Insuliinin aloittamisen jälkeen verensokeri nousee

Anonyymi

Hei.Osaisikohan joku neuvoa? Minulla aloitettiin insuliinit pari kuukautta sitten (Tresiba) 2 tyypin diabetekseen.Aluksi päiväarvot laskivat kivasti, oli 5-6, aamuarvot olivat vielä korkeat 8-10.Mutta nyt pari viikkoa koko ajan huitelee arvot 12-17,huh ja koko ajan insuliini annoksen nosto kerran viikossa.Olen aloittanut tässä kasvisruokavalion kesän alussa,eli ruokavaliokaan ei ole muuttunut ja on terveellinen.Lisäksi lapsen ja koiran kanssa tulee hyvin liikuttua.Lisänä minulla on muita suun kautta otettavia diabeteslääkkeitä.

2

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Millainen ruokailurytmi sinulla on ja on ollut? Itse olin jo saanut muutama vuosi sitten reseptin diabeteslääkkeille, mutta ennen lääkityksen aloitusta muutinkin ruokailurytmini neljään ateriaan: aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Välillä aina noin neljän tunnin tauko. Näin elimistön hormoonit pääsevät toimimaan kuten pitää, sulatella ensin ateriasta saadut sokerit kuntoon ja ehtiä ennen seuraavaa ateriaa myös sulatella rasvojakin. Jokaisella aterialla tulee saada kylläinen olo niin tauot onnistuu vaivatta. Jätin leivän vain aamiaiselle (ruisleipää) ja siirryin leivän sijasta munakkaisiin tms. esim. iltapalalla. Makeaa vain jälkiruuaksi . Rasvaa sinänsä en kaihda vaan juon kahvin kanssa kermaa yms. Niin ja sokeriarvoni ovat nyt normaalit. Kuten myös kolesteroliarvot. Lisäksi laihduin useamman kilon. En tiedä voiko lääkkeiden kanssa enää pitääkään taukoja ruokailujen välillä, siksi itse teinkin tämän kokeilun ennen lääkityksen aloitusta. Onnekseni, lääkereseptini peruttiin.

    • Anonyymi

      Hei!Kiitos vastauksesta ja vinkeistä. Olet hienosti saanut vältettyä diabeteslääkityksen 👍Olen pyrkinyt syömään aina säännöllisesti aamiainen, lounas yms.Mutta tosiaan kun mietin niin aterioiden väliajat ovat olleet välillä epäsäännöllisiä, joskus varmaan liian tiheään tullut syötyä tai sitten liian pitkä väli.Siitä olen tyytyväinen että herkkuja olen saanut hyvin vähennettyä ja aiemmin join limsoja,jotka varmasti nostivat sokereita paljon.Kuitenkin yllätyksenä tuli että jouduin aloittamaan insuliinin,kun keväällä jaksoin tehdä jopa juoksulenkkejä ja luulin olevani hyvässä kunnossa.
      Munakkaan voisin ottaa useammin käyttöön, noudatan sellaista kasvisruokavaliota johon kuuluu kala ja kananmuna.Ja varmaankin leipää tullut syötyä liikaa.Tänään huomasin että verensokeri oli alhaisempi,kun en syönyt leipää kuin aamulla.Tuo kuulostaa hyvältä että 4 tunnin välein syöminen.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      39
      10563
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10122
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7921
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6324
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4892
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      55
      4717
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      117
      4056
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      124
      3413
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3127
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      221
      3060
    Aihe