Jyväskylässä kerrostalossa syttyi tulipalo kynttilästä, joka alkoi esim. ajattelettomuuden tai huolimattomuuden takia.
Palo aiheutti miljoona vahingot, onneksi ei tullut kuolonuhreja, vaikka kaikki mahdollisuudet ihmisuhreillekin oli ollut.
Palon tutkijat ihmettelevät nyt jälkeenpäin kuinka tuli levisi niin laajalle ja esim. alempiin kerroksiinkin.
Paloturvallisuus laeissaha on asetus jonka mukaan ullakkotilat pitää eristää asuntokohtaisesti, ilm. näin ei ollut, herää kysymys onko taloyhtiö ollut huolimaton, ettei tarkastuttanut ullakkotiloja ennakkoon, ja kenen vastuulla paloturvallisuus tarkastukset yleensäkin on?
Itse asun rivitalossa, jossa asuu huonokuntoisiakin ihmisiä, ja jotka esim. edelleen valmistavat ateriansa ja on tullut mieleen entä jos se liesi jää yöksi päälle, ja onko mahdollisen tulipalon sattuessa vaarana, että koko rivitalon mittaisena ja avoimena jatkuva ullakkotila mahdollistaa koko rivitalon palon.
Kenelle taloyhtiössä ullakkotilan tutkiminen kuuluu, vai riittääkö ilmoitus paloviranomaiselle?
Jyväskylän tulipalo
7
137
Vastaukset
Ennen palotarkastajat kiersivät rakennuksissa.
Nykyään on tullut joku omavalvontasysteemi, josta täytetään kaavake.
Riskikohteissa tarkastuksia suoritetaan.
En sen kummemmin ole asiaan perehtynyt, mutta näin muistan jostain lukeneeni.
Pelastussuunnitelma pitäisi olla ajantasainen taloyhtiöissä.Minkähän takia ihmiset yleensäkään tuohustelevat niitten kynttilöiden kanssa tähän vuodenaikaan.
Sitten ollaan etsimässä syyllistä paloturvallisuustarkastajista, kun itse ensin tohelletaan sytyttää tulipalo.
Täällä näyttävät hohoilevan, kun harakat vievät lämpökynttilät terasseilta ja parvekkeilta. Monikohan karjaeläinraukka saa mahaansa niistä teräviä särmiä, kun harakat tiputtelevat niitä heinäpelloille ja siitä joutuvat heinäpaaleihin ja edelleen eläinten mahaan. Onkohan tarpeellista jättää niitä harakoitten saatavaksi.Eilen haastateltiin jotain paloviranomaista.
Kertoi, että, aina katsotaan, että teknisesti on kaikki kunnossa, muttei ajatella sitä, kun ihminen tulee mukaan kuvioon.
On niin vieraantuneita ihmiset ennen niin normaaleista asioista, kun tulen käsittely.
Kertoi jutun, että joku oli ostanut turkiksen. Oli niin kaunis, että vei sen sen parvekkeen pöytää koristamaan ja laittoi siihen, ilmeisesti vierelle kynttilöitä palamaan.
No tulipalohan siitä syttyi.
Itse täällä maalla aina varoitan ja opetan noita nuoria tulen käyttämisessä. Myös tuhkan käsittelyssä.
Hiljattain jossain päin Suomea, joku oli vienyt tuhkat roskalavallle ja sai aikaan tulipalon.
- Anonyymi
Noin uudessa koht
eessa ja arvaamattomassa tulen käyttäytymisessä ole kyse myös rakennusvirheestä tai jopa suunnitteluvirheestä, väärät materiaalit väärissä paikoissa.
Voi mummo- poloista, jonka parvekkeelta tuli sai alkunsa. - Anonyymi
Minulla on jäänyt äitini tulipalon pelko mieleeni ...hänen kotinsa oli palanut ollessaan 15 vuotias...Aina hän varoitteli tulen käsittelystä ja vaaroista ...Jotenkin huvittavaa oli silloin kun äiti soitteli minulle joskus kun lähdin töihin....älä jätä silitysrautaa päälle...
n illalla kun menen nukkumaan tarkistan vielä että sähkölevyt ovat varmasto pois päältä...
mimmimum-..mi - Anonyymi
Tekisin hallitukselle kysymyksen seuraavaan yhtiökokoukseen palovarautumisen suunnitelmasta.
Samaan yhteyteen suojelusuunnitelman esittely.- Anonyymi
Epäily että kaapelikanavissa ja roilotuksissa tuli olisi päässyt etenemään.
Se meinaa sitä, ettei ole ollut palokatkoja, jotka osastoivat estämällä tulen kulun.
Laivoissa eristetään läpimenoja tulenestoaineella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905469Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553637Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612995Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2961856- 471616
- 961501
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441397Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91353