Pyysin maaliskuussa 2020 kolme tarjousta v.1960 valmistuneen n 170m3 omakotitalon valurautaisten viemäriputkien sukituksesta Vantaalla. Ensimmäisenä paikalle tuli LVI-Turva Oy:n edustaja komeesti uudehkolla Volvollaan. Kuvatessaan viemäriä kuvissa näkyi hänen tulkinnan mukaan runsaasti tukkeutumia ja sortumiakin. Olisi mahdollisimman nopeesti aloitettava sukitustyö. Tehdään sopimus heti ja aloitetaan viikon päästä työt. Kerroin, että olen pyytänyt pari muutakin katsomaan ja tekemään tarjousta.
Toisena paikalle tuli Suomen Sukituspalvelun edustaja Skodallaan Porvoosta. Edustajalla ei ollut kuvausvälineitä mukanaan. Kiersi paikat, tutki lattiakaivot, pyysi viemäripiirustukset ja lupasi tehdä tarjouksen. Kertoi, että heillä on paljon töitä ja ensimmäinen vapaana oleva viikko olisi kesäkuun puolivälin tienoilla. Sain hyvin luotettavan kuvan heidän ammattitaidostaan ja sukituksen laadusta takuineen.
Kolmaskin yritys kävi paikalla, tutustui tilanteeseen ja teki heti tarjouksen läppärillään. Työt voitaisiin aloittaa parin viikon sisällä.
Sain kolme tarjousta, jotka olivat 10% sisällä toisistaan. Valitsin Suomen Sukituspalvelun luotettavimpana toimittajana ja kohtuuhintaan (Bruttohinta alle 10.000€, josta 70% työn osuutena kotitalousvähennykseen )
Suomen Sukituspalvelu suoritti työn viidessä päivässä sovittuna aikana kesäkuussa. He kuvasivat viemärit ensi töikseen. Viemärissä oli jonkin verran tukkeumia, muttei sortumia, kuten toinen yritys näki. Valurautaputkessa näkyi yksi pieni halkeama lattiapintojen alapuolella, joka ei ollut aiheuttanut kuitenkaan vahinkoja. Kaksi kaveria tekivät työn erittäin ammattitaitoisesti ja ahkerasti, kuvasivat lopputuloksen ja luovuttivat luovutuskansion kaikkine dokumentteineen. ja takuutodistuksineen. Mitään lattiarakenteita ja laatoituksia ei tarvinnut tässä sukitustyössä purkaa ja rikkoa. Takuu on 10 v., mutta lupasivat viemärin kestävän käytännössä ainakin 50 v ja vastaavan täysin uusien viemäriputkien asentamista.
Viemärisukitusurakka Suomen Sukituspalvelu Oy
Anonyymi
1
205
Vastaukset
- Anonyymi
Eli kyseisellä lafkalla on duunit loppu. VÄLTTÄKÄÄ TÄTÄ!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757