Puola sai oman "orbaninsa"

Demokratiavaje kasvaa.
66<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Riitelyä ja kansan kahtiajakoa taas haetaan ja halutaan tälläkin aloituksella.
En välitä osallistua enempää.

Äänestä
  • Sitähän kaappikomarit ovat koko hallituskautensa !!

    Äänestä

15 pros peruskolun päättävistä ei osaa lukeakirjoittaa laskea sen vertaa että voisi jatkaa jossain opintoja, se siitä elämästä
15 pros keskeyttää ammattikoulun, se siitä ...
Koululaisten mielenterveyshoito kasvaa ei huvita ei o munjuttu mitä välii älä keuhkoo. Nyt tarvitaan lisää kaapunaisia ja häiriintyneitä matuja, muuten ei taksi kulje, onhan meillä varaa

Äänestä

Puolassa voi odottaa vallan vaihtuvan kun opposio ottaa valtaansa ylä ja alahuoneen lähitulevaisuudessa, presitentin vaalit osoitti kansan olevan EU myönteinen häviten niukasti, ehkä valtamedia ratkaisi tuloksen ollessa puolueellinen.

Pertikki

Äänestä
  • Eiköhän aloittaja ilmaantunut jatkamaan......

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän aloittaja ilmaantunut jatkamaan......

    Ei ole minun aloitus.
    Entisillä itäblokin mailla sitkeesti muistissa neukkuaika, empivät EUa jonain kurimuksena verraten sitä neukkuun itsenäisyytensä takia.
    Eihän EUa ole pakko olla, riittäisi kun saisivat vain edut ilman vastuuta, vastuu siitähän kyse, eivät halua erota siitä.

    Entä suomi, Huhtasaari eu on paha, eu on paha, aivan turhaa prokandaa ei suomea halua eroon siitä kuin jokunen prosentti.

    Äänestä

  • Ymmärtääkö Petikki mitä tarkoittaa valtamedian olevan puolueellinen. Vertaapa vaikka Suomen mediaan, onko se puolueellinen? Jos muualla kansallismielinen valtamedia on puolueellinen, eroaako se kovin paljon meidän mediasta?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärtääkö Petikki mitä tarkoittaa valtamedian olevan puolueellinen. Vertaapa vaikka Suomen mediaan, onko se puolueellinen? Jos muualla kansallismielinen valtamedia on puolueellinen, eroaako se kovin paljon meidän mediasta?

    Jos tarkoitat yleä, yle ei mun mielestä ole puolueellinen ei saa olla, eri puolueista koostua ylen-hallitus.
    Unkarissa Orbanin hallitus valjastanut melkein koko median omaan käyttöön, näin on valkovenäjällä ja venäjällä, kansa ymmärtää varmasti jossain vaiheessa muuttuu kuin neuvostoliiton hajoaminen, lopulta massat liikahtavat hyvässä ja pahassa.

    Äänestä

Puolan demokratian lisääminen vähentää talouskaaosta Suomessa kunhan saadaa matut työnsyrjätä kiinni. Ensin ne pitää irrottaa sossusta. Onhan meillä varaa

Äänestä
  • matut työnsyrjätä kiinni.Älä unta näe Nehän ovat lastenhuollon piirissä vielä 25 vuotiaina KULTAMUNAT

    Äänestä

Kansa on puhunut ja sillä mennään,
se on tällä hetkellä sen maan demokratia.
Puola on osannut hoitaa hommansa, ottanut kaiken mitä EU:sta saa irti ja pitänyt kuitenkin narut omissa käsissään.

Reilut kymmenen vuotta sitten sain sukuuni puolalaista verta.
Kun kymmenen vuotta sitten olin ensi kerran siellä häissä , silloin Varsovan korkein rakennus oli venäläisten lahjoitus, kansojen palatsi, jollaisia Neuvostoliitto rakenteli itäblokin pääkaupunkeihin. Sen jälkeen olen käynyt useissa häissä ja aina on tullut pilvenpiirtäjiä lisää ja lisää ja liikennejärjestelyt parantuneet ja, ja ja...
Tänä kesänäkin olisi sinne pitänyt matkustaa, mutta korona sotki ne suunnitelmat...

ja Puolahan ei kivihiilestä luovu, sanokoon EU mitä tahansa,
siellä ei ole muuten yhtään atomivoimalaa...

Äänestä
  • Niin ja museokeskitysleirejä. Nokia ei voi perustaa sivukonttoria osoitteeseen Auschwitz Oswiecim

    Unesco pitää peliään mutta ei järjestä työpaikkoja puolalaisille alueilla johon mikään firma ei tule

    Äänestä

  • Puola onkin EU:n pahin ilmastonsaastuttaja, Saksa toisena
    ja rusko- ja kivihiiltä riittää ainakin sadaksi vuodeksi
    että hyvästi Euroopan ilmastonmuutos ja "kiitos" Puolalle,
    yhdelle EU:n takapajuloista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja museokeskitysleirejä. Nokia ei voi perustaa sivukonttoria osoitteeseen Auschwitz Oswiecim

    Unesco pitää peliään mutta ei järjestä työpaikkoja puolalaisille alueilla johon mikään firma ei tule

    Keskitysleirit on n a t s i e n jäljiltä, niissä kaasutettiin puolalaisiakin kuoliaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskitysleirit on n a t s i e n jäljiltä, niissä kaasutettiin puolalaisiakin kuoliaaksi.

    Keskitysleirit voitaisiin ottaa uusiokäyttöön, Niikko ehdotti viimevuonna SDPn Erkki Tuomiojalle ilman lupaa maassa oleskeltavat voisi esimerkiksi sijoittaa johonkin saareen.

    Äänestä

Siihen aikaan kun palstalaisia ei kiinnostanut kuin oma yltäkylläisyys, koska lehdet eivät kirjoittaneet demokratiasta, nyt viherpunikit hesarissa kaipaavat demokratiaa ja shariaa, milloin mitäkin myanmaria

Eli silloin kun saavuin yltäkylläisyydestä Budapestista Prahaan toin muotia

Kun saavuin yltäkylläisestä Prahasta köyhälään Varsovaan toin banaaneja muovikasseissa. Erikoisuus oli että tshekkien tullissa oli suomenkieliset tullilomakkeet, onko teillä kamera ... jne

Joo mutta jätin kertomatta että se oli täynnä ylijäänyttä korunaa jota ei saanut viedä

Äänestä

Hesari usuttaa eläkeläisiä Puolaa vastaan julkaisemalla eurokiimaisten demarien lausuntoja

Eurokiimaiset hesarilaiset eivät vaadi Nliiton miehittäjien patsaita poistettaviksi Helsingistä ja Turusta ja ...

Puola on poistanut Kremlin roistojen monumentit, joita venäläismiehittäjät levittivät itä-Eurooppaan kätyriensä avulla 40 vuotta https://www.warhistoryonline.com/featured/poland-removing-soviet-monuments.html

Äänestä

Kun asuin Varsovassa, meillä on yhteinen kuningas, tiesittekö, aamupäivä saattoi kulua siinä, että yritin käydä puolessa tusinassa maitokaupassa mieko, maitoa oli usein, pulloissa
Mutta kylmäketju oli katkennut, hapanta

40 vuotta sodan jälkeen

Nirsoilin ja jatkoin hakemista jätin pullon oven pieleen. Puolalaiset ottivat mielellään

Nyt tarvittaisiin demokratiaa ettei Eu:n matutus kärsi

Kauhea demokratiannälkä. Ja maidon

Äänestä

Joka kulmassa oli sotamuistomerkki. Valtionkauppoja oli harvassa eikä niissä ollut juuri muuta kuin myyjät. Tädit kulkivat isot kassit mukana. Seteleitä. Jos löysi ostettavaa oli heti iskettävä ettei joku muu ehdi. Jos osti väärän kokoiset kengät ne saattoi ajan kanssa vaihtaa appelsiineihin jos löysi sopivan kokoisen ihmisen. Ei banaaneihin. Niitä ei saanut mistään

Äänestä

Puolasta on tulossa "uusi Unkari". Puolet puolalaisista on pelännyt Puolan
muuttuvan Orbanin Unkariksi ja niin tullee käymään.

Ääripopulistipuolue Laki ja Oikeus ostaa ääniä rahalla lupaamalla
sosiaalietuuksia pientuloisille ja eläkeläisille mikä on usein sama asia.
Ääripopulistipuolueilla kaikkialla EU:ssa on sama taktikkaa,
syrjäytyneitä höynäytetään, että saadaan itselle valtaa.

Puolassa on kohta samanlainen tilanne kuin Venäjällä, pelkää tutkija
Katalin Miklossy,
hallitusta ei enää voida vaihtaa parlamentaarisin keinoin.
Laki ja Oikeus-puolue kiristä otetta mm. oikeuslaitoksen, median ja
tieteen suhteen.

Vaalien ei uskota olleen rehelliset. Esim. Ulkomailta todennäköisesti
edistystä äänestäneet
estettiin äänestämästä kaatamalla verkkosivut. 140000 äänioikeutetun
ääniä ei hyväksytty ollenkaan.

Demokratia kapenee ja EU-tukien jako ääripopulistien autoritäärisille
hallinnoille jatkuu.

1Äänestä

Onko EU kohta täynnä pikku-putineja ?

Äänestä

Uusia Francoja, Mussolineja ja Putineja ei tarvita EU:ssa.
EU-tukihanat kiinni, koska rahat menevät muuhun kuin ne on tarkoitettu.
Tietyt äärioikeistopopulistipuolueet haluavat vain EU-maitten veronmaksajien rahat.

Sosiaalituet muun muassa kuuluu maksaa valtion budjetista,
EU-tuilla ei kuulu ostaa äänestäjien ääniä valtaanpääsemiseksi.

1Äänestä
  • Mussolinin Italia on Eu:n perustajajäsen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mussolinin Italia on Eu:n perustajajäsen

    Saksakin on eU:n perustajajäsen, mutta ei Hitlerin Saksa
    niinkuin Mussolinikaan, mutta fasismi on nostanut päätään
    populistien yrittäessä saada EU valtaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saksakin on eU:n perustajajäsen, mutta ei Hitlerin Saksa
    niinkuin Mussolinikaan, mutta fasismi on nostanut päätään
    populistien yrittäessä saada EU valtaansa.

    Aivan Hitlerin Saksa on myös eu: n perustajajäsen

    Rakenteet eivät vielä ehtineet muuttua

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan Hitlerin Saksa on myös eu: n perustajajäsen

    Rakenteet eivät vielä ehtineet muuttua

    Sinulle juuri sanottiin ettei Mussolinin Italia eikä Hitlerin Saksa ole EU:n perustajia.

    Äänestä

Eikö asia sitten tullutkaan kuntoon Suomen puheenjohtajakauden punavihreällä kraanavesikattauksella?

Äänestä

"Keskitysleirit on n a t s i e n jäljiltä, niissä kaasutettiin puolalaisiakin kuoliaaksi"

Haluamme lisää älykköjä listalle kommentoimaan

Äänestä
  • "Keskitysleirit on n a t s i e n jäljiltä, niissä kaasutettiin puolalaisiakin kuoliaaksi"

    Siinä on sanottu aivan oikein. Puola ei ole perustanut keskitysleirejä vaan Natsi-Saksa Puolaan. Ja puolalaisiakin tuhottiin leireillä, varsinkin juutalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Keskitysleirit on n a t s i e n jäljiltä, niissä kaasutettiin puolalaisiakin kuoliaaksi"

    Siinä on sanottu aivan oikein. Puola ei ole perustanut keskitysleirejä vaan Natsi-Saksa Puolaan. Ja puolalaisiakin tuhottiin leireillä, varsinkin juutalaisia.

    Tässä oli vain se että selittäjä heikkolahjainen vanhus kertoo tyhmiään itsestäänselvyyyden

    Pitäisi jo nähdä siitä että käytän paikan puolankielistä nimeä että tiedän siitä jotain enemmän

    Olen toiminut oppaana suomalaisille Auschwitzissa ja etsinyt sieltä kaikkea suomalaista tavaraa vitriineistä

    Listalla kirjoittelee moni vähä- älyinen kyllä

    Äänestä

8 lapsen äiti ex-selvännäkijä claudia eve on isoissa veloissa koska ei nähnyt selvästi

Huhutaan luottamukselliselta talolta

Äänestä

Onko joku trollitehtaan osasto muuttanut tälle palstalle?

Äänestä

Asuessaan Turussa Luostarinmäen museon vieressä Putin solmi suhteet Turun kokoomukseen, siellä ovat ainoat Putinin tuntemat suomalaispoliitikot työnimellä pikkupikkuputinit eli putitinit

Hänet nähtiin usein kävelevän Itäistä katua pitkin läheiselle Kupittaan kentälle, jossa hän jäi seisoskelemaan punaisesta Vehmaan graniitista hakatun Summan taistelun muistomerkin pimentoon josta on suora näkymä kokoomuksen puoluetoimistoon Uudenmaankatu 19. Hän odotti sopivaa hetkeä vilahtaakseen sisään ainoiden tosiystäviensä huomaan. Mielipeli oli monopoli ja jalkapallo. Monopoli on juotavaa

Äänestä

"Siperia" tulee opettamaan, sekä Dadaa että Orbania :DDD

Äänestä

Lisäksi Volodja käy kesäisin tuntemattomana moikkaamassa putitinejaan Turussa

Fidelin mielifilmi oli Blues Brothers se on Volodjan 2. sijalla, ykkösenä on Kilpi ja miekka, joka on suunnilleen toisinto tuntemastanne Kevään 17. hetkeä. Tuntemattomana Volodja liikkuu bluesbrothers-tyylissä agenttimalliin ja aina varovasti koska joka kulman takana voi vaania rovasti

Äänestä

Ääripopulisti-uusfasistien alamäki tulee alkamaan niinkuin kerran ennenkin...

Äänestä

Riitelymekanismin anatomia. Tuolla ylhäällä vakavalla naamalla yllä joku selittää että saksalaiset rakensivat keskitysleirit Puolaan lässyn lässyn

Tietenkin

Mutta puolalaiset kärsivät kaikista kommunistihallinnon sodan muistomerkeistä nurkat täynnä toista maailmansotaa niinkuin Putinkin juhlii

Ei dilloin yuottava yritys oikein voi mennä kuntaan jonka nimi on Auschwitz ja kirjoittaa tätä osoitteekseen miltä kuulostaisi Nokia Auschwitz

Puolalaset haluavat myös työtä ja sijoituksia

Mutta tämä on lehtiotsikoita aivottomasti toistava junttilista

Täytyy olla hyvin varovainen ettei ala selittää täällä mitään alkaa jankutus

TÄSTÄ syystä täällä syntyy riita joka hetki mistä tahansa aivan sekavasti

Äänestä

Riitelymekanismin anatomia. Tuolla ylhäällä vakavalla naamalla yllä joku selittää että saksalaiset rakensivat keskitysleirit Puolaan lässyn lässyn

Laputa pian lähipään kirjastoon ja tarkista historian tietosi .Ettet väitä totisella naamallasi moisia

Äänestä

listalla kannattaa käyttää Nalle Wahlroos -metelmää, kirjoittaa jotain, pistää, ja poistuu eikä vastaa mihinkään näin voi mennä eteenpäin ilman jankkaajien pitkää varjoa

Klo 21 niinistö esiintyy, en katso

Äänestä
  • Toivottavasti mafioso-diktaattori Putin pysyy vain Nazi-RoSSijassaan häsläilemässä.

    Äänestä

  • Niiinistön+Kansan+suosio+on+100,1+%,++Tarja+Halonen+plus70+suosikki.Kohujen+myötä+raastuvan+kautta+Haavisto+nousee+presidentiksi+sulka+päässä.

    Äänestä

Natsit alkoivat rakentaa etelä-Puolaan 1940 Auschwictz-Birkenaun

keskitysleiriä. Rakentaminen kesti neljä vuotta.

Se on pahamaineisin ja lähes kaikkien nimeltä tuntema.

Muita natsien tuhoamisleirejä eri puolilla Puolaa ovat:

Belzec, Chlemno, Majdanek, Sobibor, Plaszow ja Treblinka.

Äänestä
  • Aikamuotodi osoittaa että et tiedä mitään
    Birkenauta eibole olemassa enää
    Hömppäukkeli hölöttää maineista

    Äänestä

Onko stressi syönyt aivosi? Testaa 7 kysymyksellä, onko sinulla enää jäljellä kykyä aivoissa

Äänestä
  • Mikä nyt tietämätöntä persua rassaa ?

    Äänestä

Trump voitti ja makeutta lisää, että tulos tuli pakotteilla US introduced new sanctions designed to disrupt Huawei's ability to get its own chips manufactured Toukokuussa Trump esti täsmäiskulla Huawein saamasta USA-laitteilla tehtyjä komponentteja, niitä ilman ei taksi kulje eikä vaippa vaihdu, joten

Englanti kieltää kiinalaiset uudet 5g laitteet.
Ei muita. Mutta. Koska mastot on vaihdettava 5g siinä menee vanhat mukana. Tuli lommo kapitalismiin mutta Nokia ja Ericsson hyötyvät

Arvatenkin Englannin siirtomaahan HKongiin Kiinan tekemä poliittinen hyökkäys ei ainakaan haitannut kiinalaiskiellon tekemistä

Äänestä

Trumpin aika käymässä vähiin.

Äänestä

Aika nice kun juntti aloittaa jonon parilla turhalla sanalla Puolasta josta ei tiedä mitään ja toinen yllä sanoo että keskustelu mistä tahansa ei kelpaa kun piti keskustella Puolasta josta hän ei sano eli ei tiedä mitään

Kaksi lähesmykkää keskustelee Puolasta josta kumpikaan ei osaa sanoa mitään

Nice, sanoisi Onslow

Äänestä
  • Omat kommenttisi ei koske samaa mannertakaan.

    Äänestä

Siihen aikaan Niinistö oli salolainen saappaanheittäjä eikä aivan Turun putitinien sisärenkaassa, siis Volodjan kykkiessä Kupittaan kentän patsaan takana odottamassa pääsyä kokoomuksen Uudenmaan tullin toimipaikkaan. Silloin pikkuvirkailija Volodja oli henkisesti alamaissa Dresdenin hermoromahduksen jälkeen, tämä teki hänestä vainoharhaisen. Turussa hän pääsi ainoan kerran elämässään tutustumaan Länteen isolla kirjaimella ja Volodjalle Länsi = Turku, lepopaikka. Aunuksesta Tverin alueelle siirtynyeen suvun Volodja muuttui länsisuomalaiseksi, joka siis Siperian ohella opettaa venäläisiä. Panslavistina Volodja piilottelee sukunsa karjalalaisuutta, joka juoruna etenee kuten kaikki oikea tieto Venäjällä

Äänestä

Puolalla on ollut sellainen kohtalo... että pitäisi tuntea enemmän Euroopan historiaa ja valtasuhteita , mutta laitetaas joukon jatkoksi lisää höpinää...
Ei me tavalliset tallaajat tulla hullua hurskaammiksi vaikka kuinka jaellaan mielipiteitämme demokratiasta, demokratiaa on niin monenlaista. Suomi on ja kuvittelee olevansa viisaampi kuin muut maat tällä demokratian sarallakin ja Haavistokin jakelee kommenttejaan, no, hänellä kaikki liittyy tietysti sisäpolitiikkaan, .syytettynä ministerin pallilla on vähän hankalat paikat. Se tilanne on mikä on siellä Puolan maassa ja vaikka kuinka kiljuttaisiin Suomessa, niin hallelujaa.

Venäjä on kahdesti tuhonnut sen maan eliitin ja sillä on ollut miehityksiä, suomalaisten voi olla vaikeaa edes kuvitella niitä olosuhteita, joista se maa on joutunut ponnistelemaan, sijainti on tietysti ollut paha, aina suurvaltojen välissä, ja himoittuna alueena, ja sijainnilleen ei voi mitään.
Milloin sitä on ohjaillut Saksa milloin Venäjä asein ja nyt EU yrittää ohjailla rahalla..

Keskitysleireistä täällä kerrottiin, ne on sen maan julmaa historiaa, nehän ovat muistomerkkejä, esimerkiksi Treblinkassa, kaiken informaation lisäksi on kivin havainnollistettu muistomerkki, vähän samaan tapaan kuten Suomessa Suomussalmen Raatteentien muistomerkki. Tuolta keskitysleirimuistomerkiltä kamerat lähettävät jatkuvaa kuvaa juutalaiskeskukseen Berliiniin.

Menkää ihmiset ihmeessä vierailemaan Puolaan, menkää vaikka Krakovaan, mielenkiintoinen kaupunki, tai Poznaniin tai Wroclaw iin, tai moniin muihin pienempiin kaupunkeihin on hyvä tutustua. Tai menkää kylpylöihin, niitäkin siellä on.
Tai vaikka Ostrolekaan, vuosia sitten yhden ystäväni kanssa ajettiin sinne, siellä on suomalainen StoraEnson paperitehdas, työllistää yli tuhat henkeä.
Ensin laivalla Gdanskiin ja siellä kello viiden ruuhkassa perjantai iltana meni muutamia tunteja ja oli vielä hirveä helle ja sitten pitkin pimeää yötä, ensi kerran oli käytössä gepsi ja en oikein tiennyt luotanko vai en, mutta oli vähän pakko luottaa, kun kiemurreltiin läpi kaupunkien ja pimeiden kylien, joissa tunnisti vain kirkon keskellä kylää ja valoina vain asumusten himmeät ikkunat, tiet oli siellä silloin, kuin, tiet meillä syrjäkylillä nykyään, kuoppaisia, asfaltitkin paikka paikan päällä.
Lopulta puolenyön jälkeen päästiin varattuun hotelliin, silloin kannatti luottaa tomtomiin.

Äänestä
  • Pelkkää asiaa. Juuri näin. Krakowa on Turun sukulaiskaupunki ja siellä Wawelin linnassa on samanlaiset huonekalut ja gobeliinit kuin Turun linnassa koska samat ihmiset asuivat niissä vanhan Kustaan aikaan. Ikkunaverhoja ei käytetty Tukholmassa vaan Turun linnassa puolailasittain, josta ne etenivät Tukholmaan

    Venäläinen rasismi kohdistuu puolalaisiin näiden länsimaalsisuuden takia

    Äänestä

Näin on käynyt monille entisen ''itäblokin'' maille. Siirrytään politiikassa äärilaidasta toiseen. Yhden ikeen alta seuraavan alle;)

Äänestä

Onhan Puolakin kärsinyt, eurooppa viisastu toisenmaaliman sodan jälkeen ja syntyi unioni, sittemmin EU, komunismi vaivasi vielä pitkään mutta natsismi ja fasismi nostaa uudestaan päätään, äärioikeistolla on korkeintaan häiritsevä vaikutus, historia muistuttaa kuinka voi käydä.

Äänestä
  • Tyhjää hesaritäytehöpöä
    Yya-kauden silmäänsahausta Lenin-setä asuu Moskovassa -sosdemiaa

    Italiassa ajatellaan laajasti että sosdem Mussolini teki virheitä ok mutta hän on hyvä jätkä ei mikään kansallissosialisti Hitler

    Suomea fasistihallitus sai paavin ja etelä-Amerikan tukemaan talvisodassa natseja ja kommunisteja vastaan ja jatkododassa kom vastaan

    Mussolini on pop
    https://www.ilrestodelcarlino.it/forlì/cronaca/fascismo-legge-propaganda-predappio-1.3396814/amp

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhjää hesaritäytehöpöä
    Yya-kauden silmäänsahausta Lenin-setä asuu Moskovassa -sosdemiaa

    Italiassa ajatellaan laajasti että sosdem Mussolini teki virheitä ok mutta hän on hyvä jätkä ei mikään kansallissosialisti Hitler

    Suomea fasistihallitus sai paavin ja etelä-Amerikan tukemaan talvisodassa natseja ja kommunisteja vastaan ja jatkododassa kom vastaan

    Mussolini on pop
    https://www.ilrestodelcarlino.it/forlì/cronaca/fascismo-legge-propaganda-predappio-1.3396814/amp

    Tyhjää on sinun höpinät;) Mussolini oli fasisti, se tosiasia ei muuksi muutu.

    Äänestä

Opposiossa on Orpon oikeisto, ääriääriääriääääärimmäinen natioalisti kansallismielinen uusnatsipuolue perseet olalla, ja persukristillinen hihulipuolue.

Äänestä

Yya-kauden pimento oli aika turmiollista suomalaisille, mitä tämäkin palsta kuvaa tietämättömyydessä

Mussolini oli kulttuurisesti modernisti kuten Antoni Gaudi ja Alvar Aalto

Mussolini rakennutti paljon tähän tyyliin kaupunkeja ja kokonaisen uuden Rooman vanhan viereen. Vanhaan Roomaan Mussolini joutui avaamaan imperiumin katuja, kun keskustassa olivat Trajanus-keisarin kauppakeskuksen rauniot ja Augustuksen Forum ja Mars kostaja- temppeli ja Flaviuksen amfiteatteri ja maanviljelijöiden lampaat eikä keskustaan päässyt millään. Tämä kuvaa Rooman pysähtyneisyyttä, joka fasistien oli hoidettava

Mussolini perusti Roomaan valtavan elokuvakeskuksen, jossa amerikkalaiset tekivät mm. lännenfilmejä

Puola kommunistituhon jälkeen on aika uusi valtio samoin Italia yhdistettiin aika myöhään
Kasvukipuja. Samoin Saksa liittovaltio vieläkin

Eu aivan sekaisin kun on niin uusi kehitelmä

Harhautetut eivät täällä tajua mikä hyöty meillä oli Agricolasta jne maan yhdistäjänä, ettei hämäläiset ja karjalaiset jatkaneet sotaansa itsenäistymisen jälkeen. Uusilla mailla on kasvukipuja

Äänestä
  • Kiireinen aamu Dalajoen alajuoksulla, pistäydyin katsomaan mitä juttelette kesken aamutouhujen. Edelliset vieraat lähtivät eilen, tänään tulee lisää pariksi yöksi ja ensi viikolla on neljä juuri alle murkkuikäistä kesäleirillä meillä noinneljä päivää. Onneksi ei ole ollut edes aikaakaan roikkua palstalla. Nyt kuitenkin lukaisin nopeesti tästä Puolan vaaleista ja kuten tavallista en tullut hullua hurskaammaksi.
    Siis:
    Puolassa vähemmän valistunutta ja vähemmän politiikasta kiinnostunutta väestöä, siis maaseudulta ja iäkkäämpiä höynäytettiin taas kerran äänestämään vanhanaikaisella lahjus/turvallisuusporkkanalla. Tiukalle meni, koska yhä useampi alkaa olla ajan tasalla sielläkin, etenkin kaupungeissa. Pahalta näyttää Puolan tulevaisuus ja demokratiavaje kasvaa, kuten aloituksessa todettiin.
    Pari kysymystä tai kommenttia Hahoäänestäjälle (saa vastata muutkin ja pyydän anteeksi tietämättömyyttäni)
    Kuka on Volodja?
    Yleinen lempinimi Vladimireille (Putin, Lenin et al?)
    Mussolini ei taida olla monenkaan suosiikkilistalla kärkipäässä nykyisin, ei edes Italiassa. Pahat työt painavat enemmän kun komeat rakennukset.

    Äänestä

  • Paloma01 kirjoitti:

    Kiireinen aamu Dalajoen alajuoksulla, pistäydyin katsomaan mitä juttelette kesken aamutouhujen. Edelliset vieraat lähtivät eilen, tänään tulee lisää pariksi yöksi ja ensi viikolla on neljä juuri alle murkkuikäistä kesäleirillä meillä noinneljä päivää. Onneksi ei ole ollut edes aikaakaan roikkua palstalla. Nyt kuitenkin lukaisin nopeesti tästä Puolan vaaleista ja kuten tavallista en tullut hullua hurskaammaksi.
    Siis:
    Puolassa vähemmän valistunutta ja vähemmän politiikasta kiinnostunutta väestöä, siis maaseudulta ja iäkkäämpiä höynäytettiin taas kerran äänestämään vanhanaikaisella lahjus/turvallisuusporkkanalla. Tiukalle meni, koska yhä useampi alkaa olla ajan tasalla sielläkin, etenkin kaupungeissa. Pahalta näyttää Puolan tulevaisuus ja demokratiavaje kasvaa, kuten aloituksessa todettiin.
    Pari kysymystä tai kommenttia Hahoäänestäjälle (saa vastata muutkin ja pyydän anteeksi tietämättömyyttäni)
    Kuka on Volodja?
    Yleinen lempinimi Vladimireille (Putin, Lenin et al?)
    Mussolini ei taida olla monenkaan suosiikkilistalla kärkipäässä nykyisin, ei edes Italiassa. Pahat työt painavat enemmän kun komeat rakennukset.

    Miten se meni kun ystäväsi amerikkalaiset ihmettelivät että Suomi oli liitossa natsien kanssa (vaikka oli Saksan kanssa) ja et osannut vastata?

    Nyt täällä olet varmaan oppinut vastauksen eli vastakysymyksen että Roosevelt oli liitossa Stalinin kanssa ja piti japanilaisille siviileille keskitysleiriä ja poltatti Tokion kellareihin massiivisesti japanilsisperheitä elävältä tahallaan

    100 000 kuoli pommituksessa ja perheet kiehuivat kuoliaiksi elävältä vesisäiliöissä, ei sotilaallista merkitystä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten se meni kun ystäväsi amerikkalaiset ihmettelivät että Suomi oli liitossa natsien kanssa (vaikka oli Saksan kanssa) ja et osannut vastata?

    Nyt täällä olet varmaan oppinut vastauksen eli vastakysymyksen että Roosevelt oli liitossa Stalinin kanssa ja piti japanilaisille siviileille keskitysleiriä ja poltatti Tokion kellareihin massiivisesti japanilsisperheitä elävältä tahallaan

    100 000 kuoli pommituksessa ja perheet kiehuivat kuoliaiksi elävältä vesisäiliöissä, ei sotilaallista merkitystä

    Ei se ollut mikään ongelma; siihen kysymykseen olemme kaikki harjoitelleet vastaamista koko kouluaikamme. Suomettumisesta oli kysymys. Se keksittiin silloin kun olin poissa täältä ja evvk nää "kehittyneen" maailman ongelmat.
    Sinä puhut sodanaikaisista julmuuksista ikään kuin ne olisivat nykypäivää. Pitkä muisti, mutta valikova, Minä olen myös kiinnostunut historiasta, mutta katson mielelläni myös eteenpäin mitä tuleman pitää. Mitä ennusmerkkejä näen.
    Et kylläkään vastannut kumpaankaan kysymykseeni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten se meni kun ystäväsi amerikkalaiset ihmettelivät että Suomi oli liitossa natsien kanssa (vaikka oli Saksan kanssa) ja et osannut vastata?

    Nyt täällä olet varmaan oppinut vastauksen eli vastakysymyksen että Roosevelt oli liitossa Stalinin kanssa ja piti japanilaisille siviileille keskitysleiriä ja poltatti Tokion kellareihin massiivisesti japanilsisperheitä elävältä tahallaan

    100 000 kuoli pommituksessa ja perheet kiehuivat kuoliaiksi elävältä vesisäiliöissä, ei sotilaallista merkitystä

    Selvennän vielä
    Ploma käyttää sanaa pahat teot

    Pitää olla

    Hävinneiden pahat teot

    Usan ja Venäjän sotilasjohtoa ei teloitettu Nurnbergissä

    Ja ihan oikeastii Usa on demokratia ja asiallinen valtio ja sinne menneet suomalaiset voivat hyvin, Anttilan lehmistä ja jopa ihmisistä on kuvia museossa Minneapoliksessa

    Äänestä

  • Paloma01 kirjoitti:

    Kiireinen aamu Dalajoen alajuoksulla, pistäydyin katsomaan mitä juttelette kesken aamutouhujen. Edelliset vieraat lähtivät eilen, tänään tulee lisää pariksi yöksi ja ensi viikolla on neljä juuri alle murkkuikäistä kesäleirillä meillä noinneljä päivää. Onneksi ei ole ollut edes aikaakaan roikkua palstalla. Nyt kuitenkin lukaisin nopeesti tästä Puolan vaaleista ja kuten tavallista en tullut hullua hurskaammaksi.
    Siis:
    Puolassa vähemmän valistunutta ja vähemmän politiikasta kiinnostunutta väestöä, siis maaseudulta ja iäkkäämpiä höynäytettiin taas kerran äänestämään vanhanaikaisella lahjus/turvallisuusporkkanalla. Tiukalle meni, koska yhä useampi alkaa olla ajan tasalla sielläkin, etenkin kaupungeissa. Pahalta näyttää Puolan tulevaisuus ja demokratiavaje kasvaa, kuten aloituksessa todettiin.
    Pari kysymystä tai kommenttia Hahoäänestäjälle (saa vastata muutkin ja pyydän anteeksi tietämättömyyttäni)
    Kuka on Volodja?
    Yleinen lempinimi Vladimireille (Putin, Lenin et al?)
    Mussolini ei taida olla monenkaan suosiikkilistalla kärkipäässä nykyisin, ei edes Italiassa. Pahat työt painavat enemmän kun komeat rakennukset.

    Volodja-nimeä Putinista käyttää kommentoija, joka Putinista ja muusta
    kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo.
    Juuri koskaan hänen kommenttinsa eivät vahingossakaan osu aloituksen aiheeseen.

    Aloituksen aihe olisi ollut mielenkiintoinen keskutelunaihe, mutta se "menetettiin"
    melkein heti lähdössä sabotoijien takia.
    Jotkut tuottavat monistettua soopaansa sellaisella voimalla.
    Ne on "maalittamisarkiston tuotteita", melkein aina samaa aiheeseen
    kuulumatonta kahjoilua.

    Äänestä

Ploma "Sinä puhut sodanaikaisista julmuuksista ikään kuin ne olisivat nykypäivää. Pitkä muisti, mutta valikova, Minä olen myös kiinnostunut historiasta, mutta katson mielelläni myös eteenpäin mitä tuleman pitää"

Oikaisin vain väärinkäsityksesi Mussolista eli sodanaikaisista, Roosevelt tappoi enemmän ja on todella pahis Kissingerin luokkaa

Tällaisella junttilistalla ei voi kirjoittaa pahiksista koska junttilaiset luulevat että ihailet

Ploma tiedät paljon esim. Bolivarista mutta en tietenkään oleta että ihailet

Ei voi keskustella pahiksista Puola Hitler Mussolini ... totuuksia koska juntit luulevat että ahaa tuo on jotain poliittista rakkautta niihin

Porukka mykkiä kopioijia höpöttää täällä lehtien otsikoista keskenään, ihan hyvä, muttei opi mitään

Muistan aina kun opiskelin täysin naiivisti saksapainotteista. Yhtäkkiä murrosiässä tajusin että osa luulee opetuksen liittyvän Saksan valtion ihailuun

Tietenkin on selvä, että jos opiskelee vaikka espanjaa, niin alkumyrskyjen jälkeen jotenkin ymmärtää niiden asioita hyväksyvämmin eikä pidä kokaiinia napsivina posetiivinsoittajina

Äänestä

Ploma "Puolassa vähemmän valistunutta ja vähemmän politiikasta kiinnostunutta väestöä, siis maaseudulta ja iäkkäämpiä höynäytettiin taas kerran äänestämään vanhanaikaisella"

Tämä nyt vielä. Olet väärässä historiattomasti. On fundamentaalisia poliittisia syitä - ei vain uskonnollidia - jotka liittävät puolalaiset katolisuuteen. Eräs syy on Venäjä

Latinona varmaan

Täällä ylehesarin lukijat veivaavat otsikoita demokratiasta ties mistä, ei niitä Puola ennenkään ole kiinnostanut

Äänestä
  • Latinona varmaan ymmärrät

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Demokratiavaje kasvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu