kertokaa

Mistä kososlaisuudesta tuolla naapuripalstalla puhutaan? Kuka tämä Kosonen oli, koska ja missä hän vaikutti. Ja miksi hänestä piti tehdä parannus? Naapuripalstan slangi on niin täydellistä, ettei siitä saa pirukhan selvää.
3912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minun kai pitäisi se tietää, koska olen joutunut eroon veeällistä "katkerana kososlaisena". Hynde on joskus sitä yrittänyt valaista minulle, mutta en ole tullut "hulluahurskaammaksi". ;(

Minä olen alkanut ajatuksissani käyttää erään toisen ihmisen nimeä, kun määrittelen tuota hoitovuosien henkeä. Mutta koska aikaa on kulunut vasta vajaa 30 vuotta, niin ei liene korrektia mainita mitään.

Olkoon Kosonen syyllinen! Ja kertokoon joku muu, millaista eksytystä hän sai aikaan 70-luvulla vl-seurakunnassa! Minä raukkakin sain kuulemma hänen henkensä. Ei ainakaan kukaan ole kunnolla korjannut asiaa. Nimittäin hoitajani.

Minulle riittää, että silloin jokin lakihenki vaati ja rusikoi seurakuntaa. Sitä en tajua, miten sen sallittiin riehua, kun tänään kuitenkin myönnetään selvästi, että sellaista oli liikkeellä...

Selitykseksi ei riitä, että joulukuussa -79 asiaa korjattiin hieman jotenkin jossakin. Minut erotettiin syyskuussa -79!

Äänestä

Taitaa olla saman niminen henki nyt eksyttämässä el piireissä

Äänestä
  • Se oli kyllä erittäin tarttuva henki. Näin väitettiin.

    Se tarttui mitä ihmellisimmillä tavoilla ja oudoissa paikoissa! Onhan se voinut tarttua eeällältä veeällään? Tai minulta täällä, koska olen itse kuulemma kososlainen?

    Muistan kun eräs teki seurakunnan edessä parannusta väärästä hengestä, joka oli ilmennyt mm. siten, että hän on käynyt el-seurapaikan eteisessä uteliaisuuttaan!

    Sukulaismieheen se oli tarttunut vaimosta, kun kerran samassa sängyssä oli nukuttu... Jollakin toisella se oli ilmennyt liian vapaana seurusteluna tulevan vaimon kanssa. Jne jne

    Miten lienee tänään? Onkohan vl-seurustelu nyt ns. puhtaampaa? Vai onko ehkä jossakin taas Kosonen asialla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jotka tiedätte kirjoitti:

Mistä kososlaisuudesta tuolla naapuripalstalla puhutaan? Kuka tämä Kosonen oli, koska ja missä hän vaikutti. Ja miksi hänestä piti tehdä parannus? Naapuripalstan slangi on niin täydellistä, ettei siitä saa pirukhan selvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu