Tampereen kaupunki kunnostaa nuorille asunnoiksi mm vanhoja omakotitaloja. esim Lamminpäässä on kunnostettu kaksi taloa, joissa ennen asunut lähinnä sellaisia joille viina maistuu.
Asuntoihin ei mitään isoa remonttia tehdä, paskan päälle vain maalia ja taas on kuin uutta.
Eräs astma-potilas joutui myös ottamaan vastaan asunnon tuollaisesta talosta, jossa hänen on erittäin vaikea olla. Talvella täytyi pitää ikkunoita auki, eikä siltikään tahtonut henki kulkea. Valvojat ihmettelivät miksi asukas piti ikkunoita auki.
Saamani tiedon mukaan asukas ei sanonut todellista syytä vaan salasi ahdistuksensa, jonka vuoksi on joutunut lähtemään öisinkin ulos. Kerran lähti äitinsä luokse 15km päähän, matkalta soitti sairasauton jota ei lähetetty. Pääsi kuitenkin perille muttei muista miten.
Voisiko syy ahdistuksiin olla ASUNTO ? Talo on lähinnä purkukunnossa oleva OK-talo, joka mielestäni pitäisi terveystarkastajien tarkistaa kunnolla ennenkuin asetetaan kenenkään terveys vaaraan. Lähteeköhän terveystarkastajat liikkeelle koska talo on kaupungin ? Tampereella on yleensä ollut tapana ettei kaupungin taloja tutkita. Mihin pitäisi ottaa yhteyttä ?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.