Eiköhän ole

selvää ettei "pakottamalla" voi saada ketään välittämään kenestäkään. "Meteli" ja se kaikki muu ns.näytelmä saa aikaan sellaisen tunteen, koska sitä on ollut aivan liian paljon aivan liian kauan.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiköhän ole selvää, että matalammin kognitiivisesti ajattelevien eväät eivät riitä korkeammin ajatteleville, aka älykkäämmille.

Olisiko psykoterapia paikallaan niille jotka kokevat epärationaalisesti, ilman todistettua tilaa ja olisi paradoksaalista mikäli älykkäin väestönosa kokisi tarvetta todistella suoli24:ssä, olevansa muita ylempänä?
Vastaan, on, ja viittaa narsismiin. Ehkä pahimmillaan "pakotettuun".

Äänestä

Kenenkään tunteita ei saa heräämään pakolla, se on selvä. Tarkoitatko metelillä liiallista oman näkökulman ja tunteiden esilletuomista täällä ja muualla?

Äänestä
  • Tuo on se asia, mitä jokaisen olisi hyvä miettiä. Mihin perustuu, toisen valtava vetovoima ja viehättävyys? Minä en ahdistele häntä. Mutta voin toki muistuttaa olemassaolostani. Tämä ei sitten kuitenkaan ollut suoraan tähän aloitukseen vastaus. Kunhan vaan laitan ajatuksiani kappaleeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

selvää ettei "pakottamalla" voi saada ketään välittämään kenestäkään. "Meteli" ja se kaikki muu ns.näytelmä saa aikaan sellaisen tunteen, koska sitä on ollut aivan liian paljon aivan liian kauan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu