Noin kuukausi sitten vietettiin teemaviikkoa "yksi neljästä". Sen tiimoilta esimerkiksi televisiossa oli mainoksia ja eri ohjelmissa käytiin keskustelua syövistä. Luku on aika kova, kun sitä ajattelee konkreettisesti: yksi, kaksi, kolme, sinä, yksi, kaksi, kolme, sinä jne. Kuulostaa kovalta, mutta totuushan on se, että valtaosa selviää.
Jäin kuitenkin miettimään, kuinka syöpää saataisiin enempi tutuksi ihmisille, varsinkin sellaisille, kenellä ei ole siitä kokemusta itsellään tai läheisillään. Onhan nämä teemaviikot ynnä muut ihan hyvä tapa välittää tietoa, mutta itsestäni ainakin tuntuu, etteivät ne kaikella tapaa kosketa ihmisiä. Syöpä on useille edelleen tauti, johon kuolee.
Omasta mielestäni yksi hyvä keino on kantaa sairauttaan ylpeänä itsestään. Siis siten, etteivät syöpää sairastavat häpeile ja salaile sairauttaan. Se on vaikeaa, tiedän. En ole vielä neljän kuukauden jälkeen uskaltanut mennä ihmisten ilmoille ilman peruukkia, pipoa tai huivia. En ole kuitenkaan hävennyt kenellekään sanoa siitä, että minulla kyseinen sairaus on.
Mutta kysymys siis kuuluu, kuinka levittää tietoa syövästä niin, että se paha peikko unohtuisi ja saataisiin ihmisille tieto siitä, ettei syöpää sairastavat ihmiset ole sen kummempia kuin muutkaan?
Jäin kuitenkin miettimään, kuinka syöpää saataisiin enempi tutuksi ihmisille, varsinkin sellaisille, kenellä ei ole siitä kokemusta itsellään tai läheisillään. Onhan nämä teemaviikot ynnä muut ihan hyvä tapa välittää tietoa, mutta itsestäni ainakin tuntuu, etteivät ne kaikella tapaa kosketa ihmisiä. Syöpä on useille edelleen tauti, johon kuolee.
Omasta mielestäni yksi hyvä keino on kantaa sairauttaan ylpeänä itsestään. Siis siten, etteivät syöpää sairastavat häpeile ja salaile sairauttaan. Se on vaikeaa, tiedän. En ole vielä neljän kuukauden jälkeen uskaltanut mennä ihmisten ilmoille ilman peruukkia, pipoa tai huivia. En ole kuitenkaan hävennyt kenellekään sanoa siitä, että minulla kyseinen sairaus on.
Mutta kysymys siis kuuluu, kuinka levittää tietoa syövästä niin, että se paha peikko unohtuisi ja saataisiin ihmisille tieto siitä, ettei syöpää sairastavat ihmiset ole sen kummempia kuin muutkaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Haimasyöpäni todettiin tammikuussa-05. Kerroin jo epäilyksistä sukulaisilleni ja ystäville sekä naapureille ja pidin heidät ajantasalla tilanteen kehittyessä. Kun sitten olin leikkauksessa ja toipumassa, kaikkien tuki oli mahtavaa. Sairaala oli kuin kukkakauppa ja vieraita kävi sekä siellä että myöhemmin kotona. Avuntarjoajia arkiaskareissa on riittänyt liiankin kanssa. Koska ympäristö on ollut kaikin tavoin myötäelävä, mielialanikin on pysynyt valoisana. Vielä saatuani tietää, että kaikki paha on saatu pois elämä on ihanaa! Kannattaa olla avoin syövästä kertoessa. Sipetti
Itse olen ainakin kertonut kaikille mahdollisille ja mahdottomille tahoille, jos vain puheeksi tulee. Ilman päähinettä ja peruukkia olen myös liikkunut, en jotenkin oppinut siihen peruukkiin koskaan kunnolla. Olen aika nuori joten luultavasti monikaan ei tule ajatelleeksi muuta kuin että onpa erikoinen hiustyyli, sikäli syöpätietous ei leviä mihinkään vaikka päätäni en olekaan peitellyt.
Harkitsin ja harkitsen edelleen syöpävaatteiden hankkimista mutta toistaiseksi se on jäänyt tekemättä. Se alkaa olla jo aikamoista julistusta asiasta. Olin asiakaspalvelussa töissä ennenkuin hiukseni alkoivat kasvaa ja suurinpiirtein jokainen heitti jonkun huulen hiuksettomuudestani. Vitsailin takaisin, ne puheenvuorot eivät olleet useinkaan sellaisia että siihen olisi voinut jotain syövästä luontevasti sanoa. Lopulta aiheeseen kyllästyy aivan kokonaan. Kun kuulet miljoonannen kerran saman vitsin hiuksettomuudestasi niin alkaa harkita aika tarkkaan kuinka paljon haluaa muiden ihmisten tietävän muusta elämästäsi. Entä jos pitäisi selittää jokaiselle asiakkaalle miten juuri nyt voi ja miten kävi kontrollissa? Asiakkaat ovat aika uteliaita kaikesta, vastalahjaksi itse et tiedä heistä juuri mitään koska heidän ei tarvitse muistaa kuin yksi ihminen, kalju nainen tiskin takana, ja sinun puolestaan pitäisi muistaa koko asiakaskunta.
Kohdallani ei ole kyse siis mistään häpeämisestä ja salailusta mutta jotenkin on alkanut ajan myötä arvostamaan jonkinlaista yksityisyyttä. Siksi ne vaatteet ovat vielä vain harkinnassa, ei päällä....