työttömyys+on+korkea+ja+että+heistä+on+tullut+taakka+taloudelle.+Koska+valtion+tuet+ovat+kadonneet,+kunta+on+joutunut+talouskriisiin.Kunnanvaltuutettu+on+epätoivoinen.–+Det+är+väldigt+bekymmersamt+framåt,+säger+kommunalrådet+Stihna+Johansson+Evertsson+(C).Näin+Ruotsissa.No+kuka+niitä+sinne+edes+ensin+halusi.+Vai+oliko+nämä+niitä+pakkosiirtoja,kun+kukaan+ei+ensin+halunnut+matuja,+niin+valtio+sitten+tunki+niitä.+Aivan+kuten+ne+nyt+suunnittelee+majoittavansa+matukoita+ihmisten+asuntoihin.Niinpä.+Myös+monet+Etelä-Ruotsin+kaupungit+ovat+konkurssissa+mamukustannusten+takia+kuten+olemme+saaneet+tietää.ongelmia+on+lähempänäkinEspoon+kaupunginjohtaja+Mäkelä:Espoon+talous+on+katastrofin+partaalla.+Maahanmmuuttajat+aiheuttaa+loputtomia+kustannuksia.Mäkelä+pyysi+valtiota+auttamaan+maahanmuuton+aiheuttamissa+kustannuksissa.Tämän+lausunnon+jälkeen+tilanne+on+pahentunut.Nimittäin+tänä+vuonna+Espoon+väestön+kasvusta+100+%+on+pakolaisia+ja+mamujaVantaalaisena+voin+valittaen+ilmoittaa,+että+täällä+tilanne+on+jopa+vielä+pahempi...:-(

    Mitäs meinaat kohiltas tähän !

    Kuten muidenkin länsimaiden ja Suomen valtamediat!

    Niitä ei turhaan kutsuta myös mamutusmedioiksi. Toimittajat on kuohittu raukoiksi. Pahin pelko heillä ei ole joutuminen leimatuksi, vaan yksinkertaisesti työpaikan menetys! Ja kun sitten on leimattu " rasistiksi", niin on turha hakea enää toimittajan työtä. Pelko on uusmarxistien vahvin ase...

    alkuperäiseen asiaan (esimerksi väitteeseen: lieksalaisten pitäisi kääntyä islamiin) et kommentoi mitenkään. Keskustelemmeko edelleen alkuperäisistä asioista vai ylipäänsä maahanmuutosta? Anteeksi, mutta väitteidesi totuuspohja (Myös monet Etelä-Ruotsin kaupungit ovat konkurssissa mamukustannusten takia kuten olemme saaneet tietää) on varsin heikko.

    Näihin alkuperäisen viestin asioihin kirjoitin omat mielipiteeni ja vastasit, että en näe totuutta ja miljardien hukkakäyttöä.

    Edelleenkään en tiedä, mitä totuutta en mielestäsi näe. Maahanmuutosta on kustannuksia, mutta myös hyötyjä. Suomessa syntyvyys on niin alhaista, että olemme vaikeuksissa ilman uutta työikäistä väestöä. Lisäksi meillä on moraalinen, juridinen ja eettinen vastuu maailman ongelmista. Voi olla toki mieltä, että ei ole, mutta tiukan paikan tullen on turha myöskään toivoa apua muualta. Lisäksi suomalaisuuden arvoihin kuuluu hädänalaisen auttaminen.

    Mitä tarkoitat kirjoittamallasi "onko se kansanvaihtoa sun kansainvälisillä opimuksilla ?"? En tyhmänä ymmärrä kysymystäsi.

    Yt. Tapio Nykänen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs meinaat kohiltas tähän !

    Kuten muidenkin länsimaiden ja Suomen valtamediat!

    Niitä ei turhaan kutsuta myös mamutusmedioiksi. Toimittajat on kuohittu raukoiksi. Pahin pelko heillä ei ole joutuminen leimatuksi, vaan yksinkertaisesti työpaikan menetys! Ja kun sitten on leimattu " rasistiksi", niin on turha hakea enää toimittajan työtä. Pelko on uusmarxistien vahvin ase...

    Eli:

    - mihin minun pitäisi meinata jotakin (kuten kysyit)?
    - oletko oikeasti sitä mieltä, että suomalaisessa mediassa joutuu työttömäksi, jos ei ole varauksettomasti maahanmuuton kannalla?
    - Suomen media on yksi maailman vapaimmista ja toimittajat riippumattomia. Jos muuta väität, esität varmasti konkreettisia perusteita.
    - kerrotko esimerkin mediasta, joka ei ole valtamedia ja mielestäsi objektiivinen
    - keitä ovat uusmarxistit?
    - Mitä tavoittelet? Ei ketään ulkomaalaista Suomeen?
    - Joskus mietin, mitä saamelaiset voisivat sanoa tällaiseen keskusteluun

    Eipäs mitään, kumoan keitämäni kuposen kuumaa mustaa kahvia tantereelle,
    - kaikilla meillä on omat näkemyksemme, mutta antaa suomen maaperän hoitaa tämäkin juketsi, sieltä suomalainen on aina voimansa ammentanut määperästämme.
    ISÄ TAIVAAN JA ÄITI MAA JOKA KASVUN ANTAA

    Äänestä

Me maahan muuttajat toivomme, että vanhain kodeissa on tarpeeksi hoitajia vaihtamassa paska vaippoja ja syöttämällä puu lusikalla kaura puuroa pelti lautaselta.

Äänestä

Ruotsissa on siis useita erilaisia klaaneihin tai sukuihin perustuvia rikosllisorganisaatioita. Käytännössä ovat kai suurin piirtein samankaltaisia kuin klassiset italialaiset mafiat.

Joitakin klaaneja on ainakin palestiinalaisilla, joista yhden suurimman sanotaan olevan ensimmäinen ja saaneen jalansijaa Ruotsissa jo jostain 80-luvulta alkaen. Niin ikään on olemassa useita entisen Jugoslavian alueelta tulevia klaaneja, jotka nämäkin ovat olleet Ruotsissa jo 90-luvulta alkaen. Lisäksi on ainakin Albaniasta tulevia mafioita, jotka ovat olleet pitkään toiminnassa. Kuten myös Botkyrkassa ja Södertäljessä vaikuttavat syyrialaiset klaanimafiat.

Ainakin nämä mainitut ovat olleet Ruotsissa jo pitkään, useita kymmeniä vuosia. Näin ollen heille on kertynyt paljon salakavalaa vaikutusvaltaa ja kokemusta miten Ruotsi toimii.

Äänestä

Etelän veronmaksajien elätti olet. Äärioikeistolainen

Äänestä

Nyt näette lieksalaiset, mitä mamutus tarkoittaa. Eilen paljastui mamujen aiheuttama tartuntarypäs.

Äänestä

Lieksalainen kun keität kahvit, käy kaatamassa yksi kupillinen sitä maahan vaikka pihaasi, ennemmin sinne kuin valestajien suihin.
Näin teeme pesäeroa suomen ja lieksan tuhoamisille,
- ollan hengessä mukana kaikki.

Äänestä

Jeesus, anna anteeksi aloittajalle ja rasistille jotkaa eivät tiedä mitä tekevät! Anna uskovien valon loistaa heidän sieluunsa ja puhdistaa heistä ylpeyden synnit. Anna heidän löytää tie luoksesi rakkautesi valoon kauas saastaisen rasismin synneistä. Kiroansaatanaa ja rukoile Herralta anteeksiantoa ja ehkä Jumalan koston perutaan!

Äänestä
  • Eiköhän se ole niin jot vielä koettaa aika ja tulee jot noi valtaajat pyytelemällä pyytävät päästä täältä SUOMESTAMME pois, tää ei ole näitten keimialuetta huuhaatouhuille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän se ole niin jot vielä koettaa aika ja tulee jot noi valtaajat pyytelemällä pyytävät päästä täältä SUOMESTAMME pois, tää ei ole näitten keimialuetta huuhaatouhuille

    Toivottavasti näin. Sitä odotellessa!

    Äänestä

  • Jospa jumala antaa sinulle sinun hulluutesi anteeksi, tai parempi jos määräisi sinut hoitoon.

    Äänestä

Poikkesin vain katsomaan mitä puupääpersuille nyt syksyllä kuuluu.

Äänestä

Suomi otetaan kaikinpuolin takaisin ja lusmuilut ja ilmaisolot vierasmaalaisilta katkotaan het kätelyissä -nyt rupee olemaan tulemaan tosi asiat eteen

Äänestä
  • Ihanko totta!!! Voi että olet suloinen. Muista käyttää käsidesiä kättelyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanko totta!!! Voi että olet suloinen. Muista käyttää käsidesiä kättelyssä.

    äänestä PS

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    äänestä PS

    Järki-ihmiset äänestävät SDPn ehdokkaita

    Äänestä

Voi tarvita Lieksaan mahan muutajia. Kun ei ole omja työtekijötä paljon.
On suuri apu sillon.

Äänestä
  • Tolla vääristymällä sitä kievarointia pyöritettiin ja näytelmillä ja näinkin kauvan
    - lieksalainen on luonteeltaan vielä liian suvaitsevainen
    - kylähä teki suomelle suuven vahinkon tämä typperyys
    - lapsilemme vuosi kymmeniksi ja oikeneekos tämä vääristymä enään koskaan

    Hesan seutuhan on nyt jo ihan sekasin turvaton ja vaaroja täynnä
    - immeisten pitää varautua kaikenlaisiin ja lapsemme vallankin

    Äänestä

Järkyttävää lukea tällaisia mielipiteitä jotka on kirjoitettu ilmeisen tosissaan, pitää olla omat asiat huonosti jos saa täytettä päiväänsä haukkumalla maahanmuuttajia ja ylipäätään negatiivisen kautta.

Samanlaista retoriikkaa Länsi-Suomessa käytettiin Karjalan evakoista aikoinaan, Ruotsissakaan ei varmasti kaikki hihkuneet riemusta kun kakaroita tulvi sinne itänaapurista. Myöhemmin myös aikuisia lähti länsinaapuriin, jotkut tekemään töitä ja toiset juopottelemaan ja aiheuttamaan ikävyyksiä. Humalassa riehuvista suomalaisista on vieläkin hyvin kielteisiä stereotypioita Ruotsinmaalla, suomalaiset nähdään vielä alhaisempina kuin vaikka somalit ja irakilaiset monissa piireissä.

Tämä kaikki viha on väärin, maahanmuuttajat eivät ole yhtään huonompia kantikset ja heitä tarvitaan lisää paikkaamaan poismuuton ja kuolleisuuden synnyttämää väestökatoa. Lieksassa väestö on pahasti ikääntynyttä ja huoltosuhde on pielessä, jos maahanmuuttoa ei lisätä niin Lieksasta tulee näivettynyt aavekaupunki 10-15v sisällä.

Äänestä
  • Tuonti ikielätettävät eivät paikkaa huoltosuhdetta...
    Ei näillä haittamaahanmuuttajien hyysääjillä järki päätä pakota.

    Äänestä

  • YK:n pakolaisasioiden johtaja Filippo Grandi kehottaa valtioita olemaan anteliaampia ja ottamaan vastaan ​​suojelun tarpeessa olevia ihmisiä. Hänen mukaansa EU-komission esittelemä "mamupaketti" on ainutlaatuinen mahdollisuus, josta hän on tyytyväinen.

    ”Olemme luovuttaneet talomme avaimet EU:lle, joka nyt avaa portit ilman suostumustamme, ja lähettää maailmalle avoimen kutsun tulla Eurooppaan, kirjoittaa L Huhtatsaari kertoessaan EU:n uuden ”mamupaketin” odotettavista – järkyttävistä vaikutuksista.”
    -Meinaa vielä etei ole muuta vaihtoehtoa kuin suomen irrotautua EEUU-STA

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuonti ikielätettävät eivät paikkaa huoltosuhdetta...
    Ei näillä haittamaahanmuuttajien hyysääjillä järki päätä pakota.

    He ovat juuri niitä huollettavia itsekin. Täysin elätettäviä.

    Äänestä

Aivopestyä

> Jakso 12: “Mustilla ihmisillä on joka oikeus rikkoa nää talot, mitä ne on rakentanut urakalla”

Äänestä
  • Persut lämmittelevät vanhoja juttuja! 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut lämmittelevät vanhoja juttuja! 🤣🤣🤣

    Kuulin sellaista Lieksasta että kodinhoitajat ei pese vanhuksia kotonaan jos muuta tarvetta ei hoidolle ole, eli ne ei mene pelkästään pesuhommiin ja vanhukset saa olla paskoineen? Pitääkö paikkansa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulin sellaista Lieksasta että kodinhoitajat ei pese vanhuksia kotonaan jos muuta tarvetta ei hoidolle ole, eli ne ei mene pelkästään pesuhommiin ja vanhukset saa olla paskoineen? Pitääkö paikkansa?

    Ei pidä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pidä.

    Kuulemma pitää ainakin niiden osalta jotka asuu kaukana keskustasta.

    Äänestä

  • Rikkokoot ne pelti- ja kamelinpaskamajat, joita koneinssit ovat rakentaneet.

    Äänestä

Opettelepa muka-isänmaallinen "veron maksaja" ensin edes äidinkielesi alkeet.

Äänestä
  • Läpytelet luushen kyömmy läpytäs nyt vain kalahtanut 72- neitsetä sua varto resukka
    - on sulah otsa jot sua noi oottas, taijetan se sun viimenekin siellä laita kunon pätsi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Läpytelet luushen kyömmy läpytäs nyt vain kalahtanut 72- neitsetä sua varto resukka
    - on sulah otsa jot sua noi oottas, taijetan se sun viimenekin siellä laita kunon pätsi

    Suosittelen seuraavaa. Opettelepa muka-isänmaallinen "veron maksaja" ensin edes äidinkielesi alkeet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Me isänmaalliset lieksalaiset veron maksajat ei hyväksytä lieksaan enää yhtään maahan muuttajaa. Suomen pitää ensin hoitaa omat vanhukset jotka makaa vanhain kodissa paskasissa vaipoissa. Meillä on oikeus vaatia koska maksan veroja ja olen tuottavassa työssä eikä suvakit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu