Papan tulos normaali mutta kolposkopiassa solumuutoksia

Anonyymi

Olen 29-vuotias nainen ja tällä hetkellä hämmästyksestä sekä huolesta sekaisin. Hakeuduin terveyskeskukseen toukokuun loppupuolella, sillä jonkin aikaa esiintyneet yhdynnän aikaiset verenvuodot vaivasivat minua. Siellä lääkäri silmämääräisesti tutkittuna epäili syyksi ektopiaa, sain kuitenkin lähetteen papaan ja onneksi vielä naistentautien polille kolposkopiaan.

Papan tulokset olivat normaalit ja odottelinkin tähystystä melko rauhallisin mielin. Tähystyksessä tehty etikkavärjäys kuitenkin paljasti muutosalueita, ja kolme koepalaa lähetettiin patologille. Kolposkopian diagnoosiksi kirjattiin CIN2.

Pää on pyörällä. Viimeinen vuorokausi on mennyt tietoa hakiessa ja tunteita sulatellessa. Parille läheiselleni kerroin asiasta ja sain lähinnä kehotuksia olla miettimättä liikaa. Totta, mutta ei helppoa.

Mitäpä jos koepaloissa näkyykin syöpää? Entä mitäs, jos kyse on vielä syövän esiasteista. Silloinkin täytyy oppia elämään sen faktan kanssa, että syöpäriskini on moninkertaisen kohonnut, vaikka nämä esiasteet voitaisinkiin hoitaa. Ennen kaikkea tuntuu jotenkin hävettävältä ja noh, kai likaiselta. Kuin olisin tehnyt jotain väärin. Minulla on tasan yksi kumppani koko elämäni ajalta ja seksielämääkin takana ainoastaan kolmisen vuotta. Kondomi on ollut yhdynnöissä käytössä aina. Papilloomaviruksen toki saa käsittääkseni valtaosa ihmisistä jossakin kohtaa elämäänsä, enkä minä sinäänsä tiedä onko sillä väliä milloin ja miten minä sen mahdollisesti olen saanut. SIlti, tuntuu jotenkin epäreilulta.

Kuulisin mielelläni ajatuksia ja kokemuksia muiltakin. Mitä tahansa. Koen kyllä suurta helpotusta siitä, että hakeuduin tutkittavaksi ja onneksi asia huomattiin. Pelko jytää silti ja olen jo miettinyt sitäkin, että mitä jos minulla onkin kohdunkaulan syöpä ja ehkä ollut muitakin oireita, jotka olen ohittanut tai en ole tajunnut niistä huolestua.

1

188

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Entäs jos tämäkin on turha aloitus?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe