Mulla ei ole todettu mitään koska en ole kenellekkään tästä kertonut. Onko mahdollista että mulla olis pakko-oireinen häiriö, olen 13 vuotias tyttö ja viime kesällä aloin "yli-ajattelemaan" en tiiä suomeks sitä sanaa mutta siis aloin ajattelemaan kaikkia turhia ja liioteltuja asioita moneen kertaan uudestaan ja uudestaan ja 2019 heinäkuussa alko sellanen koko aikainen jännityksen tunne joka ei siis lähde pois, en muista hetkeäkään ennen tota heinäkuuta että en ois tuntenu oloani jotenki ahdistuneeks tai jännittyneeks. Mut siis se nyt vielä oli kai ihan normaalia. 2019 jouluna se paheni silleen että aloin ajattelemaan pakosti kaikkea (ahdistus kasvoi pahemmaksi ja jouduin koulussa keskeyttämään tunteja koska jouduin menemään vessaan rauhoittumaan koska joku ajatus pyöri päässä niin pahasti ja sai mut ahdistumaan niin että aloin itkeä ja hengittäminen oli vaikeaa) En muista enään mitä asioita silloin juuri ajattelin mutta aina kun pääsen jotenkin vanhan mieltä painavan asian yli syntyy uus pakko mielle ajatus. Ensimmäisien ajatusten joukossa oli mm. "Mitä jos en voi saada lapsia" ja kaikki lapsiin, avioeroon ja naimisiin menemiseen liittyvät huonot asiat, ei yhtään hyviä. En pitänyt sitäkään mitenkään erikoisena vielä silloin, vaikka nyt kun mietin niin se oli pakko mielle enkä voinut olla hetkekään ilman sen ajattelemista ennenkuin mulle synty uus huoli.. :( Mutta joo siitä asti kaikki mahdolliset asiat on pakolla pyörineet mielessä ja ahdistus on vaa kasvnu. Luin yhestä mun pakko-ajatuksesta sellasta artikkelia jossa oli linkki artikkeliin missä puhuttiin pakko-oire yhtymästä tai jotain sellaisesta. Menin linkkiin ja aloin heti tunnistamaan oireita mulle sopiviksi. Tavallaan ilahduin kun yhdessä kohdassa luki täydellisesti se mikä on nyt lähi aikana pyörinyt mielessä kaiken muun lisäksi todella selvästi ja pakon omaisesti (kopioin sen tähän):
"Seksuaaliset pakkoajatukset liittyivät sitten kaikkeen mikä olisi eniten moraalisesti väärin, vanhemmat, sukulaiset, lapset, eläimet yms."
Haluun selventää vielä että en oo ikinä siis ajatellu oikeesti seksuaalisesti mitään noista ne vaan pakosti tulee mun ajatuksiin koko ajan. Mutta se siis helpotti että mun ajatukset oli joku osannu kirjottaa niin hyvin paperille ja että en ole mikään pedo tai vastaava ällötys. Tietenkää. Ja oli artikkelissa muitakinmuhun sopivia asioita ei vain toi. Haluisin tietää myös että liittyykö pakko-oire yhtymään aina sellanen tavaroitten järjetely pakko ja asioiden tarkistamnen moneen kertaan. Mä en yleensä tee sitä että asioiden on pakko olla jossain järjestyksessä mutta asioiden tarkastamista kyllä teen todella usein.
Mutta jos jollain on apua tähän tai oikeesti hyviä ehdotuksia mitä mun pitäis tehdä kerro!
"Seksuaaliset pakkoajatukset liittyivät sitten kaikkeen mikä olisi eniten moraalisesti väärin, vanhemmat, sukulaiset, lapset, eläimet yms."
Haluun selventää vielä että en oo ikinä siis ajatellu oikeesti seksuaalisesti mitään noista ne vaan pakosti tulee mun ajatuksiin koko ajan. Mutta se siis helpotti että mun ajatukset oli joku osannu kirjottaa niin hyvin paperille ja että en ole mikään pedo tai vastaava ällötys. Tietenkää. Ja oli artikkelissa muitakinmuhun sopivia asioita ei vain toi. Haluisin tietää myös että liittyykö pakko-oire yhtymään aina sellanen tavaroitten järjetely pakko ja asioiden tarkistamnen moneen kertaan. Mä en yleensä tee sitä että asioiden on pakko olla jossain järjestyksessä mutta asioiden tarkastamista kyllä teen todella usein.
Mutta jos jollain on apua tähän tai oikeesti hyviä ehdotuksia mitä mun pitäis tehdä kerro!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pakko-oireissa on aika tarkat määritelmät. Ns. aito pakko-oireinen oireyhtymä vaatii ties mitä, mutta minusta se on vähän toissijaista. Tärkeintä on miten paljon tuon vaikuttaa sinun elämään ja miten asioita voi auttaa.
Erilaisia ahdistushäiriöitä on aika paljon ja luonnollisesti kaikkiin on kiva saada apua. Ahdistus on niin kurja juttu. Pakkoajatukset on yksi minkä ainakin itse luen tuohon joukkoon.
Oikean pakko-oireisuusdiagnoosin voi tehdä vain joku oikea ammattilainen. En luottaisi edes peruspsykiatriin, saati sitten tavalliseen lääkäriin. Tuosta diagnoosista on se hyvä puoli, että pakko-oireisiin on sitten omat tietyt apunsa. Huono puoli on, että OCD on hankala häiriö. Toisaalta saa tiettyä apua ja rauhaa diagnoosista, mutta toisaalta olisi parempi olla ilman tuota häiriötä.
Itse olen hoitanut ahdistushäiriötäni maitohappobakteereilla ja järkeilyllä. Nuo maitohappobakteerit toimii jotenkin hämmentävästi, mutta minulla ne on oikeasti toimineet. Tietyt bakteerit tuottaa sivutuotteina molekyylejä, jotka muuttavat aivojen toimintaa. Maitohappobakteerit tasaa tuota bakteeritasapainoa ja vähän maagisesti parantaa asioita.
Järkeilyllä taas tarkoitan rationaaliset vastaan irrationaaliset pelot. Rationaalinen pelko on vaikka karhu pihalla. Näet sen, se on todellinen ja vaara on todellinen. Irrationaalinen pelko on karhu pihalla ilman mitään todellista vaaraa. Lähin karhu on 100 kilometrin päässä ja yksikään ei ole pihalle tullut tällä seudulla koskaan.
En tiedä onko noista sinulle mitään apua, mutta minulle on ollut.
Asioiden tarkistelu ja pakonomainen tavaroiden järjestely ovat pakko-oireita. Samoin seksuaaliset pakkoajatukset. Se, että murehdit esim. mahdollista lapsettomuutta taas voi olla vaan huolestuneisuutta tulevaisuuden suhteen. Mutta pakko-oireet ja ahdistus esiintyvät usein yhdessä. En tiedä onko sinulla varsinaista pakko-oireista häiriötä, mutta pakko-oireita on. Niitähän voi esiintyä lievissä määrin terveilläkin ihmisillä ahdistuneena. Tavaroiden järjestelypakko voi liittyä myös tarkkaan luonteeseen. Mutta pakko-oireisiin on hoitokeinoja, tietääkseni myös itsehoito-ohjeita, joita löytyy netistä. Jos et löydä niitä suomeksi, niin googleta englanniksi (jos kielitaitosi on riittävä). Ammattilaiset taas voivat hoitaa oireita terapialla tai ssri-lääkkeillä.
On monia lääkkeettömiä keinoja joilla ahdistusta ja "yliajattelua" voi kontrolloida.
Psyykelääkkeet (joita nykyisin määrätään mielestäni liikaa kun ahdistusta voitaisiin hoitaa paremminkin keinoin jotka eivät muokkaa aivojen kemiallista balanssia niin rajusti) eivät tee hyvää aivojen sähkö-ja kemialliselle tasapainolle vaikka ne ovatkin hyödyllisiä etenkinvaikeissa tapauksissa.
Fyysinen rasitus ja liikunta, helpommillaan esim. reipas kävely tai lenkkeily
auttaa pääsemään eroon yliaktiivisesta mielestä.
Urheilulajeja on yli tuhansia.
Mindfullness-tekniikoita löytyy internetistä tuhansia. Joogatekniikoita myöskin. Yhdessä
asanassa paikallaan oleminen rauhoittaa hermostoa kummasti.
Rauhoittavia hengitysharjoituksia voi kanssa googlailla.
Sitten on esim. Alexander-tekniikka misdä semi-supine asento on monille rentouttava tapa hallita stressiä.
https://www.poisealexandertechnique.com.au/articles/2018/5/29/semi-supine-practice-guide
Kannattaa kokeilla eri keinoja stressin ja mielenhallintaan sillä jokainen on yksilöllinen.
Jollekkin saattaa lääkkeet sopia hyvin kun taas toisten oloa ne vain pahentavat.
Itsemurhan tehnyt kouluampuja Eric Pekka Auvinen söi SSRI-ahdistus/masennuslääkkeitä joten ainakaan hän ei niistä paljoakaan hyötynyt.
Itse olen viime aikoina kokeillut palming-tekniikkaa. Mikä vähentää etenkin niskan ja silmien alueen jännitystä.
Eli 1) Mene sängylle tai pehmeälle alustalle makaamaan selällään.
2) Laita silmät kiinni ja paina kämmenpohjat kevyesti silmiä vasten.
3) Anna kehon rentoutua kädet silmillä